Tois puol homomatriissii

Edellinen

Luoko koulu narsisteja?

Ajattelin, että nuoruuden tyhmyydestä kumpuava narsismi kuuluu siihen ikäkauteen: ollaan tietävinään kaikki, kun ei tiedetä mitään.

Mutta ehkä koulu kasvattaakin siihen. Opettajathan ovat testien perusteella äärimmäisen narsistisia. Joskus 95% opettajista väittää olevansa kollegojansa parempia opettajia. En usko kuitenkaan kyseessä olevan synnynnäisen luonnevian vaan ympäristön tuottaman tilapäisen mielenterveysongelman. Opettaja alkaa vertailemaan itseään oppilaisiinsa ja kuvittelemaan muiden aikuisten olevan oppilaidensa tasolla. Harha tietysti haihtuu aika äkkiä, jos työpaikka vaihtuu.

Itsellenikin teki oikein hyvää keskustella postinkantajan kanssa, joka väänsi ulkomuistista rakennushankkeen kustannusarviota nopeammin kuin minä. Tuli melkein mieleeni kysyä, että mistä aiheesta hän on tehnyt tohtorinväitöskirjan.

Koulu ei kasvata epäilemään vaan muistamaan ulkoa asioita, joita ei ymmärrä. Ja ihmisiä on helpompi ymmärtää, kun epäilee niiden elävän hyvin pienissä ympyröissä.


SETAn tavoiteohjelman salat julki

Kas näin SETAn päätöksenteko meni internetissä kiertelevien Wikileaks paljastusten mukaan. Jos kommentit vaikuttavat miehisiltä niin se johtuu vain siitä, että äänessä ovat lesbot:

- Olemme historiamme pahimmassa kriisissä. Homous on nykyään muodikas juttu ja meistä on tullut yhtä tarpeettomia ja vanhanaikaisia kuin feministeistä! Meiltä loppuu työt!

- Loppuu työt? Tuohan on todella vaarallinen trendi. Meikäläisellä on vielä monta vuotta eläkkeelle ...

- Voitaisko me liittoutua salaa jonkun vihollisen, vaikka persujen kanssa, jotta meidän olemassaololle jäisi joku oikeutus?

- Voitaisiin, mutta nekin ovat luopioita. Niillä on kaappihomoja toiminnassa mukana ja persut pelkäävät, että ne voivat paljastua minä minuuttina tahansa! Ei me voida luottaa persujen tukeen, niistäkin voi tulla homomyönteisiä!

- No voi hitto. Meidän täytyy nyt keksiä äkkiä joku sellainen tavoite, jota ei voida toteuttaa sataan vuoteen eli se työllistää meidät hyvin pitkäksi aikaa, ja sen täytyy olla myös hyvä trolli.

- Ei tule yhtään mitään mieleen ... Hei, liitytään katoliseen kirkkoon?

- Ei se ole hyvä idea. Ne papit on siellä jo kaikki järjestään kaappihomoja.

- Hmm.... Mitäs ne uskovaiset nykyään vastustavat? Mä en oikein tiedä niiden touhuista kun mä eikä kukaan mun tutuista ole kuulunut enää pitkään aikaan kirkkoon ...

- Tossa on ideaa! Otetaan oppia muslimeilta ja ryhdytään ajamaan monivaimoisuutta ja haaremeja!

- Perkeleen hyvä idea! Me voidaan trollata uskovaisia siitä, että haaremit ovat raamatullisen perinteen mukaisia! Ja viherfeministitkin hyppivät seinille, kun kuulevat tästä!

- Mä olen itse viherfeministi, mutta kannatan tätä ideaa, koska meilläkin on vaikeuksia puolustella omaa olemassaoloamme. Me voidaan alkaa vastustaa SETAa naisten sortajina ja työllistää näin toinen toisemme!

- Ja tässä on hyvä muodikas maahanmuuttokriittinen aspektikin. Suurin osa Suomen muslimeista vastustaa moniavioisuutta, joten me voidaan haukkua niitä perinteisiin suomalaisiin arvoihin sekaantumisesta! Maassa maan tavalla!


Epämuodikkaita poliitikkoja

Kevyt kenttätutkimus paljasti, että perinteisistä poliitikkohahmoista nyt ovat out tyylikkäät naispoliitikot eli ns. "paskasiskot" samoin kuin liian homot homopoliitikot.

Kansa siis haluaa parrakkaita naisia ja niiden kanssa sekoilevia homopoliitikkoja?


Homosusiparit nukkuvat?

Eduskunnassa keskustellaan avoliiton erolainsäädännön yhdenmukaistamisesta avioliiton erolainsäädännön kanssa. Homosusipareille (avopareille) tämä ilmeisesti tarkoittaisi, että heidänkin eronsa menisi vastaisuudessa rekisteröidyn parisuhteen eron mukaisesti.

Jos aikoo säilyttää samanlaisen taloudellisen suhteen kuin avoliitossa niin uuden lain mukaan pitäisi rekisteröidä parisuhde avioehdoin - luulisin.

Olikos täällä jossain lähellä joku bloggaava homokansanedustaja tai homomyönteinen, joka voisi esittää asiasta lyhennelmän, koska eiväthän laiskat ihmiset viitsi lukea niitä eduskunnan pöytäkirjoja?


Itkupotkuraivari

Poliittisessa scheissen-jauhannassa eli vaalipropagandassa (muistutan, että minulla on jäsenkirja) on viime aikoina käytetty monenkin poliitikon ja wannabe-poliitikon kirjoituksissa hiekkalaatikko-vedätystä.

Muistakaa nyt rakkaat äänestäjät, että valitsette kuitenkin seuraavaan eduskuntaan neljäsosan psykopaatteja ymmärtämättömyyksissänne, joten kerron tässä vähän miten
psykopaatit puhuvat.

He vedättävät usein puhumalla ideaaleista, ihanteista, joita ei ole olemassa sen enempää kuin Taivasten Valtakuntaa. Ideaaleilla on kiva vedättää, koska oikeastaan kukaan ei ilkeä sanoa, että puhuja valehtelee - ollaanhan sitä ainakin ulkoisesti hyvän asian puolella.

Poliitikkojen puheissa hiekkalaatikko on tällainen Taivasten Valtakunta, jossa lasten käytös konvergoituu kohden toisten kunnioitusta ja keskinäistä huomaavaisuutta.

Käytännössä kuitenkin hiekkalaatikolla nähdään monenlaista esitystä. Häkämiesten veljekset mätkivät toisiaan turpaan, Uotit räkivät ja kiltit tytöt puhuvat paskaa toisistaan selän takana. Hiekkalaatikolta saattaa siis löytyä toisinaan muutakin ikävää kuin satunnaista koiranpaskaa.

Psykopaattipoliitikkojen mielestä hiekkalaatikon paras tyyppi on hiukan kiltin tytön tapainen, joka alistaa muut valtaansa puhumalla lipeviä ja muutenkin mukavia.

Sitten on näitä, jotka oppivat hiekkalaatikolla alistamaan muut valtaansa itkupotkuraivarillaan. Jos on vähän laiskanpuoleinen ja muutenkin saamaton niin sehän on vain tasa-arvoa, kun änkeää valmiiseen pöytään itkupotkuraivarilla. Siis täysin hyveellistä käytöstä. Huonoa käytöstähän kannattaa puolustella sillä, että on ainakin näennäisesti hyvän asian puolella.

Tuollainen käytös on säilynyt darwinismin pyörteissä, koska heteroseksuaaliset miehet antavat aika paljon anteeksi naisille kohtumonopolin takia. Puhutaan nk. lasilattiasta, kun sarjamurhaajasairaanhoitajia on alettu ottaa kiinni vasta viime aikoina. Aiemmin poliisi kieltäytyi tutkimasta sarjamurhaajasairaanhoitajia.

Minä taasen opin, että paras tapa käsitellä hiekkalaatikon silmille hyppiviä lusmuja on ottaa tukeva ote hiekkalapiosta, tähdä tarkasti ja kajauttaa täysillä päähän.

Kunnioitusta ei saa, jos sitä ei ota. Idea ei ole mitenkään originelli. Tämä poikkeaa vain vähän sen tytön strategiasta, joka iski minua täysillä korvaan. Tuo korvatillikka johti myös elinikäiseen uskoon sukupuolten tasa-arvosta ja uskoon feminismistä hömpötyksenä: Kyllä akat osaavat puolensa pitää halutessaan.



Busting gay stereotypes with data

Deittipalvelu OKCupid teki data-analyysin heidän 3.2 miljoonasta asiakkaastaan, jossa vertailtiin homoja ja heteroja: http://blog.okcupid.com/index.php/gay-sex-vs-straight-sex/

Tulokset olivat tyrmääviä sekä ääriheteroille että -homoille: homot mm. eivät ole sen pahempia lutkia kuin heterotkaan.

13% heteromiehistä oli harjoittanut seksiä saman sukupuolen kanssa. Naisista 33% ja 25% haluaisi kokeilla. Tämä vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksen, jonka mukaan naisissa tiukasti heteroseksuaalit ovat vähemmistö.

Typeryystesti ei erottanut ihmisiä sukupuolisuuden mukaan, mutta naisten ja miesten välillä oli selkeä ero niin että naiset voittivat typeryystestin kirkkaasti.

Eroja löytyykin sitten kiinnostuksen kohteissa ja asenteissa:
Religion is the opiate of the masses, so long as the masses are straight. However, amass a bunch of lesbians and you're going to need actual drugs.

Kiinnostuksiensa puolesta homot eivät mahdu valtavirtaan, mutta vertailu intiaaneihin osoittaa, että homot ovat yhtä kaukana valtavirrasta kuin jokin etninen ryhmä.


Näin lahjot poliisia oikein

Olipa kerran tamperelainen viherpipertäjäpoliitikko, joka pahaksi onnekseen fillaroi ylinopeutta poliisin tutkaan. Siinä poliisiauton nahkaisella takapenkillä hänelle pälkähti päähän tarjota poliisille kahvit.

Poliisi ei sanonut mitään, mutta myöhemmin tuli sitten kutsu käräjille poliisin lahjomisen yrittämisestä.

Tampereen raastuvanoikeudessa tapausta pidettiin läpihuutojuttuna ja syyttäjä kysyi hiukan kyllästyneenä, niin kuin muodon vuoksi, että ehdotteliko kansanedustaja kahveja poliisille sen takia, että kansanedustaja on, kuten yleisesti tunnettua, kävelevä kahviautomaatti.

Kansanedustajamme vastasi, että ei toki, homona hän ehdottelee kaikenlaista komeille miehille.


Miljardöörit ovat heteroja

Aiemmin homotutkimuksessa on väitetty, että homot ansaitsevat keskimääräistä enemmän. Kun kyseessä on ensinnäkin yhteiskuntatieteellinen tutkimus niin suhtaudun tutkijoiden laskutaitoon jo heti varauksella. Ja sitten kun on kysymys vielä homotutkimuksesta niin se on erittäin epäluotettavaa.

Jo aiemmin on tiedetty, että Suomen 1000 suurimman veronmaksajan listalla ei kovin montaa homoa loista.

Nyt sitten Gawker on tehnyt demografisen analyysin Forbesin julkistamasta 400 rikkaimman amerikkalaisen listasta. Listalle pääsi miljardin dollarin omaisuudella.

http://gawker.com/5645917/the-forbes-400-a-demographic-breakdown

Listalta löytyy 1 musta, 3 homoa, 4 intialaista, 34 naista ja 30 juutalaista jo 100 rikkaimman joukosta.


Homovouhotukselle loppu

Persujen Vesa-Matti Saarakkala kertoi sen, mikä ei ajattelevalla ihmiselle tullut yllätyksenä, että persujen persuarvoihin kuuluu homo- ja lesboliitoista vouhottamisen sysääminen takaisin marginaaliin, "sinne minne se kuuluukin".

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaiset+ajamassa+vihreit%C3%A4+marginaaliin/1135260403885

Pari rasistia täälläkin kävi kalastelemassa kannattajia ko. puolueelle. Meniköhän kuinka moni halpaan? Olihan se nyt ihan selvää, että kyseessä on sateenkaariväelle vihamielinen puolue.

Kyllä niille edelleenkin hölmöjen äänet kelpaavat, mutta kiitos tulee sitten kirveellä.

Edellinen