Suomalaisen homoliikkeen pioneeri Olli Stålström 70-vuotias

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 6

Tänään täyttää 70 vuotta suomalaisen homoliikkeen merkittävä pioneeri Olli Stålström. Hän meni mukaan jo 1960-luvun lopulla ns. marraskuun liikkeeseen, jossa hänen esikuvinaan toimivat jo Ilkka Taipale ja Erkki Tuomioja. 1970-luvulla Stålstrom oli mukana rakentamassa Setan periaateohjelmaa ja toimittamassa Seta-lehteä. Taistelu hlbti-ihmisten sairausluokittelua vastaan oli jo käynnistynyt, ja Olli Stålström oli esim. 1979 mukana Tukhomassa, kun siellä aktivistit valtasivat Soscialstyrelsenin tilat vastalauseena homojen sairausluokittelulle.

Olli Stålströmin väitöskirja 'Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu' valmistui 1997. Siinä tarkastellaan laajasti, miten kristillinen perinne vaikutti psykiatriassa, ja homoja pidettiin pitkään sairaina. 1800-luvulle saakka homot olivat syntisiä , mutta 1800-luvulta alkaen lääkärit ja psykoanalyytikot rakensivat homo-ihmistyypin ja leimasivat heidät sairaiksi ja poikkeaviksi. Kun 1970- ja 80-luvuilla eri maissa homot poistettiin sairausluokittelusta, mitään mullistavaa yhteiskunnassa ei tapahtunut. Homoista tuli yhdessä yössä terveitä ja diagnosoijien keksimä luokittelu poistui lääkärintodistuksista.

Väitöskirja poiki myös yhden oikeustaistelun, kun eräs väitöskirjassa mainittu psykiatri oli mainittu "asiantuntijana" (lainausmerkeissä) ja hän piti sitä kunnianloukkauksena. Käräjäoikeus vapautti väittelijän syytteistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2000-luvulla Olli Stålström perusti Finnqueer-nettilehden, jossa laajasti ja tarkasti käydään läpi suomalaisen homoliikkeen historiaa. Viime suosina Stålström on pyrkinyt aktiivisesti luomaan yhteyksiä homoliikkeen ja kirkon välille. Hänet valittiin vuodesta 2011 alkaen Kallion seurakuntaneuvostoon. Stålström on useaan kertaan vedonnut siihen, että pitää luoda vuoropuhelua erilaisten ihmisten ja intressipiirien välille. Ehkä joskus tarvittaisiin jopa totuuskomissio Etelä-Afrikan tapaan. Huutamisen tilalle vakava keskustelu.

Syntymäpäiväänsä Olli Stålström ilmoittaa viettävänsä kotipiirissä. Hän on ilmoittanut järjestävänsä elokuussa kaikille vapaan tapahtuman Mäntymäellä ja sen vieressä sijaitsevassa uudessa kesäbaarissa ("Mäntymäki-pride").

6 kommenttia

Onnea Ollille, miten vuidet vierivätkään nopeasti? Sehän oli eilen kun siellä Ruttopuistossa manifestoimme!
Hyvää synttäripäivää toveri :)