Homojen parisuhteet voivat olla toimivampia kuin heterosuhteet

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Juhani Viherlahti
  • 2

Amerikkalaistutkija on päätynyt johtopäätökseen, että samaa sukupuolta olevien parien liittojen kestävyys ja suhteen laatu saattavat olla heteropareja parempia.

Tutkija Deborah Schurman-Kauflin haastatteli Arizonassa ja Floridassa sataa homoa ja lesboa. (Seuraavassa käytetään yhteisesti nimitystä homot.) Sen lisäksi samat asiat tiedusteltiin vastinryhmänä toimineelta sadalta heterolta. Haastatelluilta tiedusteltiin heidän parisuhteittensa laatua ja kestoa. Osoittautui, että 59 prosenttia homoista ilmoitti pitkäkestoisista parisuhteista, kolmesta vuodesta ja siitä eteenpäin. He ilmaisivat vahvaa sitoutumista kumppaniinsa ja tyytyväisyyttä parisuhteeseensa. Vain 19% kertoi pettäneensä puolisoaan. Kumppaniaan pettäneiden luku on merkittävästi alempi kuin Yhdysvaltain kansallinen keskiarvo.

Homot kertoivat kokevansa ympäristönsä ja yhteisönsä asenteiden vuoksi tavallista enemmmän stressiä. Siitä huolimatta he kokivat elävänsä tasapainoista ja onnellista elämää. Homot olivat heteroita useammin valmiita keskustelemaan oman kumppaninsa kanssa toiveistaan ja tarpeistaan. Sen seurauksensa he saatoivat elää avoimemmin parisuhteessan niin yksityisesti kuin julkisestikin. Tultuaan "ulos kaapista" homot kokivat voivansa kokeilla erilaisia tapoja toimia ja kokea siitä myös iloa. Homot kertoivat olevansa erittäin tyytyväisiä sukupuolielämäänsä.

Enemmistö homoista kertoi olevansa myös tyytyväisiä työelämäänsä. Yli 50% oli ollut saman työnantajan palveluksessa viisi vuotta taikka kauemmin.

Heteroryhmän vastaajat raportoivat homoihin verrattuna rakkauselämässään suurempaa epästabiiliutta. Heteroista vain 47 % kertoi tutkimushetkellä elävänsä tasapainoisessa ja rakastavassa parisuhteessa. Tuotakin vähäisempi määrä heteroista kertoi pitkäkestoisista parisuhteista. Kolme vuotta taikka pidemässä parisuhteessa oli ollut vain 42% haastatelluista heteroista. Ne heistä, jotka olivat olleet avioituneina, yli 50%:lla oli takanaan avioero. Lähes puolet heistä ilmoitti olleensa uskottomia parisuhteessaan. Tyyttymättömiä seksielämäänsä heterovastaajista oli peräti kaksikolmasosaa. Syyksi seksielämänsä huonoon laatuun he pitivät sitä, etteivät saaneet toiveitaan ilmaistuksi taikka tulleet kuulluiksi seksiin liittyvistä toiveistaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Merkittävää oli se, että heterot kertoivat olevansa stressaantuneita ja onnettomia kaikilla elämänalueellaan. Tuo tyytymättömyys vaikutti myös heidän työelämäänsä. Oli todennäköistä, etteivät he pysyneet pitkään samassa työpaikassa. Vain 26% ilmoitti olevansa saman työnantajan palveluksessa viisi vuotta taikka pidempään.

Heterohaastateltavat kertoivat läheisistä suhteista vanhempiinsa, mutta viettävänsä vähemmän aikaa perheensä parissa kuin mitä homot ilmoittivat. Homot olivat enemmän perheensä parissa, mutta sukulaissuhteet olivat heterohaastateltuja etäisemmät.

Tutkija toteaa, että haastateltujen valinta ei perustunut satunnaisotantaan, vaan ihmiset osallistuivat haastatteluun, jos se heitä kiinnosti. Siitä huolimatta tutkijan mielestä tulokset ovat dramaattisia. Homomiehillä ja lesbonaisilla on selvästi paremmat parisuhteet kuin heterovastinpareilla. Tutkimuksen perusteella on syytä kokonaan haudata käsitys siitä, että homoilla on tapana hypellä parisuhtesta toiseen. Hyvin monet homot haluavat elää vain elämäänsä ja sitoutua parisuhteeseensa.


Psychology Today: Uutinen haastattelututkimuksesta

2 kommenttia

Jutun lopussa oleva toimituksellinen johtopäätös siitä, että "tutkimuksen perusteella on syytä kokonaan haudata käsitys siitä, että homoilla on tapana hypellä parisuhteesta toiseen" on ehkä hieman liian nopea. - Tutkimus ei perustunut otantaan ja ehkä siihen hakeutuivat suhteen-pitää-olla-pitkä jne -aatemieliset enemmän kuin "aikansa kutakin" -tyypit.

Kommenttia muokattu: 16.01.2014 klo 23:51
  • 2 / 2
  • puppeliassi
  • 17.1.2014, 10.23
lopussahan luki että monet homot haluavat sitoutua parisuhteeseensa, ei että kaikki haluaisivat.