Lahdessa elokuun ensimmäinen viikko on pride-viikko

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Lahti Pride -tapahtumaa vietetään Päijät-Hämeen pääkaupungissa 1.-7.8.2016.

Lahti Pride käynnistyy 1. elokuuta. Viikon varrelle on koottu monipuolista ohjelmaa keskustelutilaisuuksista bileisiin. Lauantaina 6. elokuuta tapahtuma huipentuu pride-kulkueeseen ja Pikku-Vesijärven rannalla järjestettävään puistojuhlaan.

Viisi vuotta toimineen Lahden Seta ry:n toteuttaman tapahtumaviikon teemana on Mielenterveyttä kaikille.

- Lahti Pride on kaikille avoin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen teemaviikko. Viikko sisältää muun muassa vertaistukitapaamisia, työpajan ja ammattilaisten puheenvuoroja, Pride-kahvilaa unohtamatta. Pride-viikolla esiintyvät artistit ja esiintyjät tuovat Lahteen tuulahduksen sateenkaarikulttuuria. Lahti Pride -tapahtuma on ihmisen ainutlaatuisuuden juhlaa. Tapahtumalla halutaan muistuttaa, että jokainen ihminen on kallisarvoinen, kerrotaan tapahtuman verkkosivuilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Päijät-Hämeen pääkaupungissa vietettiin pride-tapahtumaa ensimmäisen kerran talvitapahtumana tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2014. Talviurheilukaupunkina tunnetun Lahden ensimmäisen priden teemanan oli tuolloin tasa-arvo urheilussa.

www.lahtipride.fi
Lahti Pride Facebookissa
Lahden Seta
Keskustelu: Lahti Pride 2016

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!