Kun molemmilla on sama etunimi

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 1

Samaa sukupuolta olevia pareja lienee ollut ainakin niin kauan kuin ihmislajin yksilöt ovat kantaneet nimeä - ja koska nimien määrä on rajallinen, käy aina joskus niin, että toisensa löytäneillä on molemmilla sama nimi.

Etunimet ovat perinteisesti varsin vahvasti sukupuolittuneita; naisten nimet ja miesten nimet. Sukupuolettomat esimerkiksi luontoon liittyvät nimet ovat hiljakseen yleistyneet ja muunsukupuolisiksi itsensä määrittelevät ovat varsinkin viime vuosina keksineet itselleen sellaisia uudisnimiä, joista on vartavasten pyritty häivyttämään sidos nimien sukupuolistereotypioihin. Ns. "sukupuolineutraaleja" nimiä on Suomessa kuitenkin yhä hyvin vähän, ja kehitys on yleensä kulkenut sukupuolittuneempaan suuntaan. Toisinaan eri maissa jokin nimi saattaa olla vakiintunut eri sukupuolta edustavan nimeksi ja "unisex"-nimiä on enemmän. Periaatteessa on mahdollista, että heteroparinkin molemmilla osapuolilla on sama nimi, mutta kyse lienee äärimmäisestä harvinaisuudesta.

Parisuhdelaki toi Suomeen uuden tilanteen

Suomessa samaa sukupuolta olevien parien kohdalla kaimojen väliset viralliset suhteet konkretisoituivat keväällä 2002, kun laki rekisteröidystä parisuhteesta astui voimaan. Tuon jälkeen väestörekisterissäkin saattoivat samaa sukupuolta olevat saman nimiset henkilöt olla parisuhteessa. Nimenmuutosprosessin kautta pariskunta saattoi myös ottaa yhteisen sukunimen, jolloin hammasharjansa samaan mukiin laittaneista saattoi tulla kokonimikaimoja. Yleisimpien sukunimien kohdalla tällainen tuli tietysti mahdolliseksi muutenkin - toki pienellä todennäköisyydellä. Avioliittolain kevään 2017 uudistuksen myötä yhteisen sukunimen ottamisen mahdollisuus muuttui automaattiseksi.

Toisinaan sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua saman nimisistä kumppaneista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ulkopuolisesta asia voi tuntua hämmentävältä. Saman nimisen kanssa yhdessä olevat kertovat suurimman hämmennyksen yleensä syntyvän silloin kun esittäydytään uusille ihmisille; asia herättää uteliaisuutta ja kysymyksiä - ja joskus sekaannuksia siitä, että kumpaa osapuolta tarkoitetaan.

Usein saman nimisen kanssa seurustelevat tai seurustelleet kertovat asian tuntuneen aluksi hassulta, mutta tottuneensa siihen pian. Samannimisyyden erityisyys tulee esiin useimmiten juuri ulkopuolisten hämmästelyn yhteydessä. Jotkut kertovat myös muistavansa asian, kun lemmenhetkien aikana mainitsee kumppaninsa nimen - joka on myös oma nimi.

Uusi nimilaki suunnitteilla

Suomeen on suunnitteilla uusi nimilaki. Keväällä oikeusministeriön asettama nimilain uudistamistyöryhmä ehdotti lainsäädännön väljentämistä ja nimimahdollisuuksien laajentamista. Etunimien vahva sukupuolittuneisuus oltaisiin säilyttämässä jatkossakin. Vuodelta 1985 peräisin olevan nykyisen nimilain uudistuksesta käydään yhä keskustelua. Esitys uudesta nimilaista annettiin 19. syyskuuta.

Nimilain uudistamisella toteutetaan lakiesityksen johdantotekstin mukaan osaltaan pääministeri Juha Sipilän hallituksen sääntelyn sujuvoittamista koskevaa kärkihanketta.

Rekisteröityyn parisuhteeseen sovellettaisiin jatkossa puolison sukunimeä koskevia säännöksiä

Uudesta nimilaista annetun esityksen yhteydessä annettiin esitys myös muutoksesta rekisteröidystä parisuhteesta annettuun lakiin, josta poistettaisiin parisuhdelakiin tarkoituksella säädetty rajoitus, jonka perusteella rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin ei sovelleta puolison sukunimeä koskevia säännöksiä. Se on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään vuoden 2018 alusta.

Suomessa loppui mahdollisuus rekisteröidä parisuhteita vanhan lain mukaisesti, kun maaliskuun 2017 alussa samaa sukupuolta olevat parit saivat oikeuden solmia avioliiton. Ennen lakiuudistusta rekisteröidyt parisuhteet pysyvät voimassa sellaisenaan, mutta pariskunta voi yhdessä ilmoittaa maistraatille haluavansa muuttaa parisuhteensa muodoksi avioliiton.

Hallituksen esitys HE 104/2017 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle etu- ja sukunimilaiksi ja laiksi rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 8 ja 9 §:n muuttamisesta

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Anton
  • 6.10.2017, 15.26
Entäs posti, jos molemmille tulee samalla nimellä? Täytyykö joka kerta arvailla, kummalle se on vai onko sovittu, että molemmat saavat avata kaiken postin ja mahdollisen eron ja poismuuton yhteydessä, voiko esiintyä väärinkäyttöä? Ehkä ei mikään suuri asia kuitenkaan, mutta itselleni tuli mieleen juuri nuo huomiot.