Serbia: Pääkaupunki Belgradissa sunnuntaina pride-marssi

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Belgradissa järjestetään pride-marssi sunnuntaina 28.9.

Serbian pääkaupungissa Belgradissa järjestään sunnuntaina 28.9. pride-marssi. Priden vastustajat ovat uhanneet protestoida.

Turvallisuudesta vastaavat viranomaiset keskustelivat vielä myöhään lauantai-iltana siitä, voidaanko Belgradin pride-marssi sallia vai ei. Priden järjestäjät odottivat päätöstä keskiyön määräaikaan (yhteen Suomen aikaa) asti.

Serbian sisäministeri Nebojsa Stefanovic sanoi, että erilaisista näkemyksistä huolimatta turvallisuudesta vastaavat viranomaiset eivät ole kieltäneet sunnuntaista pride-paraatia. Hän sanoo, että marssi on yhä mahdollista kieltää, jos uhat turvallisuudelle käyvät liian suuriksi.

Pääministeri Aleksandar Vucic on puoletaan varoittanut, että välikohtauksia aiheuttavia rangaistaan hyvin ankarasti. Pääministeri ilmaisi kantansa sen jälkeen, kun ääriryhmät olivat uhanneet protestoida pride-marssia vastaan. Belgradin kaduilla on ollut lauantaista lähtien pride-marssia vastaan protestoivia, osittain järjestäytyneitä ryhmiä. Lauantaina priden vastustajat järjestivät oman marssinsa. Pride-marssin vastustajat on ovat viestineet aikovansa olla kaduilla siihen asti, kunnes pride-marssi kielletään.

Myös Serbian ortodoksikirkko on ilmaissut jyrkin sanankääntein vastustavansa pride-marssia ja pitävät sitä häpeällisenä ja moraalittomana. Kirkko on rinnastanut homoseksuaalisuuden pedofiliaan ja insestiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ortodoksikirkon johtaja, Patriarkka Irinej on sanonut Europe Online Magazinen mukaan, että "järjetön paraati -- pakottaa viranomaiset aktivoimaan lähes koko turvallisuuskoneiston suojelemaan tätä merkityksetöntä ryhmää". Hän ilmaisi myös, ettei hallituksen pitäisi tuhlata rahaa homoseksuaalien turvaamiseen, koska se joutuu käyttämään valtavasti rahaa aiemmin tänä vuonna tapahtuneiden tuhoisten tulvien kustannuksiin.


Edellisen kerran Belgradissa järjestetiin pride-tapahtuma vuonna 2010. Tuolloin ääriainekset - äärinationalistit ja jalkapallohuligaanit - hyökkäsivät kulkueväen ja sitä suojanneiden poliisien kimppuun. Nyt marssin suojaksi on hankittu 7 000 poliisia. Käytössä on myös helikoptereista, ja keskikaupunki on eristetty katusuluin. Belgradissa on pohdittu sitä, miten poliisi kykenee huolehtimaan marssin turvallisuudesta, ja samalla yleisestä järjestyksestä kaupungissa.

Serbia sallimassa pride-kulkueen

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!