Lukuisat järjestöt ja säätiöt saavat paljon lahjoituksia perintöinä, Seta ei saa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 6
Olisiko tämä sopiva summa Setan keräyslippaaseen?

Helsingin Sanomat on koonnut tietoja yhdistysten ja säätiöiden saamista perinnöistä. Perinnöistä saaduilla varoilla on mm. hankittu löytöeläintaloja. Seta ei ole saanut perintöjä, vaikka monet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat lapsettomia. Asia on erityisen ajankohtainen nyt, kun eläkeikään ovat tulemassa ne, joiden asemaan ja ihmisoikeuksiin Seta on olennaisimmin vaikuttanut.

Testamenttiasia on ollut esillä Setan tiedotuksessa. On mm. tarjottu yksityistä apua ja taloudellista tukea testamentin laadinnassa. Ainakaan vielä kampanjointi ei näy tilinpäätöksissä. Syitä vanhenevan väestön torjuviin asenteisiin on vaikea tietää. Saattaa olla, että leimautumisen pelko on ollut niin vahvaa, että se elää vielä kuolivuoteella.

Helsingin Sanomien taulukko valokuvana tietokoneen ruudulta
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

6 kommenttia

Moni testamentin tekijä haluaisi määritellä tarkemmin, mihin tarkoitukseen varat käytetään. Ehkä Seta voisi tarjota tällaisia testamentin käyttökohteita ja samalla vakuuttaa, että varat todella käytetään siihen tarkoitukseen.

Kommenttia muokattu: 12.10.2014 klo 07:56
Vaikea tietää, minne jotain omaisuutta keränneet ovat päättäneet maallisen omaisuutensa ohjata. Sekalaiset sukulaiset ja viimeisenä valtio ovat lapsettomien henkilöiden omaisuuden ottajia, jos ei ole testamenttia. Mutta toisaalta kyllä monilla hlbti-vähemmistöihin kuuluvilla on sellaisia ihmisiä lähellään, jonne omaisuutensa haluaa päätyvän. Lapsiakin. Jos ei omia, niin lähisukulaisten.

Ainakin itselleni on vieras ajatus muu, kuin että mahdollinen maallinen omaisuuteni päätyy lopulta sisarten lasten hyväksi.

Tuo huomio testamenttilahjoituksen "korvamerkinnästä" on kyllä fiksu. Mahdollinen raha ei menisi muuhun kuin itselle tärkeään toimintaan.