Eturauhassyöpä todetaan tänäkin vuonna noin 280 suomalaisella homomiehellä

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Juhani Viherlahti
  • 6

Eturauhassyövän ja naisten rintasyövän tilastot osoittavat jatkuvaa kasvua. Eturauhassyöpä on selvästi miesten yleisin syöpä. Sille ei tunneta ehkäisykeinoja. Lääkärikirja Duodecimin mukaan eturauhassyövän vaaraa lisäävät runsas eläinrasvan käyttö ja lihavuus. Tupakoitsijoilla on myös muita suurempi vaara sairastua eturauhassyöpään. Kasvispainotteista ruokavaliota suositellaan, sekä runsasta soijan ja tomaatin käyttöä.

Uusia eturauhassyöpiä todettiin vuonna 2010 yhteensä 4 709 miehellä. Homopopulaation 6% laskentaperusteella 282 homomiehellä todettiin tuolloin eturauhassyöpä. Suunta on nouseva. Vuoteen 2027 ulottuvan ennusteen mukaan uusia eturauhassyöpiä todetaan silloin noin 6800 miehellä. Keskimäärin siitä joukosta 408 olisi silloin homomiehiä.

Elossa olevien eturauhassyöpää sairastavien ja sairastaneiden määrä 31.12.2010 on yhteensä 39 453 henkilöä. Jälleen kuuden prosentin mukaan homomiehiä tuosta joukosta on 2 367 henkilöä.

Eturauhassyövän ilmaantuvuus alkaa nousta 50 ikävuoden paikkeilla, saavuttaen huippunsa 75 ikävuoden kohdalla.

Kaikissa pohjoismaissa suunta on samanlainen, eli vuosittain todettavat eturauhassyöpätapaukset kasvavat.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lääkärit ovat tällä hetkellä sitä mieltä, että yleiseen PSA-verikokeella tehtävään oireettomien miesten seulontaan ei ole syytä. Tästä periaatteesta on myös esitetty vastakkaisia mielipiteitä.

Hoitoennuste on hyvä, jos syöpäkasvain on paikallinen ja syöpäkudos erilaistunutta. Tällaisista potilaista yli 90 % elää vähintään 10 vuotta syöpädiagnoosin jälkeen hoidettiinpa kasvain leikkaamalla, sädehoidolla tai vain seuraamalla.

Lähde: NORDCAN, Association of the Nordic Cancer Registries
Suomen Syöpärekisteri
Lääkärikirja Duodecim

*****

Suomen Syöpärekisteri perustettiin 60 vuotta sitten. SyöpäCancer-aikakauslehti (5/2012) julkaisi suuren juttukokonaisuuden Suomen Syöpärekisteristä. Sinne kerättyjä tietoja käytetään laajalti tieteellisen tutkimuksen lähteenä ja kansanterveyden lisäämistä koskevien päätösten tukena.

Tietoa eturauhassyövästä Lääkärikirja Duodecimin sivuilta
Suomen syöpärekisteri

6 kommenttia

Niinpä. Ihmisten eliniän lisääminen, elin"taso" ja elinympäristökemikaalit eivät tule yksin, vaan syöpiä pukkaa.

Mutta syöpähoidoissakin on uusia asioita kehitteillä, kuten esim. syöpäsoluja popsivat muunnellut virukset

http://www.hs.fi/kotimaa/Suomalaisyritys+testaa+uutta+viruspohjaista+sy%C3%B6p%C3%A4hoitoa/a1305598732404

Eturauhassyöpään riskinä runsas eläinrasvan käyttö vaikuttaa lihomisen kautta, eikä niinkään suoraan. Liiallinen punaisen lihan syönti taas vaikuttaa suolistosyöpien riskiin, millä on todettu yhteys useissa tutkimuksissa. Kala ja kananliha ovat terveellisempiä. Tutkijat ovat myös sitä mieltä, että ihmisen olisi terveellistä syödä punaista lihaa enintään n. 300 g viikossa - länsimaissa syödään keskimäärin vähintään 200 g päivässä. Lihavalmisteissa, kuten makkaroissa ja leikkelelihoissa, riski on vieläkin suurempi niiden valmistuksen aiheuttamien haitallisten hiilivetyjen ja muiden lisäaineiden vuoksi. Muutoinkin lähes kaikissa teollisesti käsitellyissä ruoka-aineksissa on erinäisiä syöpäriskejä, mutta elinympäristömme, kosmetiikka, kemikaalit, kotien materiaalit sisältävät myös suuren määrän syöpäriskiaineita. Tupakka on toki yksi suurimmista syöpäriskeistä - usemmat tupakkamainosihmiset ovat kuolleet syöpiin "ennenaikaisesti". Tupakka surmaa vuodessa - parissa sen määrän ihmisiä, mihin stalin tai hitler "ylsivät" koko "joukkotuho-urallaan".
Tupakkahan heikentää muutenkin myös potenssia, koska se heikentään ääreisverenkiertoa, eli heikentään kalun paisuvaiskudoksen verellä täyttymistä, heikentää stondista.

Kommenttia muokattu: 29.09.2012 klo 00:50
Kun katsoo tv:n ruokaohjelmia ja -mainoksia, liha on se, jota mainostetaan ja lihan käyttöä ruoka-aineena kannustetaan varsin tehokkaasti. Lopputulema näkyy vaikkapa siinä, että tien reunoilla olevat ruokapaikat tarjoavat pääasiassa ja vain liharuokaa. Olen muutaman kerran joutunut jopa ajamaan eteenpäin seuraavaan paikkaan, koska minulle ei ole ollut tarjolla mitään lihatonta vaihtoehtoa.

Huippuesimerkki on Kehä III:n kupeessa , mutta hiukan vaikeasti sinne ajettava ruokapaikka. Sitä käyttävät oikeastaan vain rekkakuskit ja taxikuskit. Paikka on auki ympäri vuorokauden. Ruokavalikoima on laaja. Kaikki vain ja ainoastaan lihaa. Itselleni oli vaihtoehtona vain kahvi ja rasvamunkki. Ei mitään muuta.