ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukanaOlemme piha- ja puutarharakentamiseen erikoistunut yritys. Suunnittelemme ja rakennamme toimivan pihan juuri omalle asumistavallesi ja tarvittaville toiminnoille räätälöitynä. -Viihtyvyyttä ja ulkonäköä unohtamatta. Tutustu myös kotisivuihimme tai soita!

Keskustelu > Sekalaista > Perjantaikevennys

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Public eye Vastaa1 / 224 
23.04.2010, 15:23 Näin työviikon ollessa lopuillaan voitaneen ottaa esiin hieman kevyempiä aiheita. Alkajaisiksi sopii tarina australialaisesta taiteilijasta, joka on keksinyt tavan erottautua kilpailijoistaan. Hänen nimensä on Tim Patch, mutta taiteilijanimekseen maalarimme on ottanut kekseliäästi 'Pricasso'. Alkuosa tukee englannin sanasta 'prick' ja jälkiosa, no, eräästä melko tunnetusta taiteilijasta.

Sen, minkä hänen taulunsa ehkä jäävät taiteellisuudessa jälkeen muista, hän paikkaa maalaustekniikallaan. Pricasson erikoisuutena on nimittäin "penile art" eli hän maalaa taulunsa peniksellään. Siis taidetta ilman käsiä - ja jalkoja - vaikka kaikki (siis ihan kaikki) raajat pojalla näyttävätkin olevan tallella.

Lehdistökatsaus: www.pricasso.com

Tässä voisi olla ideaa katutaiteilijalle kolmen sepän patsaalla ensi kesänä?
Ylös
Public eye Vastaa2 / 224 
27.04.2010, 12:27 Ei ole vielä perjantai, mutta tässä uutinen jota en hirvinnyt laittaa tuonne uskonto-osioon, vaikka siellä Nooan arkista onkin ollut puhetta.

Myös (tai etenkin) uutisen kirvoittama keskustelu on lukemisen arvoista....

www.uusisuomi.fi
Ylös
Public eye Vastaa3 / 224 
23.05.2010, 19:30 Perjantai meni jo, mutta silti: Homokoiraa ei päästetty ravintolaan

Australialaisessa Adelaiden kaupungissa sijaitseva thai-ravintola kieltäytyi päästämästä sisään näkövammaista henkilöä opaskoirineen (guide dog), koska ravintolan henkilökuntaan kuuluva henkilö käsitti, että kyseessä oli homokoira (gay dog). Tarjoilija luuli sisäänpääsyä varmistamaan tulleen asiakkaan seuralaisen puhuvan tavallisesta lemmikistä, joka oli vain sattumalta (tarjoilijan logiikan mukaan kastroinnin tuloksena) myös homo, ja kieltäytyi siksi päästämästä koiraa sisään.

Syrjintätuomioistuin määräsi ravintolan maksamaan 1500 dollarin sakot ja esittämään asiakkaalle kirjallisen anteeksipyynnön.

Ravintola, joka toivottaa ovellaan olevassa kyltissä opaskoirat tervetulleiksi, ei halunnut kommentoida asiaa lehdistölle.

(Vaikeaa tuo australialainen aksentti, kun paikallisetkaan eivät saa siitä selvää...)

www.mg.co.za
Ylös
Public eye Vastaa4 / 224 
16.12.2010, 00:54 Perjantai lähestyy kovaa vauhtia, joten taas on paikallaan pieni kevennys.

Hänen pyhyydellään on aivan ilmeisesti silmää mieskauneudelle, vai mitä sanotte tästä:
www.youtube.com
Ylös
Vompatti Vastaa5 / 224 
17.12.2010, 12:08 pics.kuvaton.com
Ylös
Vompatti Vastaa6 / 224 
17.12.2010, 21:10 www.youtube.com
Ylös
Public eye Vastaa7 / 224 
22.06.2011, 11:00 Juhannuksen ratoksi varsin onnistunut otos:
1.bp.blogspot.com
Ylös
SaintJudy Vastaa8 / 224 
23.06.2011, 13:14 Äidit tietää..

damnyouautocorrect.com
Ylös
Public eye Vastaa9 / 224 
09.09.2012, 18:54 Jos ette ole vielä huomanneet, joulu lähestyy hurjaa vauhtia!

Tässä kalenterivinkki lahjaksi jokapojan seinälle. Valmis tuote ei taida ihan vielä olla saatavilla, mutta tullee markkinoille hyvissä ajoin :)

(Varoitus! Linkki ei ehkä toimi, ellet kuulu Facebookin käyttäjiin...)

www.facebook.com
Ylös
Havainnoija Vastaa10 / 224 
10.09.2012, 00:03 Makupaloja matkoilta maanantaiaamuksi.
Richard ja Seth kuvasivat reissuillaan lepopaikkojaan, niin hotellihuoneita kuin makuuvaunujakin:

www.advocate.com
Ylös
Havainnoija Vastaa11 / 224 
29.09.2012, 03:28 Australialaista kiinteistönvälitystoimintaa.
Artikkelin lopussa on toinen, hieman pitempi video:

firsttoknow.com
Ylös
Havainnoija Vastaa12 / 224 
07.12.2012, 22:21 Tämäniltaisina aiheina mobiili ja seisaaltapissaamiskielto.

Ratzinger sai tänään ihkauuden maasturimersupaavimobiilin, jonka selässä hänen on tarkoitus porhaltaa luodinkestävässä lasikopissa katolisen kansan katsottavaksi.
Hänen pyhyytensä vauhtipelejä eri vuosikymmeniltä:
www.spiegel.de
---
Sörmlannin lääninhallinto on puuttunut vakavaan aiheeseen eli miesten harjoittamaan haittaa aiheuttavaan seisaaltapissaamiseen.

Uuden määräyksen mukaan, joka koskee lääninhallinnon tiloissa sijaitsevia vessoja, miesten täytyy istuutua ennen asian toimittamista. Edustaja Viggo Hansen perustelee tulevaa pissaussäädöstä pääasiassa kansanterveysnäkökohdilla: istualtaanpissattaessa miehet tiristävät rakkonsa tyhjemmäksi, mikä ehkäisee eturauhasongelmia ja parantaa seksielämää.
Asiasta on kirjoitettu paljon; tässä Dagens Nyheterin lyhyt juttu:
www.dn.se
Ylös
Havainnoija Vastaa13 / 224 
15.12.2012, 07:56
Viestiä on muokattu
Hämeenlinnassa on paljastunut törkeä varkaus.
Hämeensaaren myyntipaikalta varastettiin joulukuusi, jonka myyntihinta oli 50 euroa.
Kanta-Hämeen poliisi antoi tiedotteessaan tuntomerkit: vihreä, kartionmuotoinen, noin parin metrin pituinen, neulaset vielä tallessa.

yle.fi

Voisin vaikka vannoa, että olen nähnyt tuntomerkkeihin sopivan...
Ylös
Havainnoija Vastaa14 / 224 
21.12.2012, 11:37 Tämä uutinen sopisi monen muunkin otsikon alle, mutta olkoon nyt tässä.

Tosiuskovaisten huolet ja murheet eivät ota loppuakseen.
Kristillisen radiokanavan ohjelmissa säännöllisesti esiintyvä Linda Harvey on varoittanut, että tasa-arvoisen avioliittolain säätäminen saattaa pakottaa Jeesuksen, siis kun hän tulee toisen kerran maan päälle, menemään naimisiin miehen kanssa:

www.pinknews.co.uk
---
www.seurakuntalainen.fi
Ylös
JuhaniV Vastaa15 / 224 
21.12.2012, 11:59 Kaikkihan olemme kuulleet mainintoja Jeesuksen morsiamista. Linda Harvey hoksasi jäävänsä "sitä" ilman, jos homot kiilaavat väliin. Uskovan elämä on pelkkää kilvoitusta. ;-)
Ylös
Havainnoija Vastaa16 / 224 
11.01.2013, 17:56
Viestiä on muokattu
Naapurisopu koetuksella:

www.aamulehti.fi

www.aamulehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa17 / 224 
18.01.2013, 20:24
Viestiä on muokattu
Tuttavan haku rautatieasemalta.
Rouva Sabine Moreau Belgian Henegouwenista lähti hakemaan tuttavaansa Brysselin rautatieasemalta, joka sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä hänen kodistaan.

Moreau käynnisti autonsa, kytki gps-navigaattorin, päätti seurata tarkasti sen ohjeita ja kaasutteli valtatielle suuntanaan Bryssel.

Ei mennyt ihan nappiin, sillä hän huristeli ensin rajan yli Germaniaan,
www.google.fi

sieltä itäiseksi vallaksi kutsuttuun tasavaltaan,
de.wikipedia.org

josta Slovenija-nimiseen maahan
www.coverpicture.com

ja lopuksi tasavaltaan, jota paikalliset kutsuvat Hrvatska-nimellä:
www.google.fi

Kurvattuaan maan pääkaupunkiin Zagrebiin, Sabine Moreau joutui tunnustamaan itselleen, ettei hän ollut enää Belgiassa vaan ihan ulkomailla. Hän oli kyllä välillä ihmetellyt vieraskielisiä tienviittoja, mutta luotti silti navigaattorin ohjeisiin ja körötteli yhteensä 1450 kilometriä.

Sabine-mummon katoaminen oli huomattu hänen kotonaan Belgiassa ja etsinnät käynnistetty. Sekä omaiset että poliisi olivat hämmästyneitä mutta samalla huojentuneita mummon soittaessa Kroatiasta.
Tämäkin tapaus todistaa jälleen kerran, kuinka automatkailu avartaa.

Belgialaislehden kuvallinen uutinen:
www.nieuwsblad.be
Ylös
Havainnoija Vastaa18 / 224 
01.02.2013, 22:19 Edistystä tapahtuu, välillä pienin askelin, mutta kuitenkin.

Britannian yleistä järjestyslainsäädäntöä on uudistettu: hevosta saa nyt kutsua homoksi. Aiempien säädösten mukaan sellainen katsottiin loukkaavaksi käytökseksi, josta rapsahti sakko.

Pari esimerkkiä.
Oxfordilainen opiskelija Sam Brown sai 80 punnan sakon kysyessään poliisilta, tietääkö tämä, että poliisin hevonen on homo. Brown kieltäytyi maksamasta sakkoa ja syyttäjä onneksi luopui rankaisuvaateesta.
16-vuotias Kyle Little Newcastlesta sai sakon ja yhteensä 200 puntaa maksettavakseen, sillä hän sanoi poliisikoiralle ”woof”.
Eri osapuolet kiittelevät nyt parlamentin ylähuonetta, jonka ansiosta lakia muutettiin.

Jos nyt oikein ymmärsin, myös koiraa, kissaa ja undulaattia saa sanoa homoksi. Koskee ilmeisesti myös sitä kotona odottavaa kalkkarokäärmettä.
gaystarnews.com
Ylös
SaintJudy Vastaa19 / 224 
09.02.2013, 04:12 Hupsista?

FOX News käytti lesboparin hääkuvaa Suzanne Venkerin artikkelin kuvituksessa, joka käsittelee avioliiton perinteisiä sukupuolirooleja (ja promotoi hänen kirjaansa How to Choose a Husband: And Make Peace With Marriage). Kysymykseksi jää, oliko kuvitus tahaton, toteutuvatko Venkerin kaipaamat perinteiset roolimallit kenties butch/femme lesbosuhteessa? Kuvan hääpari on Lela McArthur ja Stephanie Figarelle ja samaa kuvaa käytettiin aikaisemmin Huffington Postin artikkelissa.

www.buzzfeed.com

FOXin uutinen;
www.foxnews.com
Ylös
Havainnoija Vastaa20 / 224 
15.02.2013, 20:40 Päivän kuva ja video.
Isoisät ja isoäidit ovat päättäneet puolustaa lastenlapsiaan, jotka ovat homoja ja lesboja:

www.queer.de
Ylös
SaintJudy Vastaa21 / 224 
16.02.2013, 08:30
Viestiä on muokattu
Homofobiaa vastustavien isoäitien ja -isien sivut. Kampanja lanseerattiiin Valentien's Day/ystävänpäivän kunniaksi.

This Valentine' Gay:

www.facebook.com

www.fckh8.com
Ylös
Havainnoija Vastaa22 / 224 
22.02.2013, 22:33 Oikeutta on jälleen jaettu ja syylliset saaneet rangaistuksensa.
Porin prikaatin komentaja määräsi lääkintähuoltoupseerille 20 päivää kurinpitosakkoa ja eräs yksikön henkilökuntaan kuuluva sai kurinpito-ojennuksena muistutuksen.

Tuomitut olivat nimittäin tehneet varusmiehille rektaalilämmönmittauksen eli kehon lämpö oli mitattu pyllystä.
yle.fi

Tästä tulikin mieleen tapaus, josta kerrottiin paikallislehdessä.
Reisjärven isäntä tunsi olonsa niin flunssaiseksi ja kuumeiseksi, että päätti kerrankin mennä terveyskeskukseen.
Hoitaja havaitsi isännän olevan niin pahasti viruksen kourissa, että laittoi tämän makuulleen ja mittautti rektaalilämmön.
- Tämähän näyttää yli 39 astetta! huudahti hoitaja hetken kuluttua.
- Ja vielä varjossa, myhäili isäntä.
Ylös
Havainnoija Vastaa23 / 224 
01.03.2013, 18:01 Eurooppalaisia on viime aikoina järkyttänyt tieto, että he ovat syöneet hevosenlihaa. Kenties kymmenet miljoonat ovat sitä tyytyväisinä syöneet, kukaan ei ole tiettävästi siitä sairastunut eikä saanut allergisia oireita, mutta haloo on noussut, eikä nyt tiedetä, mitä hevosenlihaa sisältäville ruoka-annoksille tehtäisiin.
Eräs mahdollisuus olisi tietenkin käyttää ne ihmisten ravinnoksi kuten tähänkin saakka. Tuli vaan mieleen.

Pelottavin uutinen lihasta pitäville tulee Islannista. Paikallinen elintarvikevirasto on tutkinut lihapiirakoita. Niistä ei löytynyt lihaa lainkaan.
”Tämä on tuotepetos eikä mitään muuta”, ilmoittaa tutkimuslaitoksen johtaja Jóhannes Gunnarsson syvästi närkästyneenä (katso kuva):

www.mbl.is
---
Kevät koittaa. Tämä mieshenkilö Helsingin Stockmannin edustalla oli silti hieman etuajassa; naapurilehden juttu:

ohtuleht.ee
Ylös
k_ma Vastaa24 / 224 
02.03.2013, 22:44 Mää taas huamasi et Pirkan kotimaises metwurstis o hevoselihha. Kyl se niin pal hyvä ol, vaikken tiärä onko se humma Suamee nähnykää!
Ylös
Havainnoija Vastaa25 / 224 
26.04.2013, 00:11
Viestiä on muokattu
Vastoinkäymisiltä ei voi välttyä, vaikka olisi komea.

Dubailainen näyttelijä ja runoilija Omar Borkan al Gala lähti Saudi-Arabian kulttuurifestivaaleille. Tutustuminen tyssäsi alkuunsa, sillä Omar käännytettiin takaisin Dubaihin.
Saudien uskontopoliisi karkotti Omarin, sillä hän oli moraalinvartijoiden mielestä liian kaunis ja komea. Omar olisi kuulemma saanut naiset viettelyksen valtaan ja he olisivat voineet retkahtaa Omariin.
Kaksi muutakin liian kaunista ja komeaa miestä käännytettiin takaisin Arabiemiraatteihin.

Kuvia Omarista:

www.out.com

www.huffingtonpost.co.uk
---
Alkuperäinen uutinen ilmestyi tässä lehdessä:
www.elaph.com
Ylös
Havainnoija Vastaa26 / 224 
03.05.2013, 14:22
Viestiä on muokattu
Britanniassa järjestettävä Future of Britain -kyselytutkimus on kartoittanut kansalaisten luottamusta ja uskoa eri tahoihin.

Vastanneista 17 % kertoo luottavansa kaikkialla läsnä olevaan voimaan eli Googleen. Sama määrä vastaajista luotti uskontoon.
Paljon enemmän britit luottavat mm. kauppaketjuihin, jotka ovat joko tahallaan tai tahattomasti myyneet hevosenlihaa:

www.guardian.co.uk
Ylös
Havainnoija Vastaa27 / 224 
01.06.2013, 11:21
Viestiä on muokattu
Tässä on ihan asiallinen pubin kyltti, mutta jostain syystä ei seurakunnan mielestä:

moro.aamulehti.fi

Parempi kuva:

moro.aamulehti.fi
---
Asiasta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24:

www.kotimaa24.fi
Ylös
puppeliassi Vastaa28 / 224 
01.06.2013, 12:10 Ihme jeesustelua taas. Antavat alaikäisille viiniä valtion tuella mutta miten tämä voi olla paha asia?
Ylös
Pete Vastaa29 / 224 
01.06.2013, 13:34 Oletteko muuten koskaan tulleet miettineeksi, että homoseksuaalisuus on sekä eettisesti kestävää kehitystä että ekologisesti ajatellen hiilijalanjälkeä pienentävä asia?
Enkä tarkoita nyt sitä, että liikakansoitus vähenee lisääntymättömyydellä, vaan sitä, että esimerkiksi meidän taloudessa asuu kaksi suunnilleen saman kokoista miestä, joilla on suunnilleen samanlainen vaatemaku.
Lähes kaikki mahdolliset vaatekappaleet (kilttejä myöten ;-D) ovat yhteiskäytössä, joten kahta erillistä puvustoa ei tarvita. Vähemmän kuitua kuluu, ehkä yhden bangladeshiläislapsen ei tartte olla sweatshopissa duunissa (tosin tämä on vähän niin ja näin; eihän se silloin saa sitäkään vähää rahaa...), ja vaatteiden rahtauksesta ei synny hiilipäästöjä.
Ylös
Havainnoija Vastaa30 / 224 
19.07.2013, 22:34 Kirkko keskusteluttaa edelleen:

www.kotimaa24.fi

***
Tarkkojen mittausten perusteella on nyt selvinnyt, että amerikkalaismiehellä on keskimäärin 14,20-senttinen ja suomalaismiehellä 13,77-senttinen.
Helsingin yliopiston taloustieteen laitos on puolestaan selvittänyt, että taloudellisesti parhaiten menestyvissä maissa miehillä on keskimäärin 13,50-senttinen.
Tämän "tutkimuksen" perusteella Suomella olisi siis mahiksia menestyä.

www.iltasanomat.fi
Ylös
SaintJudy Vastaa31 / 224 
19.07.2013, 23:27 Esinahka pienentää?
Ylös
Torontosta Vastaa32 / 224 
20.07.2013, 15:02 Bullshit! Kuka on amerikkalais mies? Kaikki tanne ovat tulleet muualta maailmasta aikojen saatossa. Jos suomalainen menee ameriikkaan kasvaako hanen kalunsa? Cock.
Ylös
Havainnoija Vastaa33 / 224 
13.09.2013, 20:23 Kauneus- ja komeuskilpailuja järjestetään niin usein, että monet ovat jo kyllästyneet.

Tässä hieman vaihtelua eli maailman rumin:

www.iltasanomat.fi
---
Liikenne on vilkastunut syksyn saapuessa, joten varovaisuutta ja suojatien käyttöä suositellaan:

www.iltalehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa34 / 224 
20.09.2013, 20:21 Kaahareiden koottuja selityksiä poliisille:

- Keinosiementäjäksi esittäytynyt selitti, että hänellä on kauhea kiire, kun takakontissa on sian spermaa. Se piti saada äkkiä kylmään.
- Hurjastelija selitti kiirehtivänsä sairaalaan. Poliisit tiedustelivat, millaisesta hädästä oli kyse. "Veijolta leikattiin toissayönä umpisuoli", mies vastasi.

Lisää selityksiä:

www.iltalehti.fi

---

Jauhopeukaloille herkullisia kuppikakku- eli vuokaleivosreseptejä esittelee katsomisenarvoinen mieskaarti.
Muun muassa brittiläinen Guardian-lehti kehuu:

www.kickstarter.com
Ylös
Public eye Vastaa35 / 224 
27.09.2013, 12:55 Joku jo totesikin osuvasti jossain, että "homofobiaa kaikkialla".

No nyt se on edennyt korkeimmalla poliiittisella tasolla niin pitkälle, että presidenttimme on ryhtynyt radikaaleihin toimiin härkäparien eliminoimiseksi linnan juhlista. Äkkiä pystyyn lihaasyövien valkoisten heteroiden vastamielenosoitus heidän oikeuksiensa polkemisesta pienen vähemmistön takia.

www.iltasanomat.fi
Ylös
Pete Vastaa36 / 224 
27.09.2013, 14:33 Tiesittekö muuten, että McDonald's Finlandin toimitusjohtajan työsuhdeauton rekisterinumero on EIE-10?
Ylös
Havainnoija Vastaa37 / 224 
27.09.2013, 17:45 Jauhopeukalo José Parra valmistaa herkullisia vuokaleivoksia tasa-arvon puolesta, kannattaa vilkaista:

www.gay.net
---
Kaupungille lähdettäessä kannattaa pitää huoli lompakosta, jotta siitä ei ole haittaa metron toiminnalle:

yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa38 / 224 
25.10.2013, 18:25 Päijät-Hämeen poliisi varoittaa jälleen kerran haksahtamasta tarjouksiin, jotka kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta, sillä ne eivät yleensä ole totta.

Nyt on tilattu Kamerunista koira, josta ei ole näkynyt karvaakaan. Aiemminhan joku tilasi Kamerunista hevosen, josta ei ole kuulunut hirnahdustakaan.
Ei myöskään kannata tilata miestä Ghanasta, vaikka olisi kuinka yksinäinen, muistuttaa poliisi:

www.iltasanomat.fi

Muita tarjouksia:

www.iltasanomat.fi
---
Suomalaisturistit valittavat ulkomailla usein kahvista, brittituristien pulmat ovat hieman toisenlaisia:

www.iltalehti.fi
Ylös
SaintJudy Vastaa39 / 224 
30.10.2013, 04:43 Koska keskiviikko on pikkuperjantai, tässä teille näkymiä siitä, miltä Illinois'ssa sijaitseva The Christian Science Society of Dixon näyttää ylhäältäpäin.

gawker.com

Ennen kirkontornit sojottivat suoraan tiukasti ylöspäin, onkohan tämä merkki siitä, että kirkko lähentyy ihmistä?
Ylös
Havainnoija Vastaa40 / 224 
30.10.2013, 17:12 Iskelmälaulaja Britney Spears kunnostautuu merirosvojen karkottamisessa.

Afrikan rannikolla väijyvät somalimerirosvot eivät siedä länsimaista kulttuuria musiikista puhumattakaan. Parhaimpia keinoja karkottaa merirosvot on soittaa heille kovaäänisillä Britney Spearsin hitit Baby One More Time ja Oops! I Did It Again.

www.aamulehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa41 / 224 
08.11.2013, 12:44
Viestiä on muokattu
Kaikkien tietämä asia on jälleen todistettu: mukillinen kuumaa kahvia on hekumallisempi nautinto kuin kuuma seksi:

www.iltasanomat.fi
---
Amerikkalaisten kaameimmat Halloween-asut: pukeudu homofobiksi:

www.advocate.com
---
Saudi-Arabiassa oikeustieteellisenä ja psykologisena konsulttina vaikuttava sheikki Saleh al-Luhaydan kertoo, että autoilu on vahingollista naisille, sillä se vaurioittaa munasarjoja ja lantiota sekä aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä. Nyt kun asia on näinkin arvovaltaiselta taholta todettu, autoilu olisi kenties syytä jättää pelkästään meille miehille :-}

english.alarabiya.net
Ylös
Havainnoija Vastaa42 / 224 
15.11.2013, 16:54
Viestiä on muokattu
Kolme suosikkeihin tallentamaani juttua.
---
Pekka Haaviston äiti Anja Haavisto poikansa ministerinpestistä: Olen iloinen, kun poika pärjää.

www.iltalehti.fi
---
Lintuharrastus voi yllättäen käydä hintavaksi.
Kauppaneuvos Anders Wiklöfillä oli kiire sorsia katsomaan ja niinpä hän huristeli Bentleyllään ylinopeutta. Pahaksi onneksi poliisit olivat kytiksessä, pysäyttivät ja mätkäisivät 95 000 euron sakon ylinopeudesta.
- Hieman yliampuvaa, totesi kauppaneuvos Wiklöf.

Yksi monista jutuista:
www.iltasanomat.fi
---
Näyttelijä Sigourney Weaver kommentoi Venäjän homovihalakeja sanomalla, että gorillat ovat kehittyneempiä, sillä ne eivät ole homofobisia.
Putinista on Weaverin mukaan tulossa todellinen diktaattori.

www.gaynz.com
---
Angela-täti on nyreissään kännykkänsä vakoilemisesta, katso kuva:

yle.fi
Ylös
AAA Vastaa43 / 224 
15.11.2013, 18:02
Viestiä on muokattu
Tosimies juo kahvinsa nyrkkirautamukista:
www.nettikaupasta.fi

Muistakaahan sitten, että nyrkkirautamukia ei saa kanniskella yleisellä paikalla.
Ylös
Public eye Vastaa44 / 224 
18.11.2013, 11:47 Kaikki mitä olet ikinä kuullut ruotsalaisista, on totta!

Ja tässä syy siihen, miksi ne keksivät näkkileivän.
vitaminl.tv
Ylös
Havainnoija Vastaa45 / 224 
18.11.2013, 12:35 Yle opastaa.
Näin leivot poliittisesti korrektin joulutortun:

yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa46 / 224 
22.11.2013, 17:12 Kuusenkoristeita joulupuuhun, vielä ehtii hankkia:

www.out.com
---
Suomalaismanaaja Pirkko Jalovaara häviää entisajan kollegoilleen. Silloin nimittäin kirottiin kolmen eri uskonnon ja yhteensä kuuden jumalan nimiin:

yle.fi
---
Politiikan saralta

Romaniasta löytyy jees-miehiä. Europarlamentaarikko Dan Dumitru Zamfirescu on äänestänyt aina kyllä, olipa kyseessä mikä asia tahansa. Zamfirescu on lisäksi parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan jäsen. Valiokunnan muut jäsenet eivät muista nähneensä häntä koskaan eivätkä tunnista häntä.
Toinenkin romanialaismeppi Corneliu Vadim Tudor äänestää yleensä aina kyllä.

www.kansanuutiset.fi
---
Helsingin kaupunginvaltuustosta puolestaan löytyy ahkeruutta. Varavaltuutettu Belle Selene Xia (ps) tehtaili yhteen ainoaan kokoukseen peräti 18 aloitetta, kun esimerkiksi Lahdessa koko vuoden määrä on pienempi. Xian aloitteiden käsittely tuli maksamaan noin 90 000 euroa, sillä Helsingissä yhden aloitteen käsittely kaupungin organisaatiossa maksaa 5 000 euroa.
Uutisessa ei mainittu, kuinka monta aloitetta Xia tehtailee koko vuoden aikana.

www.ess.fi
Ylös
SaintJudy Vastaa47 / 224 
24.11.2013, 15:03 Sunnuntainkevennys:

Kello 15.55 TV2

Käsipalloa: Miesten ottelu Cocks - Dicken
Ylös
SaintJudy Vastaa48 / 224 
28.11.2013, 15:23
Viestiä on muokattu
Take That bändistä lähtenyttä Robbie Williamsin suuntautumista arvuuteltiin pitkään, bi, gay vai joku muu. Take That flirttaili gay-estetiikan parissa alkuvaiheeissa, suosio taisi perustua muutenkin homojen nosteseen. Jos ketään vielä kiinnostaa, laulajatähti avaa salaisuuden verhoa hieman - ja toivottavasti ns. "pilke silmäkulmassa".

I am 49% homosexual and sometimes as far as 50%. However, that would imply that I enjoy having a particular sort of fun which I don’t.”

www.pinknews.co.uk
Ylös
Havainnoija Vastaa49 / 224 
28.11.2013, 17:25 Qatarin uusi jalkapallostadion aiheuttaa mielipiteenvaihtoa:

english.alarabiya.net
---
Luuloja ja uskomuksia

Naisten autoilu puhuttaa edelleen.
Saudi-Arabian korkeimman uskonnollisen johtajan, suurmufti Abdul Aziz al-Sheikin mukaan naisten ajokielto suojelee yhteiskuntaa pahuudelta:

yle.fi
---
Näennäistiedettä edustava maamme luulo- ja uskomushoitojen keskusliitto, joka käyttää itsestään nimeä Suomen Luonnonlääketieteen Keskusliitto ry, mainostaa homeopatiaa kertomalla, että ”pienellä ja laimennetulla annoksella voi saada parantavia vaikutuksia”.
”Pieni ja laimennettu annos” tarkoittaa, että nestepullossa on Saksassa pullotettua kraanavettä, joskin pullosta liuenneita lasimolekyylejä on löytynyt. Tabut ovat puolestaan 130 euroa maksavia sokerinpaloja, joiden oikea hinta on 10 senttiä.

www.lkl.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa50 / 224 
06.12.2013, 16:38 Seuraavassa jutussa on kerrottu Suomen heimojen ominaisuuksista.
Hämäläisyyteen kuuluu muun muassa se, että periksi ei anneta, jos toimeen ryhdytään. Siis jos ryhdytään toimeen. Tämän perusteella olen ilmeisesti hämäläinen.
Mihin heimoon sinä kuulut?

www.iltalehti.fi

Tänään minun piti julkaista lupaamani itsenäisyyspäivän blogi. Se ei ole vielä valmis. Kenties huomenna tai sitten ylihuomenna...
Ylös
Havainnoija Vastaa51 / 224 
13.12.2013, 19:49 Ruotsin Setan RFSL:n Göteborgin osaston video kannustaa käymään hiv-testissä:

www.hivplusmag.com

Los Angelesin homomiesten kuoro joulutunnelmissa:

www.out.com

Jordanian pääkaupunki Amman sai poikkeuksellisesti lumipeitteen, joka ihmetytti ja innosti:

is11.snstatic.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa52 / 224 
20.12.2013, 17:18
Viestiä on muokattu
Suomen Viestintävirasto (sv Kommunikationsverket, en Finnish Communications Regulatory Authority), joka kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön alaisuuteen, on laatinut virallisen joululahjojen kommentointiohjeistuksen.

Epämieluisan lahjan saajan tulee suosia kommentteja, jotka voi tulkita kahdella tavalla, esimerkkeinä ”Olen sanaton” tai ”Tällaista en osannut edes toivoa”.

Joululahjojen kommentointiohjeistus:

www.viestintavirasto.fi

Jouluntoivotusohjeistus:

www.viestintavirasto.fi

---

Amerikassa Fox Newsin uutistoimittaja Megan Kelly on paljastanut tietotasonsa:

www.vau.fi

---

Neitseellinen syntymä on mahdollista - ainakin Amerikassa niin väittävät:

www.menaiset.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa53 / 224 
27.12.2013, 12:46 Taidetta koteihin.
13 kuoroa jouluisissa tunnelmissa. Aloitetaan San Franciscon homomiesten kuoron esityksellä:

www.advocate.com
---
Vuoden vaihtuessa.
Piristäviä kalentereita on nyt myynnissä. Tässä esimakua ortodoksikalenterista:

www.orthodox-calendar.com

Kalenterin myynnistä kertyneet varat käytetään Venäjän sateenkaariyhteisöjen auttamiseen.
---
Vatikaanissa ilmestyvässä Calendario Romanossa on oikeita katolisia pappeja:

www.queer.de
---
Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan hoikat asuvat keskustassa:

www.kaleva.fi

Omalla kohdallani tämä pitää paikkansa. Asun keskustassa ja liikun paljon. Nyt ei kyllä oikein innosta lähteä kävelylle, sillä aurinko ei näköjään nouse täällä eteläisessä Suomessa tänään lainkaan.
Ylös
Havainnoija Vastaa54 / 224 
03.01.2014, 19:30
Viestiä on muokattu
Ilmatieteen laitos ilmoitti tänään, että talvi joudutaan kenties perumaan:

www.iltasanomat.fi
---
Opasteita kannattaa seurata ja noudattaa myös näin ”keskitalvella”, ihan oikeesti:

www.iltalehti.fi
---
Oleskeluyhteiskunta ja muita vuoden 2013 aikana käyttöön tulleita sanoja:

www.iltalehti.fi
---
McDonald´s on siirtynyt terveyslinjalle ja opastaa työntekijöitään: Älkää syökö pikaruokaa!

www.iltasanomat.fi
---
Yleisradiotoiminnan aloittamisesta Suomessa tuli marraskuun alussa kuluneeksi 90 vuotta. Ensimmäinen radioasema lähetti musiikkia ja puhetta.

yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa55 / 224 
10.01.2014, 19:15 USA:ssa viiden osavaltion kuvernöörit allekirjoittivat osavaltioparlamenttien hyväksymät tasa-arvoiset avioliittolait viime vuonna iloisissa tunnelmissa, videot:

www.advocate.com

Mikäli tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään Suomessa, Sauli Niinistö tuskin allekirjoittaa sitä ulkoilmatilaisuudessa homomiesten kuoron säestämänä ja Setan sekä muiden kansalaisoikeusjärjestöjen edustajien hymyillessä vierellään.
---
Katolisella kirkolla riittää tekemistä. Jokin aika sitten ilmeni nimittäin manaajapula, jonka poistamiseksi Italian ja Espanjan katoliset hiippakunnat alkoivat kouluttaa heitä. Manaajatarve johtuu siitä, että demonien riivaamien tapausten määrä on lisääntynyt ennennäkemättömästi. Katolinen kirkko pyrkii myös saamaan pois itseoppineet manaajat (puoskarimanaajat?), jotka eivät noudata kirkon oppeja.

www.kansanuutiset.fi
---
Varovaisuus on aina paikallaan, olipa kyseessä sitten vaikka kirja:

www.aamulehti.fi

Turvallista vuodenjatkoa kaikille!
Ylös
Havainnoija Vastaa56 / 224 
17.01.2014, 19:05 Lääketieteen opiskelijat ovat julkaisseet poikakalenterin, jonka tuotto menee lastenpsykiatriaan:

www.iltalehti.fi
---
Tällä kertaa Lapin poliisi varoittelee epäilyttävistä nettituttavuuksista ja ihmettelee samalla, että ”miksi se tuo rakkauven näläkä aina sekottaapi päät”.

www.facebook.com
---
Huuhaa voi Suomessa paksusti.
Droppi Veripalvelu Oy:n kuivaveripalvelun testi kertoo veren syntisyyden, väittää toimitusjohtaja Marko Vapa blogissaan: ”Jesajan kirjan mukaan synti näkyy verestä ja sen ilmenemismuotona on veren kuivuminen valkoiseksi. Autuailla ja muilla synnittömillä sen sijaan veri kuivaa puhtaan punaiseksi”.

www.kirkkojakaupunki.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa57 / 224 
24.01.2014, 23:15
Viestiä on muokattu
Jyväskylän yliopiston miesopiskelijoiden kalenteri:

www.iltalehti.fi
---
”Voisitteko ystävällisesti kiinnittää huomiota ´kantapääkävelyn´ välttämiseen” ja muita valituslappuja kerrostalojen ilmoitustauluilla:

www.iltalehti.fi

www.iltalehti.fi
---
Lasten lohkaisuja:

www.iltasanomat.fi
---
Eläinvanhemmat opettavat pentujaan:

www.iltalehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa58 / 224 
31.01.2014, 22:22
Viestiä on muokattu
Ensin on vertailtavina Timo Soinin ja Simo Toinin plokit. Niitä on helppo verrata asettamalla tekstit vierekkäin.

Timo Soinin ploki:
timosoini.fi

Simo Toinin ploki:
simotoini5b.blogspot.fi

Näistä toinen, nyt ei muistu mieleen kumpi, haluaa Suomen pääministeriksi.
---
Taitoluistelua:

www.out.com
---
Ruotsalaissotilaiden tanssivideo:

www.iltasanomat.fi
---
Päivän kuva 27.1.: Schwarz auf weiss (mustaa valkoisella):

www.queer.de
Ylös
JuhaniV Vastaa59 / 224 
01.02.2014, 06:43 Simo Toinin blogi on hauskasti keksitty.

Schwarz auf weiss -kuvaan liittyy tuota pidempi tarina, joka löytyy Huffington Postista alla olevan linkin kautta. Alkuperäinen muotikuva on sivun alaosassa. Siinä valkoihoinen nainen istuu mustan naisen muodostamassa tuolissa. Kuvan symboliikka on puhtaan rasistinen. Anteeksipyyntö on esitetty ja selitys, ettei kuvaa ollut alkujaan tarkoitettu rasistiseksi valkoisen ylivallan osoitukseksi.

"Miestuoli" Schwarz auf weiss on vastalause muotikuvalle.

Hieman minua ihmetyttää, että voiko tuolla alalla toimivalla olla kuvasymboliikan taju olla noin vähissä.

Muotitoimittaja Claire Sulmers toteaa, että "Taide ja muotiteollisuus ovat niitä muutamia yhteiskunnan linnakkeita, joissa julkealle rasismille ja tietämättömyydelle on näytetty vihreää valoa luovuuden nimissä".

Korvaapa termi "taide ja muotiteollisuus" sanalla "ääriuskovaiset". Siellä uskonnonvapauden nimissä homot saavat kyytiä todella röyhkeillä tavoilla, tarvitsematta pyydellä mitenkään anteeksi.

www.huffingtonpost.com
Ylös
SaintJudy Vastaa60 / 224 
01.02.2014, 10:45 Muoti ja erityisesti editorial-kuvat ottavat usein viiteitä tai suoria lainauksia niin taiteesta kuin elokuvistakin. Kuvaa tulkitakseen pitää tietää jotain taidehistoriasta. Garage Magazinen editorial kuva on lainaus brittiläisen Allen Jonesin veistoksista. Jonesin 1960-luvulla kohua herättäneet veistokset, jossa nainen esitetään pöytänä, tuolina ja hattutelineena ovat tutkielmia bondagen eräästä alamuodosta, forniphiliasta (ihminen huonekaluna). Jonesin veistokset on usein tulkittu seksistiseksi, vaikka kysymys on enemmän fetisseistä ja sado-masokismista. Muotitoimittaja istuminen naismallin päällä on kyllä oudon rehellinen, jos puhutaan muodin orjista. Mallimarkkinat ovat orjamarkkinoihin verrattava bisnes, tosin mallit voivat tienata huikeita summia. Ilmeisesti teosta ei olisi koettu rasistiseksi tai halventavaksi, kuvassa olisi ollut valkoinen nainen istumassa valkoisen tuolin päällä?

Muotikuvastoa on luomassa usein homot niin suunnittelijoina kuin kuvaajinakin. Siellä taiteen ja ilmaisunvapauden nimissä saavat naiset kyytiä todella röyhkeällä tavalla... Usein esineellistäminen tehdään kyllä hienovaraisemmin, esimerkkinä vaikkapa Calvin Kleinin kerrostalon kokoinen kalsarimainos Times Squarella...
Ylös
JuhaniV Vastaa61 / 224 
01.02.2014, 11:58 Mielenkiintoista. Tuon keskustelua synnyttäneen kuvan taustat ovat todellakin monisyiset.

Mielestäni homot käyttävät historiallisista syistä hienovaraista piilosymboliikkaa erittäin taitavasti. Aikanaan kavereista käytettiin hämäykseksi naisten nimiä. Ulkopuoliset pidettiin tietämättöminä. Se oli turvallista. Ne tiesivät, ketkä asian tunsivat.

Näin juuri erään matkailuohjelman. Sarjaa juontava toimittaja on ilmiselvä homo minun silmissäni. Hän oli sijoittanut kuvakerrontaan hienovaraisia vihjeitä, jotka asiaan vihkiytynyt huomaa oitis. Muille ne ovat vain kuvallisia koristeita. Esimerkkinä tuosta ohjelmasta vaikkapa kaupungin joen ylittävän sillan sateenkaariliputus, ilmeisesti Priden aikaan. Sen otoksen pituus oli ehkä kolme sekuntia.

Symbolien kanssa on oltava tarkkana. Olin tekemässä tänne jotakin juttua ikäihmisistä. Harkitsin juttukuvaksi lähistömme vanhainkodin pihalta otettua, hiukan taiteellista kuvaa. Siinä oli puutarhassa koristeellisia, valkoisia tuoleja ja pöytä kukkaistutusten ympäröimänä. Kuvassa ei ollut ihmisiä. Mielestäni tyhjät tuolit tuon jutun yhteydessä olisivat symboloineet kuolemaa. Se ei ollut kirjoitukseni tarkoitus ja jätin kuvan käyttämättä siinä yhteydessä.

Hilpeä esimerkki, joskin ajattelemattomasta kuvan ja symboliikan käytöstä on vuosien takaisesta Poliisin näyttelystä Helsingin jäähallissa. Moottoripyöräpoliisien osaston yläpuolella komeili suurikokoinen nahka-asuisen moottoripyöräpoliisin kuva grafiikkana. Se oli ToF:n tekemä piirros. Siihen aikaan ToF ei ollut Suomessa vielä se kuuluisuus, joksi hän vähän sen jälkeen tuli. Olisi ollut herkullista nähdä poliisien naamat tuolla osastolla, jos olisin mennyt kertomaan hieman kuvan taustoja. En kuitenkaan hennonnut mitenkään muuttaa heidän ylevää esikuvaansa. Toki sekin mahdollisuus oli olemassa, että joku "asiaa tunteva" olisi uittanut ToF:n tekemän kuvan näyttelyn koristeeksi.
Ylös
AAA Vastaa62 / 224 
28.02.2014, 13:16 Päivi Räsäsen toimialalla tapahtuu.

Poliisi kadotti yli 1 300 aseen tiedot - Virkavalta hukkasi aseliikkeen tärkeimmän tiedoston.
www.iltalehti.fi
Ylös
jnsto Vastaa63 / 224 
02.03.2014, 13:35 Election vai erection. Itäaasialaisilla on toisinaan vaikeuksia ääntää "l" ja "r" siten, että länsimaalainen erottaisi, kummasta on kysymys. Tämä johtaa toisinaan väärinkäsityksiiin. Radio Vegan Fritt och fram kertoi 1.3.14, että uutiset Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin halusta järjestää vaalit maassaan olivat perustuneet tuollaiseen väärinkäsitykseen. Kun Pohjois-Korean johtaja oli sanonut "I want an erection", äänneasu ei ollut eronnut riittävästi ilmaisusta "I want an election". - Tämä, ja viikon muut leikkaukset Fritt och Framissa tästä areena.yle.fi
Ylös
jnsto Vastaa64 / 224 
08.03.2014, 15:20
Viestiä on muokattu
Kauppalehden palsta Cilla B tarkasteli anteeksipyyntöjä nykyhetken heijastajina - aloittaen Sarasvuosta, joka ilmoitti pyytävänsä anteeksi televisiossa, muttei sitten pyytänytkään
"Mutta parhaiten tästä ajasta kertoo kuitenkin kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon tapaus. Se on mitä mainioin esimerkki siitä, miten käy kun mimosa muuttuu triffidiksi. Wallinheimo pyysi hiljattain anteeksi homopuheitaan,vaikka ei ollut sanonutkaan mitään loukkaavaa. Huolimatta Wallinheimon sanomisen todellisesta sisällöstä, sosiaalinen media tuomitsi kansanedustajan sanat.
Mä laitan tähän nyt hästag pyydä sika anteeksi, niin katsotaan, kauanko uskaltaa olla pyytämättä. #painostys, #otaopiksi, #olenparempiihminnkuin sinä. - Nopeasti Wallinheimo ymmärsi, että kannattaa pyytää anteeksi, vaikka ei olekaan mitään anteeksipyydettävää.

KL 7.3.14 s31
Ylös
Havainnoija Vastaa65 / 224 
13.06.2014, 00:22 Silmäniloa sadepäivään.

Suomen yhdistetyn maajoukkueen miehet kesätunnelmissa:
www.facebook.com

Mr Gay Europe valitaan tulevana viikonloppuna Itävallan Bregenzissä:
www.queer.de

Washington DC:ssä ja West Hollywoodissa on pridetetty:
www.advocate.com

www.advocate.com
---
Miesten alushousumuotia vuosikymmenien varrelta, 8 sivua:
www.advocate.com
Ylös
AAA Vastaa66 / 224 
14.06.2014, 12:04 Toukokuun puolelta, mutta siinä puhutaan Päivi Räsäsestä:
Kansallinen Kivääriyhdistys arvostelee Päivi Räsästä nra.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa67 / 224 
27.06.2014, 15:55
Viestiä on muokattu
Tiedotus mökkeilijöille. Nyt kun ilmat pikkuhiljaa lämpenevät ja mökki kutsuu, kannattaa varmistaa ennen riippumattoon asettautumista, ettei se ole varattu:
www.wesh.com
---
Keskustaa edustava helsinkiläinen varavaltuutettu Markku Vuorinen kertoo, miksi avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle perustellen näkökantaansa seuraavasti:
- Onko se niin vaikea ymmärtää, että sivistynyt maailma on täynnä asioita, joissa tekemisen ratkaisee sukupuoli. Ei mies saa pelata naisten jalkapallojoukkueessa, vaikka kuinka kokisi olevansa syrjitty. Siinä ei auta vetoaminen tasa-arvoon tai yhdenvertaiseen kohteluun. Miksi miehillä on yleisurheilussa naisia painavampi kuula tai keihäs? Se johtuu siitä, että on olemassa erikseen miesten ja naisten sarjat.

Siinäs kuulitte! (En kyllä ymmärtänyt Markun perusteluja.)
Ylös
Is Vastaa68 / 224 
28.06.2014, 02:50
Viestiä on muokattu
"Ei mies saa pelata naisten jalkapallojoukkueessa, vaikka kuinka kokisi olevansa syrjitty. Siinä ei auta vetoaminen tasa-arvoon tai yhdenvertaiseen kohteluun. Miksi miehillä on yleisurheilussa naisia painavampi kuula tai keihäs? Se johtuu siitä, että on olemassa erikseen miesten ja naisten sarjat."

Tätähän voitaisiin sitten myös soveltaa avioliittoon, eli naisten- ja miesten sarjat siihenkin. Sopii! Niinhän se on, että ei naisilla ole miesten avioliittoon mitään asiaa.
Ylös
Havainnoija Vastaa69 / 224 
04.07.2014, 00:08
Viestiä on muokattu
Matkailu avartaa
Onko mozzarella muuminlihaa? kysyy Suomeen eksynyt turisti.
www.iltasanomat.fi
---
Politiikan saralta
Edustaja Teuvo Hakkarainen (ps) aktivoitui kesän tultua. Hän puhui eduskunnan puhujapöntössä otsikolla ”Entä jos joka toisen kätilön pitäisi olla mies?” lausuen muun muassa:
-Arvoisa puhemies! Vielä yksi esimerkki. Ministeri Huovinen esitti tuossa, että naiskiintiöt on saatava yrityksen hallitukseen. Minä ihmettelen tuommoista, että miksei ole tämmöistä esitystä tehty, että kätilöistä on oltava miehiä puolet. Minä luulen, että siellä uskottavuus lähtisi sieltä synnytyslaitokselta, jos näin tapahtuisi. Samalla lailla käy näille yrityksille, jos sinne kaikki navettapiiat saavat tulla, miten itse haluavat. Tässä vain tämmöinen esimerkki.

Liittokansleri Angela Merkelille opetetaan sateenkaariasioiden alkeita, piirros:
web.de
Ylös
Havainnoija Vastaa70 / 224 
11.07.2014, 19:05 Ruotsalaisetkin nauttivat kahvista:
yle.fi

Ihmisen paras ystävä on syytä päästää kakalle ennen lentokoneeseen nousemista:
www.iltalehti.fi

Lopullinen syy alkaa laihikselle:
www.kotimaa24.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa71 / 224 
26.07.2014, 01:25 Suklaapatukkatrauma
Lontoolainen lakimies Robin Jacobs katseli jalakapalloa teeveestä ja aikoi syödä makeanhimoonsa Milkybar-suklaapatukan, mutta menetti mielenrauhansa, sillä patukassa oli kuvattuna kuulemma ihan selvä penis, joten täysin sopimatonta lapsille jne. Jacobsille jäi tapauksesta sellainen trauma, että jalakapallon maailmanmestaruusotteluita muistellessaan mieleen nousee Milkybar-penis.
Nestlé pahoitteli, mutta jatkaa patukan valmistamista.
www.mirror.co.uk
---
Näin helteellä on syytä muistaa kohtuus. Kuvan pulu liittyy tapaukseen.
www.iltasanomat.fi
---
Kreationismin saralta
Ken Ham, joka on perustanut Kentuckyyn kreationistien museon ja johtaa näiden luomisuskoisten Answers in Genesis -järjestöä, lähetti terveisensä Nasalle viime sunnuntaina, kun ensimmäisestä kuulennosta oli kulunut 45 vuotta. Ken Ham kertoi, että Nasan on turha etsiä muukalaisia avaruudesta, sillä ne joutuvat kuitenkin helvettiin. Asia on kuulemma niin, että Aatamin syntiinlankeemus vaikutti koko maailmankaikkeuteen, myös muukalaisiin, mutta koska muukalaiset eivät ole Aatamin jälkeläisiä, ne eivät voi saada pelastusta, vaan joutuvat suoraan pätsiin.
Voi sentään.

***
Pahoittelen, että perjantaikevennys lipsahti lavvantain puolelle. Istuimme nimittäin naapurien (5-7) kanssa pihassa yli puolenyön. Syömistä ynnä janojuomia oli toki riittävästi.
Ylös
Havainnoija Vastaa72 / 224 
12.09.2014, 21:18
Viestiä on muokattu
Aluksi tiedotus autoilijoille
Raahessa kannattaa varoa, ettei osu kaikki kielletty -kadulle. Nimeksi on ehdotettu myös Päivi Räsäsen katua.
www.kaleva.fi
---
Kreationismin saralta
Luomisuskoisille ei riitä Kentuckyssa sijaitseva Creation Museum, vaan nyt rakennetaan Nooan arkkia huvipuistoineen. Kentuckyn osavaltion hallinto on myöntänyt hankkeeseen 18 miljoonan dollarin verohelpotuksen, mutta homojen palkkaaminen projektiin tai huvipuiston työntekijöiksi on ehdottomasti kielletty työsopimuksissa:
www.faz.net

Hörh..., tarkoitan siis että kreationistien mukaan Nooa rakensi arkkinsa 4364 vuotta sitten eli vuonna 2350 ennen ajanlaskumme alkua. Koska maapallo on kaikkiaan vain 6000 vuotta vanha, hirmuliskot elivät Nooan rakentaessa arkkiaan:
commons.wikimedia.org

Moni varmaan ihmettelee, miten valtavat dinosaurukset mahtuivat arkkiin. Se ei kuulemma ollut mikään ongelma, kerrotaan tässä ihan suomeksi:
www.kreationismi.fi
---
Ajattelevatko miehet seksiä joka viides sekunti?
Osmo Kontula Väestöliitosta vastaa:
www.tiede.fi
Tässä iässä enää noin joka kymmenes sekunti.
Ylös
Havainnoija Vastaa73 / 224 
19.09.2014, 20:00 Hyviä uutisia

Ensimmäinen:
Vladimir lahjoitti Vladimirille lentsikan
Vladimir Gundjajev oli tutustumassa lentokonetehtaaseen ja jakoi ikoneita, mistä kiitollisena tehdas lahjoitti Vladimirille Suhoi-hävittäjän. Taustalla operoi tiettävästi eräs toinen Vladimir. Lahjan saanut Vladimir oli ylen otettu:
www.kotimaa24.fi
---
Toinen:
Tutkimustulosten mukaan kristityt miehet katsovat pornoa yhtä paljon kuin ei-kristityt. Ilahduttavinta oli, että vähintään kerran päivässä pornoa katsoi 19 % kristityistä miehistä, kun taas ei-kristityistä vain 13 %.

Kaikki eivät ilahtuneet tästä tiedosta. Juuso kommentoi, että ”pornon katseleminen on SYNTI!”.
Jalin kommentti on sanoisko omaperäinen:
”kyllä minusta ihminen voi katsoa mitä vain, jos hän on puolueeton, jos katselee pornoo, ei välttämättä tarvitse ajatella seksii, samoin jos katsoo naista, ei välttämättä tarvitse ajatella hänen kanssaan seksii ja sitten ei välttämättä tarvitsekaan katsoo pornoo himoiten, voi katsoo pornoo ja pohtia miksi ihmiset esiintyvät alasti näytellen sukupuolia ja toimintaa, välttämättä ei silti tartte katsoa pornoo sillai, että himo syntyy Porno kuitenkin voi saastuttaa ihmisen mieltä ja siitä voi sitten kasvaa synti tekonakin”

Lisää selityksiä jutun alapuolella:
www.seurakuntalainen.fi
---
Kolmas:
Lökäpöksyä ei panna poseen
Floridalainen pikkukaupunki joutui perumaan päätöksensä:
www.iltasanomat.fi
---
Neljäs:
EU tuo turvaa teille

EU-parlamentin istuntokausi on käynnistynyt, ja ensimmäiseksi hyväksyttiin yksimielisesti uusi direktiivi, joka parantaa tielläliikkuvien turvallisuutta. Pyöräilykypärää tulee käyttää pyöräillessä, kuten kaikki tietävät. Uudessa direktiivissä käyttäjäkunta laajenee siten, että 60 vuotta täyttäneiden tulee käyttää pyöräilykypärää myös kävellessään.
(Mihinkäs se linkki nyt katosi, tässähän se oli äsken, hetkinen vaan...)
Turvallista viikonloppua!
Ylös
Havainnoija Vastaa74 / 224 
03.10.2014, 18:28
Viestiä on muokattu
Maailmalta

USA
Republikaanitkin ovat ihmisiä, mutta eivät välttämättä republikaaneja

USA:n republikaanipuolue käynnisti muutama päivä sitten kampanjan nimeltään "Republikaanitkin ovat ihmisiä", jonka tarkoituksena on monipuolistaa ja inhimillistää kuvaa republikaaneista eli haluttiin antaa kuva, että kaikki republikaanit eivät ole asehulluja kiihkouskovaisia. Videolla kerrotaan, että republikaaneillakin on inhimillistä toimintaa eli ajavat myös tavallisilla autoilla, kokoavat IKEAn huonekaluja, heillä saattaa olla parta tai viikset ja jotkut saattavat olla jopa mustaihoisia.
Sosiaalisessa mediassa kampanja herätti suurta hilpeyttä, ja tässä muutamia kommentteja, millä tavalla kansa ymmärtää republikaanien agendan:
-Olen republikaani, joten olen sitä mieltä, että valtiovallan tulee olla tarpeeksi pieni mahtuakseen ammeeseen, mutta tarpeeksi iso estääkseen homoavioliitot ja abortit.
-Olen republikaani, koska teidän homoavioliittonne häpäisevät minun viidennen avioliittoni pyhyyden.
-Olen republikaani, koska tasa-arvo tarkoittaa sitä, että valkoisilla heteromiehillä on silloin vähemmän etuoikeuksia, ja valkoiset heteromiehet sanovat että sellainen on kurjaa.
Lisää viestejä ja video:
www.advocate.com

Kampanja meni muutenkin pieleen, sillä kaikki republikaanien moninaisuutta kuvaavat henkilöt onkin poimittu kuvapankeista, eikä heillä välttämättä ole mitään tekemistä republikaanien kanssa. Esimerkiksi ”republikaani voi olla musta” -väitettä vahvistavan nuoren naisen kuvaa on aikaisemmin käytetty mainoksissa, joissa kaupitellaan muiden muassa silmälaseja, ohjelmistoja ja pikavippejä.
---
Kiina

Pulujen pyllyt syynissä

Kiinassa vietettiin kansallispäivää keskiviikkona, jolloin tuli kuluneeksi 65 vuotta siitä, kun Mao Tse-tung (Zedong) julisti Kiinan kansantasavallan syntyneeksi.
Turvatoimet olivat mittavat. Niihin kuului myös yli 10 000 pulun eli kesykyyhkyn (Columba livia) höyhenten ja siipisulkien tarkastus sekä pyllyn syväluotaus epäilyttävien esineiden varalta. Pulut kuljetettiin tarkastettaviksi Pekingin ulkopuolelle, missä toimenpiteet myös videoitiin. Sitten pulut kuljetettiin Tiananmenin aukiolle, jossa ne tarkastettiin uudelleen ennen kuin päästettiin lentoon kansallispäivän juhlissa.
Kiinan kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan Kansan Päivälehden twiitti:
twitter.com
Beijing Times:
epaper.jinghua.cn
---
Kalenterivinkkejä ensi vuodelle

Saksa
www.queer.de

Sveitsi
www.queer.de

Muuta
www.queer.de
Ylös
Havainnoija Vastaa75 / 224 
17.10.2014, 20:20
Viestiä on muokattu
Korjaus
edelliseen uutiseen Pekingin pulujen pyllyjen syväluotauksesta. Uutinen oli ”uutinen”, jonka olivat laatineet Kiinan keskushallinnon toimenpiteisiin kyllästyneet ja niitä vastustavat demokratiaa vaativat hongkongilaiset.
Jutussa on kyllä sen verran perää, jos tällainen ilmaisu sallitaan, että pekingiläisten kasvattamat kesykyyhkyt ovat aiemmin olleet lentokiellossa kansallispäivänä. Sekin on mahdollista, että joitakin on myös tutkittu läpivalaisulaitteilla.
---
USA

Nevadassa
odotettiin homoavioliittokiellon kumoamista kuin kuuta nousevaa, sillä Las Vegasin, jonka kutsumanimi on myös Lost Wages, Renon ja Jackson Cityn vihkibisnes oli vaikeuksissa asiakkaiden vähennyttyä. Nyt on ilo ylimmillään, kun homoparit saapuvat vihittäviksi. Eräs homomies twiittasi: ”Nyt minäkin voin mennä naimisiin 52 tunniksi kuten Britney Spears.”
www.advocate.com

Floridassa
puolestaan ei olla päästy yhtä pitkälle, sillä osavaltion oikeusministeriä vastaava Pam Blondi (kuvassa) ei hyväksy oikeusasteiden päätöksiä. Blondi kertoo, kuten tapana on, että hänellä on useita homoystäviä, mutta homoparit eivät saa mennä avioon, koska Raamattu. Lapsiakin osaavat hänen mielestään kasvattaa vain vakituisessa suhteessa elävät heteroparit. Blondilla itsellään on tähän mennessä takanaan kaksi avioeroa:
www.advocate.com
---
Eläimellistä

Pöllön maanantai:
nyt.fi

Helppohoitoiset koppakuoriaiset sopivat kiireisen nykyihmisen lemmikeiksi. Ne pärjäävät vähemmällä paapomisella kuin koirat ja kissat, kertoo Yle:
yle.fi
(Ylen serverissä häikkiä tänään, uutiset eivät näy välillä lainkaan.)
---
Talvi ei tulekaan vielä?

Ilmatieteen laitos ilahduttaa meitä kertomalla, että Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen vuodenaikaisennusteen mukaan marraskuusta tammikuuhun 2015 ulottuvalla jaksolla on tavanomaista lämpimämpää, erityisesti sillä alueella, johon Suomi kuuluu:
ilmatieteenlaitos.fi
Suosittelen silti pukeutumaan lämpimästi, sillä ensi yönä pakkasta on koko maassa.
Ylös
puppeliassi Vastaa76 / 224 
31.10.2014, 21:02 dome.fi juttu homosaatiosta

imgur.com katolisen kirkon tekemä simulaatio homoseksuaalisuus epidemian leviämisestä ja ihmiskunnan tuhosta.
Ylös
JuhaniV Vastaa77 / 224 
06.11.2014, 20:38
Viestiä on muokattu
Amerikkalainen ATLAH-kirkon pastori James Manning tietää varmuudella, että Starbucks-kahvilaketju sekoittaa caffelatteen sodomiittien siemennestettä.

Julkaisemallaan videolla hän puhuu seuraavasti: "Starbucks on paikka missä ne tyypit käyvät ahkerasti. Runsaasti ruumiin nesteitä vaihdetaan siellä. Seikka, jota en tiennyt. Nyt julki on tullut tietoja siitä mitä Starbucks teki, on se että Starbucks ottaa näytteitä miesten siemennesteestä ja käyttää sitä mausteena maitokahveissaan. Tämä on ehdoton totuus."

Tällä seurakunnalla ja sen paimenella on pitkä historia homojen mustamaalaamisessa. Kirkon ulkomainoksessa hän on todennut mm. että Jeesus kivittäisi homot ja että kivitys[tuomio] on edelleen voimassa.

Asiasta uutisoi Huffington Post.

Starbucks on yrityksenä ottanut homomyönteisen linjan
Ylös
Havainnoija Vastaa78 / 224 
06.11.2014, 22:20 Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) on tänään puuttunut ruotsin kielen asemaan Suomessa. Hakkarainen ihmetteli eduskunnassa, miksi hänen kotikunnassaan Viitasaarella lukee tienviitassa Sininen tie - Blå vägen, vaikka Viitasaarella on vain yksi ruotsinkielinen, joka sattuu olemaan Hakkaraisen tädin mies.
Hakkaraiselle vastattiin, että Sinistä tietä ( fi.wikipedia.org ) kulkee muitakin ihmisiä kuin hänen tätinsä mies.

www.iltalehti.fi
Ylös
smo Vastaa79 / 224 
06.11.2014, 22:53 Persuthan tuntuvat olevan vähän joka päivän kevennys. Näinä ankeina aikoina on tietysti hyvä, että sirkushuveja sentään riittää, vaikka leipä onkin tiukassa.
Ylös
Havainnoija Vastaa80 / 224 
01.12.2014, 17:42 Kristillisdemokraattien Asmo Maanselän ehdotus "Tahdon kovempaa" onkin saanut jo toteuttajan adressit.comin sivustolle.
Adressissa vaaditaan kaikki kerralla: naisilta äänioikeus pois, homous takaisin sairausluokitukseen, markka takaisin, orjuus palautettava jne.

www.adressit.com

Allekirjoituksiakin on jo kertynyt:

www.adressit.com
Ylös
Ossi Vastaa81 / 224 
01.12.2014, 18:21 Vihdoinkin olen eheytynyt: Haluan panna Räsäskää
Ylös
Havainnoija Vastaa82 / 224 
05.12.2014, 21:10
Viestiä on muokattu
Hitaasti mutta varmasti

Taiwanilla yleisesti esiintyvän kotilon havaittiin tarkkojen tutkimusten tuloksena olevan oma lajinsa. Tohtori Yen-Chang Lee tiedeakatemiasta kertoo, että kotilolle annettiin tieteellinen nimi Aegista diversifamilia, sillä sen ominaisuudet todistavat eläinkunnan monimuotoisuudesta. Lee kertoi myös haluavansa tuoda julki, että Taiwanin hallitus ei ole suostunut käsittelemään tasa-arvoista avioliittolakia, joten nimen tarkoitus on kertoa myös sateenkaarikansan tasa-arvopyrkimyksistä.
Aegista diversifamilia etenee hitaasti mutta varmasti kuin tasa-arvo.
Yksi monista uutisista; kuvan voi suurentaa:
www.techtimes.com

Tiedeyhteisössä on sovittu, että uusia lajeja ei tulisi nimetä poliittisin perustein. Kymmenisen vuotta sitten kävi kuitenkin niin, että amerikkalaiset tiedemiehet nimesivät vastalöydetyn limanuljaskasieniä syövän koppakuoriaisen presidentti Georg W. Bushin ja varapresidentti Dick Cheneyn mukaan.

Toivottavasti Suomesta löytyy sopiva ötökkä, jonka voi nimetä pariliittomyöhäiskommentaattorin mukaan.
---
Amerikassa siatkin lentävät - melkein

Eräs matkustaja (ihminen) toi mukanaan Connecticutista lähdössä olleeseen matkustajakoneeseen sian, joka painoi noin 30 kiloa. Matkustaja kertoi ottaneensa sian mukaansa ”henkiseksi tueksi”. Talutushihnassa ollut ”tukieläin” ei kuitenkaan viihtynyt koneessa. Ensin se kakkasi ja alkoi sen jälkeen ravata käytävää edestakaisin. Koneessa olleiden mukaan sika huusi kolme kertaa kovempaa kuin lapsi.
Ihminen tukieläimineen poistettiin koneesta. Yksi uutinen monista:
abcnews.go.com
---
Miesten istumatyylejä julkisissa liikennevälineissä:
www.outtraveler.com
Ylös
JuhaniV Vastaa83 / 224 
05.12.2014, 22:27 Näin itsenäisyyspäivän aattona

56 syytä muuttaa heti Suomeen, ellei satu jo täällä asumaan.
www.buzzfeed.com
Ylös
Havainnoija Vastaa84 / 224 
15.12.2014, 22:00
Viestiä on muokattu
Perjantaikevennys on hieman myöhässä tai reilusti etuajassa, mutta tässä nyt kuitenkin.

***
Eläimet eheytykseen?

Vatikaanin Pietarin aukiolta jaettiin tietoa viime viikolla. Paavi lausui kaikelle kansalle, että myös eläimet pääsevät taivaaseen. Tutkijat ovat tähän mennessä havainneet, että 1500 eläinlajissa on homoja, biseksuaaleja ja transsukupuolisia. Näistä lintulajeja 150, joihin kuuluvat niin varpuset kuin sinisorsatkin. Nyt siis homohömötiaisetkin pääsevät taivaaseen, kunhan eivät toteuta taipumustaan ja hakeutuvat eheytykseen, eller hur?
fi.wikipedia.org

***
Sisäisesti kaunein

Suurten kaupunkien joulukuuset on arvioitu ja arvosteltu. Tampereen kuusi leimattiin rumimmaksi. Turun Sanomat levitteli jo pari viikkoa sitten, ettei Tampereen roiskolla ole mitään mahiksia. Turun työmaapäällikkö lisäsi, että ”mitenköhän sen nyt diplomaattisesti sanoisin? Onhan tämä aika hurjan näköinen, ei sitä kannata enää koristeilla pilata”.

Tampereen työmaapäällikkö epäilee, että turkulaiset ovat enemmän pinnallisen kauneuden perään: ”Meidän kuusessamme on sisäistä kauneutta ja luonnetta. Se on kunnollinen tamperelainen kuusi, jonka juuret ovat syvällä Kalevanharjussa”.

Mikä kuusi on sisäisesti kaunein?

Helsingin kuusi
moro.aamulehti.fi

Turun kuusi
moro.aamulehti.fi

Tampereen kuusi
moro.aamulehti.fi

Tästä äänestämään:
digiumenterprise.com

***
Eräänä päivänä tuttavan kanssa kävellessämme näimme kolarin tasa-arvoisessa risteyk..., tarkoitan siis että sukupuolineutraalissa risteyksessä kotitalomme takana sattui kolari, jonka satuimme näkemään. Onneksi kukaan ei loukkaantunut, ei edes tuttavani, sillä ehdin peittää hänen korvansa juuri ennen kuin autojen ovet avautuivat ja ärräpäitä alkoi kuulua.
Ylös
Havainnoija Vastaa85 / 224 
17.12.2014, 22:44
Viestiä on muokattu
Korjaus

Yläpuolella kirjoitin paavin todenneen, että eläimetkin pääsevät taivaaseen. Vatikaanista on tänään tullut selvennys tai selitys. Paavi ei ole kuulemma sanonut, että eläimet pääsisivät taivaaseen. Väärinkäsityksen aiheutti Corriere della sera -lehden kirjoitus, näin kerrotaan.
Lohdutukseksi pikkulinnuille haimme naapurin kanssa kaupasta 25 kiloa painavan säkin auringonkukansiemeniä ja luxustalipalloja, joissa monien terveellisten ainesosien lisäksi heinäsirkkoja ja jauhomatoja.

Koirat ovat olleet nykyihmisen seuralaisia vähintään 19 000 vuoden ajan, mutta paavin mukaan niilläkään ei siis ole mahiksia.
www.google.fi
Ylös
Torontosta Vastaa86 / 224 
18.12.2014, 17:15 Auringon kukan siemenet ovat terveellisia syon niita.
Ylös
Havainnoija Vastaa87 / 224 
19.12.2014, 18:40
Viestiä on muokattu
Mille Merkel nauraa?

Haagin huippukokouksessa Merkelin vieressä istunut pariliittomyöhäiskommentaattorimme näytti muistiinpanojaan liittokansleri Merkelille, joka purskahti nauruun. Guardian-lehden lukijoiden arvioita, mitä myöhäiskommentaattorimme näytti Merkelille:
- Kreikan ulkoministeri kysyi, josko lainaat hänelle kakskymppiä.
- En käytä enää kännykkää, sain tilalle tällaisen. Kirjoitan muistiinpanoni pieneen vihkoon, jotta voin niellä paperin, kun olen valmis. Siten NSA ei voi vakoilla minua!
- Näin paljon venäläiset maksavat meille, jos rakennamme ydinvoimalan.
www.theguardian.com
---
Mitä joutsen sanoo?

Herttoniemen joutsen lähestyi autoilijaa, mutta sen sanoma jäi selvittämättä. Lukijoiden ehdotukset siitä, mitä asiaa joutsenella oli:
www.iltasanomat.fi
---
Sinebrychoffin tehtaan vieressä seisova 14-metrinen oluttölkki joudutaan maalaamaan olutta mainostamattomaksi. Tässä yksi ehdotus:
static.iltalehti.fi
Ylös
Pete Vastaa88 / 224 
19.12.2014, 20:11
Viestiä on muokattu
Kuka haluaa taivaaseen, jos siellä ei ole koiria?

Minä menen mieluummin rapsuttelemaan Kerberosta kaikkien kuuden korvan takaa...

Oiii! Who is a good boyyyy! Scratch scratch scratch, Ou jeah! Don't lick, Yes youuu are the best boy. Aren't u? Yes u are!!! Scratch, scratch scratch ja tämä toistuen vielä kahdesti, niin pääsy manalan paremmalle puolelle on varmistettu...
Ylös
Public eye Vastaa89 / 224 
23.12.2014, 11:12 Aatonaatto on vähän kuin perjantai, eikö vaan?

Ystävämme portugalilaiset eivät pidä kynttiläänsä vakan alla, kun on kyse paikallisista suurmiehistä. Kynttilä tulee joillekin myös elävästi mieleen (toisille taas kurkku) myös Madeiralle pystytetystä Christiano Ronaldon patsaasta, jota arvatenkin suuret turistimassat tästä lähtien rientävät ihailemaan - kuka mistäkin syystä...
www.sueddeutsche.de
Ylös
JuhaniV Vastaa90 / 224 
23.12.2014, 11:55
Viestiä on muokattu
Eihän tuossa pitäisi olla mitään ihmeellistä. Juokseehan Paavo Nurmikin munasillaan, kuten tietenkin aikanaan kisoissakin. :-)

www.google.fi

Ainoa ero lienee, että Paavo Nurmi on joutunut mallina seisoessaan ilmiselvästi palelemaan. Ronaldo on mallinnettu selvästi kuumassa ilmanalassa.

Lasse Virenistä tehdyllä patsaalla on toki omituiset pikkuhousut, joissa varmuuden vuoksi mikään ei pullota. Minun silmissäni Virenin näköispatsas on kaikkinensa aivan onneton tekele.

www.google.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa91 / 224 
24.12.2014, 00:48
Viestiä on muokattu
Amerikkalaiset ovat valinneet tämän vuoden puhuvat foliopäät:

www.advocate.com
---
No niin, ensimmäinen paikalle saapunut suomalainen kävi tunnustelemassa pronssi-Ronaldon etumusta: "Kova se oli."

www.iltasanomat.fi
Ylös
SaintJudy Vastaa92 / 224 
26.12.2014, 10:47 Tahdon kovempaa - kampanjan nimi joutui arvostelun kohteeksi heti tuoreeltaan, nimen huhuttiin muuttuvan joulukuun alussa.

kasperstromman.com
Ylös
Havainnoija Vastaa93 / 224 
26.12.2014, 22:25
Viestiä on muokattu
Lyhyesti

Makkaratehtaantieltä hoitokotiin pelastettu Benjy-sonni löysi poikaystävän. Kuvassa Benjy ja Alex.
www.queer.de
---
Britannian persupuolue UKIPin edustajien mielipiteet ja kannannanotot ovat Oinosen, Hakkaraisen ja Saarakkalan tasoa:
www.pinknews.co.uk
---
Warwickin soutajat esittävät vähäpukeisen joululaulun (tulikohan tämä nyt ihan oikein?)
www.pinknews.co.uk

Suomalainen vähäpukeinen joululaulu:
www.aamulehti.fi
---
Bristol Rowersin pelaajalle annettiin keltainen kortti, sillä hän suuteli vastapuolen pelaajaa:
www.pinknews.co.uk
---
Jalkapalloilija Robbie Rogers kertoo, millaista oli eka kerta miehen kanssa sillai:
www.pinknews.co.uk

Tässä tulikin tärkeimpiä. Tärkeintä oli tietenkin, että tänäänkin ehdin ruokkia yli 200 suuta, siis nokkaa.
Ylös
SaintJudy Vastaa94 / 224 
27.12.2014, 19:38 Eminem is gay!

youtu.be


- tai sitten ei...
Ylös
Havainnoija Vastaa95 / 224 
02.01.2015, 22:46
Viestiä on muokattu
Poliittista

Kristillisdemokraattista huulenheittoa

Sari Essayahia haastateltiin tulevaisuudensuunnitelmistaan. Essayah kertoi myös mielipiteensä kd:n hallitustyöskentelystä. Sarissa on komediennen kykyjä, sillä hän kommentoi puolueensa toimintaa hallituksessa seuraavasti: ”KooDee on ollut hallituksessa sillanrakentaja. Ministerinä Räsänen hallitsee asiat ja hänellä on asiantunteva avustajakunta.”
(Se oli siis huulenheittoa, olihan?)
kristillisdemokraatit.fi
---
Muutto Mississippiin?

Floridan attorney general (~oikeusministeri) Pam Blondi on valittu vuoden häviäjäksi, sillä hän on kuluneen vuoden aikana hävinnyt kaikissa oikeusasteissa liittovaltion korkeinta oikeutta myöten yrittäessään kumota tasa-arvoisen avioliittolain. Paikallinen lehti lupaa Blondille loistavaa tulevaisuutta, jos muuttaa Mississippiin.
www.pinknews.co.uk

www.tampabay.com
---
Poliittiseläimellistä

Homot ovat oma eläinlajinsa?

Saksan kristillisdemokraattien liittopäiväedustaja Marian Wendt perustelee seuraavasti, miksi homoille ei kuulu samat oikeudet kuin heteroille eikä homoja siis tule kohdella tasa-arvoisesti. Wendt perustelee "luonnonmukaisuudella": ”Katsokaas kun kala ei osaa lentää eikä lintu uida. Vaikka kala kuinka haluaisi, se ei koskaan opi lentämään.”
Homot ovat siis kaloja ja heterot lintuja, vai onko se toisinpäin vai kuinka?
Kansalaiset opettivat Wendtille muun muassa eläintietoa. Tämän kuvan alla lukee puolestaan, että "Kristillisdemokraattien tietämystä, nro 925: Linnut eivät osaa uida".
www.schindluder.net
---
Hyvää uutta vuotta kaikille.
www.aamulehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa96 / 224 
23.01.2015, 23:42 Politiikan saralta

Menneisyyden kaipuu
Perussuomalaiset ovat usein tuoneet esiin kaipuunsa menneisyyteen, jolloin kaikki oli paremmin kuin nyt. Perussuomalaisaktiivi Seppo Leskinen Oulusta kirjoitti kerran blogissaan kaipaavansa 1980-lukua. Toivokaamme, että Leskisen Sepon toiveet ainakin tietyltä osin toteutuvat. 1980-luvulla perussuomalaisilla ei nimittäin ollut yhtään kansanedustajaa. Sen edeltäjällä, SMP:llä oli 9 edustajaa.
---
Uudelle uralle
Japanin entinen pääministeri Yokio Hatoyama esiintyy Waist Size Story -musikaalissa laulaen ja tanssien drag-asussa.
www.pinknews.co.uk

Suomen entiset pääministerit Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen eivät tiettävästi ole harkitsemassa drag queenin uraa.
---
Uusi EU-direktiivi
Parlamenttiedustajat ovat taas ahkeroineet ja valmisteilla on uusi direktiivi, joka koskettaa kaikkia EU-kansalaisia ja eritoten meitä suomalaisia. Kyseessä on nimittäin lenkkimakkaran oikea käyryys, joka säädetään direktiivissä. Direktiivin on tarkoitus tulla voimaan vielä tämän vuoden aikana.
---
Muuta

Miehille sallittu
Saksalainen oikeusistuin päätti, että miehet saavat pissata seisaaltaan, vaikka osumistarkkuus ei olisikaan ensiluokkainen.
www.lapinkansa.fi
Ylös
SaintJudy Vastaa97 / 224 
25.01.2015, 14:16 Sunnuntaikevennys!

Näyttäisi siltä, että varhaisimmat pornografiset kuvaukset olivat...yllätys, yllätys bi-seksuaalisia kuvauksia.


www.gaystarnews.com


Bi-kammoisille miettimistä.
Ylös
Havainnoija Vastaa98 / 224 
06.02.2015, 23:00 Lyhyesti

Johtajan harhalaukaus käräjillä
www.iltalehti.fi

Hämeenkyrön kunnanjahtaaja metsästää uusia asukkaita paikkakunnalle; huumorivideo
yle.fi

Kevään merkki?
www.ess.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa99 / 224 
06.03.2015, 23:10
Viestiä on muokattu
Suhteet

Kuuluisimmasta miestenvälisestä suudelmasta tuli viime vuoden loppupuolella kuluneeksi 25 vuotta.
www.iltasanomat.fi
---
Kirkollinen uutinen

Vaginaskandaali Suomen ortodoksisessa kirkossa. Ylipappi Leo Makkonen pahoitti herkän mielensä.

paholaisen-asianajaja.blogspot.fi

www.iltasanomat.fi
---
Arkeologiaa

Esivanhempiemme käyttöesineitä yli 14 000 vuoden takaa. Mitatkin ovat oikein.
www.queer.de
Ylös
Havainnoija Vastaa100 / 224 
14.03.2015, 00:05
Viestiä on muokattu
Politiikan saralta

Kristillisdemokraateilla oli välillä vaikeuksia saada ehdokaslistansa täyteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ovat onnistuneet. Tästä esimerkkinä Risto Nurkkala Helsingistä:
ristonurkkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Ristolla on myös omat ongelmansa. Hän valitti aiemmin blogissaan, että ”valkoisella miehellä ei ole varaa lisääntyä. Olen kovasti hakenut töitä, mutten ole saanut mitään järkevää työpaikkaa, joten olen joutunut olemaan yrittäjä.”
---
Tiede ja tekniikka

Lausuntoautomaatin määräaikaishuolto
Vatikaaniin sijoitettu lausuntoautomaatti on viime kuukausina tulostanut ristiriitaisia lausuntoja. Eräässä lausunnossa ilmoitettiin, että sateenkaariperheitä pitää kunnioittaa, mutta seuraavassa luki, että sateenkaariperheet tuhoavat koko maailman. Seuraavaksi lausuntoautomaatti ilmoitti, että eläimet, esimerkiksi chihuahua ja maailman pienin varpuslintu töpökääpiötypäkkö ( fi.wikipedia.org ) pääsevät taivaaseen, mutta seuraavana päivänä selitettiin, että kyseessä on väärinkäsitys. Vastaavanlaisia automaatteja, joiden lausuntoja joudutaan selittämään, selittelemään ja perumaan, on useissa maissa (vrt. P. Räsänen, K. Mäkinen, S. Niinistö), eikä kukaan voi koskaan olla täysin varma, mitä kulloinkin on tarkoitettu.
Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että määräaikaishuolto ja voitelu eivät enää pysty pitämään automaatteja kunnossa. Tilalle on ehdotettu kokonaan uusia ja ajantasaisia malleja. Tätä kannatan lämpimästi.
-
Uusin laaajakuvatelevisio
www.kaleva.fi
---
Videoviihdettä

”Mieheni ei ole hetero”
www.advocate.com

”Milloin päätit ryhtyä homoksi?”
www.advocate.com
Ylös
Havainnoija Vastaa101 / 224 
20.03.2015, 01:30
Viestiä on muokattu
Neljä tapahtumaa tällä viikolla

Auringonpimennys
Osittainen auringonpimennys nähdään tänään perjantaina koko Suomessa. Kuu peittää Auringosta enimmillään 94 prosenttia (Kilpisjärvi), Hämeessä noin 83 prosenttia. Pimennys alkaa kello 10.55-11.10 ja loppuu kello 13.11-13.20 paikkakunnasta riippuen.
Pimein hetki eri paikkakunnilla

Turku klo 12.05
Vaasa 12.06
Helsinki ja Tampere 12.07
Oulu ja Lappeenranta 12.11
Kuopio, Kajaani ja Rovaniemi 12.12
Joensuu 12.14

Varoitus
Edes pimentynyttä Aurinkoa ei saa katsoa suoraan paljain silmin eikä varsinkaan kiikarilla tai kaukoputkella. Myöskään kameran läpi ei pidä missään tapauksessa katsoa Aurinkoa. Kameran suuntaaminen suoraan kohti Aurinkoa polttaa nopeasti kameran kennon.
---
Kuu oli lähimmillään
maapalloa muutama tunti sitten etäisyyden ollessa 357 584 kilometriä.
---
Kevätpäiväntasaus
on huomenna lauantaina 21.3. kello 0.45, jolloin päivästä tulee yötä pitempi ja alkaa kevätkausi.
---
Revontulet
leimusivat kuluvalla viikolla myös Etelä-Suomessa. Kaksi kuvaa Lappeenrannasta.
img.yle.fi

img.yle.fi

Revontulet Saimaan yllä, video
yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa102 / 224 
27.03.2015, 22:35 Kristillinen vaalikone piristää sinunkin iltaasi

Muutamia vaalikoneen aiheita

1. Koulujen uskonnonopetus tulisi muuttaa Raamatun mukaiseksi.

2. Kristinuskon tulee kuulua koulujen normaaliin arkeen mm. virrenveisuuna, hengellisinä lauluina, rukouksina, aamunavauksina ja juhlatilaisuuksina.

5. Peruskoulun ja lukion opetus ei saa sisältää kristinuskoa loukkaavaa materiaalia (oppikirjoissa, oppikirjojen ulkopuolisessa kirjallisuudessa, videomateriaalissa, lauluissa eikä missään muussakaan) esim. homoseksuaalisuutta ja lesboutta.

6. Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalin, tekstien jne. tulee edustaa vain siveätä pukeutumista ja käyttäytymistä kunnioittaen kristilliset arvot omaavia oppilaita.

9. Rakastan Jeesusta.

10. Oppilailla tulee olla oikeus tietää, että Encyclopaedia Britannica vuodelta 1768-1771 opettaa tähtitiede-osiossa, että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten.

15. Sairaaloissa ja vanhainkodeissa potilailla tulee olla oikeus olla kuulematta ja näkemättä maallista musiikkia ja maallisia ohjelmia.

22. Tulisi olla normaalia eduskunnan päivittäisessä elämässä (esim. täysistunnoissa), että kristityt poliitikot pitäisivät julkisia rukouksia esim. Suomen puolesta.
jne.

kristillinenvaalikone.fi
---
Kansanedustaja Anna Kontula totesi, että TV7:n vaalikone lyö laudalta jopa 7 Päivää -lehden.
Ylös
Havainnoija Vastaa103 / 224 
17.04.2015, 21:35
Viestiä on muokattu
Poliisiuutisia

Poliisi otti huhtikuun ensimmäisenä päivänä käyttöön 250 poliisilokkia eli polokkia, joiden tehtäviin kuuluvat muiden muassa yleisötapahtumien valvonta ja myöhemmässä vaiheessa myös liikennevalvonta.
www.aamulehti.fi

Lapin poliisi on saanut uuden nelijalkaisen ”nenävahvistuksen”, jota kutsutaan Rölliksi; varoitus herkille lukijoille:
www.facebook.com

www.facebook.com
---
Kirkollisia uutisia

Amerikkalaisen megakirkon saarnaaja Creflo Dollar väittää, kuulemma tutkimuksiin perustuen, että se on Pokémon, joka fallistisilla hahmoillaan johdattaa nuoret miehet pois heterotieltä suoraan homouteen. Pokémon on kuulemma aikoinaan suunniteltu juuri tätä varten.
Dollar kuuluu länsimaiden suosituimpiin televankelisteihin julistaen ns. hyvinvointievankeliumia, jonka mukaan rikkaus on osoitus jumalan (ilmeisesti hänen) armosta ja suosiosta, kun taas köyhyys on väärintekemisen seuraus. Dollarilla itsellään on oma suihkari, useita luksuskiinteistöjä, joitakin Rolls-Royceja ynnä muuta tarpeellista. Suomen jalovaarat ovat pikkutekijöitä.

Toinen Amerikassa kuuluisuutta niittänyt saarnaaja Jerry Falwell puolestaan tuli siihen tulokseen, että Teletapit ne nuorista homoja tekevät.
Jos nyt oikein ymmärsin, ilman Pokémonia ja Teletappeja homoja ei siis olisi olemassa. Hyvä kun tämäkin asia nyt selvisi.
---
Matkavinkki
Talvisia kelejä kaipaaville suositellaan seuraavaa paikkaa. Lämpötilat ovat siellä toistaiseksi miinuksella, joskin Illoqqortoormiutissa oli hetki sitten nollakelit:
knr.gl

Grönlannin parlamentin Inatsisartutin oli määrä äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista tällä viikolla, mutta nyt vaikuttaa siltä, että talous- ja verotuskeskustelut jatkuvat edelleen ja avioliittolain käsittely siirtynee ensi viikkoon. Uutisten mukaan laki hyväksytään suurella enemmistöllä.
Ylös
Havainnoija Vastaa104 / 224 
24.04.2015, 22:44
Viestiä on muokattu
Politiikan saralta

Parlamenttivaalit
järjestettiin Suomessa viime sunnuntaina. Eniten edustajia keräsi Maalaisliitto (nyk. kesk), jonka puheenjohtaja on lestadiolainen. Toiseksi eniten paikkoja haali Suomen Maaseudun Puolue (SMP, nyk. ps), jonka puheenjohtajan oppi-isä moraali- ja tasa-arvoasioissa on Italiaan sijoitettu mekkoon puettu katolinen lausuntoautomaatti.
Niin siis Suomessa ( vep.wikipedia.org ) vuonna 2015.

Fantastinen kausi on loppuhuipennusta vaille valmis:
www.kaleva.fi
---
Iltalukemiseksi
”Heteroa päivää”
tuomogren.vapaavuoro.uusisuomi.fi
Ylös
JuhaniV Vastaa105 / 224 
28.04.2015, 09:11 Tiistaikevennys

Sattuiko kukaan katsomaan MTV3:n aamuohjelman tänään. Siellä oli yhtenä otsikkona: "MACHOMOLIHA maistuu tortillan kanssa". (Sanan korostus minun).
Mitä ihmettä on tuollainen liha?
Ylös
Havainnoija Vastaa106 / 224 
02.05.2015, 18:06 Lyhyesti

Hallitusneuvotteluissa
yhteisen sävelen löytäminen työn ja tuskan takana:
www.kaleva.fi

Tulevalta hallitukselta
odotetaan korjaus- ja uudistustoimenpiteitä. Josko häkäpönttö auttaisi?
www.kaleva.fi

Muuttolinnuista
erään tietyn lajin yksilöt käyvät Suomessa vain kääntymässä.
www.kaleva.fi
Ylös
JuhaniV Vastaa107 / 224 
08.05.2015, 07:36 Tositarinaa lasten suusta

Pikkukaveri kertoi eräällä aikuiselle: "Meidän iskä käy homobaarissa, koska siellä on niin hyvä meininki."
Ylös
Havainnoija Vastaa108 / 224 
08.05.2015, 09:29
Viestiä on muokattu
Kommentti Kalevassa:

"Nyt on hyvä, kun maata johtavat lestadius ja paavin mies ja se outo hymyilijä. Perusarvot ja uskonto kunniaan ja aamurukoukset takaisin kouluihin ja koteihin, ja kyllä se Soini on niin komea ja viriilin oloinen."
---
www.kaleva.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa109 / 224 
15.05.2015, 23:13
Viestiä on muokattu
Hallitusneuvottelijat ovat löytäneet leikkausvälineitä:
www.kaleva.fi

Paineita voi purkaa monella tavalla. Tässä Haverisen Martti esittelee oman keinonsa:
marttihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Haverinen oli ilmeisesti liian avomielinen, joten hänen kirjoituksensa poistettiin.
----
Eläimellistä

Kaverusten laulava koira
www.iltalehti.fi

Päivi-haukka muuttaa
Kyseessä ei ole Räsänen, vaan mehiläishaukka, joka on tulossa pesimään Ström..., siis Rämsöön seudulle ( www.vesilahti.fi ). Viimeisimmän tiedon mukaan Päivi on Egyptissä.
www.suomenluonto.fi

Hiihtokelejä
kaipaavien kannattaa suunnata Kilpisjärvelle
yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa110 / 224 
22.05.2015, 00:00
Viestiä on muokattu
Politiikan viikko

Toimiva estotoimi?
www.kaleva.fi
---
Tekniikan ihmeitä

Savolaisen maitotilan lypsyrobotti soitteli viihdelinjoille
www.iisalmensanomat.fi
---
Poliisiasiaa
www.kaleva.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa111 / 224 
30.05.2015, 21:20
Viestiä on muokattu
Politiikan viikko

Salkut on jaettu
www.kaleva.fi

Ministerit selittelivät ennen vaaleja antamiaan lupauksia. Soinilta kysyttiin, miten perussuomalaisia äänestäneet mahtavat suhtautua, kun työttömyysturvaa heikennetään. Soini vastasi:
”Meidän perussuomalaisten suhteen on esitetty milloin mikäkin arvaus. Puolueen ei olisi ensin pitänyt syntyä, sitten sen ei olisi pitänyt kasvaa ja viime kerralla sen olisi pitänyt romahtaa. Puolue menee eteenpäin. Nyt se on 20-vuotias nuori mies tai nainen. Kyllä se siitä hyvän elämän elää.”
yle.fi

Aha.
---
Kaistat kaikille
www.iltalehti.fi
Ylös
SaintJudy Vastaa112 / 224 
31.05.2015, 20:58 PS onkin sukupuolineutraali puolue? Ehkäpä tuo lupaa hyvää tasavertaisen avioliittolain läpimenoon.
Ylös
Havainnoija Vastaa113 / 224 
05.06.2015, 22:22
Viestiä on muokattu
Musiikin maailmasta

Vatikaani Euroviisuihin?
Radio Vaticana on ollut Euroopan yleisradioliiton EBU:n jäsen jo vuodesta 1950, joten Vatikaanilla on oikeus osallistua koska tahansa. Väestö on iäkästä, mutta eiköhän joukosta yksi solisti löytyisi ja taustalle esim. poikakuoro. Asusteissa löytyy sekä värikästä drag-tyyliä että sukupuolineutraalimpaa. Brittiläinen PinkNews otti yhteyttä Vatikaaniin ja kysäisi, josko seuraaviin Euroviisukisoihin olisi aikomus. Pyhä Istuin ei ole toistaiseksi vastannut.
www.pinknews.co.uk
---
Päivi pääsi perille

Päivi lensi pikavauhtia loppumatkan Ukrainasta Rämsöön maisemiin ja on tällä hetkellä ilmeisesti pesimässä.
www.suomenluonto.fi
---
Aina ei mene niin kuin Rämsöössä
www.aamulehti.fi
---
Kesälomat ovat alkaneet
www.kaleva.fi
Ylös
JuhaniV Vastaa114 / 224 
12.06.2015, 17:31 Tositarina.

Tapasin tutun stuertin, joka lentelee milloin missäkin ja työskentelee missä luokassa tahansa. Kysyin, josko hän jakaa saman huomion kuin minä, että lennoilla viina ei juurikaan maistu enää. Hän totesi sen pitävän paikkansa.

Hän kertoi erään kerran tiedustelleensa ykkös-/business-luokassa miesasiakkaan toiveita juomien suhteen. Asiakas kysyi, että mitä koneessa on tarjolla. Purseri vastasi, että mitä tahansa. Siihen asiakas vastasi: "Minä haluan sinut!".
Ylös
Havainnoija Vastaa115 / 224 
12.06.2015, 22:44
Viestiä on muokattu
Lyhyesti

Politiikan viikko: Iloiset veikot
www.kaleva.fi
---
Näin etenee Suomen kesä:
www.iltalehti.fi
---
Tel Avivissa juhlittiin/juhlitaan tänään:
www.pinknews.co.uk

www.advocate.com
---
Kattohaikara pesii ensimmäistä kertaa Suomessa:
yle.fi
Ylös
JAMPPA Vastaa116 / 224 
13.06.2015, 00:16 Tuo kattohaikarajuttu on ihan loistava! Tekee minut onnelliseksi (kuulostaa paremmalta englanniksi: "makes me happy").
Ylös
human Vastaa117 / 224 
13.06.2015, 00:22 Rakkaassa naapuri-Ruotsissahan vietetään huomenna kuninkaallisia häitä, jossa kaksi ihmistä liitetään yhteen, näin:

picsit.fi
Ylös
human Vastaa118 / 224 
13.06.2015, 00:36
Viestiä on muokattu
trans-laki ja maahanmuutto-myönteisyys saattavatkin nytkähtää hallituksessa eteenpäin, koskapa nyt on ohjaksissa ulkonaisesti sopiva henkilö:

1.bp.blogspot.com

3.bp.blogspot.com
Ylös
Havainnoija Vastaa119 / 224 
19.06.2015, 14:00
Viestiä on muokattu
Suhteita

Hädässä ystävä tunnetaan
www.kaleva.fi

Juha ja Janne
www.aamulehti.fi
---
Eläinystävät

Koiranomistajille tiedoksi
Meksikon keskiosissa sijaitsevan katolisen hiippakunnan piispa José María de la Torre Martin kertoi lehdistötilaisuudessa, että mikäli homoavioliitot sallitaan, johtaa se tuotapikaa koiran ja ihmisen välisen avioliiton sallimiseen ja koiranpennuista tulee siten rintaperillisiä. Jos oikein ymmärsin, tämän José María Oinosen suurin huoli on se, että homoavioliittojen tullessa laillistetuiksi Meksikon maistraatit täyttyvät ihmisten kanssa avioon pyrkivistä koirista ( www.google.fi ) , jotka sitten lopulta vievät ihmisten perinnöt.
Näin sitä oppii eläimistä jotain uutta joka päivä.

Lintujen asuntomessualue
tarkastettiin, ja pöntöissä asusti muiden muassa sinitiainen seitsemän poikasensa kanssa, talitiaisia poikasineen ja muita lintuja. Ensimmäisessä kuvassa sinitiainen lähtee etsimään ruokaa poikasilleen, toisessa kuvassa sen poikaset, kolmannessa käenpiian 11 munaa.
www.suomenluonto.fi
---
Suopursu kukkii
www.suomenluonto.fi
---
Lisäys 20.6.

Suomessa ensimmäistä kertaa pesivät kattohaikarat ovat saaneet perheenlisäystä
www.aamulehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa120 / 224 
27.06.2015, 22:22 Politiikan viikko
Häiritsevä sivutekijä, josta tuskin koituu suurempaa haittaa
www.kaleva.fi
---
Pridekuun antia

Thessaloniki, Kreikka
www.advocate.com

Sitges, Espanja
www.advocate.com

Albuquerque, New Mexico
www.advocate.com

Manila, Filippiinit
www.zimbio.com
Ylös
Havainnoija Vastaa121 / 224 
10.07.2015, 23:23
Viestiä on muokattu
Homoavioliitot ja nautojen vientinäkymät

Australian maatalousministeri Barnaby Joyce varoittaa, että nautojen ja naudanlihan vienti Aasiaan kärsii, jos Australia hyväksyy homoavioliitot. Joyce on sitä mieltä, että aasialaiset pitäisivät australialaisia rappeutuneina ja turmeltuneina eivätkä enää ostaisi nautoja entiseen malliin.
Kuten jutussakin todetaan, juuri kun olettaa kuulleensa kaikki homoavioliittoja vastaan esitetyt argumentit, niin Joycen suunavaus todistaa, että fundiksilla on kuin onkin kyky kehittää uusia (vaino)harhoja. Nautajutun lisäksi verkkosivulla on muitakin kiinnostavia juttuja ja runsaasti kuvia.
www.thegailygrind.com
(Nauta (Bos taurus; ruotsiksi nötkreatur, viroksi veis) kuuluu sorkkaeläimiin. Urospuolinen nauta on sonni, kuohittu sonni puolestaan härkä. Naaraspuolista nautaa kutsutaan lehmäksi ja sen poikasia vasikoiksi.)
---
Pridekuu jatkuu
Kuvia Istanbulista, Kansasista, Brysselistä ja monesta muusta kaupungista:
www.advocate.com
---
Lisäys

Espanja
Tänään 11.7.2015 tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Espanjassa vihittiin avioliittoon ensimmäinen samaa sukupuolta oleva pariskunta, Emilio Menéndez ja Carlos Baturin, jotka olivat eläneet yhdessä yli 30 vuotta.
www.pinknews.co.uk

Ranneliike.netin uutinen 10 vuoden takaa: Espanja hyväksyi homojen avioliitot
ranneliike.net

Niin se aika kuluu.
Ylös
SaintJudy Vastaa122 / 224 
16.07.2015, 14:49 GodBlock - toimii kuin AdBlock, mutta suojelee käyttäjää netin uskonnolliselta sisällöltä. Sovellus on erityisesti tarkoitettu vanhemmille, jotka haluavat suojella lapsiaan väkivaltaiselta, seksuaaliselta ja psykologisesti haitalliselta uskonnolliselta sisällöltä, kunnes he ovat tarpeeksi vanhoja päättämään itse.

www.godblock.com
Ylös
Havainnoija Vastaa123 / 224 
24.07.2015, 22:28 Lyhyesti

Tiede
Kosmologit: Maailmankaikkeuden laajeneminen on kiihtynyt
www.iltalehti.fi
---
Suomalaiskansallista
Padasjoella juostiin perinteinen Nakukymppi
www.iltalehti.fi

www.ess.fi

Suofutiksen maailmanmestaruudesta kisattiin Hyrynsalmella
img.yle.fi
---
Hääuutinen
Hillary Clintonin kampanjavideolla esiintynyt pariskunta Jared Milrad ja Nathan Johnson vihittiin avioliittoon Michiganjärven rannalla Chicagossa
www.advocate.com

Kuva Hillaryn lähettämästä onnittelusähkeestä
twitter.com
---
Eläimellistä
Lepakkobongaus järjestetään tänä viikonloppuna
yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa124 / 224 
01.08.2015, 00:00 Kuluttajansuoja

Asiakaspalautukset
www.kaleva.fi
---
Maailman pridet

Madrid, Espanja
www.advocate.com

Frankfurt am Main, Saksa, useita kuvia jutun lopussa
www.beobachternews.de

Toronto, Kanada
www.advocate.com

San Diego, Kalifornia
www.advocate.com
---
Eläimellistä

Norsunpoikanen ja linnut Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa
www.iltalehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa125 / 224 
08.08.2015, 00:45
Viestiä on muokattu
Politiikan viikko
Oikein ymmärretty:
www.kaleva.fi
---
Islantilaisten suurin kansanjuhla alkamassa
Reykjavikin Prideen osallistuu lähes joka kolmas islantilainen. Sateenkaarisuojatien sijaan reykjavikilaiset maalasivat koko kadun. Sateenkaarikatu pormestari Eggertssonin kiitostwiitissä:
twitter.com
Uutisia ja kuvia
www.visir.is

www.mbl.is
---
USA

Republikaanien aivotoimintaa
Kongressiedustaja Steve King piti puheen republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Mike Huckabeen kampanjatilaisuudessa. Edustaja King väitti, että korkeimman oikeuden päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista tarkoittaa, että ihmiset voivat nyt sitten mennä naimisiin ruohonleikkurinsa kanssa.
Tuumasta toimeen
Iowalainen Pat Rynard meni ruohonleikkurinsa kanssa piirikuntansa rekisteritoimistoon anomaan avioliittolupaa. Rekisterinpitäjä vastasi mm., että pitää olla vähintään 18-vuotias voidakseen avioitua, mutta ruohonleikkuri on vasta 6-vuotias. Lisäksi täytyy olla väestörekisterin myöntämä henkilöllisyystodistus jne., joten ei onnistu.
www.advocate.com
Tämäkin juttu todisti, että republikaanit puhuvat paljon piip.

Republikaanien drag race
Republikaanien pressaehdokkaaksi tunkevat edustavat laaja-alaista hörhöilyä ja monipuolista ongelmaisuutta. Kisailijoita on kertynyt jo enemmän kuin vuotuiseen RuPaulin Drag Raceen. Kuvassa pyrkyrit kostyymeissään. Edessä keskellä Donald Trump:
www.pinknews.co.uk
---
Terveys
Eloisa ehkäisyvälinemainos
www.pinknews.co.uk
---
Matkavinkki: Barcelona
www.circuitfestival.net
Ylös
Havainnoija Vastaa126 / 224 
15.08.2015, 01:26 Politiikan viikko
Kipeitä leikkauksia:
www.kaleva.fi
---
Uskonnon maailmasta (ja taivaasta):
www.kaleva.fi
Ylös
AAA Vastaa127 / 224 
15.08.2015, 12:58 Viharikollinen kohtasi vahvempansa.
Kriminaali luuli, että homopariskunta ei kykene puolustamaan itseään:
www.advocate.com

Kriminaalin vaikeudet jatkuvat:
www.advocate.com
Ylös
Havainnoija Vastaa128 / 224 
28.08.2015, 01:26 Politiikan viikot
Kehtaamisia
www.kaleva.fi
Lentäjän poika?
www.kaleva.fi
Siivoustalkoot
www.kaleva.fi
---
Parisuhdeongelmia
www.kaleva.fi
---
Republikaanien presidenttiehdokkaaksi tyrkyllä olevien mielestä homoseksi on ällöä, kuvassa Rick Perry
www.pinknews.co.uk
Ylös
JAMPPA Vastaa129 / 224 
28.08.2015, 17:24 Turun Sanomat kirjoittaa otsikolla "Räsänen kannusti puoluettaan taisteluun" KD:n puoluekokouksesta:

www.ts.fi

"Arviolta noin kolmannes 666-päisestä puoluekokousväestä poistui Räsäsen puheen aikana salista, mutta jäljelle jääneet antoivat Räsäselle raikuvat aplodit seisoaltaan."
Ylös
JuhaniV Vastaa130 / 224 
28.08.2015, 18:44 Kristillisissä piireissä 666 on Pedon luku. Siis paha enne tms.
Olikohan luku toimittajan pikku piikki vaiko todellinen luku?
Ylös
JAMPPA Vastaa131 / 224 
28.08.2015, 19:26 JuhaniV, itse arvelisin, että oli varmaan todellinen luku mutta se, että toimittaja laittoi sen juttuun ajattelisin olleen toimittajan pieni perjantaikevennys joka sai ainakin minut huvittumaan.
Ylös
Havainnoija Vastaa132 / 224 
28.08.2015, 21:47 Oxford English Dictionary lisäsi eilen verkkoversioonsa sanan manspreading, joka tarkoittaa miesten istumatyyliä esim. julkisissa liikennevälineissä:

www.pinknews.co.uk

Mikähän olisi naseva suomenkielinen vastine?
Ylös
JuhaniV Vastaa133 / 224 
29.08.2015, 15:34 Oxford English Dictionary sai myös toisen lisäyksen, sukupuolineutraalin "Mx", jota ilmeisesti käytetään ilman pistettä (vrt. Mr., Ms., Mrs. taikka Miss). Käyttäen Mx-titteliä nimensä edessä, henkilö välttää määrittelemästä omaa sukupuoltaan.

Uutisjutussa viitataan Ruotsissa käyttöön otettuun sukupuolineutraaliin hen-pronominiin. Se löytyy sanakirjassa ja on hyväksytty laajalti yleiseen käyttöön muuallakin.

www.out.com
Ylös
human Vastaa134 / 224 
30.08.2015, 14:57
Viestiä on muokattu
Hvainnoija, sopisiko suomeks vaikkapa "aito muna kas" -asento
tai avohaarus, avoasento
tai pallistus (pyllistyksen etupuolena ja -istus -loppuhan on kuvaava)

Harmi kun avosetti on jo muussa nimikäytössä.

Päänavaus:han on positiivinen ilmaisu, joten siitä alapäänavaus samaa rataa.

Kateelliset sielut voivat ehkä kutsua tuota vehkeily:ksi, mutta viis niistä.

Avomiehinen asento ... Avomiehistuminen ... miehistua?
Ylös
Rubix Vastaa135 / 224 
31.08.2015, 19:29 Miksi miehet istuu niin kuin ne istuu? Onko syy anatominen, fysiologinen vai kulttuurinen?
Ylös
Yesman Vastaa136 / 224 
01.09.2015, 12:40 "Miksi miehet istuu niin kuin ne istuu? Onko syy anatominen, fysiologinen vai kulttuurinen?"

Todennäköisimmin alunperin anatominen (mukavuus) ja fysiologinen (kivesten alempi lämpötila ja hikoaminen).

Sen jälkeen kopioitu tavoiteltavana käyttäytymismallina (= kulttuuri) myös tahojen osalta, joiden anatomia ei välttämättä vaadi lisätilaa. ;)
Ylös
Pete Vastaa137 / 224 
01.09.2015, 16:29 Eikös "avomiestä" voitaisi käyttää tässäkin yhteydessä?
Itse olen lisäksi kovasti kiintynyt eufemismeihin "technicolorhaukotus/röyhtäys" ja "varrellinen pieru"...
Ylös
Havainnoija Vastaa138 / 224 
10.09.2015, 01:23
Viestiä on muokattu
Kaksi myönteistä uutista

Espanjalaispoliisit Chema ja Jonathan vihittiin juhlallisesti
politica.elpais.com
---
Matkavinkki

Istanbulin karhut
järjestävät syysfestarin, joka alkaa tänään torstaina ja jatkuu sunnuntaihin
istanbulbear.org
Ohjelma
istanbulbear.org
Ylös
JuhaniV Vastaa139 / 224 
11.09.2015, 06:28 Lapset kysyvät ja kysyvät paljon. Monet kysymyksistä ovat todella luovia, sellaisia, joita aikuisen päähän ei olisi mitenkään pälkähtänyt.

Miehestäni ja minusta on tullut tuttavapiirimme äideille eräänlainen tietopankki. Kun lapsilta tulee kysymyksiä, joihin äidit eivät osaa vastata, kysymys ohjataan meille. Kysymykset ovat joskus niin vaikeita ja/tai mielikuvituksellisia, ettemme osaa vastata.

Eilen äiti lähetti kysymyksen nelivuotiaaltaan, että paljonko maailmassa on muurahaisia. Ajattelin, ettei lapsi osaa hahmottaa lukuja kuten vaikkapa tsiljoona tsiljoonaa. :-) Siispä vastasin, että muurahaisia on maapallolla paljon enemmän kuin ihmisiä.

Olemme joutuneet miettimään kysymystä kolmetoistavuotiaalta, että mitä on sen takana missä maailmankaikkeus päättyy. Siihen vastasin, etten tiedä, eivätkä ihmiset voi sitä tietää. Se on niin kaukana.

Maailmankaikkeus on huomattava kiinnostuksen kohde ja samoin dinosaurukset. Dinot ovat hankalia monimutkaisten nimiensä vuoksi, joita en useimmiten osaa edes lausua. Kuvakirjat ovat siinä kohdassa oiva apuväline.

Seuraan Hesarin Lasten tiedekysymykset -osastoa. Toimitus on valinnut sinne mainioita kysymyksiä ja pyytänyt alan asiantuntijoilta vastauksia. Tänään listalla oli kysymys, että miksi kakka on ruskeaa. Värin tekee sappineste, jonka yhtenä ainesosana on kuollut veri.

HS: Lasten tiedekysymykset
www.hs.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa140 / 224 
20.09.2015, 21:20 Hieman myöhässä, pahoittelen.

Politiikan viikot
Askelmerkit asetettu
www.kaleva.fi
ja puheita pidetty
www.kaleva.fi
---
Uskonnon maailmasta
Tapakasvatusta:
www.kaleva.fi
---
Eläinkunnassa isojen ihmisapinoiden heimoon kuuluvan nykyihmisen (Homo sapiens sapiens, ruotsiksi modern människa, viroksi nüüdisinimene) pukeutumistyylejä:
f.blick.ch

f.blick.ch

f.blick.ch
Ylös
AAA Vastaa141 / 224 
26.09.2015, 11:58
Viestiä on muokattu
Ku Klux Klan-järjestö perustettiin toisen kerran Amerikkalassa vuonna 1915.
Nyt sata vuotta myöhemmin Lahdessa:
yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa142 / 224 
10.10.2015, 19:50 Politiikan viikot
Eestaas
www.kaleva.fi
Hallituspuuroa
www.kaleva.fi
---
Homoteemaista
Homoiltakeskustelu
www.kaleva.fi
Piilokamera paljastaa, että Eurobarometrin tulokset pitävät paikkansa: espanjalaiset ovat enemmän kuin homomyönteisiä
www.pinknews.co.uk
---
Eläimellistä
Sukulaisiimme kuuluva makaki otti selfien
static.iltalehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa143 / 224 
17.10.2015, 02:16 Kotomaamme kohtalonkysymys?
www.kaleva.fi
---
Aitoa ja perinteistä: ”Minut vihitään aina kirkossa”
seura.fi
---
Eläimellistä
Kaikille tutun eläinlajin yksilöitä valintamyymälässä
www.blickamabend.ch
Varpusen syysaamu
img.yle.fi
ja muita syyskuvia
yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa144 / 224 
23.10.2015, 00:30
Viestiä on muokattu
Eduskuntakeskustelu tasa-arvoisen avioliittolain liitännäislaeista; Niikko, Lindström, Östman, Oinonen jne.
Tutkimustulos: Kyky kovaan kailottamiseen pienentää mölyapinaurosten kiveksiä
www.hs.fi
---
Oppiminen
Ihmislapsi oppii puhumaan
www.kaleva.fi
Ylös
Torontosta Vastaa145 / 224 
26.10.2015, 16:16
Viestiä on muokattu
NYC, Park Ave, siella oli Revlon head office 666 Park Ave. Staff kutsui sita Sick,Sick,Sick johtuen Charles Revson scitsorfeenisesta persoonasta. Juhanin viestiin:
Kristillisissä piireissä 666 on Pedon luku. Siis paha enne tms.
Olikohan luku toimittajan pikku piikki vaiko todellinen luku?
Ylös
Havainnoija Vastaa146 / 224 
31.10.2015, 20:47
Viestiä on muokattu
Politiikan viikko
Lankkutapaus
www.kaleva.fi
---
Kiveen hakkaamaton
www.kaleva.fi
---
Maailman pridet
Taipei, Taiwan. Aasian suurimpaan prideparaatiin osallistui noin 80 000
www.pinknews.co.uk
Artikkelissa kerrotaan eri puolueiden kannoista
www.taipeitimes.com
---
Seinälle
Amsterdamin homomiesten rugbyjoukkue Lowlanders ( amsterdamlowlanders.nl ) teki seinäkalenterin; tässä 12 kuvaa
www.queer.de
Juttu ja video
www.queer.de
Ylös
Havainnoija Vastaa147 / 224 
07.11.2015, 00:33 Politiikan viikko
Ambulanssin kyydissä
www.kaleva.fi
---
Kalenteri niikoille?
www.queer.de
---
Suomi ulkomaiden mediassa

CNN: Winter swimming in Finland
edition.cnn.com
Kuvatekstissä lukee ”Rauhaniemi Lake”, mutta kyseessä on Rauhaniemen kansankylpylä Näsijärven ( fi.wikipedia.org ) rannassa.

CNN: How a land of ´sorrow´ got happy
edition.cnn.com
Ylös
Havainnoija Vastaa148 / 224 
22.11.2015, 00:30 Tiede ja tekniikka
Ministerit korvataan keinoälyllä
Pasi Sillanpää ehdottaa kirjoituksessaan esimerkiksi ministerien korvaamista keinoälyllä. Niin, Stubbille varmaan löytyisi hommia moneltakin suunnalta, esimerkiksi rullaluistelun saralta ( www.luisteluliitto.fi ). Sibbi varmaan viihtyisi paremmin yritysjohtajana, jolloin voisi vaivattomammin kävellä muiden y..., tarkoitan siis että hän voisi toteuttaa itseään avoimemmin. Jabba puolestaan voisi keskittyä säätiönsä asiainhoitoon kavereidensa kera ja matkustella sen piikkiin, ei valtion. Hänelle jäisi myös aikaa käydä pyhiinvaellusmatkalla useasti ylistämässään Irlannissa, joka on nykyään kohteena mitä parhain.
Tässä Pasi Sillanpään ajatuksia:
pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi
---
Terveys
Levollinen yöuni saattaa joskus keskeytyä ikävään painajaiseen
www.kaleva.fi
---
Kaleva-lehdessä on julkaistu jo pitemmän aikaa lukijoiden lähettämiä talvisia otoksia. Nyt on ensilumi satanut myös maan eteläosiin, kuvia

www.ess.fi

www.aamulehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa149 / 224 
28.11.2015, 02:22 Ihmissuhteet
Lahja läheiselle, (vinkki)
www.kaleva.fi
---
Ikääntymisen valitettavia seurauksia
www.kaleva.fi
---
Matkavinkkejä
Saksan sateenkaarijoulutoreja
Hampuri
www.winterpride.de
Köln
www.queer.de
Frankfurt
www.queer.de
München
www.queer.de
---
Maailman pridet
Buenos Aires, Argentiina
www.advocate.com
Ylös
Havainnoija Vastaa150 / 224 
06.12.2015, 02:48
Viestiä on muokattu
Atk-järjestelmäasiantuntija Arto Jaaskelainen Vantaalta on taas käyttänyt mietintämyssyään ja julkaissut tulokset pari tuntia sitten. Hän vertaa eri tölkkien sisältöä avioliiton sisältöön kirjoittaen mm.: ”Onko jotenkin eriarvoista tai väärin että maitotölkistä löytyy maitoa ja mehutölkistä mehua? Luulenpa että ei. Molemmat ovat juomia mutta ne ovat erilaisia ja on vain yksinkertaisesti selkeää ja järkevää että eri juomilla on eri nimi ja saat kunkin vastaavasti nimetyssä tölkissä. Sama pätee avioliittoon...”
artojaaskelainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Onkohan mietintämyssyssä jotain häikkää vai onko vuodenaikaan nähden lämmin ilma sekoittanut Jaaskelaisen paan?
Ylös
Havainnoija Vastaa151 / 224 
11.12.2015, 22:28 Politiikan viikot

Mersusta Bemariin
www.kaleva.fi

Uskottavuusongelmia
www.kaleva.fi
---
Jotkut hankkivat puun tupaansa
www.kaleva.fi
---
Suomalaisten pakolliset juhlat ovat usein synkkiä ja ikäviä. Piristystä joutuisi hakemaan Amerikasta asti:
www.advocate.com
---
Maailman pridet
Tromssan Arctic Pride järjestettiin pari viikkoa sitten
www.arcticpride.no
Ylös
Havainnoija Vastaa152 / 224 
25.12.2015, 18:30 Perintötekijät
Vastasyntynyt saattaa joskus muistuttaa jompaa kumpaa vanhempaansa
www.kaleva.fi
---
Kurkistuksia ensi vuoteen
Apposen auki
www.kaleva.fi

Palvelut samalta luukulta
www.kaleva.fi
---
Pitkiä kalsareita ei ole toistaiseksi tarvittu, joten tässä lyhyitä, 19 kuvaa
www.queer.de
---
Maailman pridet
Podgorica, Montenegro
Montenegron pääkaupungin historian kolmas pridekulkue järjestettiin tämän kuun alkupuolella ilman välikohtauksia. Osallistujia oli hieman yli 200. Sateenkaarijärjestön (Kvir) puheenjohtaja Danijel Kalezic totesi, että kulkueella haluttiin kiinnittää huomio sateenkaariyhteisöjen kohtaamiin ongelmiin. Hän muistutti, että Montenegron johdon täytyy paneutua jatkossa voimakkaammin sateenkaarikansalaisten oikeuksien edistämiseen.
www.kosmo.at
Video
www.youtube.com
---
Juha Föhr
ennustaa lopuksi säätä
www.aamulehti.fi

Leppoisaa vuodenvaihdetta kaikille!
Ylös
Havainnoija Vastaa153 / 224 
16.01.2016, 23:35
Viestiä on muokattu
Kotimaan kuulumisia

Touhuilua talvisydännä
www.kaleva.fi

Standardit päivitetty
www.kaleva.fi

Lintuemot homomafian palveluksessa
Eräässä tietyssä piirissä on taas pöyristytty. Luonto-ohjelmassa ja lasten koulukirjoissa puhuttiin nimittäin lintuemoista ja emoparista. Näin on ollut biologiassa ja ornitologiassa ainakin 100 vuotta ja nykysuomen sanakirjassa ainakin 50 vuotta, ilmeisesti paljon pitempään. Aivanpihalla olevat pikkupiirin tiukkanutturaiset saivat kohtauksen emolinnuista: Kuinka kehdataan puhua emolinnuista, kun kerran kyseessä on koiras ja naaras, ”tämä vaikuttaa siltä, että alitajuisesti aletaan valmistamaan ihmisten mieliä tähän samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolesta...” aloitti eräs rouva, johon muut pöyristyneet vastasivat ( www.skepticsunited.fi ) ja ( www.skepticsunited.fi ).
Tästä jo aiemmin tapahtuneesta huolestuneiden vanhempien järkytyksestä raportoi mm. Skeptics United.
---
Maailmalta

Charlie Carver tuli kaapista
www.advocate.com
---
Päivän kuva
Fatima Taleb vihki miesparin Katalonian Badalonassa:
twitter.com
Uutinen marokkolaisessa naistenlehdessä:
femmesdumaroc.com
Ylös
Havainnoija Vastaa154 / 224 
23.01.2016, 19:45 Tämän päivän (23.1.) kuvat

Italia
Scialpi: Emme halua tuntea olevamme B-sarjan kansalaisia
video.corriere.it

Suomi
Loldiers of Odin ja poliisisetä
img.yle.fi
---
Urheilua
Kreikkalaista painia: Not Gay
www.advocate.com
Ylös
jnva Vastaa155 / 224 
30.01.2016, 16:53
Viestiä on muokattu
Tämä on oikeastaan jo lauantaikevennys...

Osaatte varmasti kuvitella, miten homomiehet villiintyvät, kun heille luvataan ’’Poppea ilmaiseksi’’. Piti siis kujeilla Koodin keskustelupalstalla:

195.10.163.211

Voi pettymystä, kun kyse onkin baletista eikä nitriitistä :-)

tinyurl.com

Terveellisempää näin.
Ylös
Havainnoija Vastaa156 / 224 
13.02.2016, 03:25 Politiikan viikot

”...anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.”
www.kaleva.fi

Harmillinen hidaste
www.kaleva.fi
---
Ulkomailta
Republikaanien tietämystä, nro 52746: Jumala ei luonut Aatamia ja Winstonia
weveseenmidgetsgrow.blogspot.fi
---
Muotitietoisille
Pariisin muotiviikko vahvisti: Koirakäsilaukku on miehelle must
www.aamulehti.fi
---
Eläimellistä
Kaupunkilaissiilit kävivät maalaisserkkuaan tapaamassa
www.kaleva.fi

Kevät koittaa kohtapuoliin?
Ei ehkä ihan vielä, mutta ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet tutustumaan säätilaan, joukossa harmaalokkeja, varislintuja ja vesilintuja
yle.fi
Ylös
AAA Vastaa157 / 224 
13.02.2016, 12:57 Yhdysvaltain ihmemaasta kuuluu jälleen kummia ja nyt ovat asialla sekä republikaanit ja demokraatit.
Seksuaalirikoksista tuomittujen passiin tulee merkintä rikoksesta.
kron4.com
Ylös
smo Vastaa158 / 224 
24.02.2016, 08:05 Ei ole varsinaisesti perjantai, mutta keskiviikko eli pikkulauantai, joka on melkein perjantai, joten asiaan...

Sosiaalisessa mediassa törmäsin itärajan puolustamiseen liittyvään huomioon. Nyt kun jalkaväkimiinat on kielletty ja lännen/Venäjän välinen tilanne jännittynyt, niin riittävän tiheään itärajalle asetetut Tom of Finland -kuvastoa edustavat patsaat (sellaiset, joita ehdotettiin Helsingin uudelle keskustakirjastolle, ja tympeitten ihmisten voimin torjuttiin) voisivat parantaa turvallisuusvajetta. Eiköhän viralliseen venäläiseen politiikkaan kuuluva homokammo tee tehtävänsä.
Ylös
Havainnoija Vastaa159 / 224 
29.02.2016, 00:00
Viestiä on muokattu
Taas myöhässä, pahoittelen
---
Politiikan viikot
Tyttö vai poika vai...
www.kaleva.fi
Pientä asennusta vailla, mutta ei hätää, ovathan pojat asialla...
www.kaleva.fi
---
Myrtyneitä miehiä

Kotimaassa
Artsi myrtsinä
Puheenvuorosta tuttu Jaaskelaisen Arto, joka aiemmin vertaili maitotölkkejä ja avioliittoa ( artojaaskelainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi ), on tällä kertaa loukkaantunut sydänjuuriaan myöten. Kas kun ne hirveät suvakit ja vihervasurit julkesivat kysyä, että ”miltä vuosisadalta olet”. Eipä ihme, että Artsi on myrtsinä, katso kuva ja lue Artsin tuorein tuotos ( artojaaskelainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi ).

Ulkomailla
Britannian persupuolue UKIPin avoimesti homo meppi David Coburn kannattaa Brexitiä eli Britannian eroa EU:sta. Osasyynä lienee huonosti ruskistava leivänpaahdin. David valitti, että hänen paahtimellaan joutuu paahtamaan viipaleita neljä kertaa ennen kuin ne ovat sopivasti ruskistuneet ja hän voi levittää niille Dundee-marmeladia, kiitos vaan EU:lle. Brysselin syytä kaikki, jatkaa David, sillä hänen edellinen leivänpaahtimensa kuulemma paahtoi kuin Tornessin voimalan ydinreaktori, kunnes sitten EU sotkeentui asiaan ja pilasi kaiken.
www.pinknews.co.uk
(Britanniassa on kylläkin myynnissä tehokkaita leivänpaahtimia, mutta brittien oma vanhentunut lainsäädäntö estää niiden käytön tietyissä tiloissa/paikoissa.)
---
Lopuksi hieman romantiikkaa
www.advocate.com
Ylös
human Vastaa160 / 224 
29.02.2016, 03:31
Viestiä on muokattu
Antiikin mytologiaa on kuvattu Mount Olympos näytelmässä, ihan konkreettisesti hepit heiluen

www.youtube.com

Heiluriliikettähän se on perjantaista perjantaihin, tietyllä sukupuolella.
Ylös
Havainnoija Vastaa161 / 224 
04.03.2016, 20:29 Syleilevä miespari
Finnmatkojen uudessa matkamainoksessa esiintyy vakituisesti seurusteleva miespari:
www.iltasanomat.fi
Finnmatkojen etusivu:
www.finnmatkat.fi
(Etusivulla lukee ”valitse joku...hotellista". Koska joku viittaa ihmiseen, kehotetaan siis valitsemaan joku henkilö, vai kuinka?)
----
Yritysmaailma
Renkaiden esihistoriaa
www.kaleva.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa162 / 224 
11.03.2016, 19:30 Politiikan viikko
Sopimuksen kunniaksi
www.kaleva.fi
---
Homomies ja bimies
www.gaystarnews.com
---
Juha Föhr
kertoo, että viikonloppuna on plussakelit auringonpaisteineen, joten ei muuta kuin ulos ja lintuja/miehiä tarkkailemaan. Tänään muuten oli L-kaupassa tosi miellyttävän oloinen vartija...
www.iltasanomat.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa163 / 224 
18.03.2016, 17:11
Viestiä on muokattu
ToF-kahvia
Saatavissa kokonaisina papuina tai suodatinjauhatuksena:
yle.fi
---
Lisäys
Juho Antikainen ilahtui:
jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa164 / 224 
26.03.2016, 01:40 Suomi
Uudistuvat perinteet
www.kaleva.fi
---
Saksa
Homoparin pakkoero Grevenbroichissa
Fridolinin elämänkumppani loukkasi itsensä ja joutui hoitolaan kolmeksi kuukaudeksi. Ikävämpi puoli on, että se joutuu viettämään toipumisajan eristyksissä. Fridolin kuljeskelee nyt yksin ja onnettomana Finlayn puistossa kumppaniaan etsien. Sekin on mahdollista, että se löytää uuden poikaystävän...
www.rp-online.de
Kaupungin ympäristövaltuutettu kertoo, että tutkijat ovat havainneet samaa sukupuolta olevia pariskuntia noin 130 lintulajissa.
---
USA
Liikaa Donaldia
Koska Tee Lee ihaili Trumpia yli kaiken, poikaystävä sai tarpeekseen ja kokosi kamppeensa
www.pinknews.co.uk
---
Belgia
Yksi Mr Gay Belgium -kisan finaaliin päässeistä on Abdellah Bijat
www.pinknews.co.uk
---
Kevät koittaa
Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että talvi on nyt selätetty ja lämpö valtaa maamme
www.iltasanomat.fi
Viime viikolla tähän lähistölle saapui tuhansia harmaalokkeja ja eilen ensimmäiset laulujoutsenet, jotka laskeutuivat koväänisesti parinkymmenen metrin päähän. Onneksi oli kamera mukana.
Ylös
human Vastaa165 / 224 
31.03.2016, 19:46 Ennakkoon jo ennen perjantai-aprillipäivää:

Huomasittekos helmikuulla tämän Pekka ja Pätkä -ajankohtais-retroilun, Tom of Finland -henkeenkin?

www.youtube.com

Pekkana Jussi Vatanen ja Pätkänä Aku Hirviniemi.
Ylös
Havainnoija Vastaa166 / 224 
01.04.2016, 21:45
Viestiä on muokattu
Autot ja liikenne: Kalinoita kyläteille
Näin kevään koittaessa moni suunnittelee auton tai jonkinlaisen kulkuneuvon hankintaa. Markkinoille on nyt tullut huokeahko vaihtoehto itänaapurista: Lada Kalina
www.kansanuutiset.fi
---
Kyproksen ensimmäiset homohäät
Nikosialaiset Marios Frixou ja Fanos Eleftheriades solmivat rekisteröidyn parisuhteen perinteisin häämenoin, joihin kuului kultakolikko kummallekin, häätanssi, ruokatarjoilu ja kahisevaa sisältävät kirjekuoret pariskunnalle (loistavaa).
neoskosmos.com
---
Pukeutuminen
Bokserit vai briefit? Polttopallonpelaajat paljastavat suosikkinsa
www.pinknews.co.uk
---
Matkailijoille
Tässä oli äsken kalastusvinkki, mutta linkki lakkasi toimimasta, joten korvaan sen Barcelonan gayoppaalla
gaybarcelona.com
Ylös
Havainnoija Vastaa167 / 224 
09.04.2016, 22:00 Hieman myöhässä, pahoittelen

Veroviraston puhtaanapitoa
www.kaleva.fi
---
Sveitsi
Mr Gay Switzerland Peter Anderegg, joka osallistuu tässä kuussa Maltalla järjestettävään Mr Gay World -mittelöön, kertoo elämästään
www.appenzellerzeitung.ch
---
Maailman Pridet
Pohjoisen pallonpuoliskon pridekausi on alkanut. Ensimmäisten joukossa oli Arizonan Phoenix
www.advocate.com
---
Los Angelesissa käynnistyi puolestaan uima-allasbilekausi
www.advocate.com
Ylös
Havainnoija Vastaa168 / 224 
23.04.2016, 00:40
Viestiä on muokattu
Politiikan viikko: Uukäännös
www.kaleva.fi
---
Kaupankäynti: Löytö kirppikseltä
www.kaleva.fi
---
Maailman Pridet

Suomi
Rukan ensimmäinen Ski Pride oli menestys; juttu, kuva ja video tapahtumasta
www.koillissanomat.fi

Grönlanti
Sisimiutin ensimmäinen pridekulkue sujui sanoisko arktisesti
sermitsiaq.ag
---
Kesä
on alkanut Kaliforniassa. Kuva San Franciscon Doloresin puistosta, joka on erityisesti sateenkaariväen suosiossa
www.sfgate.com
Etelä-Kalifornian Palm Springsin tämänvuotisiin tanssipartyihin osallistui 30 000 miestä
www.gaystarnews.com
Ylös
human Vastaa169 / 224 
30.04.2016, 16:22 Hesarin Nytin journalistit päivittelivät suomalaista mies-värityskirjaa - että suvaittaisiinko samanlaista naisista

nyt.fi

kunnes lukija kertoi, että Suomessa on jo aiemmin tehty samanmoinen naisista

sites.google.com

Voi tuota journalisti-kuplaa :D
Ylös
Havainnoija Vastaa170 / 224 
01.05.2016, 00:10 Politiikan viikon prosenttilukuja
www.kaleva.fi
---
Vapun ratoksi
Jos ulkona sataa tai on muuten vaan hieman tylsää, voit piristää itseäsi Plokinaattorilla. Klikkaamalla ”Uusi ploki” ilmestyy satunnainen Soinin ploki. Klikkaamalla ”Lisää aihe” voit sisällyttää plokiin oman otsikon ja teeman, esim. Otsikko: Perussuomalaiset ja Teema: homoliitto ja lopuksi ”Luo ploki”.
www.vihrealanka.fi
Juttu
www.vihrealanka.fi
---
Eläimellistä: Urosleijonat sillai
www.dailymail.co.uk

Kuuntele: Punarinnalla on kevätillan kaunein liverrys
www.suomenluonto.fi
Ylös
Torontosta Vastaa171 / 224 
01.05.2016, 17:43 Kadulla nahtya: kaksi muslim komeeta nuorta gaypoikaa kaveli kasi kadessa. Se oli hienoa.
Ylös
human Vastaa172 / 224 
06.05.2016, 03:27
Viestiä on muokattu
Toronto, he eivät lainkaan välttämättä ole muslimi-gay-nuoriamiehiä, vaan sukulaisia tai hyviä ystäviä. Se nimittäin on muslimimaissa tapana että läheisiä saman sukupuolen edustajia voi kosketella, pitää kädestäkin ja kävellä käsikädessä. Itseasiassa, jos muslimimies ei kosketa toista, se voi olla ennemminkin merkki siitä ettei hän pidä sinusta tai sitten hän koettaa toimia sinun länsimaisella tavallasi, olla koskettelematta. Hyvissä väleissä olevat muslimimiehet kättelevät aina tavatessaan.

Tämä on siis normaalia miesten kesken muslimimaissa, eikä kyse ole homoparista
gilmanprogram.files.wordpress.com

Tässä video Saudi-Arabiasta www.youtube.com

Myös kun Saksan entinen ulkoministeri, homo edesmennyt Westerwelle vieraili taannoin Omanissa, niin Omanin sulttaani Qaboos otti Westerwelleä kädestä kiinni ja käveli hänen kanssaan käsikädessä - se oli Omanissa tapoihin kuuluvaa, viestiittää Omanin Qaboosin olevan hyvissä väleissä Saksan edustajan, Westerwellen kanssa - länsimaiset valtioedustaja-miehethän eivät kävelisi käsi kädessä

val2011.ratata.fi

Samoin tehtiin Bushillekin aikoinaan lizprovasi.files.wordpress.com
(vaikka tuossa Bush vaikuttaakin kysyvän että mennäänks teille vai meille ...)

Meillähän kulttuurissa se tulkitaan aina homoparin merkiksi, kuten muutenkaan meillä ei etenkään kaksi miestä koskettele paljoakaan toisiaan.

Mutta toki mukavaa, jos he muslimihomopari olivat olleet, sillä täällähän he toki ovat päässeet liki Paratiisiin - tosin täälläkin heitä voidaan sitten kyllä homotella, juurikin tuosta tapakulttuurierosyystä. Nurinkurista, kun täällä voi rakastaa, mutta käsikädessä kävely onkin tabumpi juttu.

Meidän länsimaisten tai suomalaistenhan ei pidä tulkita muiden maiden ja maanosien tapoja meidän tavallamme, koska tapakulttuurit vaihtelevat.
Jos muslimimiehiä on tuttuina ja heidän kanssaan on hyvissä väleissä, tietää kyllä että he koskettelevat, halaavat, poskisuukottelevat yms.

Sen sijaan eri sukupuolet ja avioparitkaan eivät muslimimaissa kättele, eivätkä julkiset hellyydenosoitukset eri sukupuolten kesken ole tapana.
Konservatiivisempien muslimien osalta ei pidä koskaan ulkopuolisen miehen mennä kättelemään musliminaista (kätellä voi jos musliminainen tekee aloitteen), eikä välttämättä edes puhumaankaan, eikä kysellä muslimimieheltä hänen vaimostaan. Toisaalta sitten muslimimaissa jos nainen tulee huoneeseen, miehet nousevat seisomaan.

Sehän se tuolla aika pirullista homoille sitten onkin kun saa poskisuukotella, halatakin ja kävellä käsi kädessäkin - mutta kieltoraja seksuaalisuuteen on jyrkkä.

Touching, long handshakes, grasped elbows, even walking hand in hand by two males is common place in the Arab world. A considerable number of Arabs touch more between the same sex, to show relationship. They hold hands, hug each other, kiss if close friends. As Arab customs and behavior condones the outward display of affection between male friends, one may see Arab men, even officials and military officers, holding hands as they walk together or otherwise converse with one another. If an individual Arab does not touch you, he does not like you–or he may be trying to restrain himself because you are not used to being touched. A full body embrace, accompanied with hugging, should not be initiated until you are sure that the Arab is a close friend. If the Arab initiates it, participate and consider yourself honored and/or accepted. Contact between the opposite sex in public is considered close to obscene.

Lähde: pray30days.org

query.nytimes.com

Etiquette in the Middle East: en.wikipedia.org

Usan armeijaohje arabikulttuuritavoista: fas.org
Ylös
Havainnoija Vastaa173 / 224 
07.05.2016, 20:38
Viestiä on muokattu
Lämpö
saapui Pohjolaan. Sopu sijaa antaa auringonotossakin; kuva otettu tänään (7.5.):
static.iltalehti.fi
Vietin päivää lammen rannalla vesilintuja tarkkaillen ja lapsiperheiden kanssa jutustellen sekä pariin kertaan torielämää seuraillen.
---
Tuoreimpia kaapistatuloja: Colton Haynes
www.gaystarnews.com

www.pinknews.co.uk
---
Eläimellistä: Seppo ja Iivari
www.iltasanomat.fi
---
Politiikan viikko: Kannattajakunta
www.kaleva.fi
---
Uskonnon maailmasta: Ihmeiden aika ei ole ohi
Pastori Paseka Motsoeneng, joka johtaa Incredible Happenings Church -nimistä kirkkoa, kävi taivaassa tai tarkemmin sanoen hänet kuulemma kidnapattiin sinne. Onneksi hänellä sattui olemaan tunnetun valmistajan galaksinen älypuhelin povarissa, joten hän saattoi ottaa kuvia ja selfieitä ihan paikan päältä. Uutisista ei selviä, ulottuiko operaattorin kenttä sinne saakka (”Calling Elvis”), mutta kännykän kuvineen Motsoeneng joka tapauksessa toi tänne ”alas”. Hän halusi myydä taivaskuvat 5000 randilla/290 eurolla, mutta seurakuntalaiset suutahtivat, joten Motsoeneng lupasi jakaa kuvat ilmaiseksi. Niin ikävästi kuitenkin kävi, että autopesulan pojat varastivat kännykän ja kuvat menivät sen siliän tien.
nehandaradio.com
Motsoeneng tunnetaan myös nimellä profeetta Mboro. Hänellä on suuri joukko seuraajia kotimaassaan, hän on erikoistunut ihmeparannuksiin ja kerran hän auttoi raskaana ollutta naista synnyttämään kalan.
Siis ihmeellistä.
Ylös
Havainnoija Vastaa174 / 224 
13.05.2016, 20:00 Politiikan viikko

”...onnesta unta nään...”
www.kaleva.fi

Kd:n toiveita?
www.kaleva.fi
---
Lyhytfilmi kaappitapauksista
www.youtube.com
---
Maailman Pridet
Japani
Tokion Rainbow Pride -kulkueeseen osallistui noin 70 000
www.youtube.com
Ylös
human Vastaa175 / 224 
14.05.2016, 01:06
Viestiä on muokattu
Lauantaina sitten nähdään, pysyykö Sergej Lazarev viisuissa pystyssä ennakko-odotusten kanssa, vai kupsahtaako Venäjän odottamasta voitosta, kuten kupsahti Pietarissa lavalla näin

www.youtube.com

Jenkkilässä Graham-pastoriperhe kisaa keskenään seksuaalivähemmistöjen syyttelyssä, 9/11 oli kuulemma trans-ihmisten vika... ja homojenkin
www.pinknews.co.uk
www.pinknews.co.uk

Mutta tuo johtunee siitä, ettei raamatussa anneta ohjeita pissaamisesta ja kakkaamisesta, joten ultra-kristityt dyykkaavat pissat ja kakat päihinsä.

Ja hei, taas pedofiili-kristitty pastori, joka jäi kiinni puuhistaan ja joka on saarnannut homoja vastaan
www.lgbtqnation.com
Ylös
human Vastaa176 / 224 
20.05.2016, 18:54
Viestiä on muokattu
Tänä keväänä Tom Goss on sohaissut Yhdysvaltain raamattuvyöhykettä ihan navan alta toiselle puolellekin G-pisteeseen tällä coverilla

Son of a preacher man: www.youtube.com

Kertoen tuossa videolla kyseisen alueen raamattulähtöisen karmivasta todellisuudesta.

- - -

Kulttileffa Rocky Horror Picture Shown luoja ja oman sorttinsa genderblenderi Richard O’Brien täräytti että: trans-naiset eivät voi olla naisia.

www.pinknews.co.uk

(Itsekin olen tuota kummastellut, että kun kannatamme moninaisuutta, seksuaali ja sukupuoli-identiteeteissä, niin miksi ihmiissä sitten tuossa transjutussa halutaankin lokeroida ihmiset vain kahteen sukupuoleen, vain miehiksi tai naisiksi ja lytätäänkin sukupuolten moninaisuus? eli että trans-sukupuoliset olisivatkin trans-sukupuolisia, eikä naisia tai miehiä)
Ylös
human Vastaa177 / 224 
20.05.2016, 21:48
Viestiä on muokattu
Tämä ei ole kevyen luokan asia, vaan monellekin raskas huolenaihe nyt ensi kesän osalta:

Helsinki Priden ensi kesän Puistojuhlapaikka ydinkeskustan Kanslaistorilla ja sen ympäristössä saattaa olla jonnin verran alimitoitettu kooltaan. Viime vuonnahan Priden puistojuhlassa oli sateenkaariväkeä kait reilusti yli 10 000 (Pride kulkueessa oli kait 20 000 ihmistä) ja tänä vuonna puistojuhlaan on tulossa ehkä jopa 3000 EuroGames-kisoihin osallistujaa lisäksi. Toissavuonna Sinebrychoffin puisto oli tupaten täynnä väkeä, eli oltiin kuin sillit suolassa - ja se oli suurin piirtein tuon tämä kesän paikan kokoinen tai hivenen isompikin.

Tässä samassa mittakaavassa tuo tulevan kesän Pride Puistojuhlan paikka ja parin edellisen vuoden puistojuhlapaikat:
picsit.fi

Joten hulppeitten piknikrientojen suunnittelussa kannattaa nyt orientoitua ehkä "pieni on kaunista / komiaa" -ajatuksin.

Toki tuonne mahtuu aikalailla vieriviereen, koska puita ei ole paljoakaan, vaan lähinnä käytäviä ja kivettyjä alueita, nurmialueiden lisäksi.
Tästä voi tutkailla aluetta virtuaalisesti liikkuen: www.google.fi

Toki paikka on hyvin keskeinen Helsingin ydinkeskustassa, joten sään suosiessa siitä tulee hyvinkin hlbt-sillit suolassa herkkupaikka.

Ehkä potentiaalisia mahdollisuuksia tuolla paikalla olisi jollain teemaporukalla anoa käyttöönsä sen lähettyvillä olevia paikkojakin, esim. Kiasman edustalla, Mannerheimintien vieressä oleva puistikko, joka tosin on kivetty alue.

Tässä lisää näkymiä tuolta kesän Puistojuhlapaikalta:

Nurmialueitahan tuolla on kuitenkin useitakin, eli tämä terassimainen rinnealue www.google.fi
tuota vastapäätä tämä pienempi alue www.google.fi
nämä alueet Kansalaistorin molemminpuolin www.google.fi
ja www.google.fi
sekä sitten tämä isoin nurmikkoalue www.google.fi
Puitahan tms tuolla ei niin paljoa välissä ole, kuten edellisten vuosien puisemmissa puistoissa, joten porukkaa voi mahtua yllättävänkin paljon.

Helsinki Priden järjestelyporukka viestittänee sitten ajallaan, onko tämä tuolla alueella oleva Musiikkitalon terassialue kenties varattuna myös Pride Puistojuhlan yleisön käyttöön?
www.google.fi
Ylös
human Vastaa178 / 224 
23.05.2016, 15:28
Viestiä on muokattu
abrahamisia jihadisteja oli taas viikonloppun liikkeellä Suomessa.

Eli umpi-ääri-kristinuskovaiset harrastivat taas kaapu-ilkivaltaansa viikonloppuna, Seinäjoen Priden alla
m.ilkka.fi
Vihauskontohan Suomessa(kin) naisia ja homoja ja tervehenkisiä, luonnollisia asioita vastaan on kristinuskomus,
valitettavasti.

Veikkaanpa että ovat tuon kristillis-natsismi-jihadismi-lakanansa kanssa liikenteessä myös Helsinki Priden aikaan.
Helsinki Priden Kansalaistorillehan nuo eivät lakanaansa voi levittää (koska siellä on tapahtumatelttoja), mutta se ilmestynee tuomio-kirkon rappusille jälleen julistamaan kristillistä vihasanomaa.

- - -

Mitäs mieltä te uskovaiset hlbt-ihmiset olette siitä että olikos jessen mielestä tärkeintä Rakkaus ja ilman sitä usko ei ole mitään ... ja jessehän myös käski olla tuomitsematta, jottei tuomitsevia tuomittaisi, sekä jessehän myös julisti että tärkeää ovat sekä hyvät teot että usko, eli usko ei yksin riitä - ja jesse varoitti myös vääristä profeetoista ... eli sitten kun paavali puolestaan julistaa että vain usko on tärkeä, niin paavalihan profetoi väärin, jessen sanomaan nähden ... ja samoin luther julisti että usko on tärkein, eli väärin profeettoihin mennee sekin tyyppi.

Vai mitäs?
Ylös
human Vastaa179 / 224 
31.05.2016, 01:18
Viestiä on muokattu
Perjantaita odotellessa ihan pakko laittaa tämä:

Mika Niikko käveli kadulla ja näki 10-vuotiaan tytön pitelevän pahvilaatikkoa, jossa oli kissanpentuja.
- Mitäs sinulla siinä on, tyttöseni?, Niikko kysyi.
- Nämä ovat kristittyjä kissanpentuja, tyttö vastasi
Niikko oli tuupertua, mielestään vastauksen söpöydestä ja käveli myhäillen pois.

Pari viikkoa myöhemmin Mika Niikko käveli Päivi Räsäsen kanssa samalla kadulla ja he näkivät saman pikkutytön laatikkoineen.
- Kysyppäs, Päivi, tuolta tytöltä, mitä hänellä on laatikossaan. Kuulet todella söpön ja sydäntä lämmittävän vastauksen.
Päivi teki työtä käskettyä.
- Mitäs sinulla on laatikossa, tyttöseni?, Päivi kysyi
- Nämä ovat ateististisia kissanpentuja, tyttö vastasi
Päivi kauhistui ja Niikko ryntäsi paikalle.
- Sinä kerroit minulle, että nämä ovat kristittyjä kissanpentuja!, Niikko sanoi tytölle otsa kurtussa.
- Juu, mutta siitä on pari viikkoa, tyttö vastasi. Nyt niiden silmät ovat avautuneet.
Ylös
human Vastaa180 / 224 
02.06.2016, 21:00 katolinen kirkko on sinnikkäästi kiinni uskomus-perinteissään, eli New Yorkissa katolinen kirkko on palkannut lobbareita blokkaamaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimisen ja siitä syyttämisen helpottavia lakeja.

www.nydailynews.com
Ylös
human Vastaa181 / 224 
04.06.2016, 16:19
Viestiä on muokattu
Dagen efter Perjantaiksi, ikivihreä

SUVILAULU

1. Jo nauttii armas Aino
ja Suvi suloinen.
Innokkaasti joka paikkaa
koristaa kukkaset.
Nyt nudisteille suopi
taas lämpöö aurinko,
se kiimat kovaks' saapi,
ne kutsuu elohon.

2. Taas niityil' ilakoidaan
ja jotkut Laaksossa,
puut metsän huminoivat
taas lempiverhossa.
Se meille muistuttaapi
kykyjäs', Oi Rakkaus,
kliimaksejas' raikaapi
se kerta kerralta.

3. Trans linnut laulujansa
visertää möreesti,
myös eikö vaimojansa
bimiehet kiittäisi!
Mun kankeni, sä liitä
myös kankkus' vakohon
ja armon pebaa siitä,
kun antelias hän on.

4. Oi Jätkät mikä palo
ja aito halumme,
se sydäntemme pano,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
lämmitä rintaamme,
luo meihin hyvä mieli,
pois poista paineemme.

5. Ei vertaistasi sulle,
ne karvas rintaskin.
Suo antelias olla meille
se miehuus Levantin.
Kun hotit komistukset
tää Suomi saanut on,
kesäiset nuo urokset
maa saa kuin Libanon.

6. Maal, merel anna antaa
runsaasti riemujas,
halimme meille antaa
sylin täydeltäs.
Suo suloisuutta maistaa
myös naisten keskenään,
ain lämpös sille paistaa,
niin kruunaat kesän tään.
Ylös
Pete Vastaa182 / 224 
05.06.2016, 02:46 Nimimerkki "Human", olen sanonut tämän monesti aiemminkin, mutta minusta sinun pitäisi ihan oikeasti hakeutua hoitoon. Kristinuskovihasi ei ole enää millään mittarilla normaalia toimintaa...
Ylös
Havainnoija Vastaa183 / 224 
11.06.2016, 00:50
Viestiä on muokattu
Maailman Pridet

Uganda
Toukokuussa kansainvälisenä homo- ja transfobian vastaisena päivänä järjestetty tilaisuus Victoriajärven rannalla Kampalassa
www.gaystarnews.com

Turkki, Izmir
Izmirin (Turkin kolmanneksi suurin kaupunki, noin 3 milj. asukasta) kaupunginjohto oli antanut luvan pride-paraatiin kuten ennenkin ja mielellään, mutta alueen kuvernööri kielsi paraatin, koska se hänen mukaansa provosoisi terrorijärjestöjä. Kiellosta suivaantuneet järjestivät kuitenkin ehtoopuolella mielenilmausparaatin homo- ja transfobiaa vastaan, ja kaikki sujui häiriöittä, useita kuvia.
kaosgl.org
Tänä viikonloppuna vuorossa Mersinin, Gaziantepin ja Denizlin pridet, Istanbulin pride on 26.6. eli kahden viikon kuluttua.

Saksa
Düsseldorf, 39 kuvaa
www.queer.de
Dresden, 28 kuvaa
www.dnn.de

Meksiko
Puerto Vallartan neljäs pride, 23 kuvaa
www.advocate.com

Utah
Mormonien pääkaupungin Salt Lake Cityn pridessä riitti väriä ja ohjelmaa jokaiselle
www.advocate.com

Brasilia
Sao Paulon paraati oli maailmanennätys, useita kuvia
www.advocate.com
---
Urheilu-uutinen
Homomiesten rugbyjoukkueet ottivat mittaa toisistaan Tennesseen Nashvillessä. Maailmanmestariksi taisteli eli Bingham Cupin voitti aussien Melbourne Chargers, seuraaviksi tulivat San Francisco Fog, Washington D.C. Renegades ja Sydney Convicts. Homomiesten Bingham Cup on maailman suurimpia rugbykilpailuja.
www.advocate.com
----
Eläimellistä
Päivi-haukan kuulumisia
Viime keväänä seurasimme mehiläishaukka Päivin matkaa Suomeen. Päivi lensi talveksi Etelä-Afrikkaan, josta se on taas matkalla kohti Vesilahtea. Tämänhetkinen yöpymispaikka näyttää olevan Länsi-Ukrainassa.
koivu.luomus.fi

Päivin pesintäpaikkakunnalta kantautui tällainen uutinen:
yle.fi
Ylös
human Vastaa184 / 224 
11.06.2016, 20:40 "Tiguan takaluukku aukeaa jalan heilautuksella"



Kyse siis Volkswagenin uudesta katumaasturista.
Ylös
human Vastaa185 / 224 
11.06.2016, 20:46
Viestiä on muokattu
Pete, mikä henkinen ongelma sinulla on uskomusten ongelmien käsittelyä ja arvostelua kohtaan?

Eiväthän uskomukset mikään tabu voi tietenkään olla, koska ne ovat uskomuksia ja varsin luonnottomia.
Suomessakin kristinuskomus on hlbt-fobioiden pääasiallinen syntipukki, kuten kaikki hyvin tiedämme.

Kiikutahan Pete hoitoon paavi, sekä joukko piispoja, patriarkkoja ja imaameja jos haluat paapoa uskomuksia.

Tuo Vesilahden kirkkoherrakin, josta Havainnoija linkitti, on keskusteluohjelmissa kuitenkin ollut eriarvoistamassa homorakkautta, mutta julistaa sitten oman feminiinisen suuntautumisensa olevan muka ihan kaikkien juttu "Minulla on feminiininen puoli persoonassani mukana. Uskon, että jokaisessa meissä on myös vastakkainen sukupuoli." Ilmeisesti hän myös julistaa samanlaisia hölynpölyjä joistain mielikuvitusolennoista :P
Ylös
human Vastaa186 / 224 
11.06.2016, 23:58
Viestiä on muokattu
Pride:tys onkin lisääntynyt mukavasti

- Usakeskeinen lista, jossa myös kuukausilistausten lopussa muun maailman Pridejä www.gaypridecalendar.com

- ja täällä Globaalimpi listaus www.nighttours.com
Ylös
Havainnoija Vastaa187 / 224 
23.07.2016, 22:00
Viestiä on muokattu
Politiikan viikkoja

Paavo Urhona
Entinen kansanedustaja ja presidenttiehdokas, nykyinen europarlamentaarikko, uuden puolueen perustaja sekä paljon muuta Paavo Väyrynen on ehtinyt kaikkien kiireidensä keskellä kirjoittaa ja ohjata näytelmän, jota esitetään Keminmaan kesäteatterissa. Näytelmän päähenkilö on Urho Kekkonen, jota näyttelee Paavo Väyrynen.
www.iltalehti.fi
Kiinnostuneille tiedoksi, että viimeinen esitys on 8. elokuuta, joten vielä ehditte.

Hyvin tiedetty
Kalevaan taiteileva Jari piirsi tämän yli neljä vuotta sitten keväällä 2012. Hyvin tiesi:
www.kaleva.fi
----
Urheilu-uutinen
Rion kesäolympialaisiin osallistuu tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin 36 kaapista tullutta urheilijaa, joiden joukossa myös Ari-Pekka Liukkonen.
www.advocate.com
---
Ulkomailta

Valko-Venäjä: Nakuna duuniin
V-V:n diktaat..., tarkoitan maanisä ja valtionpäämies Aleksander Lukašenko piti kansalleen puheen, jonka lopussa hänen tarkoituksensa oli muistuttaa kansalaisia tavallisista tärkeistä asioista eli jokaisen tulisi kehittää itseään ja tehdä töitä. Sellainen diktator..., siis inhimillinen erehdys Aleksanderille sattui, että hän käytti kehittää-teonsanassa väärää tavua, joten hän tuli kehottaneeksi riisuutumaan ja tekemään töitä. Kuuliaiset alamaiset tietenkin tottelivat, ja tuota pikaa sosiaaliseen mediaan ilmestyi kuvia työpaikoilta.
Uutinen ja pari kuvaa
www.cbc.ca
Useita kuvia
www.thegailygrind.com
---
Eläimellistä
Tässä on, tuota niin, kissavideo, joo
www.iltasanomat.fi

Kesän iloja: Ruokailua terassilla
www.kaleva.fi

Röyhkeästä taskuvarkaasta saatiin kuva itse teossa Tampereella, tunnistatko?
www.tamperelainen.fi

Lämpöistä kesää kaikille!
Ylös
human Vastaa188 / 224 
17.08.2016, 12:14 Mitäs mieltä olette, oiskos Lempäälän kuntakeskusta Suomen STONDIS-kunta?

www.google.fi

Hauskaahan tuolla näyttää olevan sekin, että kirkkokin on ihan pallien juuressa ; )
Ylös
Havainnoija Vastaa189 / 224 
19.08.2016, 22:22
Viestiä on muokattu
Politiikan viikot

Orpo vääntäjänä
www.kaleva.fi

Passeli korkeus
www.kaleva.fi
__

Parisuhteet ja vihkiminen

Etsintä uusiksi
www.kaleva.fi

Elämänkumppanit Kalle ja Grobi
muuttivat Berliinistä Hampurin Hagenbeckiin. Siellä heitä olivat vastassa jo pidempään seurustelleet Juan ja Carlos. Yläkuvassa Kalle ja Grobi.
www.eimsbuetteler-nachrichten.de
Pingviinit kuuluvat lintuihin. Niitä elää luontaisesti eteläisellä pallonpuoliskolla etelämantereelta tropiikkiin saakka. Kalle ja Grobi ovat keisaripingviinejä, Juan ja Carlos puolestaan perunpingviinejä, joita kutsutaan myös humboldtinpingviineiksi.

Osittaisratkaisu
www.kaleva.fi
___

Ulos kaapista

Espanjalainen taitoluistelija
Javier Raya, joka on osallistunut niin olympialaisiin kuin maailmanmestaruuskisoihinkin, tuli kaapista yhdessä miesystävänsä, amerikkalaisen neurotutkijan Andrew Nicholsonin kanssa.
www.queer.de

Mister Internacional España 2016
Daniel Rodríguez ( www.instagram.com ) on ensimmäinen avoimesti homo Mr Espanja. Hän kertoo läheistensä tietäneen asian jo kauan, eikä hän kertomansa mukaan ole kohdannut syrjintää.
www.abc.es
___

Henkien taistelu?
Paavi Jorge Bergogliolle sattui haaveri eli hän niin sanotusti kaatui rähmälleen mennessään pitämään messua Puolassa. Uutisten mukaan lankeamisesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta epäselväksi jäi, lipsahtiko Jorgen huulilta tapahtumahetkellä vastapuolen hengen nimi.
___

Lisäys

Trumpin patsas
herätti hilpeyttä San Franciscon Castrossa, joka on homo- eli sateenkaarikaupunginosa. Patsaan juuressa lukee "The Emperor has no balls".

www.sfgate.com

Samanlaisia patsaita ilmestyi kaikkiaan kuuden kaupungin keskustaan.
Ylös
Havainnoija Vastaa190 / 224 
09.09.2016, 22:22 Suomi, asiallista

Syyskuun alku toi kylmät yöt ja lämpimät päivät. Kuvagalleria Keski-Suomesta:
yle.fi

Varttuneessa iässä
Yle eli Yleisradio Oy-Rundradion Ab täytti 90 vuotta tänään (9.9.). Ylellä on 4 televisiokanavaa, 4 HD-kanavaa, 6 radiokanavaa, teksti-tv sekä mobiili- ja internetpalvelut.
Ylen tarina-sinun tarinasi
yle.fi
----
Kevyempää

Hieman kotijumppaa Tomin opastuksella:
www.gaystarnews.com
---
Politiikan viikot
Maan asiat kuntoon: Pääministeri esitti selvät sävelet fläppitaululla
twitter.com

Aina ajankohtaista
www.kaleva.fi
---
Eläimellistä: Uutisia nisäkkäistä
Suomessa on havaittu delfiinien lentävän. Amerikasta tulleen uutisen mukaan siellä on todistettu, että siatkin lentävät:
uploads.disquscdn.com
---
Se seksistä
Kaksi varttuneeseen ikään ehtinyttä mieshenkilöä istui iltaa Ikiliikkuja-baarissa. Jossain vaiheessa toinen kysäisi, että millaista se seksielämä nykyään on. -Se on kuin eläke, vastasi toinen. Kerran kuussa ja liian vähän.
Seksikästä viikonvaihdetta kaikille!
Ylös
human Vastaa191 / 224 
11.09.2016, 19:12
Viestiä on muokattu
Perjantai, 16.9. onkin varsin KEVENTÄVÄ, kun Helsingin Kauppatorin kupeessa, Presidentinlinnan edustalla järjestetään klo 22 - 01 täydenkuun NAKU-UINTI -tapahtuma

www.allasseapool.fi

Eli minkään uskonnon määräämään uima-asupakkoon ei tarvitse alistua, vaan voi luonnonluomasti nakuna pulahtaa 27-asteiseen lämmitettyyn ulkoilmauima-altaaseen ja 80-asteiseen saunaan ja jopa vuodenajan merivesilämmön merivesialtaaseen.

Samalla uima-altaalla voi olla alasti kaikki sukupuolet. Mutta hotimmat alastonsaunat ovat erikseen miehille tai naisille - reilusti varmastikin värkkien mukaan.

Paikalla on dj ja musaa tuolloin ja jo aiemminkin illalla.

www.allasseapool.fi

www.allasseapool.fi

Iloisia kevennyksiä perjantai-iltaan!
Ylös
human Vastaa192 / 224 
16.09.2016, 18:21
Viestiä on muokattu
Kun täällä niin monessti kaikki muut paitsi minä sorsivat ja ovat hissunkissun trans-bi-drag -ihmisistä,
eikä Ranneliike ole lainkaan ennakko-uutisoinut vielä, niin tänään perjantaina 16.9. on noista identiteeteistä kiinnostuneille tapahtuma,
Stadin parhaassa ja komeimmassa HLbt-Yökerhossa, Herculeksessa

Mega-Paulan emännöimä Drag Artist -kisa www.megapaula.com

Tuonne kannattaa mennä siis eritoten trans-bi-mekkoilu -suuntautuneitten nautiskelemaan.

Ja on siellä homoMiestenkin silmäniloksi, toistensa lisäksi, Scandinavian Hunksitkin lavalla esittelemässä miehisiä avujaan - eli hyvin homomaisen oloista ohjelmaa heiltä.
Ylös
human Vastaa193 / 224 
23.09.2016, 20:29
Viestiä on muokattu
Näin perjantaina voikin todeta, että huomisella lauantaille onkin luvassa vipinää, sillä Helsinkiin on koottu kaikkiaan 5 mielenilmaustapahtumaa, erinäisistä aiheista, poliittisen väkivallan vastustamissesta aina jopa rakkauden vastustamiseen asti.
persujen nuorisosiivestäkin Sebastian Tynkkynen kertoo somessaa (käskystä, muttei mieluusti) olevansa tulosssa osallistumaan Peli poikki -mielenilmaukseen.

Siksipä tässä perjantaille aika ajankohtainen laulu, moneltakin taholta.

Ensin muslimimaailman laulajamegatähtien (mm. Cheb Mami ja Khaled) sekä israelilaisen Noan siivittämänä

www.youtube.com

(ovat muuten kaikki ihan hienosti hengissä edelleenkin, vaikka uskonnoista vapaasta maailmasta ja ihmiskuntamme ykseydestä laulavatkin tuossa)

www.youtube.com

Ja ihmeiden aika ei sittenkään ole ohi, sillä huolimatta siitä että Venäjällä on "uskovaisten tunteiden loukkaamis" -kieltolaki,
nämä lapsoset uhmasivat sitä www.youtube.com

Imagine! Ajatteles!
Ylös
Havainnoija Vastaa194 / 224 
23.09.2016, 22:44 Monenlaista

Politiikan viikot
Talous elvytykseen
www.kaleva.fi
Niin
www.kaleva.fi
--------
Uskonnon maailmasta: Hänen toinen tulemisensa
Amerikkalaisilla fundamentalistijärjestöillä on Jerusalemissa kamerat, jotka on suunnattu Öljymäelle, jotta messiaan toinen tuleminen voitaisiin näyttää ihan livenä ( nuotta.com ). Nyt he voivat poistaa kameransa, sillä englantilainen Jesus Christ sanoo, että se on hän.
Christ aikoo puuttua polttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joista hän mainitsee mm. tv-luvan poistamisen. Ai niin, homous on tietenkin väärin yms.
www.pinknews.co.uk
--------
Eläimellistä
Kädellisten käyttäytymisestä
www.iltalehti.fi
Mitä Etelä-Suomen pelloilla tapahtuu öisin?
www.iltasanomat.fi
--------
Maailma muuttuu - ja ihmiset
Kävellessäni tänä viileänä syyspäivänä kotikaupunkini katuja tuli mieleen, kuinka paljon se ja koko maailma on muuttunut sen jälkeen, kun kauan sitten erään syyskuun loppupuolella seurasin maailmanmenoa Mondellossa ( it.wikipedia.org ). Olen harvoin hankkinut matkamuistoja, mutta silloin ostin Claudio Baglionin ja Gianni Morandin musiikkikasetteja. Tämä seuraava iskelmä tuli mieleeni tänään. Siitä on tehty sovituksia monelle kielelle, myös suomeksi, mutta unohdetaan ne ja kuunnellaan alkuperäistä.
Gianni Morandi: Il mondo cambierà (Maailma muuttuu)
www.youtube.com
Rauhaisaa viikonloppua kaikille.
Ylös
human Vastaa195 / 224 
30.09.2016, 13:19
Viestiä on muokattu
30.9.1966, eli 50 vuotta sitten tästä perjantaista Suomen posti- ja lennätinlaitos palautti Ruotsiin, siellä suomennetun ja Suomeenkin postiennakkotilauksina myydyn Rakkaus-novellikokoelman tilauksia, Suomen oikeusministeriön päätöksellä, koska teos sen mukaan loukkasi sukupuolikuria ja säädyllisyyttä. Teoksessa oli ruotsalaisten kirjailijoiden novelleja rakkauserotiikka-aiheesta, taidepiirroksilal ja -kuvilla höystettyinä ja novellisarja pyrki olemaan laadukkaampi vaihtoehto tuolloin Ruotsissa yleistyneelle pornolehdistölle. Teosta oli tilattu Suomeen useita satoja kappaleita, mutta ne koottiin ja palautettiin Helsingin, Turun ja Tornion posteista Ruotsiin.

Kyse olis tästä novellikokoelmasta: sv.wikipedia.org

Joten jonkun verran on Suomessa avarruttu sitten noiden aikojen ja päästy maallisen hyvän puolelle vankemmin.

Tietääköhän joku, oliko tuossa novellikokoelmassa mukana myös homorakastelu-novelleja?
Ylös
human Vastaa196 / 224 
30.09.2016, 13:33
Viestiä on muokattu
Perjantain komealle säälle ja maallisen sivistyksen voittokululle,
Ranskasta hieno, äskettäin julkaistu laulu,
jonka video melkeinpä kuin suomalaisrantamaisemassakin:


Alvin Point - Il a dit www.youtube.com


ranskaa taitamottomille lyriikka (konekäännöksenä) näin:

Alvin Point - He said

Lyrics :

He met for the first time
In secret, that summer evening
Is gone prove

He moves like an absent soul
In these ways he dared not take
He feels free and escapes

Him, he lives in self-denial
A invent another me
Will draw another path

He met for the first time
And saw in his eyes
This he refused to see

He said lie down with me
Look at the stars
See how it shines
He said kiss me here
Under the sky that night
Life is Beautiful

He kissed for the first time
Walked away from his hero
Together they reveal

With it no longer sees time running away
Only see the world turns
And no longer hears the voice of the good

It has approached for the first time
Without thinking about the judgments of some
Contempt, intolerance

Refrain

He said kiss me here
Under the sky that night
Life is Beautiful


EDäMmän puolella perjantai-danceclub-tunnelmia voi aina nostattaa kattoon, 3D-ledien lisäksi tällä, homomiehiä yhteensaattaville fag hag -naistuttavillekin Gloriaa suitsuttavalla remixillä, jossa hyvä-äänisen Examplen lauluseuraan on liitetty toinenkin mies:
(she) Changed The Way You Kiss Me - I Guarantee You Miss Me

www.youtube.com
Ylös
Havainnoija Vastaa197 / 224 
01.10.2016, 00:25 Monenmoista

Politiikan viikot
Kaikki kunnossa?
www.kaleva.fi
Esilämmitin
www.kaleva.fi
------
Muistojen albumista: Vanhat valokuvat
www.kaleva.fi
------
Tanukselle ja Räsäselle valkeni
themetapicture.com
------
Ihmisen ikäennätys?
Verkkojulkaisu ranneliike.netin sivulla ”homohistorian merkkipäiviä 25. elokuuta” kerrotaan, että amerikkalainen kirjailija Truman Capote syntyi vuonna 1824 ja kuoli 1984 ( ranneliike.net ). Vanhaksi eli.
------
Kesän mansikka-aika
jäi lyhyeksi, mutta Pohjois-Pohjanmaalla kehitetty uusi lajike tuotti satoa:
www.kaleva.fi
------
Blondien ihmeellinen maailma: Lintu vai kala?
www.iltasanomat.fi
------
Kalenterien aika
Hyväntekeväisyyskalentereita on taas ilmestynyt eri maissa
www.gaystarnews.com
------
Lopuksi puuhastelua Aa- ja kd-henkisille: Askartele oma foliohattu
yle.fi
Ylös
human Vastaa198 / 224 
01.10.2016, 14:59
Viestiä on muokattu
Perjantai-dagenefterissä Yhdysvalloissa on muistettu, ensi kuun vaalien alla, viime metreillä, että kyse ei olekaan uuden presidentin valinnasta, vaan uuden sotapäällikön valinnasta.

Koska Yhdysvallat on ollut sodassa 91 % vuosista, itsenäistymisestään 1776 lähtien - sotinut 219 vuotta ja vain 21 vuotta ollut rauhan ajassa.
Täällä listaus Usa:n sodista 2011 asti: www.washingtonsblog.com


Noh, käy niin tai näin, historia tuntee toki monia naispuolisiakin sotapäällikkö-hallitsijoita jo ennestäänkin
www.themarysue.com
www.guide2womenleaders.com
Yhdysvaltain alueellakin on ollut monia naispuolisia valtionpäämiehiä jo aiemminkin ihan natiivisti en.wikipedia.org

Ja onhan se niin, että niillä, keillä asetehtaita talouden yhtenä kivijalkana, niillä war weapons use -show must go on! (sama venäjäksi, kiinaksi, ranskaksi, britanniaksi, italiaksi ja ruotsiksikin)
Ylös
human Vastaa199 / 224 
03.10.2016, 02:14
Viestiä on muokattu
Viime perjantailta ihan unohtui laittaa tämä:

Väitetään että homot ja bissetkin puuhaavat kovasti pyllyn kanssa, mutta tämä kristitty pastori James David Manning vasta onkin anus-orientoitunut ihan vimpan päälle

www.youtube.com

Eikä kyseessä ole komediahahmo, vaan ihan ehtaa kristillisyyttä
en.wikipedia.org
Ylös
Pete Vastaa200 / 224 
03.10.2016, 21:10 Olihan tämä jostain komediasarjasta? Olihan?
Ylös
human Vastaa201 / 224 
14.10.2016, 20:06
Viestiä on muokattu
Nyt jo perjantaina kutkuttaa mieliä, miten naisrakas Saara Aaltomme pärjää viikonloppuna Britanniasa The X Factor -kisan toisessa liveyleisölähetyksessä.

Viime viikonloppunahan kisan "kiintiö-ei-britti" Saara joutui pudotusuhan alaiseksi, mutta selvisi sitten kuitenkin jatkoon.
(asiasta tosin on veikkailuja siitäkin että Saara olisi ollut yleisöäänestyksen paras, mutta laitettiin ohjelmajännityksen vuoksi kisaamaan vähiten yleisöääniä saaneen "laulu-ja esiintymistaidottoman" tyttöpoika-Bratavion kanssa pudotuksesta)

Saara on laulellut kisassa balladeja ja Disney-iskelmiä, mutta nyt viikonloppuna tahti muuttuu, sillä teemana on afroamerikkalainen Motown soul-musa.
Kisakappaleen Saaralle on valinnut mentori-tuomarinsa Sharon Osbourne, joten mielenkiinnolla odotamme, mitä tuleman pitää.
Saara kertoi viikolla että tyyli muuttuu viikonloppuna, aiempiin kisaesityksiinsä verrattuna, mikä onkin oikein tervetullutta - oikea ote voi jopa sulattaa brittien jäätävät brexit-sydämet "from abroad"-kisaajaa kohtaan.

60-luvulta tunnettuja Motown soul -tähtiähän olivat mm. Temptations, Marvin Gaye, Diana Ross & Supremes, Smokey Robinson & Miracles, Marvelettes, Martha Reeves & Vandellas jne. ja Motown-soundin musiikkia ovat tehneet myöhemmin muutkin.
Suomessakin Motown-hittejä ovat coveroineet monet artistit, mm. Kirka, Paula Koivuniemi, Markku Aro, Ami Aspelund ja 80-luvulla Clifters.

Mahdollisuuksia on vaikka millä mitalla, mm.

The Supremes & Diana Ross
You can't hurry love www.youtube.com
(Phil Collinskin coveroi tuon www.youtube.com )
(ja josta Clifters teki Jaana Rinteen lyriikoin rattomies-parodian www.youtube.com )
You keep me hangin' on www.youtube.com
(tuonhan coveroi mm. Kim Wilde www.youtube.com )

Saaralle sopisi toki myös Diana Rossin Motown-tyylinen 80-luvun hitti I'm Coming Out
www.youtube.com
Diana Rossin Stop, in the name of love -motown-hitin levytti Kirkakin,
mutta tässä naistriolta www.youtube.com

Martha & The Vandellas Dancing in the Streets www.youtube.com
(tuota 80-luvullakin coveroivat Mick Jacker & David Bovie)

Marvin Gayen Motown-hitin I Heard It Through The Grapevine lyriikka on varsin sukupuolineutraali
www.youtube.com
ja The Velvelettes - Needle In A Haystack -kappale ikuisuuskysymysten äärellä
www.youtube.com

Ja Michael Jacksoninkin uran alku on aidosti Motown-ajassa
www.youtube.com

Markku Aro coveroi taannoin Reach out Motown hittiä näin
www.youtube.com

Ja onhan siellä paljon Motown-mieslaulajien hittejäkin; tässäkin 4 toppia ottaa mieshoukutuksista mittaa
www.youtube.com

The X Factorin youtube-kanavalta viimeviikonloppuista Saara Aallon esitystä on katsottu 1,5 miljoonaa kertaa; kun seuraavaksi eniten katsottua esitystä on katsottu 0,8 miljoonaa kertaa.
Toivotaan että Saara vie britit Motown-euforiaan lauantai-iltana.
Kisaesitykset tulevat silloinkin varmasti melko piian lähetyksen jälkeen youtubeen (ellei niitä muuta kautta katso).
(huom, sub:n näyttämät jaksot ovat muutaman viikon jäljessä)
Ylös
Havainnoija Vastaa202 / 224 
14.10.2016, 22:00
Viestiä on muokattu
Politiikan viikkoja
Uusi ihastus
www.kaleva.fi

Salaseura Opus Dein ja ulkoministeri Simo Sonnin yhteys
tapiotuomaala.puheenvuoro.uusisuomi.fi
------
Rakentaminen: Euroopassa hommat hoituu
Berliinin lentokenttä, Etelä-Italian moottoritie, Edinburghin raitiotie ja Suomen pääkaupunkiseudun Länsimetro
yle.fi

twitter.com
------
Syyskuun loppupuolella vietettiin kansainvälistä kahvin päivää
www.gaystarnews.com
------
Lopuksi päivän toteamus kassajonossa:
”Tottakai voin olla kanssasi samaa mieltä, mutta sittenhän me molemmat olisimme väärässä.”
Ylös
human Vastaa203 / 224 
14.10.2016, 23:35
Viestiä on muokattu
Uutisotsikointien perusteella homopareille näytetään vihreää valoa:
"Helsingin hiip­pa­kun­ta­val­tuus­to hyväksyy homoparien vihkimisen"
www.kaleva.fi

Esille on tullut myös pakkoavioliiton omaisia piirteitä:
"Helsingin hiippakuntavaltuusto vaatii homoparien vihkimistä"
yle.fi

Uutisotsikointien perusteella biseksuaaleilla tai trans-pareilla tilanne vaikuttaa vielä avoimelta, eivätkä ainakaan vielä esittäneet vastaavia vaateita.

Asia on tosin epäselvä, koska kyseisen valtuuston esityslistoissa ja pöytäkirjoissa on "tuon taivaallista" viivettä
www.helsinginhiippakunta.evl.fi -?-> kappeli2.evl.fi
(Tuo voi selittyä sillä että aiemmin on uutisoitu noitten piirien kokouksissa olevan käytäntönä mittavat alkoholitarjoilut)
Ylös
Havainnoija Vastaa204 / 224 
22.10.2016, 00:08
Viestiä on muokattu
Politiikan viikkoja

Pelottavat pellet
www.kaleva.fi
Toinen vei
www.kaleva.fi
Ei herkille
www.kaleva.fi
--------
Eläinystävät

Englanti: Dan ja joutsenet
Dan Sidley sai parlamentin ylähuoneen (House of Lords) kunnianosoituksen eläinsuojelutyöstään. Hän hoitaa loukkaantuneita joutsenia Barlowin luonnonsuojelualueella.
Ensimmäisessä kuvassa Dan ja kyhmyjoutsen, toisessa kuvassa Danin takana on paketoituina kaksi ilmeisesti siipensä loukannutta laulujoutsenta (Suomen kansallislintu), kolmannessa Dan aviomiehensä Luke Marriottin kanssa, neljännessä on hoidettavana nähdäkseni kyhmyjoutsen ja viidennessä Danin kanssa eläinsuojelujärjestön edustajia ja paronitar Gale.
www.gaystarnews.com
Tällaisia hyviä uutisia voisi julkaista useammin.
--------
Muita ulkomaanuutisia

USA: Gayläisen vastoinkäymisiä
Gene King on gayläinen, sillä hän asuu Gay-nimisellä pikkupaikkakunnalla Georgiassa. Vastoinkäymisiä pukkasi, kun hän anoi liittovaltion maatalousministeriöltä lupaa kuljettaa nautakarjaa osavaltiosta toiseen. Byrokraattien tietokone ei hyväksynyt Gay-nimistä kotipaikkakuntaa. Jossain vaiheessa ministeriöihminen uhkaili, että lupaa ei heru, ellei nimeä muuteta esim. Bayksi. King oli kimpaantua, ja sanoi tuohtuneena, että hänhän ei asu missään Bayssä vaan Gayssä. Tapahtuneesta on kulunut vuosi, joten luultavasti/toivottavasti King on saanut lupansa.
www.pinknews.co.uk
King kertoi, ettei hän tunne yhtään gaytä Gayssä, mutta muualla kylläkin.

Luxemburgin suurherttuakunnan poliisi
pyytää ohikulkijoilta havaintoja epäilyttävästä ajoneuvosta. Derenbachin lähistöllä sijaitsevalta pellolta pöllittiin röyhkeästi 160 kaalinpäätä ( www.wort.lu ). Colpachissa varkaille kelpasivat kurpitsat. Kasvissyöjät konnanteossa?
--------
Päivän toteamus tavaratalossa:
”I will love you forever...tonight”.
Ylös
Havainnoija Vastaa205 / 224 
28.10.2016, 22:40
Viestiä on muokattu
Politiikan viikot

Puolueellista
www.kaleva.fi
Ratkaisu vanhustenhoitoon
www.kaleva.fi
------
Julkkisjuoru
Vihille Britanniaan vai USA:han? Tom ja Dustin eivät ole vielä päättäneet.
www.gaystarnews.com

Lontoon homomiesten kuoro 25-vuotias
LGMC perustettiin 1991 ja ensi kuun loppupuolella se järjestää 25-vuotisjuhlakonsertin Lontoon Royal Festival Hallissa. Kuorossa on yli 200 jäsentä.
www.gaystarnews.com

Baden-Württembergin osavaltion Cannstattissa järjestettiin perinteinen sateenkaarikansanjuhla Gaydelight, 52 kuvaa
www.stuttgarter-zeitung.de
------
Eläinystävät

Vuoden 2016 luontokuvassa
kiiruna (Lagopus muta, ruotsiksi fjällripa, viroksi lumepüü) ihailee maisemia Saanan laelta. On siis upea kuva.
yle.fi

Kulkuri-Päivi
Mehiläishaukka (Pernis apivorus, ruotsiksi bivråk, viroksi herilaseviu) Päivi on viettänyt kulkurin elämää. Se saapui keväällä liian myöhään Vesilahdelle, eikä ehtinyt pesiä. Paluumatkalle Afrikkaan se lähti 29. elokuuta, valitsi läntisen reitin ylittäen Välimeren Sisiliasta Libyaan, ja on tällä hetkellä Angolan pohjoisosassa.
koivu.luomus.fi
Ylös
human Vastaa206 / 224 
29.10.2016, 17:51
Viestiä on muokattu
Juuh, upea on kiirunan maisema ja lisäksi se näkee tuon maiseman eri näköisenä, kuin me ihmiset, sillä ihmisillä on trikromaattinen värinäkö, kun taas päiväaktiivislla linnuilla, kuten kiiruna, on tetrakromaattinen värinäkö ja niiden värinäkö on myös tarkempi, kuin ihmisellä, eli ne erottavat värisävyjä ihmistä enemmän
fi.wikipedia.org
fi.wikipedia.org

Koirat taas näkevät tuon maiseman ihmistä vähävärisemmin, sillä koirat ovat täysin punavihersokeita, eli näkevät kyllä sinisen sävyt, mutta puna-kelta-ruskea-vihreä onkin niille samaa, erottuen vain väriasteina.
planeetanihmeet.wordpress.com


Torstaina ehdin olla hetken jo toiveikkaana, kun julkistettiin että Saara Aalto esittää tänä lauantai-iltana Lontoossa X Factorissa Lady Gagan Bad romance -kappaleen, että hoksaisivat että siitä parhaat versiot ovat jazz/swing-versiot
www.youtube.com
ja kappalehan on oiva myös swing-lindyhoppiin, kuten tämä naispari Brasiliassa näyttää mallia
www.youtube.com
(tanssimusana ehkä tämä www.youtube.com swing-cover-version)
mutta taitaa mennä kuitenkin perinteisempänä gagamaisempana showna. Joten tsemppiä sille!


Lontoon homomiesten kuorohan kävi, alle 2kymppisenä 2009 konsertoimassa Helsingssäkin ja lauloivat jopa suomeksi : )
sortovallan väistymisestä, joten taisivat ennakkoaavistaa yhdenvertaisen avioliiton voittokulkua
www.youtube.com
Tuonvuotinen Hki Pridekin sai heistä osansa
www.youtube.com
- kera oman Out'n Loud -homomieskuoromme, josta miehiä eturivissä tässä:
www.youtube.com
Ylös
Havainnoija Vastaa207 / 224 
04.11.2016, 17:05
Viestiä on muokattu
Politiikan viikot

Huvennut huulirasva
www.kaleva.fi

Turvana
www.kaleva.fi
Mielipiteet jaossa
www.kaleva.fi
------
Saunareissu
www.kaleva.fi
------
Maailman pridet

Taipei, Taiwan
14. pridekulkue keräsi noin 80 000 marssijaa. Priden tämänvuotinen teema oli avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille:
www.taipeitimes.com

Taipein pride-viikonloppu, videolla paljon paikallisia homomiehiä:
www.youtube.com

Avioliittolain muuttaminen tasa-arvoiseksi tullee jossain vaiheessa parlamentin käsittelyyn:
www.taipeitimes.com
------
Eläinystävät
Sinisorsa laskeutuu jäälle
www.facebook.com
------
Ylös
human Vastaa208 / 224 
05.11.2016, 20:35
Viestiä on muokattu
HomopingviiniPariskunta Dotty ja Zee juhlivat parisuhteensa, siis oikeastaan avioliittonsa 10-vuotispäivää

www.pinknews.co.uk

Sydämelliset Onnittelut Heille!

- - -

Viikon somekohuna on ollut raivokas suudelma, johon Ryan Reynolds ja Conan O’Brien intoutuivat 25 sekunnin ajaksi

www.youtube.com (3:50 kohdasta)
Ylös
Havainnoija Vastaa209 / 224 
11.11.2016, 22:58
Viestiä on muokattu
Sateenkaaren värejä Jyväskylän kaupunginvaltuustoon?

Uimari Ari-Pekka Liukkonen päätti jatkaa uintiuraansa ja pärjäsi hyvin maailmancupin osakilpailuissa, kertoo urheilusivusto.
Liukkonen on jo pitkään ollut kiinnostunut mm. yhteiskunnallisista asioista, ollut jo pitempään puolueen jäsen, ja nyt hänet valittiin vihreiden kunnallisvaaliehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin.
www.ksml.fi
------
Kollikalenteri
Kisu ry:n kalenterissa poseeraavat kissoja auttavat miehet kissojen kera
www.iltasanomat.fi
------
Maailman pridet

Palm Springs, Kalifornia
104 kuvaa
www.advocate.com

Honolulu, Havaiji
104 kuvaa
www.advocate.com
-----
Eläinystävät

Maakotkat liitävät jälleen Skotlannin yllä
Skotlannin epävirallinen kansallislintu ei ole enää vaarantuneiden listalla
yle.fi

Mehiläishaukka Päivi
on edelleen Angolassa. Talvehtimisseutu on Etelä-Afrikan tasavallassa, joten matkaa on vielä jäljellä
koivu.luomus.fi
------
Talvi tuli tavallista aikaisemmin. Jäätyviä järviä ja kuurankukkia Keski-Suomesta
yle.fi
Ensi viikon puolenvälin paikkeilla pitäisi ennusteen mukaan lämmetä ja maan eteläosissa lumi saattaa sulaa pois, mutta katsotaan nyt...

Leppoisaa viikonvaihdetta kaikille.
Ylös
Havainnoija Vastaa210 / 224 
18.11.2016, 22:22
Viestiä on muokattu
Politiikan viikot

Superkuu ku(u)mottaa
www.kaleva.fi

Ratkaisu häiriköintiin?
www.kaleva.fi
------
Terveys: raivotautirokotteet
www.kaleva.fi
------
Liikenne: piäni juna
Hämeen hitaat pääsivät vauhtiin tai ainakin liikkeelle. Tampereen johtohenkilöt tekivät noin 109 vuotta sitten eli vuonna 1907 aloitteen raitiotien rakentamiseksi. Nyt on päästy niin pitkälle, että ensi vuoden (2017) keväällä asennetaan/on tarkoitus asentaa ensimmäiset kiskot Hämeenkadun länsipäähän. Jotkut valtuutetuista olivat huolissaan. Valtuutettu Satu Sipilä (kd) pelkää, että kaupunkilaiset käyttävät ratikoita itsemurhiin ja kuurot jäävät ratikoiden alle. Mikko Alatalo (kesk) kantoi huolta vandaalien uhreiksi joutuvista Audi-miehistä, Terhi Kiemunki (ps) huolestui Kalevan ABC-aseman kohtalosta ja Pertti Veltto Virtasta (ps) huolestutti Hallilan liito-oravien hyvinvointi.
www.tampere.fi
------
Kalenteri
Warwickin soutajien/melojien hyväntekeväisyyskalenterin esittelyvideo poistettiin välillä youtubesta, mutta nyt se on palautettu ja löytyy uutisen alapuolelta:
www.pinknews.co.uk
Warwick Rowers toimii mm. sateenkaarikansalaisten hyväksymisen puolesta ja homofobiaa vastaan.
------
10 mainosta, joissa sateenkaariteemaa
www.gaystarnews.com
------
Eläimellistä: lähimmät sukulaisemme lähikuvassa
www.suomenluonto.fi

Sääennuste piti paikkansa ja lumi, jota oli täällä vain pari senttiä, suli nopeasti. Ennusteen mukaan maan eteläosissa lämpötila on plussan puolella ainakin seuraavat 10 päivää. Pikkulintujen talviruokintakausi on menossa ja käyn päivittäin varmistamassa, että kahdella ruokintapaikalla on talipalloja ja siemeniä.
Ylös
Havainnoija Vastaa211 / 224 
25.11.2016, 00:05 Politiikan viikot

Leikkausesto hääkakulle?
www.kaleva.fi

Lapsenusko on ihmeellistä
www.kaleva.fi
------
Julkkisjuoru
Saara Aalto, joka on menestynyt Britannian X Factor -kisassa, kihlasi tyttöystävänsä Meri Sopasen, onnitteluni
www.gaystarnews.com
------
Tanssi ja liikunta
Kolme miesbodaria balettitunnilla. Ken on siroin?
www.youtube.com
------
Parisuhteet
Farmarit Dan ja Miki Australiasta kertovat elämästään ja miksi tasa-arvoinen avioliittolaki on heille tärkeä:
www.pinknews.co.uk
------
Kuningas kävi homokeskuksessa
Hollannin eli Alankomaiden kuningas Willem-Alexander kävi onnittelemassa maailman vanhinta edelleen toimivaa sateenkaarijärjestöä tutustuen samalla sen toimintaan. COC Nederland on toiminut yhtäjaksoisesti jo 70 vuotta. COC:n puheenjohtaja Tanja Ineke ja muut toimihenkilöt ja aktiivit kertoivat eri toimintamuodoista.
Useita kuvia
gay.nl
COC:n uutinen vierailusta
www.coc.nl
Uutinen kuningashuoneen verkkosivulla
www.koninklijkhuis.nl
------
Eläinystävät
Simpanssi opettaa poikastaan käyttämään keppiä työkaluna
www.iltalehti.fi

Rentouttavaa viikonvaihdetta kaikille.
Ylös
human Vastaa212 / 224 
25.11.2016, 02:35
Viestiä on muokattu
Toukojutut putkahtivat esille ranneliike.net

Havainnoija ei lukenut uutista ihan tarkkaan, eli Saara Aalto ja rakkaansa Meri Sopanen kihlautuivat jo elokuulla (august)
"Speaking to OK! magazine about the proposal in August, on the couple’s second anniversary, she said: ‘I washed off my make-up, put on my pyjamas and sat on the sofa. She just said, “Oh, we had a lovely day…” Then, “Will you marry me?”‘"
Mutta yhtä kaikki, Absolutely Fabulous! niin ja Paljon Onnea ja Rakkautta menestyksen keskelläkin.
Brittilandiassahan Saaran ja Merin rakkaussuhde tuli julkisuudessa tutuksi jo X Factor -kisan alkumetreillä, kun The Sun uutisoi siitä jo alkusyksystä ja kirjoittivat lokakuullakin näin www.thesun.co.uk
ja Mailkin www.dailymail.co.uk

Ensi vuoden häistäkin heillä on mediassa puhetta jo ollut Brittilandiassakin lokakuulla
www.thesun.co.uk (selaa uutisessa alaspäin)

Attitude haastatteli Saara Aaltoa jo myös attitude.co.uk

Tulevana viikonloppuna Saara kisaa jälleen, esittäen kaksi laulua, kuten muutkin 5 kisaajasta,
joten Android, iPhone -kapuloihin/tabletteihin tai Windowsille kannattaa asentaa ilmainen FilmOn Live Tv -appsi sovelluskaupasta ja valita sieltä sitten britti-tv -kanvat ja ITV-kanava lauantaina klo 22 Suomen aikaa (ja tuloslähetys sunnuntaina klo 22 Suomen aikaa).
Netin kauttakin voi yrittää kisaa katsoa, mutta se ollut ruuhkaisempi, eli www.filmon.tv tai www.filmon.com (nuo voivat mennä jumiin tai pätkiä, kun kisa alkaa).


Jännä yhteensattuma viikolla että Timo Soini mesosi avioliitto-vastustustaan niin paljon että ajoi itsensä sairauslomalle.
www.iltalehti.fi
Kannattaisi olla tervehenkisempi.
Ylös
Havainnoija Vastaa213 / 224 
25.11.2016, 03:03 "Havainnoija ei lukenut uutista ihan tarkkaan, eli Saara Aalto ja rakkaansa Meri Sopanen kihlautuivat jo elokuulla (august)"

Kyllä luin, mutta en maininnut asiaa.
Ylös
human Vastaa214 / 224 
25.11.2016, 03:25
Viestiä on muokattu
No hyvä. Julkkujuoru se ei ole ollut meillä eikä Britanniassa enään kuukausiin ; )

Saara Aalto muuten nosti hienosti mediassa esiin kokemansa koulukiusaamisen

www.ditchthelabel.org
Ylös
Havainnoija Vastaa215 / 224 
03.12.2016, 00:00 Politiikan viikot

Perheonnen häiritsijä ja toivekappale
www.kaleva.fi
Epävirallisten lähteiden mukaan erään tietyn valtion pääministeri soitti Ylen ´Entisten nuorten sävellahja´-ohjelmaan ja toivoi kappaletta Silence is golden.

Mökötys pois
www.kaleva.fi
------
Maailman pridet
New Delhi, Intia
Intian pääkaupungin pridessa vaadittiin homovastaisten lakien poistamista ja yhteiskunnassa ilmenevään syrjintään puuttumista
www.hindustantimes.com

www.miamiherald.com
------
Maailman bileet
Miami, Florida
www.gaystarnews.com
------
Tosimiehen joulukoriste?
Donald Trump kauppaa virallisella kotisivullaan kuusenkoristeeksi kullitettua pienoislippistä, joka kuulemma ”kertoo Donaldin sitoutumisesta joulun henkeen”.
shop.donaldjtrump.com
Jaahas, nyt menee alennuksella. Vielä pari päivää sitten hinta oli 150.
------
Pukeutuminen ja tyyli: harmaat verkkarit uuskäytössä
www.pinknews.co.uk
------
Eläimellistä
Makkaratehtaantieltä pelastettu Pigcasso-possu ryhtyi vesivärimaalariksi
www.iltasanomat.fi
Ylös
human Vastaa216 / 224 
10.12.2016, 14:55 Tämä viikonloppu on isolti dedikoitu kisajännitykselle, Saafa fixit brexit!

Saara ja Meri ovat saaneet X Factorin tuotantotiimiltä viime aikoina luvan että Meri saa viettää Saaran kanssa yöt yhdessä, koska ovathan he aikuisia ihmisiä ja kihloissakin.

Viime kesän lopulla siitä kihlautumisesta jotkut rakkauteen uskomattomat tahot nostivat kiistelyitä twitterissäkin

mobile.twitter.com

Onnea ja Menestystä heille, tänäkin viikonlooppuna!

Tänään lauantaina Saara Aallolta siis sekä soolo-laulu että duetto, vankkojen huhujen mukaan Adam Lambertin avustuksella.
Ja toivottavasti sitten sunnuntaina vielä kaksi lauluesitystä lisää, ihan finaali-kaksinlaulukisassa ...
Ylös
human Vastaa217 / 224 
10.12.2016, 16:43 Muistui mieleen että sekin tosi jännää, miten jo aiemmin hyväksi koettu kaava näyttää purevan Britannian suomalaisvalloitukseen jälleen. Taannoinhan naispariskunta, Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä valloittivat Muumi / Muumin -kirjoillaan Britanniankin ja muutakin maailmaamme. Heillä oli myös rempseää show-otettakin omana aikanaan, kuten vaikkapa esiintyä cowboysheriffeinä länkkäri-teemajuhlissa, eli samaa show-otetta, kuin Saarallakin.

annelinkirjoissa.files.wordpress.com

Ja nyt sitten jälleen naispariskunta, Saara Aalto ja Meri Sopanen tuntuvat ammentavan tuosta samasta menestyspotentiaalista.

Ihan Eeppistä!
Ylös
Havainnoija Vastaa218 / 224 
17.12.2016, 17:05
Viestiä on muokattu
Politiikan viikot

Ykköspostia
www.kaleva.fi

...joku voi tulla ikkunan taa...
www.kaleva.fi

Vanhaisäntä kepun porstuassa
Monitoimimies Paavo Väyrysen tuoreimpia tempauksia, joista kertova juttu kannattaa lukea.
demokraatti.fi
------
Sateenkaariasiaa

Suomen homohistoriaa
Ensi maanantaina 19.12. tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun kansanedustaja Oras Tynkkynen toimitti eduskunnalle maamme historian ensimmäisen lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista 19.12.2006 ( www.orastynkkynen.fi ). Aloite raukesi 13.3.2007. Tynkkynen jätti uuden päivitetyn aloitteen vuonna 2009 ( www.orastynkkynen.fi ).

EU-edustaja kertoo työstään ja elämästään
Euroopan parlamentin jäsen, italialainen Daniele Viotti oli saksalaisten koululaisten haastateltavana. Viotti kertoi mm., että on suuri etuoikeus toimia Euroopan parlamentissa, mutta samalla siihen liittyy raskas vastuu, koska tehtäviin kuuluu ajaa sekä oman maan että kaikkien EU-kansalaisten etuja. Hän kertoo toimivansa myös EU-parlamentin hlbti-ryhmässä ja olleensa järjestämässä kotimaassaan mm. Torinon pridea. Onnellinen hän sanoo olevansa kotona eli Torinossa miesystävänsä kanssa. Koko haastattelu:
www.badische-zeitung.de

Conchita Wurst
esitti vetoomuksen maanmiehilleen ennen Itävallan presidentinvaalia. Tämä tulee myöhässä, mutta Conchitan viestin sisältö on aina ajankohtainen. Video uutisen lopussa.
www.queer.de

Kauniit ja rohkeat
Gio Benitez ja Tommy DiDario menivät naimisiin huhtikuussa ( www.gaystarnews.com ), mutta vasta nyt heillä oli tilaisuus lähteä häämatkalle ( www.gaystarnews.com ).
------
Parempia juhlakoristeita, ei-trumpahtavia
www.gaystarnews.com
Vaatetusta aina tarvitaan, vinkkejä
www.gaystarnews.com
------
Vuoden sanoja

Bundespräsidentenstichwahlwiederholungsverschiebung
valittiin Itävallan tämän vuoden sanaksi. Se tarkoittaa vapaasti suomennettuna liittopresidentin ns. kierrosvaalin (keväällä oli kaksi äänestyskierrosta) uusinnan lykkääntymistä. Epäsanaksi valittiin puolestaan Öxit.
derstandard.at
------
Suomen luonto saa oman liputuspäivän
Ensi vuonna Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputtaa luontonsa kunniaksi. Sisäministeriö on antanut liputusmääräyksen elokuun viimeiselle lauantaille, joka on 26.8.2017.
Asia on huomioitu ulkomailla, tässä naapurimaan tv-uutinen:
www.svt.se
Ylös
human Vastaa219 / 224 
18.12.2016, 13:18
Viestiä on muokattu
Ja juuri kun luultiin että Britannian X Factorista päästään huoahtamaan, niin eikös se mylly vain yltynyt!

Uutisoitiin että Saara Aalto pitää ensi tiistaina 20.12. tiedotustilaisuuden Helsingissä hotelli Kämpissä, tilaisuuteen kutsujana Sony.
www.iltasanomat.fi
ja levytys-studio -pilkahduksiakin jo on, eli olisikohan Saaralla edelleen vauhti päällä : )
www.mtv.fi

Ja Britanniassa kohistaan, miten tiiviisti kisan voittaja Matt Terry ja kisassa mukana ollut Freddy Parker muuttavatkaan "miesluolaansa" yhteen?
www.iltasanomat.fi

Saara Aaltokin ehti julistaa että on Suomen ensimmäisiä avoimesti lesboja,
www.iltasanomat.fi
vaikka sekä se lesbous (kun on seurustellut aiemmin miehen kanssa) että etenkin se ensimmäinen avomuus ovat varsin kyseenalaisia, kun sentään esim. Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä olivat 1992 Itsenäisyyspäivänä Linnanjuhlissa, jonne mennään vain joko pariskuntana tai saattajan kera, eli viimeistään tuolloin koko tv-kansalle valkeni heidän parisuhteensa
www.studio55.fi
Noh, Saara Aallon Suomi-HLBT-historia-perspektiivi on ymmärrettävän 29-vuotinen, eli hän oli niin 5 v -napero vielä tuolloin.
Ylös
Havainnoija Vastaa220 / 224 
24.12.2016, 19:30
Viestiä on muokattu
Talvipäivänseisaus oli kolme päivää sitten, mutta tänään oli kyllä pimeintä/harmainta. Onneksi on keksitty värilliset liikennevalot, jotka tuovat piristystä harmauteen.
------
Maailman pridet, poimintoja vuoden varrelta

Sundsvall, Västernorrland
Sundsvallin prideen osallistui noin 3 000 marssijaa, mikä on uusi ennätys
www.svt.se

Podgorica, Montenegro
Montenegron pääkaupungin pridessa kehotettiin tukemaan sateenkaariperheenjäseniä sekä puuttumaan homo- ja transfobiaan. Toiveena oli tasa-arvoisen avioliittolain säätäminen.
www.balkaninsight.com

Odessa, Ukraina
Kaupungin ensimmäinen pride sujui ilman välikohtauksia
www.gaystarnews.com

Kiova (Ukraina), Varsova (Puola), Zagreb (Kroatia) ja Rooma (Italia), kuvia ja videoita
www.queer.de

Punta del Este, Uruguay
Eteläisellä pallonpuoliskolla on kesä ja Puntan pride järjestetään 10.-12. helmikuuta, joten matkan ehtii vielä hyvin varata:
www.facebook.com
Lisäinfoa
www.gaystarnews.com
------
Sateenkaarikuorot Bostonista, Aucklandista (Uusi-Seelanti), Los Angelesista, Lontoosta, Washingtonista, San Franciscosta, Mumbaista (Intia), Torontosta, San Diegosta ja Houstonista esiintyvät:
www.gaystarnews.com
------
Antti Tuiskun tervehdys saunasta
www.iltalehti.fi
------
Joulupukki on sittenkin olemassa?
Täysin varmasti en tiedä, mutta kotiin tullessani hämmästyin. Olin vienyt talitiaisille, sinitiaisille, varpusille, punatulkulle ja viherpeipolle auringonkukansiemeniä ja talipalloja. Tullessani takaisin kotiin eteiseen oli ilmestynyt kassi, jossa oli juustopakkauksen ja konvehtien lisäksi mm. chileläistä henkeä pullossa (Chardonnay, Espiritu de Chile) ja müncheniläistä Hefe-Weißbieriä. Se oli iloinen yllätys, koska en vietä näitä pakollisia ”juhlia” lainkaan, enkä siis ollut hankkinut mitään ns. virvokkeita kinkusta puhumattakaan. Naapuritalossa asuva eläkkeellä oleva entinen kaupunginvaltuutettu, jonka kanssa joskus panemme maailman asiat kuntoon, kertoi luottamuksellisesti, että hän on nähnyt pukin ihan omin silmin. Päädyimme siihen, että pukki asuu meidän talossa ja liikkuu punaisella citymaasturilla, joskaan tätä emme pysty täysin vedenpitävästi todistamaan.
------
Lisäys
No nyt tuli ilmi seikkoja, joista on syytä keskustella naapuritalossa asuvan ex-valtuutetun kanssa:
www.iltalehti.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa221 / 224 
31.12.2016, 20:57 Politiikkaa sivuavaa

Vakavia puutteita
www.kaleva.fi

Vähemmistöhallitus
www.kaleva.fi
------
Sateenkaariasiaa

San Diegon homomiesten kuoro esiintyy
www.pinknews.co.uk

Itävallan liittoneuvoston puhemies Mario Lindner, joka on avoimesti homo, kutsui viimeiseksi viralliseksi vieraakseen parlamenttiin Conchita Wurstin. Lindnerin toimikausi päättyy virallisesti tänään. Jutun alla 10 kuvaa.
www.queer.de

WWE-painija Darren Young, joka tuli kaapista kolme vuotta sitten, toimii aktiivisesti homovihaa vastaan, haastattelu
www.gaystarnews.com

Olympiaurheilija Gus Kenworthy ja miehensä Matt Wilkas kertovat elämästään ja suhteestaan
www.out.com
------
Eläimellistä
Metsäkauriiden hellyydenosoituksia
www.suomenluonto.fi

Hyvää ja turvallista uutta vuotta kaikille!
Ylös
Havainnoija Vastaa222 / 224 
13.01.2017, 23:40 Politiikka ja yhteiskunta

Vladimirin tahdissa?
www.kaleva.fi

Lähtemättömissä?
www.kaleva.fi

Hyvissä käsissä?
www.kaleva.fi

osti
www.kaleva.fi
------
Uskontojen maailmasta

Hierontarituaali
Ghanalaisen God´s Way Churchin piispa Daniel Obinim kertoo käyttävänsä ”jumalan voimaa” esim. laajentamispalvelussaan. Rukous- ja hierontarituaalinsa avulla hän ”laajentaa” miesten peniksiä, video.
www.gaystarnews.com
------
Matkavinkkejä

Wien, Itävalta
Itävallan pääkaupungissa riittää ohjelmaa ja nähtävää sateenkaarimatkailijalle.
Infoa saksaksi
www.wien.info
englanniksi
www.wien.info

Valko-Venäjä
Vajaan kuukauden kuluttua suomalaisetkin pääsevät Valko-Venäjälle ilman viisumia, kunhan saapuu lentoteitse ja viipyy korkeintaan viisi vuorokautta ( eng.belta.by ). Tässä vielä Lukashenkon vahvistus ( president.gov.by ).
Matkailuinfoa englanniksi
www.belarus.by
Tarkistin äsken V-V:n ihmisoikeustilanteen, jossa ei ole kehumista, joten kannattaa harkita pariin kertaan...
------
Lukevia miehiä
www.gaystarnews.com
------
Eläimellistä
Erikoishaastattelussa Ransu Karvakuono
yle.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa223 / 224 
11.02.2017, 01:20
Viestiä on muokattu
Politiikan viikkoja

Pitkä viikonloppu pipariksi
Viikko sitten perjantaina Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump lennätettiin Valkoisesta talosta Floridan Palm Beachillä sijaitsevaan Mar-a-Lagon residenssiin rentoutumaan. Donald pelasi ensin golfia ja ehtoopuolella syventyi television antiin kylpytakkiin kietoutuneena ( www.svt.se ). Juuri silloin ne ne ilkiöt (CNN, New York Times ja Washington Post) kertoivat, että joku niin sanottu tuomari Seattlessa mantereen toisella puolella oli juljennut kumota hänen, Donaldin, henk.koht. allekirjoittaman asetuksen. Donaldin yöunet jäivät tyngäksi, ja heti aamuviideltä hän tarttui kapulaan ilmaisten mielipiteensä ( twitter.com ). Donald twiittasi myös oikeusministeriöön käskien sitä viemään päätöksen vetoomustuomioistuimeen, joska tulikin tuota pikaa twiitti ( twitter.com ). Tuoreimpien uutisten mukaan osapuolten twiittailun loppuminen ei ole näköpiirissä.

EU-maiden johtajat kokoontuivat Maltalla. Aiheena oli myös USA:n tilanne ja Trump. Britannian pääministeri Theresa May oli sitä mieltä, että meidän pitäisi rakentaa siltoja Euroopan ja Amerikan välille. Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite totesi tähän vapaasti suomennettuna, että ei me mitään siltoja tarvita, käytetään Twitteriä.
------
Ideologioita: Anarkismi
f2.blick.ch

f3.blick.ch

f2.blick.ch

Jos puolue olisi auto
Eduskuntatutkimuksen johtaja Erkka Railo kertoo kansalaisten valittavan, että puolueita on vaikea erottaa toisistaan. Railo selventää eroja vertaamalla puolueita ajoneuvoihin.
Demarien Volvo 240:n navigaattori on kehottanut kääntymään vuoroin vasempaan ja vuoroin oikeaan jo 15 vuotta. Keskustan häkäpönttö-Valmet ei kulje kaupungissa mihinkään, mutta maaseudulla suorituskyky yllättää. Vihreät kulkevat sähköpyörällä, jossa ei tietenkään ole kattoa, joten päät pysyvät paremmin pilvissä. Kokoomuksen Audissa on tummennetut lasit, jotka pitävät kansalaiset sopivan etäällä, mutta haittana se, että kuski ei aina näe, kulkeeko kansa samaan suuntaan. Desibelit rikkonut perussuomalaisten Saab 900 ajoi pöpelikköön, eikä sitä ole sieltä tielle saatu, vaikka kuski on haukkunut yliopiston tutkijat ja fillarikommunistit.
www.turkulainen.fi
------
Suhteita

...sitä älköön ihminen erottako
www.kaleva.fi

Ryppyjä
yle.fi
------
Eläimellistä
Ihminen jo pitemmän aikaa ihan homona
www.kaleva.fi
Ylös
Havainnoija Vastaa224 / 224 
19.02.2017, 22:10 Sisäpolitiikan viikko

Aito hiustyyli
www.kaleva.fi

Penkkariajelulla
www.kaleva.fi
----
Liikunta ja rentoutuminen

Nakujuoksu
www.iltalehti.fi

Ronaldo rentoutuneena
www.iltasanomat.fi
----
Eläinystävät
www.kaleva.fi
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy