Kroatiaan kiistelty kansanäänestys homoavioliitoista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Kroatiassa on määrä järjestää 1. joulukuuta kansanäänestys siitä, määritelläänkö avioliitot maan perustuslakiin vain miehen ja naisen välisiksi. Parlamentti päätti äänestyksen järestämisestä perjantaina.

Kansalaiset saavat vastattavakseen kysymyksen "hyväksytkö, että avioliitto on miehen ja naisen välinen?". Jos enemmistö vastaa myöntävästi, tulee Kroatian perustuslakiin määritelmä, jonka mukaan avioliitto on mahdollista solmia vain naisen ja miehen välille.

Tällä hetkellä Kroatian perustuslaissa ei määritellä avioliittoa. Vahvasti katolisessa Kroatiassa uskonnollis-konservatiiviset tahot ovat esittäneet huolensa siitä, että tätä "porsaanreikää" hyödyntämällä samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot tulisivat mahdollisiksi.

Aloite kansanäänestyksen järjestämiseksi on tullut katolilaiselta perhejärjestöltä. Samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastaiseen kampanjointiin liittyy vetoomus avioliiton määrittelemiseksi perustuslaissa "naisen ja miehen väliseksi elämänmittaiseksi liitoksi". Sen allekirjoitti yli 700 000 ihmistä.

Sateenkaarijärjestöt ovat suhtautuneet äänestyksen järjestämiseen kriittisesti. Ne pitävät sitä syrjivänä ja ovat pyytäneet Kroatian korkeinta oikeutta pohtimaan kansanäänestyksen perustuslainmukaisuutta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kansanäänestyksiä esimerkiksi vähemmistöjä koskevista yksittäiskysymyksistä pidetään yleisesti ongelmallisina, koska äänestämään vaivautuvat lähinnä he, joita asia suoranaisesti koskee ja toisaalta aiheeseen syystä tai toisesta erityisen intohimoisesti suhtautuvat.

Euroopan unioniin heinäkuussa 2013 liittyneessä Kroatiassa on keskusteltu avioliiton avaamisesta myös samaa sukupuolta oleville pareille. Keskusta-vasemmistolaisella hallituksella on käynnissä lainvalmisteluhanke tasa-arvoisesta avioliitosta.

Yle: Kroatiassa kansanäänestys homoliitoista - järjestöt pitävät ihmisoikeuksien vastaisena
PinkNews: Croatia to hold a referendum aiming to rule out same-sex marriage

1 kommenttia

Vai niin, eli luodaan siis keinotekoinen vastakkainasettelu homojen ja heteroiden avioliitto-oikeuksien välille. Jos kannatat homoavioliittoja, vastustat heteroavioliittoja.

Uskomatonta kieroilua.

Kansanäänestyksen tulos ei ole validi. Se ei mittaa kannatusta sille, että avioliitto olisi vain miehen ja naisen välinen, niin kuin perustuslakiin ehdotetaan kirjattavaksi.

Kommenttia muokattu: 10.11.2013 klo 14:54