Venäläiset sateenkaarijärjestöt toivovat rahallista tukea

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Venäjällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta toimivia järjestöjä ja aktivisteja on tuomittu kiristyneen lainsäädännön myötä suuriin sakkorangaistuksiin.

Työn turvaamiseksi on pyydetty taloudellista apua myös Suomesta. Coming Out (Vyhod) -järjestö on pyytänyt Setaa auttamaan keräämään rahat sakkojen maksamiseksi. Seta on avannut mahdollisuuden avustaa verkkomaksulla tai lahjoituksella venäläisten hlbti-järjestöjen toimintaa.

Seta kertoo verkkosivuillaan, että sen sisarjärjestö Vyhod tuomittiin oikeudessa 12 500 euron (500 000 ruplan) sakkoihin järjestölain perusteella, joka vaatii järjestöjä rekisteröitymään "ulkomaisiksi agenteiksi". Myös järjestön työntekijä Anna Anisimova tuomittiin 7 500 euron (300 000 ruplan) sakkoihin.

Muillekin venäläisille hlbti-järjestöille on Setan mukaan odotettavissa vastaavia sakkoja.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Venäjällä valtaapitävät ovat viime aikoina kiristäneet merkittävästi otettaan kansalaisjärjestöistä. Esimerkiksi ulkomaista tukea saavat järjestöt joutuvat rekisteröitymään "ulkomaisiksi agenteiksi". Kesäkuun lopussa presidentti Vladimir Putinin hyväksymä "homopropagandalaki" puolestaan käytännössä estää asiallisen tiedottamisen homoseksuaalisuudesta.

Seta: Tue venäläisiä hlbti-järjestöjä!
Keskustelu: Venäjän ´homolait´ ja Suomi

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Opiskelijan kukkarosta silti
  • 16.7.2013, 7.59
Lahjoitin. Toivottavasti saadaan toiminta jatkumaan ja homovihalaki kaatumaan pian.