Helsingin yliopiston dogmatiikan professorin puolustettua "moniarvoisuutta" lähetystyössä on syytä palauttaa mieliin hieman suomalaisen lähetystyön historiaa. Kristillisyyttä vietiin Suomesta aluksi saksalaiseen Afrikkaan. Suomalaisen lähetystyön historialliseksi sankariksi nostettu Rautanen ei varmaankaan kuulu kovimpiin afrikkalaisuuden kesyttäjiin kuitenkaan.
Näyttävin esimerkki Ruokasen peräänkuuluttamasta vastaanottajalähtöisyydestä oli suomalaisten sinnikäs liitto rotuerottelun kanssa. Suomalaisläheteille buurien hallintopolitiikka oli varsin pitkään "väestön parhaaksi". Lähetystoiminnan asenteen kääntäminen oli täyttä työtä tilanteessa, jossa maailman muuttumista ei ollut lähetysasemilla oivallettu. Namibian itsenäisyystaistelijat nähtiin turhan pitkään "kommunisteina" tai vastaavina. Menneeseen takertunut lähetysideologia uhkasi jo nakertaa Suomen mainetta.
Lähetystyö on ollut kai ainakin 1800-luvulta länsimaisten arvojen viemistä toiminta-alueille, toki tietenkin yhteydessä siirtomaa-ajan maailmanpolitiikkaan.
Vaihtoehto "vastaanottajan ehdoilla" toimimiselle on tukea ahdasmielisyydestä ulospääsyä hakevia tahoja niissä kehitysmaiden kirkoissa. Sellaisiakin on.
Sitäpaitsi esimerkiksi homofobiaa on voimalla viety lähetyskentille ja kehitystyöhön. Ei kyse ole vain paikallislähtöisestä perinteestä, jota nyt pitäisi kunnioittaa. Tästä on näkyvin esimerkki Uganda projektikokeiluna amerikkalaisille ja kanadalaisille kristityille ääriryhmille. Siellä homofobian siemen lankesi kyllä otolliseen maahan ja merentakaisille toimeksiantajille tuli kiire yrittää suitsia sen sortin kristillisyyttä.