Brasilian poliittinen peli uhkaa hlbti-ihmisten oikeuksia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
Brasilian kansalliskongressi on kannattanut presidentin viraltapanoa.

Brasiliassa presidentti Dilma Rousseff pakotettiin väistymään ja tilalle astui varapresidentti Temer. Rousseff on työväenpuolueesta, Temer "yleispuolue" PMDP:tä (Partido do Movimento Democrático Brasileiro). Queer.de-sivuston reportaasissa Mariana Bittermann arvelee, että queer-ihmisten tilanne heikkenee.

Brasilian transihmisistä 90% elättää itsensä prostituutiolla. Työmarkkinoilla ei transihmisiä hyväksytä. Moni ei ole suorittanut loppuun edes peruskoulua, koska asenteet transihmisiä kohtaan ovat tylyjä. Sekä oppilastoverit että opettajat syrjivät.

Transryhmä "Marcela Pradon" puuhanainen pitää itseään onnekkaana. Hänen vanhempansa eivät ajaneet häntä pois kodistaan ja hän sai työpaikan konditoriasta. Koulun jälkeen hän eli prostituoituna vain yhden vuoden. Hän ei myöskään altistunut väkivallalle, koska hän ei joutunut työskentelemään kaduilla.

Tilastot kertovat järkyttävää kieltään. Tänä vuonna kahden ensimmäisen kuukauden aikana Brasiliassa on murhattu 78 transnaista. Murhattujen vanhemmat usein käyttäytyvät kuin heillä ei olisi sennimistä lasta ollutkaan. Murhien syitä ovat työttömyys, prostituutio, huumeet ja erityisesti asunnottomuus. Erityisesti asunnottomat ovat hyvin usein väkivallan kohteina.

Toni Reis, yhden homojärjestön puheenjohtaja kertoo, että avioliitto laajeni kaikille 2013, mutta kansalliskongressi ei sitä aloitetta tehnyt, vaan oikeuslaitos oli aktiivinen. Suurin queer-ihmisten vastustaja on kristillinen fundamentalistinen liike, joka saa yhä lisää paikkoja parlamenttiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yksi fundamentalisteista on kansanedustaja Jair Bolsonaro. Hän haluaisi hetero-priden ja heteroihin kohdistuvan syrjinnän kiellon. Hän tuli tunnetuksi Stephen Fryn dokumentista. Tällä hetkellä hän suunnittelee presidenttiehdokkuutta vuonna 2018.

Toinen homofobi ja fundamentaalikristitty on entinen alahuoneen puheenjohtaja Eduardo Cunha. Hän oli yksi puuhamies, kun presidentti Dilma Rousseffia kangettiin ulos virastaan. Suunnilleen puolet kansasta on kuusikuukautisen virastaerottamisen kannalla. Rousseffin puolue oli sekaantunut korruptioon - sitä ei kukaan kiellä. Puhelinnauhoitteessa Rousseff tarjosi ministerin paikkaa entiselle presidentille, jotta tämä saisi immuniteetin korruptiotutkintaa vastaan. Mutta korruptio on ylä- ja alahuoneessa laajaa. 60% edustajista on tutkinnan kohteina eikä pelkästään työväenpuolueen edustajat.

Suuri osa queer-ihmisistä on ollut presidentin syrjäyttämistä vastaan, sanoo transryhmän vetäjä. Hänen mukaansa Rousseffin hallituksen aikana köyhyyttä ja nälkää oli vähemmän. Nyt valtaan nousivat vaihtoehtoiset puolueet, eikä ole odotettavissa muuta kuin huonompia aikoja.

Homojärjestön puheenjohtaja esitti Huffintgton Postissa saman näkemyksen: presidentin viraltapano on suuri vaara queer-ihmisille. Hän suuunnittelee jo Kanadaan muuttoa. Hän ei näe tulevaisuuttaan Brasiliassa.

Väliaikaisesti presidentin virkaan nousi toukokuun 12. päivänä Michel Temer. Hän on jo vaatinut hallitustyöhön lisää "uskonnollisuutta". Temerin hallituksessa ei ole naisia eikä mustia. Maata hallitsee nyt vanhojen valkoisten miesten klubi.


Suomalaista näkökulmaa Brasilian poliittisesta tilanteesta

Juuri julkaistu kirja Brasilia valottaa maan tilannetta. Radion Ykkösaamussa 17.5.2016 Brasilian tilanteesta olivat kertomassa kirjan kirjoittaneet maailmanpolitiikan professori Teijo Teivainen ja Helsingin Sanomien toimittaja Marja Manner.

Brasilia on viime aikoina ollut hyvin jakautunut maa. Mielenosoituksia on ollut paljon. Poliittista väkivaltaa on vähän, mutta katuväkivalta rehottaa. Riittää, kun käyttää punaista paitaa tai punaista polkupyörää. Voi joutua väkivallan uhriksi. Punainen viittaa työväen puolueeseen, se on siis Dilma Rousseffin tunnusväri.

Nyt valtaan noussut Temerin hallitus koostuu 24 valkoisesta miehestä - monikulttuurisessa maassa. Ei yhtään naista , vaikka esim. presidentinvaaleissa 2/3 ehdokkaista oli naisia. Monet uuden hallituksen miehet tulevat vanhoista valtasuvuista, ja poliittiset näkemykset ovat konservatiivisempia.

Poliittinen järjestelmä on monimutkainen. Esim. Rousseffin puolueella on parlamentissa vain n. 20% edustajista. Joudutaan tekemään lehmänkauppoja muiden puolueiden kanssa, ja siinä alkaa olla väärinkäytösten, esim. lahjonnan, vaara.

Suuri osa poliittisesta eliitistä näyttää sotkeutuneet korruptioon, jopa 2000-luvun alun suosittu presidentti Lula da Silva. Hänen aikanaan maan uusi alempi keskiluokka alkoi vaurastua ja tuloerot ovat hivenen kaventuneet. Ennestään maassa oli varakas "vanha keskiluokka". Nyt on vaarana, että uusi vaurastunut alempi keskiluokka vajoaa takaisin köyhyyteen. Olympiakisat ovat tulossa, politiikka on sekaisin, yhteiskunta on jakautunut.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!