Vallan mahtavat symbolit

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 1

Laura Kolbe opasti keskellä vaalihumua eilen pientä kansalaisten joukkoa Eduskuntatalolle ja sen ympäristöön. Tasavalta tarvitsee vallan symboleita.

Eduskuntatalon ympäristössä edelleen haetaan tasavallan symbolisesti merkittävimmän alueen arkkitehtoonista ulkoasua. Eduskuntatalon edessä oli pitkään ratapiha ja huonokuntoisia makasiineja. Nyt kaikki se on pois ja edessä avautuu näkymä Kiasmalle, Helsingin Sanomien päärakennukseen ja upouuteen musiikkitaloon. Musiikitalo on juuri kuoriutunut rakennustelineistään.

Se, että Helsinki on pääkaupunki, vaatii, että täällä näkyvät vallan merkit. Kaikissa pääkaupungeissa on poliittisesti keskeiset rakennukset: parlamentti, presidentti, hallitus. Ne rakennukset kertovat arkkitehtuurin ja yksityiskohtien kautta itsenäisestä valtiosta. Sen lisäksi pääkaupungissa on oltava kulttuurin rakennuksia: kansallisteatteri, ooppera, taidenäyttelytilat. Niiden edessä on yleensä aukioita, puistoja, istutuksia ja muistomerkkejä, jotka nostavat kansallisen ja valtiollisen näkyväksi. Usein myös urheilu ja kirkko ovat keskeisillä paikoilla. Samat elementit löydetään kaikista pääkaupungeista.

Helsinki on esimerkki siitä, miten valtio on suunniteltu ja rakennettu keskelle vanhaa kaupunkitilaa. On rakennettu Senaatintorin ympäristö ja nyt rakennetaan eduskuntataloa ympäröivää aluetta. 1800-luvulla alkoi kypsyä ajatus siitä, miltä pääkaupungin tulisi näyttää. Ensimmäinen varta vasten rakennettu pääkaupunki oli Washington. Perässä tulivat Helsinki, Oslo, München, Ateena. Pienistä mitättömistä kylistä rakennettiin mahtavat pääkapungit.

Poliittinen valta ilmenee näissä pääkapupungeissa klassismin kautta. Klassismi on vallan kieli. Suomen eduskuntatalo on viimeinen klassismia edustava hallintorakennus. Klassismi oli 1920-luvulla tasavallan ykköstyyli. Eduskuntatalon suunnitteli Siren ja se syntyi kilpailun tuloksena. Rakennustyöt saatiin päätökseen 1932.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ulkoinen ankara klassisuus muuttuu sisälle mennessä koristeelliseksi, rikkaaksi ja runsaaksi. Se luo vauraan vaikutelman. Puulajit, kivilajit, taide ja tilaratkaisut ovat suurenmoisia vaurauden ja monikerroksisuuden osoituksia. Monumentaalinen rakennus on nostettu ylös Arkadian kalliolle. Alkuperäisen suunnitelman pienet egyptiläiset sivurakennukset monipuolistavat kokonaiskuvaa. Ja edessä virtaa kaupungin pääliikenneväylä.

Jo 1910-luvulla Saarinen suunnitteli kaupungin liikeneneväyliä. Suurin ja tärkein sisääntuloväylä oli Kuningasavenue. Myöhemmin siitä tuli Vapaudenkatu, kun Mannerheim toivotettiin tervetulleeksi kaupunkiin nykyisen Kiasman edustalla. Vanhoissa filmeissä nähdään kuvia sitä seuranneesta paraatista Espalla. Nykyään sisääntulokatu on Mannerheimintie.

Eduskunnan edessä on Väinö Aaltosen jykevää näköistaidetta. Presidentit Ståhlberg ja Svinhufvud ovat saaneet maskuliiniset, staattiset patsaansa 50-luvulla eduskuntatalon portaiden kummallekin reunalle. Patsaat ovat konventionaalisia. Lakikirja kertoo jotain valtiollisesta identiteetistä.

Eduskuntatalon portailta voi vielä nyt viimeisiä kertoja katsoa yli kaupungin Kallion suuntaan. Kaupunkia voi katsoa sisältä päin. Tulevaisuudessa näköala katkeaa, kun entiselle ratapihalle nousee uusia rakennuksia.


Arvoisat uudet ja vanhat kansanedustajat: Sieltä katselette Suomea.

KEKKOSEN LÄHDE

Audio
Laura Kolbe ja Pekka Jylhä kertoivat Kekkosmonumentista. Ranneliike sai luvan äänittää.

1 kommenttia

Eduskuntataloa vastapäätä eli pitkään valtakunnan pimeä puoli ja vaihtoehtoinen elämäntapa. 1970-luvun alkupuolelle saakka Mannerheimintien vieressä, ratakuilun ympäristössä oli homomiesten suosittu kohtaamispaikka "Kissalankuja". Varmaan siellä muutama kansanedustajakin ehti pistäytyä.

Myöhemmin siihen tuli ekokauppa, polkupyöräkorjaamo ja erilaista vaihtoehtokulttuuuria. Nyt vaihtoehtoisesta on yritetty päästä eroon. Luultavasti kuitenkin Kiasman nurmikentällä kokoontuva vaihtoehtoisväki osoittaa, että tämä on monikulttuurinen maa. On myös monenlaisia alakulttuureja.