Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla sateenkaariteemaisiakin elokuvia

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1

26. Helsinki International Film Festival "Rakkautta & Anarkiaa" käynnistyy 19. syyskuuta 2013.

Festivaali kertoo juhlivansa elokuvataidetta ja esittelevänsä ennakkoluulottomasti rohkeita, ristiriitaisia ja visuaalisesti häikäiseviä uusia elokuvia.

Vuonna 1988 perustettu tapahtuma on kasvanut alun vaatimattomuudesta merkittäväksi tapahtumaksi. Nykyään elokuvia esitetään 14 eri salissa ja festivaalin aikaan merkittäviä elokuvantekijöitä saapuu Helsinkiin puhumaan töistään sekä tapaamaan festivaaliyleisöä ja alan ammattilaisia.

Näytöksiä on Helsingissä elokuvateattereissa Andorra, Bio Rex, Dubrovnik, Kesäkino Engel, Kino Engel 1+2, Kinopalatsi 6-10, Maxim 1-2, Orion ja Espoossa Kino Tapiolassa.

Syyskuun 29. päivään asti jatkuvan festivaalin ohjelma sisältää toistakymmentä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskettavaa elokuvaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Adèlen elämä – osat 1 ja 2 (2013, ohjaaja: Abdellatif Kechiche | Ranska)

- Adèlen tarina rakkaudesta ja elämästä perustuu väljästi Julie Marohin muun muassa Angoulêmen festivaalilla palkittuun sarjakuvaan. Ohjaaja Abdellatif Kechiche tunnetaan intensiivisistä ja todenmakuisista elokuvista (The Secret of the Grain, 2007).
http://hiff.fi/elokuvat/adelen-elama-osat-1-2/

American Vagabond (2013, ohjaaja: Susanna Helke | Suomi, Tanska, Yhdysvallat)

- Mitä tapahtuu, kun periamerikkalaiseen perheeseen syntyy lapsi, joka edustaa kaikkea sitä, mitä eniten pelätään?
http://hiff.fi/elokuvat/american-vagabond/
American Vagabond: Jamesin ja Tylerin tarina ( http://ranneliike.net/teema/american-vagabond-jamesin-ja-tylerin-tarina?aid=9960 )
American Vagabond - karhean koskettava tarina miesparin elämästä ( http://ranneliike.net/teema/american-vagabond-karhean-koskettava-tarina-miesparin-elamasta?aid=9980 )

Concussion (2013, ohjaaja: Stacie Passon | Yhdysvallat)

- Nelikymppinen Abby elää tasaista, turvattua ja kohtuullisen yltäkylläistä, joskin tympäisevää perhe-elämää suurkaupungin lähiössä. Kun eräänä päivänä Abbyn poika lyö vahingossa baseball-pallon äitinsä naamalle, kaikki muuttuu. Abby näkee elämänsä uudessa valossa: on aika muuttaa rohkeasti suuntaa.
http://hiff.fi/elokuvat/concussion/

Dual (2013, ohjaaja: Nejc Gazvoda | Kroatia, Slovenia, Tanska)

- Sattuma ja rikkoutunut lentokone heittävät yhteen kaksi elämän käännekohdassa olevaa nuorta naista, tanskalaisen Ibenin ja slovenialaisen Tinan. Öisen Ljubljanan hiljaisia katuja mitellessään naiset tutustuvat ja ystävystyvät.
http://hiff.fi/elokuvat/dual/

Exposed (2013, ohjaaja: Beth B | Yhdysvallat)

- Beth B:n tuore dokumentti Exposed käsittelee burleskia.
http://hiff.fi/elokuvat/exposed/

Foxfire (2012, ohjaaja: Laurent Cantet | Kanada, Ranska)

- Yhdysvaltojen koillisrannikolle 1950-luvulla sijoittuva elokuva kertoo radikaalista teinityttöjen salaseurasta, joka kyllästyy arkipäivän seksismiin ja alkaa kostaa miehille. Heidän johtajanaan on idealistinen ja keinoja kaihtamaton Legs Sadowsky (Raven Adamson), jonka johdolla ryhmän toiminta muuttuu pikkuilkeistä näpäytyksistä yhä järjestäytyneemmäksi ja jopa väkivaltaiseksi.
http://hiff.fi/elokuvat/foxfire/

Kerron sinulle kaiken (2013, ohjaaja: Simo Halinen | Ruotsi, Suomi)

- Kerron sinulle kaiken on tumman huumorin keventämä draama rakkaudesta ja rohkeudesta. Ajassa, jossa elämme, mikään ei ole itsestään selvää. Valmista mallia rakkaudelle ei enää ole. Jokaisen on luotava oma moraalinsa, määriteltävä omat rajansa ja joskus – kun sydän sanoo niin – ylitettävä ne.
http://hiff.fi/elokuvat/kerron-sinulle-kaiken/

Kink (2013, ohjaaja: Christina Voros | Yhdysvallat)

- Nuoren polven dokumenttiohjaaja Christina Voros antaa maailman suurimman aikuisviihdetehtaan työläisten kertoa elämästään ja tunteistaan. Dokumentissa tutustutaan huumorintajuisiin ja täysipäisiin ihmisiin, joista monelle sadomasokismi ja erilaiset fetisismit ovat erottamaton osa elämää.
http://hiff.fi/elokuvat/kink/

Reaching For The Moon (2013, ohjaaja: Bruno Barreto | Brasilia)

- 1950-luvun Rio de Janeiron eliitin boheemielämä ja taiteen maailma täyttävät valkokankaan brasilialaisamerikkalaisen ohjaaja Bruno Barreton rakkaustarinassa Reaching for the Moon.
http://hiff.fi/elokuvat/reaching-for-the-moon/

Stranger by the Lake (2013, ohjaaja: Alan Guiraudie | Ranska)

- Alain Guiraudien hehkutta kytevä trilleri kiertyy kehyskertomukseksi varjoelämälle, julkisille salaisuuksille ja kuoleman vaaralle.
http://hiff.fi/elokuvat/stranger-by-the-lake/

You and the Night (2013, ohjaaja: Yann Gonzales | Ranska)

- Paikoitellen ilahduttavan hupsulla ja visuaalisesti härnäävällä fantasiatripillä pirskotellaan elokuvallista intertekstuaalisuutta yhtä estottomasti kuin kimppakivassa avataan vetoketjuja. Kuumaa kamaa.
http://hiff.fi/elokuvat/you-and-the-night/

Elokuvia kuvaavat tekstikatkelmat ovat otteita elokuvaesittelyistä festivaalin verkkosivuilta.

Elokuvafestivaalia järjestää Helsinki International Film Festival ry, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii festivaalijohtaja Pekka Lanerva. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali toteutetaan Helsingin kaupungin ja Suomen elokuvasäätiön tuella.

***

Pelkästään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin keskittyvä elokuvafestivaali Vinokino ( http://vinokino.fi/ ) järjestetään puolestaan tänä vuonna 22. kerran. Turun seudun Setan järjestämä tapahtuma kiertää viidessä suomalaiskaupungissa: Turku 25.-27. lokakuuta, Jyväskylä 1.-2. marraskuuta, Tampere 2.-3. marraskuuta, Helsinki 8.-10. marraskuuta ja Oulu 8.-9. marraskuuta.

Helsinki International Film Festival Rakkautta & Anarkiaa
Festivaalin hlbti-teemaiset elokuvat

1 kommenttia

HIFF:n ohjelma, hoilta osin vaikuttaa lähinnä nais/lesbo/bi-anarkialta ja homot on unohdettu varsin vähemmistöön.

Noh, onneksi nykyään homo-mies-teemaisia elokuvia pääsee festareitten lisäksi katsomaan muutakin tarjontakautta.