Viron parlamentti keskusteli parisuhdelaista

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 31

Viron parlamentti on tiistaina ja keskiviikkona käsitellyt parisuhdelakia.

Toteutuessaan hallituksen esittämä laki sallisi sekä heteroparien että homoparien rekisteröidä sopimus parisuhteestaan. Sopimuksen osapuolten olisi mahdollista sopia määrämuotoisesti oikeudellisesta suhteesta keskenään, ja esimerkiksi määritellä toinen osapuoli lähimmäksi omaisekseen. Laki tulee voimaan vuoden 2016 alusta lukien, mikäli se hyväksytään.

Konservatiivinen oppositiossa oleva Isamaan ja Res Publican liitto puolestaan halusi järjestää asiasta kansanäänestyksen. Jo siihen liittyvä kolmituntiseksi venynyt tiistainen käsittely jäi kesken ajan loppumisen vuoksi, eikä hallituksen lakiesityksen toista käsittelyä ehditty edes aloittaa tiistaina.

Keskiviikkona keskustelu kansanäänestyksestä jatkui, ja asiasta äänestettiin. Äänin 33 - 41 riigikogu päätti, ettei kansanäänestystä järjestetä, vaan ei-aviollisessa suhteessa eläville tarkoitetusta parisuhdelaista (kooseluseadus) päätetään riigikogussa.

Sen jälkeen alkanut hallituksen lakiesityksen toinen käsittely venyi useamman tunnin mittaiseksi. Lakiesityksen kohtalosta päätetään torstaina lopullisessa äänestyksessä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Sunnuntaina parisuhdelakia vastustavat järjestivät nelituntisen mielenosoituksen Viron parlamentin edessä. Vastustajat katsovat ei-aviollisessa parisuhteessa eläville tarkoitetun lain olevan savulla verhottu keino tuoda Viroon "homoavioliitot".

Err: Kooseluseaduse rahvahääletusele paneku arutelu jäi pooleli
Viro: taistelu parisuhdelaista kuumenee

31 kommenttia

"Vastustajat katsovat ei-aviollisessa parisuhteessa eläville tarkoitetun lain olevan savulla verhottu keino tuoda Viroon "homoavioliitot"."

Näinhän Suomessakin on käymässä. Parisuhdelain kannattajat lupas reilut 10 vuotta sitten, et sitä ei tulla laajentaan homoliittoihin. Nyt Suomeenkin ollaan puuhaamassa homoliittolakii.
Öööh... kuka lupasi? Kuka sellaista edes olisi voinut luvata?

Minä kannatin parisuhdelakia reilut 10 vuotta sitten (ja kannatan paremman puutteessa toki edelleenkin), mutta minä en ole luvannut enkä edes antanut ymmärtää, etteikö päämääränä olisi yhdenvertaisuus ja sen mukana myös samaa sukupuolta olevien oikeus solmia avioliitto.