ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukanaShiatsuhierontaa, akupunktiota ja reikihoitoa. Vastaanotto Hakaniemen metron läheisyydessä. Myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
kirjat lehdet sähköinen glbt-kirjasto elokuvat ja sarjafilmit teatteri tv-kalenteri televisio radio musiikki levyesittelyt artistiesittelyt listat euroviisut
internet ja seksuaalivähemmistöt novellit ja tarinat viihde, musiikki & kulttuuri -keskusteluviihde ja kulttuuri

Moonlight

Sami Mollgren • 24.11.2016 06:17 ELOKUVAT JA SARJAFILMIT
Barry Jenkinsin ohjaama ja Tarell Alvin McCraneyn kirjoittama elokuva kertoo vaatimattomissa oloissa Miamissa varttuvan mustan pojan kasvutarinan. Elokuvan teemoihin kuuluu esimerkiksi oman identiteetin etsiminen suvaitsemattomassa ilmapiirissä.

Elokuvan päähenkilöä seurataan kolmessa elämänvaiheessa.

Ensimmäisessä näytöksessä Chiron (Alex Hibbert) on kymmnevuotias ja hän joutuu kiusatuksi. Paikallinen huumediileri
Juan (Mahershala Ali) ja tämän naisystävä (Janelle Monáe) ottavat kuitenkin pojan suojatikseen, sillä Chironin äiti Paula (Naomie Harris) on narkomaani, eikä aina pysty huolehtimaan pojastaan.

Toisessa näytöksessä ollaan päähenkilön (nyt Ashton Sanders) teinivuosissa. Kiusaaminen jatkuu, ja Chironille alkaa valjeta kiusaamisen syyt; hän on herkempi kuin ikätoverinsa. Chiron pysyy kaapissa selvitäkseen.

Kolmanessa näytöksessä lihakset ja itsetunnon hankkinut päähenkilö (nyt Trevante Rhodes) on aikuisiässä, menestyvä huumekauppias Black. Vanhan menneisyyden kaverin otettua yhteyttä päähenkilö joutuu miettimään kieltämäänsä identiteettiään.


Elokuva sai ensi-iltansa syyskuussa 2016. Suomen ensi-iltansa se saa helmikuussa 2017.


Katso myös nämä
 

 

Kommentoi juttua:

Kommentti näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.




Keskity kommentissasi jutun aiheeseen. Sivuston keskustelufoorumi on "sivupolkuja" varten. Kirjoita tiiviisti. Älä jankkaa, vaan etsi uusia näkökulmia. Kunnioita muita, vaikka olisitte eri mieltä - asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vältä tahallista provosoimista. Älä provosoidu, äläkä anna "samalla mitalla takaisin". Ylläpito pidättää oikeuden päättää kommenttien julkaisusta.

Nimimerkki
Roskapostisuoja: mikä päivä tänään on? (suomeksi, pikkukirjaimin)



 
Katso myös nämä
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy