Yle: Veteraani-ikäisistä kolmannes kannattaa homoparien yhdenvertaista asemaa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4
Monet kultaisen iän saavuttaneetkin tukevat samaa sukupuolta olevien parien yhdenvertaista asemaa.

Ylen Taloustutkimuksella teettämän mielipidekyselyn mukaan kolmannes veteraaneista ja lotista sallisi, ainakin osittain, samaa sukupuolta oleville pareille heteroparien oikeudet. Yhdenvertaista asemaa vastusti kuitenkin yli puolet - 55 prosenttia - vastaajista.

Ylen haastattelema hlbti-historiaan perehtynyt tutkija Kati Mustola kertoo pitävänsä yllättävänä, että näinkin suuri osa haastatelluista osoittaa olevansa myönteisiä seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Mustolan mukaan veteraani-ikäisten kielteisiä asenteita selittää se, että nämä ovat eläneet ajan, jolloin homoseksuaaliset suhteet olivat rikollisia ja homoseksuaalisuus sairaus; valtaväestölle homokulttuuri oli veteraanien nuoruudessa täysin vieras asia. Erityisesti 1950-luvulla poliisit jahtasivat homoja ja tuolloin Suomessa langetettiin eniten homoseksuaalisuuteen liittyviä tuomioita.

Asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan näyttävät yhtäpitävästi erilaisissa selvityksissä olevan myönteisimpiä nuorten kohdalla ja kielteisempiä vanhempiin ikäryhmiin mentäessä. Nuoruudessa saadut asenteet ja käsitykset seuraavat yleensä ihmistä loppuelämän ajan.

Yle kertoo jutussaan 92-vuotiaasta lotasta, joka ei näe samansukupuolisissa suheissa ongelmaa. Hän kertoo vasta myöhemmällä iällä kuulleensa, että homoseksuaaleja edes on olemassa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Taloustutkimuksen marraskuun 2015 alussa toteuttamaan mielipidekyselyyn vastasi 502 valtaosiltaan vuosina 1923-1926 syntynyttä sotaveteraania, joista kolmannes oli naisia. Yhteystiedot olivat peräisin Suomen Sotaveteraaniliitolta. Kyselyn virhemarginaaliksi ilmoitetaan neljä prosenttiyksikköä.

Seksuaaliseen tasa-arvoon liittyvän kysymyksen lisäksi veteraaneilta kysyttiin myös esimerkiksi maahanmuutosta ja suhtautumisesta Venäjään.

Veteraanien oletettu mielipide avioliittokeskustelussa käytetty argumentti

Keskustelussa samaa sukupuolta olevien avioliitoista ja muistakin hlbti-vähemmistöjen asemaan liittyvistä kysymyksistä on yhtenä argumenttina käytetty sotaveteraanien oletettuja mielipiteitä aiheesta. Erityisesti yhdenvertaisuuskehitystä vastustavat ovat vedonneet veteraaneihin väittämällä, että "tällainen loukkaa sotiemme veteraaneja" tai, että "veteraanit eivät taistelleet tällaisen vuoksi".

Toisaalta esimerkiksi jo edesmennyt kansainvälisesti tunnettu suomalainen taiteilija Tom of Finland (oik. Touko Laaksonen) oli palkittu sotaveteraani.

Viime aikoina on myös noussut esiin huoli siitä, että vanhimpien ikäryhmien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat menettävät ikääntymisen ja toimintakykynsä heikkenemisen myötä tilansa kuulua avoimesti vähemmistöön.

Suurin osa kansasta tukee 1.3.2017 voimaantulevaa avioliittolain uudistusta

Viime vuosina tehtyjen mielipideselvitysten mukaan suomalaisista noin 57 prosenttia kannattaa samaa sukupuolta olevien oikeutta solmia avioliitto. Noin kolmannes koko väestöstä vastustaa.

Eduskunta hyväskyi samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeuden loppuvuodesta 2014 ja tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan 1.3.2017. Meneillään on vielä avioliittolain uudistukseen liittyvän muun lainsäädäännön päivitys. Eduskunnan lakivaliokunnan on perjantaina määrä päättää aiheeseen liittyvät asiantuntijakuulemiset.

Yle: Veteraani-ikäiset yllättävän homomyönteisiä – Tutkija: ´Ovat seuranneet aikaansa´ - video
Perussuomalaiset-lehdessä uskotaan edelleen pääkaupunkiseudun ulkopuoliseen yhtenäiskulttuuriin
Kansanedustaja Oinonen: Homojen tanssiminen loukkaa minua henkilökohtaisesti

4 kommenttia

"kolmannes veteraaneista ja lotista sallisi, ainakin osittain, samaa sukupuolta oleville pareille heteroparien oikeudet.

... tutkija Kati Mustola kertoo pitävänsä yllättävänä, että näinkin suuri osa haastatelluista osoittaa olevansa myönteisiä seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

valtaväestölle homokulttuuri oli veteraanien nuoruudessa täysin vieras asia."

Suomessa on tuonkin suhteen alueellisia eroja. Erityisesti se, miten pahasti kristinuskovaiset lahkot yms. ovat vaikuttaneet, on vaikuttanut ihmisten asenteisiin.

Itse olen onnekseni syntynyt kristinuskomuksen vähemmän riivaamalla seudulla, joten kun kerroin vanhemmilleni, sainkin kuulla sen jälkeen paikallistuntemusta, kuinka eräs mummopari oli asunut ikänsä yhdessä samassa mökissä, kuinka erään talon isäntä(bi)ukkomiehestä tiedettiin että se koetti vikitellä poikia ja tiedettiin homomiesparikin yms.

Eli ei kaikkiin suomalaisiin aiemminkaan iskostuneet raamatun ja umpiuskovaisten saatanalliset tuomiosäkeet.

Ja aihetta liipatenkin, tässähän se Linnanjuhlien eka naispari, kait.
http://im.mtv.fi/image/110006/landscape16_9/515/290/fc143b73c85e0651aa838af7b2c126a0/AT/815120.jpg

Hentilän Jormasta taitaa löytyä Linnanjuhlakuvia jo ainakin 70-luvulta.

Viime sodissahan maatamme puolusti homomiehiä, lesbolottia ja biseksuaalejakin, joten voisi olla toki asiallista viedä Tuntemattoman sotilaan ja lottien muistokiville sateenkaaritervehdyskin. Tosin sotimisillahan ei sinällään yhteiskuntia rakenneta, vaan sillä kaikella hyvällä, mitä tehdään rauhan ja yhdenvertaisuuden vallitessa.

Kommenttia muokattu: 04.12.2015 klo 19:13
Ylen juttu sai KD:stä tutun saarnaaja Suurosen kierroksille. Jutun otsikointi ja itse juttu on hänen mukaansa Ylen homotuspropagandaa ( http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207802-ylen-homotuspropaganda ). Janne Suurosen mukaan jo pitkään jatkunut yhteiskuntamme arvojen ja moraalin iljettävä rappeuttaminen jatkuu näin - ja Yle sekä muu suuri media on prosessissa hänestä airueena. Suvaitsevaisuutta opettamassa, vaikka ei kai saisi sellaista opettaa.