Peruspalveluministeri translaista: Nykyinen laki loukkaa ihmisoikeuksia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sdp) katsoo, että nykyinen translaki loukkaa ihmisoikeuksia. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetuutettu on moittinut sitä. Asiasta kirjoittaa Demari.

Syksyn aikana valmistuvaksi odotettavaa translain uudistusta tehdään Huovisen alaisuudessa.

Translain uudistaminen on kohdannut valmistelunsa aikana vaikeuksia. Työ on ollut jumissa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asettamassa translakityöryhmässä. Syksyllä 2012 ministeriö vetosi resurssipulaan ja arvioi, ettei lakia ehkä saataisi uudistettua vaalikauden aikana. Seta, Trasek, Ihmisoikeusliitto, Amnesty ja eräät muutkin uudistuksen hitaasta etenemisestä huolestuneet tahot ovat toistuvasti vaatineet translain uudistamisesta vastaavaa ministeriä kiirehtimään lain valmistelua.

Keväällä 2014 työryhmän työ keskeytyi, mutta elokuussa työtä on jatkettu nopealla aikataululla. Lakiesityksestä on julkaistu ministeriön laatima luonnos, joka on lähetetty lausuntokierrokselle. Luonnoksessa esitetään poistettavaksi sukupuolen vahvistamisen ehdoista lisääntymiskyvyttömyys.

Seta, Trasek, Ihmisoikeusliitto ja Amnesty pitävät esitystä uudesta laista yhä vaillinaisena, sillä sen lähtökohtana ei ole henkilön oikeus itse määritellä sukupuolensa. Järjestöt toivovat ministeri Huovisen vaikuttavan siihen, että laista annettaisiin esitys, jossa poistetaan kaikki järjestöjen mukaan ihmisoikeuksia loukkaavat ehdot sukupuolen vahvistamiselta, mukaan lukien vaatimus lääketieteellisestä selvityksestä, tietyssä sukupuoliroolissa elämisestä ja täysi-ikäisyydestä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Lakiluonnoksessa on pykälien osalta menty siitä, mistä aita on matalin. Toivomme, että mahdollisimman moni järjestö ja poliittinen taho antaisivat luonnoksesta itsemääräämisoikeutta tukevia lausuntoja, jotta lopullinen hallituksen esitys olisi linjassa Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan kanssa ja korjaisi lain ihmisoikeuksien kannalta kerralla kuntoon, sanoo Setan pääsihteeri Aija Salo.

Esimerkiksi Tanskassa translaki tukee itsemääräämisoikeutta. Sen mukaan sukupuolen juridinen vahvistaminen perustuu henkilön omaan ilmoitukseen, eikä laki aseta muita ehtoja sukupuolen juridiselle vahvistamiselle kuin puolen vuoden harkinta-ajan.

Tasa-arvoisen avioliittolain Huovinen toivoo menevän läpi syksyllä eduskunnan täysistunnossa. Hän kertoo pitävänsä asiaa henkilökohtaisesti hyvin tärkeänä. Demari kirjoittaa, että Huovinen on aiemmin myös ottanut kantaa sukupuolten tasa-arvoon yritysten ylimmässä johdossa.

Demari.fi: Ministeri sanoo sen nyt suoraan: ´Nykyinen laki loukkaa ihmisoikeuksia´
Seta.fi: Translakiluonnos ei sisällä itsemääräämisoikeutta

1 kommenttia

Ainoana suurena vastaanpanijana tässä laissa pidän KD (Kristillisdemokraatteja) nimistä Suomessa toimivaa terroristi järjestöä, joka mainostaa olevansa puolue.
Joukko on täynnä äärifundamentalisteja jotka piiloutuvat kierosti niiden Raamatussa olevien kirjoitusten taakse, jotka sopivat heidän näkökantaansa ja tarkoituksiinsa!