Kuinka pieni on pieni vähemmistö?

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • -
  • 12
Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr)

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat väittävät, että nyt kohkataan liikaa vain pientä vähemmistöä koskevasta asiasta. Samaan aikaan Suomi kamppailee jättimäisten ongelmien - työttömyyden, kestävyysvajeen, ilmastokriisin - kanssa.

Jos palaa halusta keskittyä kansakunnan kohtalonkysymyksiin, yksinkertaisinta on hyväksyä tasa-arvoinen avioliittolaki pois alta. Mutta pitääkö arvostelu paikkansa: koskettaako laki todella vain vähäistä joukkoa ihmisiä?

Arviot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suuruudesta vaihtelevat. Melko usein on käytetty lukua, jonka mukaan HLBT-ihmisiä olisi kuutisen prosenttia väestöstä - siis suunnilleen saman verran kuin suomenruotsalaisia.

Siinä ei kuitenkaan ole vielä kaikki. Liki jokaisella lesbolla ja homolla on elossa ainakin yksi lähisukulainen, kuten vanhempi, sisarus tai lapsi. Monilla on lisäksi puoliso, yksin elävilläkin vähintään yksi läheinen ystävä.

Jos jokaisella HLBT-ihmisellä oletetaan olevan vain kaksikin läheistä, yhdenvertainen mahdollisuus avioliittoon näkyy joka viidennen suomalaisen lähipiirissä. Se on suunnilleen yhtä suuri osuus väestöstä kuin se porukka, joka kannatti viime eduskuntavaaleissa perussuomalaista puoluetta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tuki on vielä tätäkin laajempaa. Keväisen kyselyn mukaan suomalaisista peräti noin 2/3 kannattaa lakia.

Tasa-arvoinen avioliittolaki siis auttaa merkittävää osaa suomalaisista ja sitä kannattaa vielä selvästi suurempi joukko. Yhdenvertaisuuden painoarvoa ei voi kuitenkaan punnita pelkästään nuppiluvun perusteella.

Sotiemme veteraaneja on elossa enää alle 30 000 - siis noin puoli prosenttia väestöstä. Kenellekään tuskin tulisi silti mieleen vähätellä heidän tarpeitaan siksi, että heitä on niin vähän.

Lainsäädännöstä on poistettu aiemmat kiellot mm. kuurojen ja epilektikkojen avioitumiselta. Oikeuksien rajoittamisen perusteeksi ei tuolloinkaan riittänyt se, että kuuroja ja epilektikkoja on niin vähän.

Ihmisoikeudet ovat tärkeitä riippumatta siitä, koskevatko ne miljoonaa vai kymmentä tuhatta.

Epäoikeudenmukaisuutta ei voi kuitata sillä, että siitä kärsii vain pieni joukko. Jokaisen syrjityn yksilön kannalta kaltoinkohtelu on aina väärin.


Oras Tynkkynen

12 kommenttia

Lisänä Oraksen esimerkkeihin:
Suomessa on nykyisin muita kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia enemmän kuin ruotsinkielisiä (esim. venäjä, eesti, somali, arabia, albaani, englanti, jne.). Omankin puolisoni äidinkieli (ja meidän molempien kotikieli) on englanti.

Valtio ja kunnat käyttävät huimia summia siihen, että näitä vähemmistöjä voidaan julkispalvella ja kouluissa opettaa heidän omalla äidinkielellään. Tasa-arvoinen avioliittolaki puolestaan säästäisi rahaa kahden päällekkäisen instituution poistuessa.
Koska tasa-arvoisen avioliittolain kannattajat ja sillä viime vaaleissa ratsastaneet Vihreät ja Vasemmisto toimivat kuten toimivat edellistä hallitusohjelmaa kirjoitettaessa ei lain vastustajilla ole enää merkistystä... With friends like this who needs enemies!