ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukana
Vinokino
Lesbo- ja homoelokuvan festivaali

Keskustelu > Minne mennä, mitä tehdä? > Stuff ja muuta Helsingin gaybaari-historiaa

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Stu Vastaa1 / 54 
15.10.2005, 21:33 Aukesikohan Stuff-baari 15.10 klo 20:00? Ehtikö remontti ajoissa valmiiksi? Onko jotain uutta auringon alla koettavissa Eerikinkadulla? Millaiset ovat ensikokemukset paikasta? Onko siellä "jotain" uutta ja erilaista? Vaihtoehto muille paikoille?
Ylös
Irokeesi Vastaa2 / 54 
16.10.2005, 04:02 Auennut on.

Mene ja katso itse.
Ylös
Hmmm Vastaa3 / 54 
16.10.2005, 06:15 Plussaa: tiiliseinät takahuoneissa ja isot litteät kuvaruudut seinillä, sekä pikkubaari entisessä dark roomissa, sekä tietysti uusitut vessat. Kusilaari saatin vihdoin kopin takaseinälle, joten sisään pukkaavat eivät heti näe kusella olevan varustusta sivulta päin.

Miinusta: Etuosan seinät ja katto tylsän valkoiset ja viimeistelemättömän näköiset, baareissa värilliset neon-valot, jotka tuovat hiukan mieleen 80-luvun ja Miami Vicen. Erityisesti takaosan pikkubaarin valo on epämiellyttävän värinen, sairaan vihreä.

Etupuolella ne kaksi huonetta, joissa oli ennen sohvia, olisi voinut lopultakin yhdistää ja purkaa se väliseinä (ei selvästi ole kantava rakenne, oviaukkoa on levennetty ennenkin, ja seinä kumisee onttoutta). Samalla ne katossa risteilevät rumat ilmastointiputket voisi piilottaa välikaton taakse.
Ylös
jarmuz Vastaa4 / 54 
16.10.2005, 14:05 Vimpan päälle viimeistellyltä ja tyylikkäältä näytti ainaskin pikaisella tsekkauksella. (Ja entiseen kauhistukseen verrattuna.)
Taidettiin saada vihdoinkin homobaari jossa vois vaikka viihtyä.
Ylös
Hmmm Vastaa5 / 54 
16.10.2005, 14:16 No oli tosiaan pikasilmäys. Yksi vessoista oli kesken, joistain aukoista katossa pursusi johdonpätkiä, ovenpielien rappaukset olivat piparireunaiset, katon maali epätasainen. Ja minulle taidettiin sanoakin, että remppa on vielä kesken. ... Mutta kyllä se silti on parannus entiseen.

Saapa nähdä, millainen musiikkitarjonta baarilla tulee olemaan tulevaisuudessa, jatkuuko vanha linja vai omaksutaanko uusi.
Ylös
Erno Vastaa6 / 54 
16.10.2005, 23:44 Paikka menettelee, vaikka maalarinvalkoinen seinäpinta onkin aika kylmä. Mutta samalla hintoja on nostettu. Nyt yleensä tilaamani juoma maksaa Stuffissa 17% enemmän kuin seuraavaksi kalleimmassa homopaikassa ja 67% enemmän kuin halvimmassa. Ymmärrän, että remontin kustannukset on siirrettävä hintoihin, kun remontti ei varmaankaan lisää kävijämäärää niin paljon että kustannukset peittyisivät. Mutta minun mielestäni paikka ei ole niin paljon muita viihtyisämpi, että siellä käymisestä kannattaisi maksaa niin paljon enemmän.
Ylös
oikeesti @ Vastaa7 / 54 
17.10.2005, 23:20 Joo kyl ois ihan oikeesti maalaa pinkillä seinät ja sit kyl mä vähän peräänkuulutan hei tasoo !!! Ja mä en haluu kuulla Meiju Suvasta, kaikki muu musa on ihan ok, paitsi ei Marionii. Mun vakkari roki sais kyllä maksaa vaikka enemmänki vaikka se nyt maksaakin 3,925 % enemmän ku 5 vuotta ja 3 kk ja 2.5 päivää sitten.
Ylös
Erno Vastaa8 / 54 
18.10.2005, 01:46 Oikeesti, Conna-Stuff on korottanut juomiensa hintoja kahdesti sinä aikana, kun muut homobaarit eivät ole. Miten muuten sen voi tulkita kuin ahneutena?

Ja on sitä muitakin värejä kuin valkoinen ja pinkki. Valkoinen ei kuitenkaan savuisessa baarissa pysy kauaa valkoisena, joten tuollaistakin asiaa olisi voinut ajatella. Esimerkiksi jokin kellertävä tai rusehtava sävy (beige?) ei paljoa muuttuisi vaikka koko kaupungin nikotinistihomot kävisisivät sauhuttelemassa. Mutta ei sen tarvitse silti olla mikään paskanruskeakaan kuten ennen remonttia.
Ylös
Public eye Vastaa9 / 54 
18.10.2005, 10:39 Erno kirjoitti: "...korottanut juomiensa hintoja kahdesti sinä aikana, kun muut homobaarit eivät ole. Miten muuten sen voi tulkita kuin ahneutena?"

Sen voi tulkita myös haluna nostaa paikan tasoa. Onko näin todellisuudessa tapahtunut, en osaa sanoa kun ei ole tarpeeksi kokemusta ennen/jälkeen.
Ylös
BearTrap Vastaa10 / 54 
18.10.2005, 10:44 Valintakysymys tämäkin. Kukaan tuskin pakottaa Stuffiin menemään, jos hinnat ja seinien väri eivät miellytä.
Ylös
Erno Vastaa11 / 54 
18.10.2005, 11:02 Bear Trap, enpä ole kai valittanutkaan, että minut on sinne pakotettu menemään? Tässä keskustelussa keskustellaan kyseisestä baarista, ja uskoakseni myös kielteinen palaute on luvallista? Kiitos, en enää aiokaan mennä sinne.
Ylös
Irokeesi Vastaa12 / 54 
18.10.2005, 16:55 Ei kannata vielä lähteä tekemään lopullista arviota Stuffista, jos remonttikin on vielä viimesilauksiaan vailla. Lopulta baarin viihtyisyys ja taloudellinen menestyskin on enemmän riippuvainen siellä jatkossa käyvistä asiakkaista kuin seinien väristä.
Ylös
whitney Vastaa13 / 54 
18.10.2005, 20:49 Valkoiset seinät ainakin tarjoavat hyvänkontrastin kaikille seinäruusuille. Kukaan ei voi enää mudan ja harmaanvärisiin seiniin sulautua/maastoutua paitsi valkoisiin pukeutuvat trendigayt. Kyllä se paikka määrityy Helsingin gayscenessä seiniensä myötä, ei asiakkaittensa.
Ylös
Erno Vastaa14 / 54 
19.10.2005, 03:59 Luulen, että *jos* Stuffin omistaja haluaa nostaa paikan tasoa, tehokkainta olisi yksinkertaisesti käännyttää pahiten hoipertelevat asiakkaat heti ovelta ja sanoa "ei tänään". Mutta ehkä nämä ovat juuri niitä asiakkaita, jotka tuovat paikkaan eniten rahaa (?), joten kiusaus päästää heidät sisään saattaa olla kova.

Se on sellainen valinta, jonka anniskelupaikat joutuvat tekemään. Kaikkia asiakkaita ei voi saada, joten joutuu valitsemaan, haluaako ne siistimmät asiakkaat, jotka käyvät harvemmin ja juovat vähemmän, mutta joita on enemmän ja jotka aiheuttavat vähemmän vaivaa ja rikkovat vähemmän laseja, vai ne alkoholisoituneet, jotka käyvät usein ja juovat paljon, mutta joita on vähemmän ja joista on enemmän vaivaa ja jotka saattavat humalassa rikkoa paikkoja.

Anniskelupaikka voi menestyä kummalla strategialla tahansa, esimerkkejä molemman kaltaisista menestyneistä baareista on sekä homo- että heteropuolelta. Mutta kuten sanottu, kaikkia ei voi miellyttää, joten ne valinnat, joita Stuff näinä aikoina tekee asiakkaidensa suhteen, vaikuttavat hyvinkin pitkälle siihen, millaiseksi sen asiakaskunta lopulta muodostuu.
Ylös
BaariKärp Vastaa15 / 54 
19.10.2005, 09:59 Siinä on kanssa se, että alkoholisoituneiden kohdalla tulee nopeammin asiakaskato, kun se viimeinen ryyppy otetaan. Ei-alkoholisoituneeseen siistimpään jengiin satsaaminen voi olla senkin takia kestävämmän menestyksen resepti. Tosin vanhojen juoppojen mentyä, aina tulee jostain uusia.
Ylös
kari Vastaa16 / 54 
19.10.2005, 11:22 eipä ne hinnat kyllä mun makuun noussut ole! kuohuviini 24ecua pullo, häppärikin kuulemma jatkuu, ei tosin iltaisin mikä kyllä parantaa paikan tasoa...
Ylös
BarBaari Vastaa17 / 54 
19.10.2005, 11:35 Onkohan Bar Stuff miten avoinna? Heidän nettisivunsa ei sitä tietoa selkeästi kertonut. Kiva olisi jos paikka aukeisi jo ihmisten aikaan, vaikkapa silloin kun arkisinkin menisi jonnekin yhdelle tai kahdelle, töiden jälkeen. Lauantaisin keskellä päivää, silloin kun ei vielä sänky kutsuisi…nukuttaisi.

Kiva olisi jos paikassa olisi tarjolla jotain ihan muutakin kuin alkoholipohjaisia tuotteita, siis ei Presidentinvaali-suodatinplöröä vaan oikean Kahvikulttuurin tuotteita? Olisiko joku vetäjistä kenties taitava barista joka taikoisi höyrykoneesta ne oikeat kuumat päivä Kahvit kun hammasta kolottaisi?

Muttamutta… kuvistahan sen sitten kyllä huomasi että paikka on auki joka päivä 15 – 02 kun osasi katsoa. Senkin huomasi että remontti ei ole yltänyt ihan ulos asti kun ikivanhat bambupaneelit ovat vielä oven pielessä. Ja kenties se hauska buddhalaisentemppelin kattoa muistuttava katos myös on ovenpäällä? Ne ovat muistoja ajalta jolloin siinä sijaitsi Fen Kuan niminen indonesialaisen ja indokiinalaisen keittiön herkkuihin omistautunut paikka. Jo 1950-luvulla aloittanut ravintola toimi siis pitkään Eerikinkadulla. Se tarjosi riisipöytää, jollaista ei sen koommin ole kaupungista löytynyt ja siellä tuli monta herkullista hetkeä vietettyä aasialaisten kulinaaristen nautintojen parissa. Silloin joskus muinaisella kasarikaudella kun montaakaan paikkaa ei ollut jossa olisi voinut kaukaisten makujen parissa viihtyä. Silloin joskus kun takapihan Helmi oli Fino's niminen italialainen ravintola miksi se oli muuttunut niin ihanan paheellisesta Safari-klubista.

Fen Kuanistahan tuli jo tuoreemmassa muistissa oleva H2O joka oli todella jotain uutta Helsingin ja koko suomenkin gayscenessä. Se oli Paikka isolla Koolla. Ja voi Pojat, jos muistatte sitä menoa silloin ysärin alkuvuosina. Terassi oli oikea streetparty kesäisin kunnes suitset pantiin suihin stadin terasseille. Kampin gayghetosta pystyi silloin todella puhumaan kun yhtä aikaa muutaman korttelin etäisyydelle syntyi H2O:n lisäksi myös Don’t Tell Mama Gay Gambrinin lopetettua Isolla-Roballa ja myös oikein pittoreski Stonewall syntyi heviravintolan tilalle. Siellä oli jopa rohkeasti ruokapuolikin, nami, vaikka homot eivät nyt juurikaan syö. Nykyisinhän nämä paikat ovat Fever Bar & Club ja Alcatraz-club. Tarjontaa lisäsi oikein sopivasti vielä pikkuruinen Escalé-pub josta sanottiin sen siirtäneen Vanhan kellarin heitteille jääneet asiakkaat ja kalusteet suojiinsa Kansakoulunkadulle Lasipalatsin remontin alta. Tänään sillä paikalla toimii Dennis-niminen pizzapaikka. Kyllä, se sama turkulainen Dennis ”joka-toi-pizzan-Suomeen” ja on intohimoinen käsipallon tukija. Kaiken kruunasi noina vuosina sitten Lost & Found ja Annankatua sitten mentiin ja tultiin ees sun taas tiukasti kipittäen paikasta toiseen.

Mutta sitten niiden kaikkien aika oli ja meni. Remontit loppujenlopuksi veivät H2O:sta sen luonteen; tyylikkyyden sekä kilpailijat asiakkaatkin. Iso-Tuomo sitten teki mbo-kaupat henkilökunnan kanssa ja syntyi Con Hombré, joka sitten olikin jo lopunajan mäkimiehen mahalleen laskua bottomiksi, alistuminen siihen vähemmän suositunpaikan Matti-maineeseen. Mutta kyllä sinne aina asiakkaita riitti, usein jopa tuvan täydeltä pönöttämään suolapatsaiden tapaan kuin Lootin vaimot konsanaan. Euroviisuistakin tuli paikalle sellainen toisaalta sisään vetävä mutta myös torjuva maine piukeamman pimu Gay-kansan joukossa. Niin kävi myös pub Mann’s streetin kanssa jossa humpat ja tangot sekä So oldies but Goldies diskohitit homopaikassa olivat kokemus joka kannatti jakaa ulkomaanelävien kanssa.
Con Hombré vol.2 sitten oli jo ihan kauhea asiakaskunnan aliarvio pimeine puolineen, eihän sellaisia nyt enää missään itseään kunnioittavassa paikassa ole, eihän? Ei kai? Ne ovat niin muinaista aikaa ennen Aidsia jostain New Yorkista ja sellaista homohistoriaa joka jo toki kannattaisi unohtaa tyystin. Toisaalta yhteistyö ja asiakaskunnan jakoajatus Vogue saunan kanssa varmaan toimi oivasti.
Antaisiko jotain suuntaa mihin paikka kehittyy se että MSC Finland- Tom's Club ry:n pikkujoulut ovat siellä tuossa joulukuun alussa.

Onnea ja menestystä uudelle paikalle ilman menneisyyden kellastuneita haamuja Hulluilta Päiviltä ja raskasta painolastia. Rasvaimu ja kohotusleikkaus onnistuivat hyvin, Wanha rouva nuortui. Ellei peräti syntynyt uutena paikkana.
Ylös
wana Vastaa18 / 54 
19.10.2005, 12:06 Luulen, että niitä bambupaneeleja ei oteta seinästä siksikään, että seinä niiden alla saattaa nyt näyttää melko pahalta, ja kiinnityskohdistakin saattaa jäädä ulkoseinään reikiä. Jos taloon tehdään joskus ulkosivuremontti bambunvarret varmaan katoavat jo sen takia, että seinäpintaan niiden alla päästäisiin käsiksi. Toivottavasti edes se suippo, myös H20:ta edeltäviltä ajoilta periytyvä katos jää oven yläpuolelle, se on mielestäni homobaarin yhteydessä jotenkin hauskan asiaankuulumaton itämanen detalji ja muisto menneiltä ajoilta.

H20 laajensi jossain vaiheessa hiukan entisen Fen Kuanin ulkopuolelle, siihen osaan missä nyt on se kusilaarilla varustettu vessa ja se projektori, jolla heitetään seinälle kuvia. Tuon laajennusosan nimi oli silloin Blue Boy, ja kun se oli rauhallinen, viihdyin ujona nuorena poikana aika usein. Myöhemmin sain tietää, että omistaja oli suunnitellut siitä han-around paikkaa maksullisille nuorukaisille, mikä kai selittää miksi niin monet vanhemmat miehet kävivät siellä kiinni perseeseeni ilman että heitä mitenkään rohkaisin... En tuolloin nuorena ja naiivina tiennyt, että "blue boy" tarkoittaa jossain poikaprostituoitua. Mutta kun muistelen kaikkia sisustuksia joita paikassa on vuosien varrella ollut, niin se ensimmäinen ja alkuperäinen oli kyllä kaikkein tyylikkäin (huokaus). Nykyinen kyllä pääsee aika lähelle, jos vielä maalaisivat etupuolen samantapaisilla murretun sinisellä ja keltaisella ja sijoittaisivat vaikka takaosaan samanlaisia tyylikkäitä pikku tuoleja ja pöytiä.

Con Hombresin todellinen alamäki alkoi mielestäni todella epäonnistuneesta rempasta, jossa seinät maalattiin kylmän vaaleansinisiksi ja myrkyllisen vaaleanvihreiksi ja paikalle tuotiin rumia punaisia muovisohvia (se ensimmäinen remppa, kun paikka muuttui H2Osta Connaksi ei ollut vielä ihan sietämätö). Muistan että silloin itse siirryin muualle, ja niin tuntui siirtyvän moni muukin. Room perustettiin pian erottajalle, minä ja monet muut siirryimme sinne. Dark Room perustettiin kai vetämään uusia asiakkaita tyhjentyneisiin tiloihin, ja kyllähän heitä tuli, aika paljon sellaista rappeutunutta alkoholistijengiä, jollaista saattaa nähdä myös Fairy Talessa tai Mann's Streetillä.

En usko, että MSC Finland- Tom's Club ry:n pikkujoulut kertovat vielä paljoa. Muistan, että jo H2o:n aikana jossain Spartacuksessa tms. vihjaistiin, että ulkomaalaiset jotka etsivät kyseisen salaisen klubin tiloja, voivat kysyistä H20:n henkilökunnalta. Nahkahomot ovat tuntuneet jo silloin pitäneen sitä jonkinlaisena "kakkospaikkana" jossa käytiin ennen omalle klubille menoa tai silloin kun se ei ollut auki, ja sama jatkui jonkin aikaa Connan kanssa, mutta myöhemmin nahkaporukka tuntui siirtyneen Roomiin. Olisiko se nyt palaamassa juurilleen?

Muistan muuten ne Manssin tango- ja humppaillat, joku amerikkalainenkin jonka tapasin ulkomailla kertoi silmät pyöreänä että kun hän kävi Helsingissä "discossa", musiikki yht'äkkiä vaihtui ja kaikki alkoivat tanssia polkkaa ja valssia.:-D Arvasin kyllä heti mistä paikasta oli kyse.

Gay Gambrini muuten toimi vielä jonkin aikaa sen jälkeen kun Don't Tell Mama oli avattu, mutta kuihtui pian pois, kun asiakkaat siirtyivät joukolla uuteen paikkaan.
Ylös
Irokeesi Vastaa19 / 54 
19.10.2005, 12:29 BarBaarilta aika hersyvä kuvaus homobaarien lähihistoriasta.

Ei varmaan kannata tehdä mitään äkkinäisiä johtopäätöksiä paikasta sen perusteella, että joku yhdistys järjestää siellä pikkujoulut. Onhan noita MSC:n tilaisuuksia kuten muidenkin fetissiklubien tilaisuuksia järjestetty hyvin monenlaisissa paikoissa.

Eipä ole DTM:kään muuttunut yhtään nahkamieshenkisemmäksi, vaikka siellä pidettiinkin heinäkuussa Finlandization 19. pääjuhla.
Ylös
Haloo... Vastaa20 / 54 
20.10.2005, 17:02 Eiköhän tosiasia ole, että Stuff on ainoa tyylikäs homo-baari H20:n jälkeen... Siitä onnittelut suunnittelijoille!
Ylös
irmeli Vastaa21 / 54 
20.10.2005, 22:07 joo valkoiset seinä ja samanlaiset baaritiskit jotka ollu jo dtm:sä 4V Mutta aina helsinkiin mahtuu 1 homo baari lisää:)
Ylös
sunshine Vastaa22 / 54 
21.10.2005, 10:19 Vanhan kellarin kalusteen Escaleen? Ainakin se baaritiski ja pöydät oli HOK:n pitämässä Ale-Pubissa Lasipalatsissa.
Myös aika lailla niitä asiakkaita.
Ylös
wana Vastaa23 / 54 
21.10.2005, 12:07 Vanhan Kellarin kalusteista en tiedä, mutta muistan noihin aikoihin väitetyn, että siistimpi osa asiakkaista meni Quiquiriqui -nimiseen homobaariin Kalevankadulla (nykyisen Boothillin paikalla), ja ne pahimmat juopot menivät Escaleen. Quiquiriqui ei sitten menestynyt kovin kauaa, olisiko johtunut siitä, että asiakkaat eivät konsumoineet yhtä paljon alkoholia kuin Escalen asiakkaat, vai siitä, että sijainti oli melko syrjäinen, mikä ehkä vähensi asiakkaiden määrää.

Osa asiakkaista meni aluksi myös Ale-Pubiin, tosin sitten kun Vanhan Kellarin remontin jälkeen kävi ilmi, etteivät homot enää olleetkaan sinne tervetulleita (vaikka ennen remonttia muistaakseni Seta-lehdessä julkaistussa haastattelussa nimenomaan toivotettiin tervetulleiksi), homoasiakkaat ymmärtääkseni kaikkosivat myös samaan ketjuun kuuluneesta Ale-Pubista.
Ylös
Irokeesi Vastaa24 / 54 
21.10.2005, 12:49 Vanhan Kellarin kalusteita ja muutakin rekvisiittaa oli jonkun verran siellä Ale Pubissa. Kalustoon kuuluvat homot löysivät tiensä Escaleen ja sieltä Mann´s
Ylös
BarBaari Vastaa25 / 54 
24.10.2005, 15:40 Escalé-pubin pienenpieni tila Kansakoulunkadulla silloin 90-luvula sisustettiin todellakin Vanhan kellarin "kalusteilla". Vanhoilla asiakkailla sekä heidän tutuilla istuimillaan että pöydillä jotka oli siirretty ensin Lasipalatsin suojiin. Sieltä ne matkasivat sitten samassa muuttokuormassa Kansakoulunkadulle kun Lasipalatsi sai EU:n myöntämää rahaa kulttuurihistoriallisen ulkoasunsa restaurointiin ja palautukseen siihen ulkoasuun, joka on tänä päivänä nähtävissä kyseisessä rakennuksessa. Moni ravintoloitsijahan on tässä maassa aloittanut toimintansa kierrätyskalustein joita erilaiset alan toimijat myyvät edelleen niitä haluaville. Vanhat asiakkaatkin taitavat tulla kierrätettyä siinä samalla joskus. Onneksi tosin asiakkaiden vaatimukset sisustusten ja miljöiden suhteen ovat kasvaneet sekä kehittyneet siihen että ei enää tarjota tuollaisia käytettyjä paikkoja uusina vaan niihin luodaan asiakaskunnan mukainen uusi ennennäkemätön miljöö asiakkaiden tarpeita tyydyttäväksi kulissiksi jossa he voivat esittää ravintolassa käydessään sitä näytelmää mitä siellä nyt yleensä esitetään kaiken commedia dell'arten keinoin..

Lasipalatsi eli tuolloin 90-luvun alkuvuosina alennuksensa aikaa jolloin siellä oli rappio vallalla ja tiloja hallinnoineet ravintoloitsijat lähinnä tarjosivat lamankourissa korahteleville asiakkailleen vain lähinnä halpaa keskiolutta. Syntyi uudelleen muodikkaan keskiolut kulttuurin myötä Ale-pub nykyisen Ravintola Lasipalatsin tiloihin joka sisustettiin siis Vanhan kellarin tuoleilla ja pöydillä. Osa Vanhan kellarin asiakkaista kävi siellä mutta suurin osa ei. Silloin oli jopa boikottiakin olemassa Hokelan Ladon ravintoloita vastaan. Homo-asiakkaita kun kohdeltiin niin syrjivästi kuin kohdeltiin Vanhan kellarin sulkeutuessa ja avautuessa uudestaan Wanhan Tanssikellarina, ei niin homo ystävällisenä paikkana, johon eivät homot olleet tervetulleita jolleivät halunnut huonoa ja syrjivää palvelua.

Samaan aikaan toisaalla syntyi myös monta muuta ravintolapalveluita tarjoavia paikkoja Helsingin homojen janoisia kurkkuja kostuttamaan. Osa niistä eli sen hektisen hetken minkä paikat saatavat elää ennen kuin ne löydät itsensä läpi ja saavat edes jonkinlaisen kassavirran aikaiseksi että liiketoiminta ei olisi vain hyväntekeväisyyttä homojen suuntaan.

Ravintola Olotila, joka myös tarjosi ruokaa homoille jotka eivät kylläkään syö. Rehellistä kotiruokaa siellä tarjottiin kuten mm. stadin parhaat lihapullat ja suklaakakkua joka oli ihan must! Niinpä Olotilan tarina oli lyhyt mutta merkityksellinen siinä muutoksen tuulessa joka toi Helsinkiin useita homoille suunnattuja ravintolapalveluita puhtaasti omin voimin ilman Setan tausta voimia.
Olotila sijaitsi Pursimiehenkadulla numerossa 18 mihin se syntyi siinä aikaisemmin sijainneen perinteisen ravintola Oasiksen tiloihin. Tila monikerroksellisuudessaan sinällänsä oli jännittävä ja originelli mutta ehkäpä juuri tuo homojen haluttomuus syödä omissa paikoissaan sai sen kuolemaan heti alkuunsa. Ruoka oli hyvää ja ravitsevaa mitä tosin ei voi sanoa nykyisin Oasis-nimellä toimivavasta huoltoasemaravintolasta Hietalahdessa. Mutta se onkin jo ihan eri juttu sellaisena bensiiniaseman kylkiäispalveluna.

Myös syntyi Abrahamin ja Kalevankadun kulmaan baari TukTuk jolla oli boylover ajatus matkassa mukana thaipoikien ja orastavan seksiturismin myötä. Tänään siinä paikassa sitten on baari/pub nimeltä Aatu.

Samankaltaisia päiväperhoja Helsingin ravintola scenessä oli myös Albertin- ja Lönnrotinkadun kulmassa sijainnut Quiquiriqui-baari joka ei sitten muuta tarjonnutkaan kuin hassunhauskan nimen hienostelemattomassa sisustuksessaan. Nykyisin siinä on lähinnä jonkinlaista cowboy/countryhenkistä ravintola kokemusta hyödyntävä paikka.

New Faces lesbopaikka toimi jonkin aikaa Lord Hotellin, Lönnrotinkatu 29, kellarissa. Lähinnä nykyisin sen ajatus olisi miellettävä klubi toiminnaksi missä kivana piirteenä oli se että vaikka ajatuksena oli tarjota tila, paikka ja aika naisille; lesboille niin myös fiksut miehetkin olivat tervetulleet. Jotain sekin paikka antoi kävijöilleen, ainakin tilan jossa saattoi kohdata toisen samoin tuntevan henkilön suotuisassa ympäristössä. Samassa kiinteistössähän pyöritettiin monta vuotta kahdeksankymmentäluvun alussa homodiskoa mutta sitten aidsin rantauduttua Suomen mediaan tiloja hallinnoivat sanoivat homodiskon toiminnan irti ja sitten ei enää tanssittukaan peilipallon alla.
New Faces myös toimi 90-luvulla joka kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena lauantaina tapaamispaikkana aikuisille naisille myös osoitteessa Fabianinkatu 29 jossa oli Baari ’52. Se oli tuolloin baari jonne mentiin kun oli ensin cruisaltu jenkkiautolla, elikkä se oli ns. fiftareiden paikka. Tänään paikalla on Laura Ashleyn myymälä. New Faces jatkoi elämänsä jonkin aikaa Kampin autotalon katutasossa samalla nimellä toimivana ravintolapalveluna mutta homoasiakaskunta ei koskaan löytänyt paikkaa omakseen ja niinpä toiminta haihtui homoille suunnattuna palvelua… lähinnä sumeisiin muistoihin.

Senaatin Kellarikin, Aleksanterinkatu 22, yritti tarjota hyvää ruokaa homoille mutta niinhän siinä kävi että tosiasia siitä eihän homot syö tuli vastaan. Niinpä sen tarina olikin sitten niin lyhyt kuin oli.

Suola ja Pippuri, Snellmaninkatu 17, halusi mutkattomia lounaita ja päivällisiä syöviä homoasiakkaita. Mutta saiko se niitä, taisi jäädä arvoitukseksi ravintoloitsijallekin.

Homosapiens yritti olla viikonloppuisin avoinna oleva klubi takahuoneineen sekä drag-esityksineen Annankadun ja Kalevankadun kulmassa mutta toiminta kuoli epämääräisyyteensä.

BlueBoy, Eerikinkatu 14, eli hetken H20:n kainalossa mutta sen toiminnallinen konsepti poikapaikkana ja vähänsinnepäin sisustettuna brittipubina ei saanut asiakaskuntaa syntymään ja niinpä pikkuhiljaa sen nimi ja toiminta sulautui osaksi muuta H20:n toimintaa, valitettavasti. Valitettavasti siksi koska Helsinki kyllä kaipaisi homoille suunnattua perusbritti pubia konstailettomattomin sisustuksin ja toiminta-ajatuksin. Tyyli voisi olla jotain Pub Angleterren, klassisen vanhan O’Malleyn, ennekuin remontti sen pilasi ja asiakkaat karkotti, maastossa. Kings Arms Lontoosta tuli mieleen paikkana johon on mukava mennä töiden jälkeen… nauttimaan hyvästä oluesta, seurasta, ja paikasta. Kahvilakin olisi kiva lisäys Helsingin gaysceneen. Sellainen mukavapaikka jossa olisi hyvää pullaa, leivonnaisia, kahvia, teetä ja kaakaota. Sateenkaari kahvila Kallion asukastila Myötämäessä Siltasaarenkatu 28, ei oikein täytä tätä aukkoa sijaintinsa ja satunnaisen aukiolonsa vuoksi. Myöskään Bear Park Cafe Kallion Karhupuistossa toimii vain kesäisin ja silloinkin sadepäivänä se ei tarjoa kovinkaan suojaista mahdollisuutta nauttia kahvistaan ilman sateen laimennusta.

Puhtaasti homoille suunnatuista palveluista voisi vielä mainita tuolta vuosikymmeneltä myös puretun Lepakkoluolan, Porkkalankatu 1, tiloissa toimineen Talli Bar&Saunan joka tarjosi homosauna palveluita niitä haluaville miehille joka keskiviikko ja sunnuntai.

Isolla Roobertinkadulla Gay Gambrini joka oli ovensa avannut kahdeksankymmentäluvun puolella toimi muutaman vuoden vielä silloin yhdeksänkymmentäluvun alussa ennen kuin Don’t Tell Mama sai ovensa auki. Sinne luotu eteistilan Company Bar puhelinpylväs sisutuksineen synnytettiin tarjoamaan miehille mahdollisuus olla ”jossain” kun ravintolassa oli naisten ilta ja päinvastoin.

Myös Bottalla, Museokatu 10 järjestettiin maanantaisin perinteinen disko, Club Triangle, Taidehallin ravintolakin sai jonkin kerran toimia homojen paikkana mutta laajempaa toimintaa niihinkään tiloihin ei syntynyt kuin muutama yksittäinen ilta.

Satunnaisesti eri tiloissa on ollut jokin Pääjuhla tai Vapautuspäivien, nykyisin muodikkaammin Helsinki Priden-juhla mutta ne ovat olleet yksittäisiä tapahtumia. Paikkoina on ollut mm. Paasitorni, Hakaniemi/Siltasaaressa ja Vanha Ylioppilastalo Kolmen Sepän aukiolla.

MSC Finlandin Tom's Club ry:n ”kerhotila” Pursimiehen kadulla olikin sitten hetkenaikaa julkinen salakapakka joka sai elää aikansa.

Bublingunder oli tietysti Stockmannin tavaratalon Terrace Bar, 6. krs, Pohjois-Esplanadi 41, jonka baari tiskillä ”tapahtui”, tietysti voi kysyä mitä ja miksi. Samoin sen tavaratalon miestenhuoneet erikerroksissa ovat olleet aina paikkoja joissa on myös voinut nauttia Jennyn teehuoneen tarjonnasta. Mutta offoff-paikat nyt ovat sitten oma tarinansa Helsingin gayscenessä, niistä ja muista puskasissien harrastuspaikoista joskus toiste.

Kaikista menneen ysärin vapautuneen mielialan sekä alkoholin myymisen ja tarjoilemisen lainsäädännön muuttamisen synnyttämistä paikoista henkiin jäi Nalle Pub, Kaarlenkatu 3, Kalliossa jonka naisille suunnatun palvelun myös omaksuivat fiksut miehet paikakseen kotikulmillaan.

Helsingissähän kävi silloin sen Suuren Laman jälkeen sama ilmiö kuin Lontoon perinteisessä seksialueessa Sohossa jossa ei ennen ollut avoimesti homopaikkoja mutta Hups! yhtäkkiä niitä olikin avoimesti joka kadunkulmassa. Homot olivat tulleet katukuvaan ulos kaapistaan. Varovasti on uusia pysyviä paikkoja syntynyt Helsinkiin tällä vuosituhannella jotka eläisivät homoille tarjottuina palveluna. Ne tuoreimmat paikat ovatkin sitten Fairytale Helsinginkatu 7, Room bar ensin Erottajalla ja sitten uutena versiona nimellä ROOM Albert Gay Barina, Kalevankatu 36, Nightclub DTM Iso Roobertin kadulla ja Birdie Annankadulla kohdassa numero 10 ja lopuksi tuoreinpana tuotteena Stuff Bar Eerikinkadulla.
Ehkäpä se on osoitus siitä että enää ei tarvita pelkästään homoille suunnattuja paikkoja tai sitten ei. Mistäpä sen tietäisi kukaan ihan vedenpitävästi? Ainakin homoille suunnatut ravintolapalvelut ovat olleet sekä Suomessa että muualakin maailmassa oma osansa sitä ravintolatoiminnan historiaa minkä on syntynyt kysynnän ja tarjonnan synnyttämästä tilanteesta.
Ylös
wana Vastaa26 / 54 
24.10.2005, 16:38 Olikohan tuo Homosapiens se pornobaari jossa pyöri videot? Ehkä sekoitan, mutta muistan sen lyhytaikaisen "klubin", jota paikan pitäjä uskoi voivansa pyörittää ilman anniskelulupaa "kerhona", jonka jäseniksi asiakkaiden oli ensin liityttävä. Se sijaitsi kyllä Eerikinkadulla Abrahaminkadun ja Hietalahdenkadun välisellä pätkällä, joten ehkä se ei ollut sama paikka. En kyllä muista mitään homopaikkaa Annankadun ja Kalevankadun kulmassa, joten ehkä se on mennyt minulta ohitse. No tuon Eerikinkadulla olleen paikan poliisi kuitenkin kävi pian sulkemassa ja noutamassa siellä päivystäneen kerhonpitäjän kaverin putkaan, ja takavarikoi "kerhon" jäsenrekisterin.

Sama henkilö joka pyöritti kyseistä paikkaa, keksi muitakin raflaavia jos vähemmän toimivia ideoita. Toimittuaan hetken aikaa klubimestarina Nightingalessa (Annankadun ja Uudenmaankadun kulmassa, nykyinen Birdie), jossa järjestettiin viikonloppuisin homoille drag show esityksiä (ja viikolla heteroille strip teasea), mutta jotka hänen valvonnassaan sitten loppuivat, hän siirtyi töihin ravintola Don't Tell Mamaan, ja sai jossain vaiheessa vakuutettua ravintolapäällikön "loistavasta" ideastaan lyhentää paikan nimi "DTM:ksi", joka hänen mielestään kai kuulosti seksikkäämmältä tai coolimmalta. Myöhemmin hän vielä siirtyi Fairy Taleen, ja keksi idean, että jokaiselle avajaisiin tulleelle asiakkaalle annetaan paikkaan oma avain, muut saavat käyttää summeria. Ymmärrettävästi tämäkin idea kariutui, joten hänen työnsä Helsingin homoscenellä elää enää DTM:n nimessä.
Ylös
wana Vastaa27 / 54 
24.10.2005, 16:51 Helsingin homoscenestä puhuttaessa voisi ehkä mainita vielä ravintola Bugatin (nykyisen Swengin paikalla Iso Roobertinkadulla). Se ei virallisesti ollut homopaikka, mutta sillä oli poikkeuksellisesti lupa olla muita ravintoloita pidempään auki (olisiko se tuolloin, 80- ja 90-lukujen taitteessa, ollut klo 1:een tai 2:een), joten monet homot jatkoivat sinne vastapäisestä Gambrinista. Tradekan omistama paikka kuitenkin katsoi, että homot eivät sopineet sen imagoon, ja niin suuteleva miespari heitettiin ulos. Seta pisti paikan boikottiin ja se meni aika nopeasti nurin.
Ylös
Irokeesi Vastaa28 / 54 
25.10.2005, 12:56 Mihin BarBaari unohti Mann´streetin ja Herculeksen noissa muuten niin hienosti kirjoitetuissa katselmuksissaan. Helsingin homoravintolaelämässä on todellakin tapahtunut niin paljon viimeisen 20 vuoden aikana, ettei ihan kaikkea edes aina muista. Nuo BarBaarin yhteenvedot kannattaisi tallettaa johonkin, sillä niissä tuo historia on kuvattu melkoisen kattavasti. Luulisin, että myös Hotelli- ja ravintolamuseo tallentaisi nuo BarBaarin tekstit mielellään tulevaisuutta varten.
Ylös
idshfö Vastaa29 / 54 
25.10.2005, 16:35 Kuulin, että Hotelli- ja ravintolamuseo jostain syystä tarjoaa esimerkkinä homokulttuurista kuvia ravintola Happy Daysista.
Ylös
Irokeesi Vastaa30 / 54 
26.10.2005, 03:19 ravintola Happy Days baarissa tapasi 80-luvun alussa istuskella homoja, tosin kyllä aika monessa muussakin baarissa, kun kaikki eivät halunneet alentua Vanhan Kellarin tasoiseen paikkaan.
Ylös
arkadas Vastaa31 / 54 
26.10.2005, 06:37 Irokeesi kirjoitti:"ravintola Happy Days baarissa tapasi 80-luvun alussa istuskella homoja, tosin kyllä aika monessa muussakin baarissa..."

Vanhan Kellarissa porukka toki vieraili varsin usein, mutta joinakin iltoina viikossa kannatti mielummin mennä "Häppäriin.." - tosin s Häppärin kävijät olivat nuorempaa polvea kun taas Vanhan Kellarin asiakkaat taisivat enemmän olla paikassa sen ilmapiirin takia - Vanhalla kun pystyi jopa keskustelemaan kun musiikki ei pauhannut täysillä... Ja mikä parasta VK:n Grillissä sai varsin hyvää ruokaa.

Muistelen, että siihen aikaan kun Vanhan Kellarista häädettiin väkeä pois, homoja kehoitettiin boikotoimaan HOKin paikkoja yleensä? Oliko muilla samanlaisia kokemuksia asiasta?
Ylös
Irokeesi Vastaa32 / 54 
26.10.2005, 13:04 HOK:n boikotista en tiedä, mutta kaivoinpa esille arkistosta sen artikkelin, joka aikanaan käynnisti tuon Vanhan Kellarin uudistamisen nykyiseen muotoonsa.

Ylioppilaslehti 18.3.1993:

"Sekä Vanhalla, että Vanhan kellarilla on yhteinen mielikuvaongelma. Vanhalle ei voi mennä, jos ei ole radikaali, vasemmistolainen, taidefriikki, intellektuelli, pilvessä tai sitä hankkimassa. Kellariin taas ei voi mennä, koska siellä käy vain homoja. Sekä Vanhan kuppilan kanta-asiakkaiden, että Vanhan kellarin homojen karkottaminen olisi toki (ravintola)kulttuurihistoriallinen vääryys. Kuitenkin se, onko homoilla oikeus dominoida koko Vanhan kellaria tai täytyykö Vanhan kuppilan nykyisten asiakkaiden olla keskeisessä asemassa vanhalla ylioppilastalolla, on ensisijainen periaatteellinen ratkaisu uuden yritysimagon luomiseksi."
Ylös
jepu Vastaa33 / 54 
26.10.2005, 19:18 Muistan kuulleeni kehotuksen boikotoida HOK:n ravintoloita yleensä silloin, kun Vanhan Kellariin ei enää päästetty homoja, samoin kuin Tradekan (osa Eka-konsernia) ravintoloita silloin kun suutelevat homot heitettiin ulos Bugatista. Mistähän tuo osuuskuntien homofobia juontaa juurensa?
Ylös
jepu Vastaa34 / 54 
26.10.2005, 19:24 Anteeksi, sehän oli siis niin, että Ekan ravintolat olivat Restel-ketjussa, kaupat Tradekassa. Nykyisin konserni jatkaa velkasaneerauksen jälkeen Tradeka-nimellä, tytäryhtiöistå Kansa sulautettiin johonkin toiseen vakuutusyhtiöön, ja Haka meni konkurssiin, mutta sen liiketoimintaa jatkoi käytännössä ruotsalainen Skanska. En tiedä mitä Restelille tapahtui, onko se nyt osa Tradekaa vai myytiinkö se pois.
Ylös
Bar Stuff Vastaa35 / 54 
22.11.2005, 19:29 Me täällä Stuffissa tulimme siihen tulokseen, että miksi jakaa keskustelua moneen eri paikkaan, joten tämä on hyvä areena keskustelulle ja näinollen laitoimme omalta sivultamme linkin tänne. Turha sitä pyörää on uudestaan keksiä, tämähän toimii aivan hyvin siinä tarkoituksessa.

Jos erityisesti haluatte antaa palautetta Bar Stuffin henkilökunnalle tai johdolle, siihen löytyy linkkejä kotisivultamme
www.stuff.f
Ylös
smo Vastaa36 / 54 
23.12.2008, 04:16 Nyt Eerikinkatu 14:ään on tulossa tauon jälkeen uusi homobaari. Ravintola Fenix aukeaa 9. tammikuuta 2009.
Ylös
Public eye Vastaa37 / 54 
23.12.2008, 09:19 "Heteroystävällinen gay baari" kuulostaa hiukan epäilyttävältä...

www.ravintolafenix.com
Ylös
Statisti Vastaa38 / 54 
23.12.2008, 17:40 Homobaarin, tai minkä lienee seurusteluravintolan, tuleekin olla heteroystävällinen, kun ketään ei saa syrjiä seksuaalisuuten perustuen. Mutta jos sitä suorastaan mainostetaan näkyvästi ja ennen avajaisia, ei minulla ole sinne mikään kiire. Sitä samaa kolmosta saa myös muualla hanasta...
Ylös
Public eye Vastaa39 / 54 
14.01.2009, 14:53 No, onko kellään vielä vaikutelmia?
Ylös
smo Vastaa40 / 54 
27.01.2009, 19:08 Avajaisillan menosta on haasteellista muodostaa vaikutelmia. Paikka oli ainakin silloin täpötäysi. Ehkäpä pitäisi poiketa nyt kun takana on jo muutamia viikonloppuja.
Ylös
Statisti Vastaa41 / 54 
27.01.2009, 20:52 Kyllä se kolmonen hanasta maistui siellä yhtä hyvältä kuin muuallakin. Siistiksi ja lämminsävyiseksi ovat kyllä paikan saaneet. Oli kyllä vähän kuuma sisällä. Muuten asiakaskunta oli sitä samaa kasvoa kuin muissakin homokapakoissa. Onneksi ei ole vielä ehtinyt heteroiden valloittamaksi, vaikka avosylin ottavatkin heidät vastaan.
Ylös
lisää historiaa Vastaa42 / 54 
17.05.2011, 20:34 Keskustelusta on tyystin unohtunut mainita Eerikinkatu 3:n kellaritiloissa, nykyisen Algatraz erotiikkaklubin paikalla 90-luvulla jonkin aikaa DTM:n alun tuntumassa toiminut Stonewall-niminen gay&lesbo-yökerho, joka sinällään oli mukava yhdistelmä homojen ja lesbojen yhteistä iltaelämämää, josta monet muut vain jommankumman poppoon asiakaskunnalla toimineet paikat ovat separatistisesti erottuneet.

Stonewallissa oli pötkönä tiilliseinäisiä kellaritiloja, joissa oli kaksi baaria, pienehkö tanssihuone, sekä keskimmäisessä tilassa biljardipöytä, jonka luona sai usein varoa lesbojen kiihkeää mailapeliä. Paikka oli sinällään melko viihtyisä ja siellä sai muistaakseni jopa pientä syötävääkin. Taisipa se toimia jopa ihan alkuillasta lähtien jo - mitä sittemmin on jäänyt nykypaikoilta kaipaamaan, etenkin arki-iltoina.

Tuo Stonewallhan oli tuonut nimensä samannimisestä baarista New Yorkista, jonka läheisyydessä 1970-luvun alussa HLBT-väki nousi mellakoimaan oikeuksiensa puolesta (Stonewall riot).

Myöskään keskustelusta ei silmiini osunut vielä mainintaa Annankadulla yhä toimivasta 90-luvullla perustetusta heteroystävällisestä Lost&Foundista aka Lostarista, joka aikoinaan uudisti täysin muitten, verhottujen ikkunoiden homobaarien henkeä isoilla kadulle avoimmilla ikkunoillaan. Paikka oli aluksi muutamia vuosia varsin homo-paikka ja auki yömyöhään ja kadulla ohikulkijat saattoivatkin seurata homokansan illanviettoa - ja todeta sen olevan vähemmän poikkeavaa kuin ehkä olivat kuvitelleet. Lost & Foundissahan on myös kellarissa oleva osa, postimerkin kokoisine mataline tanssilattioineen. Paikassa on alusta pitäen järjestetty säännöllisesti elävää ohjelmaa ja 90-luvulta erityisesti jäi mieleen, olikohan se arki-torstaisin, sen kellarissa vedetty Hernandos Hideway Bar Show, jossa oli vieraina musiikki- ja teatterimaailman tähtiä Pääkaupunkiseudulta. Shown vetäjä jututti ja laulatti heitä Lostarissa kävijöiden iloksi. Paikkaan löysi tiensä loppuyön pikkutunneilla myös lähistön paikoissa pörrännyttä heterojulkkuväkeä. Lostari oli homo-scene-huippuaikanaan myös hyvin suosittu ja jonotusta sinnekin riitti.

Sittemmin muiden hlbt-paikkojen tullessa Lostari muuntautui asiakaskunnaltaan nykyiseksi homoystävälliseksi heteropaikaksi.
Ylös
SaintJudy Vastaa43 / 54 
18.05.2011, 19:12 "--oli homo-scene-huippuaikanaan myös hyvin suosittu ja jonotusta sinnekin riitti." - Baarien suosio on aina mitattu niiden jonojen pituudessa.

Stonewall oli siksikin merkittävä, että joka keskiviikko siellä oli britti-pop ilta ironisesti Club Lager, juomat oli poppihenkeen sooda-poppeja. Klubin musiikillinen linja oli merkittävä siksikin, että se poikkesi aikalaisistaan radikaalisti 90-l eurodance linjasta, kitaroita tai rokkia kuulee vieläkin harvemmin homobaarissa. Klubia kesti puolisen vuotta, keväällä tanssilattian valtasi ringissä tanssivat Oasis fanit, lad-kulttuurin hengessä tuopit kourissa.
Ylös
SaintJudy Vastaa44 / 54 
18.05.2011, 19:15 Lostarin "kuumimpina" vuosina jonosta noukittiin vanhoja homokantiksia...Lostarin alakertaa saadan kiittää myös Daruden Sandstorm hitistä; biisi oli pienoinen underground hitti ennen Euroopan valloitusta. Illan kohokohta kellarissa oli, kun Darude soi. Mikä on sinun noloin ysärimuisto? *Hymiö tähän!
Ylös
smo Vastaa45 / 54 
22.09.2015, 13:07 Hotelli- ja ravintolamuseossa ystävänpäivänä 2017 avattavaan Rakkauden tiloja – nautinnon nälkä -näyttelyyn halutaan esiin myös sateenkaarinäkökulmaa. Omia muistoja ravintoloista, kahviloista, baareista ja yökerhoista voi lähettää 30. marraskuuta 2015 asti.

Lisää aiheesta:
ranneliike.net
www.hotellijaravintolamuseo.fi
Ylös
human Vastaa46 / 54 
27.10.2015, 18:34 Kun Hercules juhliin tänään tiistaina 27.10 klo 21 alkaen 15-vuotisiaan, niin muistaakos joku täällä minä päivänä Don't Tell Mama avattiin Annankadulle silloin 1992? Eli onko DTM reinkarnaatioineen 23-vuotias, vai mitäköhän ikää?
Ylös
human Vastaa47 / 54 
28.10.2015, 23:23
Viestiä on muokattu
Harmi kun noissa Stadin HLBT-yökerhoissa on (nykyisin) katot niin matalalla, ettemme pääse nauttimaan näitä esityksistä täälläkin

youtu.be

youtu.be

youtu.be

Mutta tämä miespari olisi kyllä ihan kiva saada lavalle, gaysauna-Suomi-hengessä

youtu.be
Ylös
Kati Mustola Vastaa48 / 54 
13.11.2016, 20:37 Hotelli- ja ravintolamuseo on löytänyt Hesarista Gay Gambrinin mainoksen vuodelta 1987, jossa oli Tom of Finland -hahmo nojailemassa ovenpieleen ja mainostettiin, että Men for Sale. Mihinkähän tämä mahtaa liittyä ja mitä tuo Men for Sale mahtaa tarkoittaa? Onko kellään muistikuvaa?
Ylös
Irokeesi Vastaa49 / 54 
14.11.2016, 13:08 Kyseistä mainosta en muista, mutta ajankohta viittaisi Gambrinin company bar avaamiseen. Company bar sijaitsi Gambrinissa siinä heti sisäänkäyntiä ja vaatesäilytystä vastapäätä, aiemmin tanssilattiana toiminut tila. ”Men for sale” ajatuspierun tarkoitusta kannattaisi varmaan kysyä sen aikaiselta pääosakkaalta Tommilta (Isotalo) tai kuka sitten on ollutkin vastaavana ravintolapäällikkönä tuolloin.

Olen viime aikoina selaillut ahkerasti Dian Hansonin Tom of Finland XXL kirjaa. Siellä kerrotaan, että Viki Wikholm työskenteli Company Baarissa Los Angelesissa; tosiasiassa siis Helsingissä Iso Roobertinkadulla.
Ylös
Jukka Vastaa50 / 54 
15.11.2016, 00:51
Viestiä on muokattu
Kati Mustola kirjoitti:
> "(...) Gay Gambrinin mainoksen (...) mainostettiin, että Men for Sale. Mihinkähän
> tämä mahtaa liittyä ja mitä tuo Men for Sale mahtaa tarkoittaa? Onko kellään muistikuvaa?"

Veikkaan, että mainos liittyy MSC:n nahkailtaan, ehkä Finlandizationiin. Noihin aikoihin järjestettiin ainakin kerran "orjamarkkinat", jossa miehiä huutokaupattiin leikkimielellä. Saatu tuotto meni Aids-tukikeskukselle. Kaupan jälkeen ei ostettua mistä saanut pitää omanaan, vaan kun markkinat olivat ohi, niin myydyille miehille vapauskin koitti.

Muistan, että ainakin kerran tuollainen tilaisuus oli Gambriinissa.
Ylös
Irokeesi Vastaa51 / 54 
15.11.2016, 18:04 Tuo tulossa oleva ravintola museon näyttely ranneliike.net ja erityisesti Hulivilin kirjoitus Gay Gambrinin historiasta hulivilipoika.blogspot.fi vei ajatukseni yli kolmekymmentä vuotta ajassa taaksepäin, sekä iloisia että surullisia muistoja. Tässä teille siis ehkä henkilökohtaisimpia muisteluja, joita olen koskaan vuosien varrella tänne kirjoitellut.

Gay Gambrinin avaamisen aikoihin opiskelin Helsingissä ja aloin pikkuhiljaa ymmärtää kiinnostukseni kohdistuvan miehiin. Vanhan Kellarista minulle oli syntynyt käsitys, että se on hieman epämääräinen ja tunkkainen juottola, jonne löysin tieni vasta joitakin vuosia myöhemmin. Ensimmäisiä varovaisia tunnusteluja miesten väliseen ystävyyteen haeskelin Happy Days ravintolan baaritiskiltä. Siellä keräsin myös rohkeutta, kun olin päättänyt ensimmäisen kerran uskaltautua vierailemaan juuri avatussa Gay Gambrinissa.

Tuolla ensimmäisellä käyntikerrallani tapasin baaritiskillä ensi(mies)rakkauteni, itseni ikäisen pojan. Yöksi päädyimme soluasuntooni Vantaalle ja taisimme aiheuttaa huonouniselle solukämppikselleni unettoman yön. Seuraavana päivänä pesimme lakanapyykkiä soluasuntolamme pyykkituvalla. Pyykkiohjelman loppumista odottelimme pesutuvan portailla kaulaillen ja tupakkaa poltellen. Ei tullut edes mieleen, että kahden pojan välisessä ystävyydessä voisi olla jotain paheksuttavaa.

Tuo ensirakkauteni oli tullut Gambriniin kaukaa pohjoisesta ja viipyi täällä vain yhden vuorokauden. Lähettelimme myöhemmin toisillemme kirjeitä harvakseltaan. Hän ei ollut omasta mielestään kirjoittelevaa tyyppiä. Siinä vaiheessa, kun ystäväni seuraavan kerran tuli käymään Helsingissä olin jo ehtinyt pariutua elämäni rakkauden kanssa. Myöhemmin tapasimme silloin tällöin satunnaisesti mm. Annankadun Don’t Tell Mamassa hänen muutettuaan Helsinkiin töihin. Tuo ystävyytemme ja luottamuksemme on säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet omista parisuhteistani huolimatta ja niitä häiritsemättä. Nyt kun meitä taas erottaa jo useamman vuoden ajan satoja kilometrejä soittelemme toisillemme harvakseltaan kerran vuodessa. Eilinen vieraani tiesi kertoa, että tuon ensirakkauteni veljentytär ja suuresti arvostamani mies, jotka molemmat tunnen töitteni kautta parinkymmenen vuoden takaa, ovat löytäneet toisensa ja ovat tällä hetkellä onnellisia alle kouluikäisen lapsen vanhempia. Maailma on joskus pieni.

Gambrinissa tapasin myös pitkäaikaisen suhteeni, yli kaksikymmentä vuotta itseäni vanhemman baarimestarin. Ensi kertaa Gambrinin baaritiskillä kohdatessamme olimme molemmat hieman hämillään. Olin ollut pidemmän aikaa kanta-asiakkaana baarissa, jossa tuo baarimestari työskenteli, eikä meistä kumpikaan oikein ollut osannut sijoittaa toisiamme homokartalle. Tuo yli kymmenen vuotta kestänyt on/off-suhteemme olisi aivan oman tarinansa pituinen. Eräänä yönä ollessamme jatkoilla baarimestarin kotona oli seurassamme minulle aiemmin tuntematon miespari. Aamutunteina kaikilta loppuivat tupakat ja baarimestari ja toinen miehistä lähtivät taksilla hakemaan lisää tupakkaa lähimmältä 24 h huoltoasemalta. Jäimme asunnolle kahdestaan tuon minulle ennestään tuntemattoman itseni ikäisen nuoren miehen kanssa. Elämäni suuri rakkaus alkoi sillä hetkellä. Se rakkaus oli niin suurta, ettei edes tuolloinen ahdasmielinen 80-luvun Helsinki osannut meitä paheksua. Tanssimme hitaita ja kaulailimme niin Hesari Clubilla kuin Cafe Metropolissa. Istuimme kaulakkain Sociksen yökahvilan jonossa sisäänpääsyä odotellessamme. Maailma oli meidän ja se hymyili kanssamme.

Työskentelin tuolloin lähellä kauppatoria ja asuimme viiskulmassa lähellä Gambrinia. Useimpina öinä töideni jälkeen päädyimme kotimatkalla Gambriniin. Eräänä kovana pakkasyönä talvella 86/87 olimme tulossa kohti Gambrinia, kun näimme siinä kadulla miesjoukon hakkaamassa ja potkimassa maassa makaavaa miestä – ilmeisestikin Gambrinista poistunutta. Ystäväni totesi, ettei sinne suuntaan kannattanut jatkaa ja lähti kulkemaan kiertotietä viiskulman suuntaan. Itse lähdin määrätietoisesti kulkemaan miesjoukkoa kohti maihinnousukenkien kopistessa kovaa lunta vasten. Olin ilmeisesti tarpeeksi vakuuttavan pelottava näky koko nahkoissani ja saappaissani, että nuo raukat lähtivät juoksemaan karkuun. Hyvä niin, sillä eipä minusta siihen aikaan olisi ollut minkäänlaista vastusta tuolle porukalle.

Koko maailma hymyili kanssamme tai ei sentään. Gambrinissa oli noihin aikoihin kummallista kateutta ja kyräilyä kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat onnellisesti parisuhteessa. Kaikenlaisella juoruilulla ja muilla keinoin yritettiin lyödä kiilaa parisuhteiden väliin. Suhteemme kesti sen hyvin siihen asti kunnes elämäni rakkaudella puhkesi skitsofrenia. Skitsofrenian myötä suhteeseen hiipi sairaalloinen mustasukkaisuus, joka sai välillä hengenvaarallisia piirteitä. Poliisi vieraili asunnossamme useampia kertoja öisin ja ystäväni vietiin muutaman kerran pakkolähetteellä suljetulle osastolle. Hyviä hetkiä oli aina vain vähemmän ja huonoja enemmän.

Skitsofrenia, mustasukkaisuus ja alkoholi olivat paha yhdistelmä. Seisottuani jo toisen kerran vastatusten leipäveitsi kädessä olevan ystäväni kanssa ei jäänyt montaa vaihtoehtoa jäljelle. Kaksi kertaa olin onnistunut rauhallisesti puhumalla saamaan ystävästäni sen paremman puolen takaisin pintaan, mutta onnistuisiko se seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla. Lääkitys olisi kyllä toiminut sairauteen, mutta ystäväni pimeä puoli oli sitä mieltä, että juuri lääkitys aiheutti kaikki hänen ongelmansa.

Tuossa on ovi, jätä avaimet, älä koskaan enää palaa…

Tuosta hetkestä on lähes kolmekymmentä vuotta, mutta en ole toipunut siitä täysin vieläkään. Nykyään tosin jo hyväksyn sen, ettei vaihtoehtoja kai olisi ollut. En ehkä olisi kirjoittamassa tätä tarinaa.

Vanhemmalle baarimestariystävälleni ei käynyt sen paremmin. Viimeisen kerran tapasimme, kun esittelin hänelle hänen työpaikallaan puolisoni, josta sittemmin tuli lasteni äiti. Seuraavana kesänä sain kuulla, että hän oli lähtenyt oman käden kautta. Ehkä minä olin ollut hänelle se suuri rakkaus. Asia, jota en osannut tai ymmärtänyt arvostaa. RIP.

Olen saanut elää hyvin mielenkiintoisen ja värikkään elämän. Työni ja harrastusteni puolesta olen saanut olla todistamassa kaikenlaisia ainutlaatuisia hetkiä. Olen niitä yrittänyt kirjoittaa jonkinlaisiksi muistelmiksi, hauskoja tarinoita ja sattumuksia vuosien varrelta ja anekdootteja tunnetuista ihmisistä. Kirjoittamiseni pysähtyy kuitenkin usein pitkiksi ajoiksi. Kaikkiin hauskoihin tarinoihin punoutuu aina jokin musta surunauha ja pysäyttää kirjoittamisen. Tapanani ei yleensä ole ollut katsella asioita taaksepäin, vaan pitää katse nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Joskus käy kuitenkin näin kuten nyt. Gambrinin historiasta lukeminen toi vanhat vähemmän mukavat muistot pintaan. Pahoittelen.

Gambriniin palatakseni täytyy kuitenkin kertoa, miten sain sinne elämäni ensimmäisen porttikiellon, toisen sain sitten yliopisto-opiskeluaikoinani Rose Roomiin.

Osittain johtuen baarimestariystäväni työpaikan todella ankeista vahtimestareista oli suhteutumiseni vahtimestareihin varsin nihkeä. Erityisesti kahdeksankymmentä luvulla vahtimestareilla oli aivan oikeasti myös tapana seisoa ovenpielessä käsi ojossa odottamassa poislähtötippiä. Yksikätinen rosvo oli yksi vahtimestareista käytetty ilkeä nimitys. Itse menin kerran Gambrinista pois lähtiessäni kutsumaan vahtimestareita nykyajan kerjäläisiksi – sehän riitti. Ei auttanut, että ravintoloitsija Tommi Isotalo yritti puhua minua sinne sisälle. Sisään päästäkseni jouduin nöyrtymään ja pyytämään vahtimestareilta anteeksi. Sen jälkeen olimme taas hyvissä puheväleissä ja muistelen joskus myöhemmin hieman toisella äänensävyllä käyttäneeni tuota nykyajan kerjäläiset termiä ilman seuraamuksia.

Rose Roomissa meillä oli baarimestariystäväni kanssa tapana käydä melko usein öisin juomassa Henkell & Trockenia. Myös Hantta Krause pyöri siellä tuolloin usein julkisuuteen nousunsa kynnyksellä. Erehdyinpä sitten kerran pois lähtiessäni laulamaan narikan luona vanhaa teekkarilaulua: ”minä seison keskellä ovea, koska olen mä portsari, enkä minä tässä kerjäisi ellen portsari olisi”. Wanhan Polin vahtimestarit olivat tuohon lauluun vuosien varrella tottuneet. Siellä se oli ikään kuin teekkareiden juhliensa päätteeksi laulama vahtimestareiden ylistys juhlien loppuessa. Seuraavan kerran Rose Roomin mennessäni paikalle kutsuttiin ravintolapäällikkö selvittämään saamaani porttikieltoa. Pyysin taas nöyrimmästi anteeksi ja kerroin Wanhalla Polilla oppimani perinteen mukaisesti tarkoittaneeni laululla aivan päinvastaista. Anteeksipyyntö hyväksyttiin. Vietin senkin illan Rose Roomissa. Sittemmin en sinne enää palannut.

Vahtimestareiden työtä opin myöhemmin arvostamaan valmistuttuani ja työskennellessäni Helsingin sen ajan suurimmassa discossa esimiehenä. Erilaisia pahoja tilanteita sattui suuressa joukossa joka ilta ja viikonloppuisin useampiakin. Aseina oli välillä mm. rikotut tuopit. Esimiehenä olin se, joka meni ensimmäisenä väliin kaikkiin tilanteisiin. Kovalla äänelläni sain tilanteet aina pysähtymään hetkellisesti. Niiden sekuntien aikana ehti aina mielessään toivoa, että joku baaripisteistä on nähnyt ja kuullut tilanteen ja painanut hälytysnappia. Kiitos ammattitaitoisten järjestyksenvalvojien nuo sekunnit riittivät aina. Eniten arvostin kaapin kokoista Kaitsua, jonka tiukin kommentti pahassa tilanteessa kahdelle tappelevalle isokokoiselle miehelle oli rauhallisesti lausuttu: ”huitata tujaa, nyt mennään lujaa”.
Ylös
vaeltaja2006 Vastaa52 / 54 
15.11.2016, 19:22 Prätkäposti 6/87 vahvistaa yllä olevan tiedon mieshuutokaupasta. Leekun palstalla kerrotaan:

Macho disco Gambrinissa: Lokakuun puolivälissä MSC Finland järjesti taas Macho Discon ravintola Gambrinissa. Paikka oli loppuunmyyty ja noin 240 enemmän tai vähemmän nahkasta kiinnostunutta oli paikalla. Ohjelmana oli huutokauppa: myytiin miehiä. Meklariksi saatiin Hantta krause ja kylläpä hän taas osasi viihdyttää. ---(sitten juttua siitä miksi hantta erotettiin MSC:n jäsenyydestä, ei muistanut maksaa jäsenmaksua)---Paras huuto oli yli 160 markkaa ja alin huuto kympin. Summa, kuutisensataa, lahjoitettiin Aids-tukikeskukselle.

(tekstiä saa käyttää, jos näyttelyssä tarvitaan)
Ylös
Kati Mustola Vastaa53 / 54 
15.11.2016, 21:09 Kiitos ihanat! Vastauksistanne on paljon apua. Ja tämä koko baarihistoriaketju on varsinainen helmi. Kun oli työkeikalla Hotelli- ja ravintolamuseossa, tallensin pitkiä pätkiä tästä keskustelusta museon sateenkaarikokoelmaan. (Julkisia nettikeskusteluja saa tallentaa ilman lupia, mutta katsoin asialliseksi pyytää luvan ranneliikkeen päätoimittajalta, ja toki sain sen. Olette siis nyt museokamaa, ihanat tähän ketjuun kirjoittaneet!)
Ylös
Irokeesi Vastaa54 / 54 
17.11.2016, 15:27 Yksi paikka on jäänyt tässä keskustelussa lähes kokonaan huomiotta. Nalle Pub oli monien Kalliossa asuvien homojen koti – minunkin. Kävin siellä melko pitkään töiden jälkeen lukemassa iltalehdet ottamatta mitään kontaktia muihin asiakkaisiin. Kapakkatyöläisenä en ollut kovinkaan sosiaalinen vapaa-aikoinani. Eräänä yönä yksi pieni tirpana lesbotyttö sitten jotenkin sai kovan kuoreni sulamaan ja sulauduin osaksi tuota Nallen kantisporukkaa. Yhä useammin huomasin yöllä töiden jälkeen istuvani Nallen baaritiskillä meidän kapakkatyöläisten ringissä. Nyt, kun paikkaa ei enää ole, uskallan kertoa myös sen, että joskus öisin valomerkin jälkeen saimme baaritiskille tuhkakupit nykyisen tupakkalain jo ollessa voimassa. Näin tehtiin harvoin ja vain silloin, kun paikalla ei ollut enää jäljellä muita kuin kapakkaringin jäseniä.

Seppo Kolehmaisella oli tapana käydä Nallessa täyttämässä ristikoitaan. Seppo istui mielellään samalla kohtaa tiskiä kuin itsekin mielelläni istuin. Siinä kohtaa oli lamppu sopivalla kohtaa valaisemassa lehden lukemista ja Sepolla siis ristikoiden täyttämistä. Kerran Sepon tullessa paikalle nousin jakkaraltani ja sanoin Sepolle, että hän pääsee omalle paikalleen. Seppo teki suurieleisesti ja teatraalisesti tilanteesta hauskan shown: ”ettäkö minulla on ihan oma paikka tässä ravintolassa”. Myöhemmin Sepon kuoltua Helena hankki baaritiskille messinkisen muistolaatan: ”tämä oli Seppo Kolehmaisen paikka”. Legendan mukaan tuo baaritiski olisi ollut osa vanhan Vanhan Kellarin Grillin baaritiskiä. Mahtaisiko joku tietää onko siinä tarinassa totuuden pohjaa?

Nallen viimeisimmäksi omistajaksi tuli jossakin vaiheessa ”Charlie”. Charlien myötä Nallesta tuli pikkuhiljaa vähemmän lesbobaari. Siellä alkoivat käydä Kallion Kaljukoplalaiset, Bear with Us ja heidän myötään myös MSC Finlandin porukat. Nallesta tuli vähitellen kodin jatke, paikalla oli aina tuttuja. Aika monena vuonna pidin MSC:n toiminnantarkastajien kanssa tilintarkastuspalaverinkin Nallessa. Äijäporukan sivussa tutustuin myös muutamiin paikan kantisnaisiin. Tiinan X0-syntymäpäiviin sain osallistua ja tapaamme joskus edelleenkin eräässä toisessa Kallion baarissa. Eeva on vieraillut silloin tällöin kotonamme vappu- ja muiden juhlien yhteydessä. Hanna ”The Leipuri jumalan armosta” leipoi useampaankin MSC:n juhlaan kakkuluomuksiaan kuten myös Jussin ja Leon parisuhderekkareihin. Jos ette ole päässeet maistamaan Hannan leipomuksia, ette ole koskaan päässeet syömään taivaallisen hyvää kakkua.

Kerran, kun olin poikkeuksellisesti vapaalla viikonloppuiltana, lähin kantapaikkani oli täynnä ja omalla työpaikallani oli yksityistilaisuus; onneksi Nalleenkaan ei ollut pitkä matka. Helena oli sinne tullessani juuri tupakkatauolla ja torppasi sisäänmenoni: ”ei täna iltana”. Puolustauduin, etten ollut juonut vasta kuin pullon keskiolutta. ”Katso sisse!” Totta tosiaan ei tehnyt mieli sinne sisälle. Baaritiskillä istui yksi mies, mutta muuten paikka oli täynnä pelkkiä naisia. Illan pelasti oma työpaikkani, jossa yksityistilaisuutta emännöi tuttu teatterituottaja. Vietin loppu yön kuokkavieraana Kaupungin Teatterilaisten kanssa heidän ensi-iltabileissään. Kiitos Pia!

Olipa Nalle miten täynnä asiakkaita tahansa, ei Helena suostunut koskaan meidän paikalla olevien ammattilaisten apuun. Erään kerran todella kiireisenä ilta aina Helenan poistuessa kerrosta ylempänä olevaan varastotilaan vaihtamaan tankkia tai hakemaan täydennystä, keräsimme Jarin kanssa nopeasti pakillisen tiskiä ja laitoimme tiskikoneen päälle. ”Mähan olen kieltanut, etta noin ei saa teha!”. MSC:n kerhoiltoina olin sopinut Helenan kanssa, että hän ilmoittaa, kun on sopiva hetki tuoda laseja baaritiskille. Helenalta luvan saatuani kiersin kerholaisten joukossa ilmoittamassa ”nyt” ja baaritiskille siirtyi hetkessä kaikki tyhjät lasit baaritilasta.

Taisi olla kaikkien aikojen ensimmäinen Drag Bear Race, kun Nallen baarijono ulottui ulos asti. Terassialuekin laajeni melkein sadan metrin leveydelle silloiseen Brankkariin ja toisella puolella nykyiseen maahanmuuttokeskukseen asti. Jonotettuani vuoroani tiskille, kysyin Helenalta olisiko nyt jo aika soittaa Charlie apuun. ”Joo”. Sain Helenan puhelimen käteeni ja komensin Charlien apuun. Charlien sijasta paikalle saapui Charlien täti, joka paikalle saavuttuaan soitti välittömästi Charlielle. Puheesta en ymmärtänyt sanaakaan, mutta äänen sävy oli tiukka. Kun Charlie sitten vihdoin tuli paikan päälle, totesin varsin tiukkaan sävyyn, että en kai minä sinulle soita ellei tilanne todellakin ole sellainen, että apua tarvitaan. Charlie oli seurannut tilannetta netin kautta valvontakameroista - näki tosin kamerastaan vain sen kohdan baaria, jossa myynti tapahtui, ei koko väen paljoutta etenkään ulkona.

Eräänä toisena vuonna Drag Bear Race jälkeen puhelimeeni kilahti tekstiviesti Italiasta. Molemmat tyttäreni olivat voittaneet omissa joukkueissaan EM kultamitallit. Sen vuoden Pride päättyi Nallessa korkattuun shampanjaan, josta pääsivät osallisiksi ainakin Eero, Päivi ja Patricia; lopuille tarjosin ihan vain kuohuviiniä – puolisoni kommentti ”helvetin hullu”.

ECMC AGM reissulta Padovasta palatessani koneen vaihdossa Münchenin lentokentällä avasin puhelimeni hetkellisesti kellon ajan tarkistamiseksi. Puhelimeen oli tullut viesti, jossa kerrottiin Nallen Pubin vaihtavan omistajaa vielä samana yönä. Sieltä lentokentältä käsin sitten säädin puhelimitse, että Nallen varastosta täytyy pelastaa kaikki sinne varastoitu MSC:n rekvisiitta ja muu omaisuus, jos ei muuta kuljetusvälinettä ole saatavilla, vaikka taksilla noutaen. Helsinki Vantaan lentokentältä ehdimme vielä neljän hengen seurueellamme Nalle Pubin hautajaisiin viimeiseksi tunniksi. Yritin yllyttää Helenaa, että olisimme saaneet polttaa tupakkaa sisällä, eihän mitään menetettävää enää ollut. Naapurissa olleen Brankkarin hautajaisissa näin aikanaan tehtiin. Omistajan kommentti oli, että mitähän sanktioita tästä voi seurata – anniskeluluvan menetys? – ei mitään väliä, hänen anniskeluoikeutensahan ovat juuri päättymässä. Helena oli kuitenkin natsi viimeiseen minuuttiin asti. Baari myös tyhjennettiin asiakkaista virallisen aukioloajan puitteissa. Pelastimme Nallesta kotiimme Syltyn sinne lahjoittaman Nalle-veistoksen. Tiettävästi moni muukin nalle päätyi sieltä viimeisen yön aikana uuteen kotiin.

Samanlaista yhteisöllisyyttä kuin Nallessa oli, en ole kokenut missään muussa ravintolassa, syy voi olla itsessänikin. Vaikka aika monet meistä vanhoista Nallen kantiksista tapaammekin nykyään eräässä toisessa Kalliolaisessa baarissa, ei se korvaa menetettyä Nallea. Hetken aikaa Phongin isännöidessä Terassibaaria oli siellä samanlaista, ellei jopa parempaa yhteisöllisyyttä kuin Nalle Pubissa.

Uutta Kallion linjojen homobaaria odotellessa.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy