Yksi Teistä -verkkonäyttely

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
Muotokuvia monimuotoisuudesta -teemainen valokuvanäyttely on käynnissä. Kuva näyttelyn esittelysivulta.

Muotokuvia monimuotoisuudesta -teemainen valokuvanäyttely on avattu nettiin.

Näyttelyn esittelykuvauksessa kerrotaan, että kuvien mallit ovat oululaisia nuoria aikuisia, joita yhdistää kuuluminen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin. Kuvia on kaikkiaan kolmekymmentä.

"Halusin kuvata ystäviäni ja ihmisiä, jotka tunnen ja kertoa heidän elämästään", näyttelyn takana oleva Martu Väisänen kertoo. "Erilaisuus voi tehdä ihmisen haavoittuvaiseksi ja johtaa eristäytymiseen, mutta tahdon näyttää tuntemieni ihmisten elämän moninaisuuden. Yksinäisyyden vastapainona kuvissa on iloa ja leikkisyyttä, joka nousee yhteisöllisyydestä."

Kuvattavat esiintyvät kaupungin katoilla, eläinmuseossa ja öisellä suolla, itse valitsemissaan ympäristöissä joko urbaanissa tai luonnonmaisemassa. Myös Oulun yhtenä maanmerkkinä näkyvät Toppilan siilot ovat mukana.

Väisänen kertoo soveltavansa työssään niinsanotun voimauttavan valokuvauksen periaatteita. Voimauttavassa valokuvauksessa kuvaaja etsii yhdessä kuvattavan kanssa oikean ympäristön ja tunnelman, joka parhaiten tuo kuvattavan persoonallisuuden esille. Samalla kuvattava voi löytää itsestään uusia puolia ja oppia näkemään itsensä uudella tavalla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Monissa kuvissa on mukana värikkäitä esineitä, jotka tuntuvat erottavan ihmiset luonnosta, jonka keskelle he ovat etsiytyneet. Väisänen kertoo, että osassa kuvista on Edi Smallroadin tekemää värikästä grafiikkaa, joka antaa valokuville sarjakuvamaisia ja unenomaisia piirteitä.

Yksi Teistä -verkkonäyttely

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!