Venäjän ihmisoikeustilanne puhuttaa Sotšin olympiakisojen alla – Suomi pysyy hiljaa

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Ossi Halme
  • 6

Ensi talvena järjestetään talviolympialaiset Venäjän Sotšissa. Maa on hiljattain säätänyt ns. homopropagandalain eli lain, joka kieltää ”ei-perinteisten perhemallien esittämisen”. Nimikkeenä propaganda onkin hieman harhaanjohtava, koska pelkkä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta puhuminen tai julkinen hellyydenosoitus on tulkittavissa laittomaksi ja siten myös rangaistavaksi. Viranomaisilta on nähty kovia otteita lakia rikkoneita vastaan.

Moni urheilija, päättäjä ja tiedotusväline on ottanut tilanteeseen kantaa voimakkaasti. Kannanottoja on kuultu mm. Pekingin 2008 kesäkisojen kultamitalisi Matthew Mitchamilta , pikajuoksija Nick Symmondsilta ja jopa presidentti Barack Obamalta. Brittiläinen moniosaaja Stephen Fry lähetti asiasta avoimen kirjeen Iso-Britannian pääministeri David Cameronille ja Kansainväliselle Olympiakomitealle, minkä lisäksi yli 80 Yhdysvaltojen kongressin jäsentä yli puoluerajojen lähetti ulkoministeri John Kerrylle kirjallisen tiedustelun siitä, miten urheilijat ja vieraat pysyvät turvassa Sotšissa. Lista kasvaa päivittäin ja erityisesti urheilijat ovat ottaneen aiheen puheeksi riippumatta siitä, koskevatko Sotšin kisat juuri heitä itseään.

Esitetty huoli on aiheellinen. Lain lavea tulkinta pakottaa ”ei-perinteistä perhemallia” edustavat urheilijat ja kannattajat varomaan sanojaan ja tekojaan tavalla, joka ei kuulu 2010-luvulle. Tilannetta voi pitää 2000-luvun pahimpana ihmisoikeuksien vaarantamisena Suomen lähialueilla.

Virallisen Suomen kanta ei ole tällä hetkellä tiedossa. Samoin yhdeltäkään suomalaiselta urheilijalta ei olla kuultu minkäänlaista näkemystä asiasta, vaikka Suomella on vahvat perinteet talviolympialaisista. Urheilijoidemme vaikenemisessa ei ole mitään uutta, sillä muutaman vuoden takaista Uskalla-kampanjaa lukuun ottamatta ainoa kerta, kun suomalainen urheilija on puhunut näistä ihmisoikeuksista, on NHL-jääkiekkoilija Tuomo Ruudun osallistuminen You Can Play –kampanjaan; osallistuminen nähtiin, kun You Can Play oli toiminut yli vuoden. Suomen maaperällä tätä ilmeisen vaikeaksi koettua aihetta ei ole käsitelty ollenkaan, vaikka urheilijakunnassamme on runsain mitoin ”ei-perinteistä perhemallia” edustavia urheilijoita. Lieneekin vain ajan kysymys, koska aiheesta tulee paljastustyylistä tietoa. Viisaampaa olisi ollut tarttua aiheeseen itse.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Stephen Fryn avoin kirje

6 kommenttia

  • 1 / 6
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 9.8.2013, 3.25
Mitä ongelmia homourheilijoille voisi tulla Venäjällä? En ymmärrä. Venäjä on itsekin todennut, että kenenkään yksityisasioihin ei puututa. En ymmärrä myöskään sitä, miksi Suomen pitäisi puuttua tähän asiaan jotenkin.
Totta kai voi tulla ongelmia. Jos erehtyy vaikka kulkemaan käsi kädessä toisen samaa sukupuolta olevan kanssa tai vaihtamaan suudelman. Heterourheilijat voivat kisojen aikaan toimia näin vapaasti mutta vähemmistön kohdalla rikkookin jo lakia. Venäjällä ehkä suljettaisiin silmät urheilijoiden kohdalla laista välittämättä tai yhtä hyvin voisi seurauksena olla sakot ja karkoitus maasta. Mitä tositilanteessa tapahtuisi ei kukaan pysty etukäteen tietämään paitsi Venäjällä päättävässä asemassa olevat.