Kiinan sensuuri hyväksyi homosuhteesta kertovan elokuvan ensi kertaa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1
Seek McCartney -elokuvan julisteet

Kiinalaisen ja ranskalaisen miehen salaisesta suhteesta kertova Seek McCartney -elokuva on saanut kiinassa viranomaisten hyväskynnän ja pääsee levitykseen elokuvateattereihin.

Asiasta kertoo Suomessa Yle.

Vuonna 2013 ensi-iltansa saaneen kiinalais-ranskalaisen elokuvan on ohjannut Wang Chao. Elokuvan päähenkilöt ovat Li Yi, jota esittää suosittu laulaja Han Geng ja Rohmer, jota esittää palkittu ranskalaisnäyttelijä Jérémie Elkaïm.

Sosiaalisessa mediassa viranomaisten ratkaisusta kertoneen elokuvan ohjaajan mukaan ratkaisu on pieni askel sääntelyviranomaisille, mutta suuri askel elokuvateollisuudelle. Hlbti-aktivisti ja elokuvaohjaaja Fan Popo puolestaan arvioi uutistoimisto AFP:lle, ettei yksittäisen elokuvan saama esityslupa välttämättä ole merkki laajemmasta muutoksesta; yksittäiset ratkaisut riippuvat yksittäisten tarkastajien päätöksistä, eivätkä säännöt ole selvät.

Homoseksuaalisuus poistettiin Kiinassa vuonna 2010 elokuvien pornografisuuteen ja karkeuksiin puuttuvan mustan listan kriteereistä. Aiemmin tänä vuonna viranomaiset hyväksyivät elokuvan, jossa nähdään miespuolisten henkilöiden välinen intohimoinen suudelma. Seek McCartney on ensimmäinen elokuva, jonka aiheena on homoseksuaalinen suhde.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kiinassa homoseksuaaliset suhteet sallittiin vuonna 1997, mutta seksuaalivähemmistöihin liittyvät asiat ovat yhä pääosin vaiettu asia.

GayStarNews: First gay film to show in China theaters
Hindustan Times: China´s ´conservative´ censor clears first film about gay couple
Yle: Homoparista kertova elokuva läpäisi ensi kertaa sensuurin Kiinassa
Yahoo: China censors approve first film about gay couple

1 kommenttia

Venäjä, ortodoksi-Putinin halintoseurakuntineen, jää kyllä ihan takapajulaksi tuossa välissä, luonnottomine rakkaus- ja avioliitto-uskomuksineen.

Mahtavatkohan elokuvaa katsoa ortodoksi-juutalaiset, kun tuo Rohmeria esittävä Jérémie Elkaïm on sentään marokonjuutalaisen perheen vesa.

Kommenttia muokattu: 02.09.2015 klo 21:18