Valkoinen talo ilmoitti: Seksuaalivähemmistöjen työsyrjinnän estävää lakia kunnioitetaan jatkossakin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1


Presidentti Trump tiedotti, että hän ei aio puuttua lakiin, joka suojelee seksuaalivähemmistöjä työsyrjinnältä. Obama allekirjoitti lain vuonna 2014.

Laki suojelee seksuaalivähemmistöihin kuuluvia liittovaltion työpaikoilla syrjintää vastaan. Yksityissektorille laki ei anna suojaa, paitsi niissä firmoissa, jotka ovat tehneet työ- yms. sopimuksia liittovaltion organisaatioiden kanssa.

Seksuaalivähemmistöjen järjestöt ovat olleet huolissaan siitä, mitä tapahtuu heitä koskeville laeille Tumpin aikakaudella. Trumpin ilmoitus on myönteinen. Myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien oikeuksia suojellaan. New York Times kertoi asiasta maanantaina. Trumpin kabinetin tiedotteessa sanotaan, että ”presidentti Trump kunnioittaa ja antaa tukensa hlbtiq-oikeuksille, kuten hän teki jo vaalikamppailun aikana”. Hän on luvannut myös suojella hlbtiq-yhteisöä väkivallalta ja painostukselta. Lisäksi mainittiin, että nyt tehty päätös on Trumpin henkilökohtaisesti tekemä päätös.

Obaman määräys hlbtiq-ihmisten suojaksi liittovaltion viroissa juonsi juurensa siitä, että kongressi ei vuonna 2014 pystynyt tekemään päätöstä hlbtiq-ihmisten minkäänlaisesta syrjintäsuojasta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Hlbti-aktivistit epäileväisiä


Human Rights Campaign, suurin hlbtiq-järjestö USAssa esitti kritiikkiä uutta hallitusta kohtaan. Järjestön mukaan hlbtiq-pakolaiset, maahanmuuttajat, muslimit ja naiset tuntevat ahdistusta, koska Trump on torjunut ihmisten tasa-arvon määrätessään perjantaina maahantulokieltoja seitsemästä muslimienemmistöisestä maasta. Nyt pelätään, että Trump leikkaa muitakin oikeuksia. Ilmeisesti tänään tiistaina nimitetään Korkeimpaan oikeuteen uusi tuomari, ja veikataan, että hän tulee olemaan äärikonservatiivi - ainakin sen listan perusteella, jonka Trump näytti vaalikampanjan aikana. Pelätään, että samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuskin saattaa nousta uudelleen käsittelyyn Korkeimmassa oikeudessa..

1 kommenttia

Sateenkaarikansalaisten oikeudet uhattuina

Tässä on Valkoisen talon ilmoitus siitä, että Obaman antamaa presidentillistä asetusta, joka kieltää syrjinnän liittovaltion ja sen kanssa tekemisissä olevissa yrityksissä, ei kumota.
https://www.whitehouse.gov/the-press-office/2017/01/31/president-donald-j-trump-will-continue-enforce-executive-order
Tämä syrjintäsuoja-asetus koskee noin 24 000 yritystä ja 28 miljoonaa työntekijää. Nyt pitää muistaa, että Trump ei ole sinänsä edistänyt hlbt-amerikkalaisten oikeuksia, vaikka hän itseään kovasti kehuu, sillä kyseessä on presidentti Obaman antama asetus, joka jää toistaiseksi voimaan. Kristilliset homovihajärjestöt ovat olleet lievästi sanoen raivoissaan, sillä ne olettivat Trumpin kumoavan kaikki Obaman asetukset. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että kristillinen äärioikeisto saa palkintonsa, sillä uusi homoviha-asetus on parhaillaan käsittelyssä Valkoisessa talossa.
------
Presidentillinen asetus syrjinnän sallimiseksi uskontoon vedoten

New Yorkissa ilmestyvä The Nation -viikkolehti sai käsiinsä Trumpin kabinetin 4-sivuisen aloitteen asetukseksi, jolla sallittaisiin hlbt-kansalaisten syrjintä eri sektoreilla eli sosiaalipalveluissa, koulutuksessa, terveydenhoidossa, työpaikoilla jne. ”uskonnonvapauteen” ja ”moraaliin” vetoamalla. Myös naisten oikeudet ovat vaakalaudalla. Uutinen on pitkä, koska asetusluonnos sisältää lisäksi useita muita katolisten ja evankelisten homovihajärjestöjen vaatimia toimia, joten jokaisen kannattaa paneutua siihen itse.
(Luin uutisen pikaisesti, joten pahoittelen puutteita ja mahdollisia virheitä.)
Uutinen The Nation -lehdessä:
https://www.thenation.com/article/leaked-draft-of-trumps-religious-freedom-order-reveals-sweeping-plans-to-legalize-discrimination/

Tässä Washington Postin tuore uutinen homoviha-asetuksesta:
https://www.washingtonpost.com/politics/white-house-considering-order-on-religious-freedom-that-critics-warn-could-lead-to-discrimination/2017/02/02/631ea41a-e8ee-11e6-bf6f-301b6b443624_story.html

Trump kuulutti rukousaamiaisella lisää valtaa ja oikeuksia kirkoille:
http://www.advocate.com/politics/2017/2/02/prayer-breakfast-trump-backs-bigger-church-role-politics