Tarja Halonen kommentoi lesbohuhuja televisiossa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2

Väistynyt presidentti Tarja Halonen puhui häneen kohdistuneista lesbo-huhuista torstai-iltaisessa MTV3:n Hjalliksen kanssa -ohjelmassa.

Lesbo-huhut tulivat aiheeksi, kun juontaja ja vieras olivat keskustelleet presidentinvaalista, jonka toisella kierroksella olivat vastakkain Sauli Niinistö ja avoimesti homo Pekka Haavisto.

Tarja Halonen valittiin ensimmäiselle toimikaudelleen vuonna 2000 pidetyssä vaalissa. Jo silloin Halosen suuntautumisesta esitettiin arveluja. Niiden yhtenä polttoaineena oli tosiasia, että Halonen toimi jonkin aikaa Setan puheenjohtajana 1980-luvun alussa. Monen mielestä kukaan ei voisi olla Setan puheenjohtajana ilman että olisi samalla ajamassa henkilökohtaisia asioitaan.

Halosen suuntautuminen on pohdituttanut ja pohdituttaa ihmisiä edelleen niin nettifoorumeilla kuin muuallakin. Halonen on itsekin ollut tietoinen huhuista. myös ohjelman juontaja Hjallis kertoi kuulleensa huhuista. Halosen mukaan seksuaalisuus on ihmiselle herkkä ja henkilökohtainen juttu.

Äänekkäin arvelu Halosen suuntautumisesta kuultiin vuonna 2003. Tuolloin juuri eduskuntaan valittu, nyt jo edesmennyt kansanedustaja Tony Halme aloitti kansanedustajan uransa ilmoittamalla Yleisradion uutislähetyksessä, että Tasavallan presidentti Tarja Halonen on lesbo. Radiossa Halme sanoi: "Joku kysy multa, onko se mahdollista, että tällainenkin tapahtuu. Mä sanoin, että ei se ole mahdotonta. Meillä on lesbo presidentti, ja meillä on minä kansanedustajana. Kaikki näköjään voi olla mahdollista." Myöhemmin Halme korjaili lausuntoaan ja kertoi olleensa siinä uskossa, että Halonen on lesbo.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tarja Halonen on nyt toista kertaa avioliitossa ja hänellä on aikuinen tytär.

mtv3.fi: Tarja Halonen avoimena Hjallikselle: Lesbopuheet satuttivat

2 kommenttia

Muistaakseni Halme kävi lopulta anteeksipyyntömatkalla presidentinlinnassa.
Annoin seuraavan tekstin Tarja Halosen tiedottajien käyttöön presidentin vaalikampanjan käynnistyessä vuonna 2005. Pidin harmillisena ja moraalisesti vääränä, että Tarja Halosta demonisoitiin perusteettomien tarkoitushaluisten vihjailukampanjoiden välityksellä:

http://www.ollistalstrom.net/tarjaolli.html

On kurjaa, että jouduin vuonna 2012 Helmin puheenjohtajana puuttumaan harmilliseen ja moraalisesti vääränä pitämääni tapaan, jolla Tarja Halonen itse demonisoi mielenterveyskuntoutujat perusteettomien tarkoitushakuisten vihjailukampanjoiden välityksellä:

http://www.mielenterveyshelmi.fi/?kannanotot2012

Kommenttia muokattu: 13.05.2013 klo 00:32