Vähän uutta tietoa Tsetsenian homojahdista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1
Kuva CNN:n uutisjutusta Youtubessa

Uutta tietoa Tsetseniasta on niukasti. Lehdet toistavat samoja asioita, joista kerrottiin jo huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Venäläinen LGBT-Network kertoi kolme päivää sitten, että he ovat saaneet 60 yhteydenottoa. Venäjä pitää kohua ”valeuutisena”.


Venäjän presidentillä Putinilla ja Tsetsenian presidentillä Kadyrovilla oli työtapaaminen keskiviikkona. Kadyrov torjui sellaiset puheet, että turvallisuusjoukot jahtaisivat homoja Tsetseniassa. Kremlin julkaisemassa videossa ihmetellään näitä paljastuksia. Huhtikuun alussa kerrottiin teologista, joka lehtitietojen mukaan olisi kadonnut ja sitten surmattu. Kadyrovin mukana hän on kotonaan ja voi hyvin. Sunnuntaina Tsetsenian valtion tv lähetti Kadyrovin vierailun tämän kirkonmiehen kotona. Hän antoi haastattelun ja huhut torjuttiin. Putinilla ei Kadyrovin tapaamisen yhteydessä ollut tähän aiheeseen muuta sanottavaa.

Lehtijutuissa kerrottiin kuitenkin jostain tunnetusta teologista, nimeä ei ole mainittu.

Putinin tiedottaja Dimitri Peskov kerto viime perjantaina, ettei hänellä ole tietoja tästä aihepiiristä. Hänen mukaansa tässä ei ole kysymys politiikasta, vaan rikosoikeudellisista asioista, joita ratkoo oikeuslaitos.

Maanantaina Tsetsenian valtionsyyttäjä ilmoitti tutkivansa huhuja. Mitään tutkimustuloksia ei ehkä odoteta. Kadyrov oli jo sosiaalisessa mediassa kirjoittanut valheista, panettelusta ja ihmisoikeusjärjestöistä, jotka haluavat, että Tsetsenia nähtäisiin huonossa valossa. Myös Tsetsenian ihmisoikeusneuvosto on kritisoinut lehtikirjoittelua, kun todisteita ei ole.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


CNN on haastatellut kahta nimetöntä silminnäkijää. Haastattelu tuli Youtubeen tiistaina. Videon voi katsoa tästä


Venäläinen ihmisoikeusjärjestö LGBT-Network kertoi tiistaina, että sillä on ollut kontakti 60 tsetsenialaismieheen. On autettu 30 miestä. Pari yhteydenottajaa ei ole ottanut uudelleen kontaktia.

LGBT-Networkin toiminnasta ja ihmisistä on tiistainen nettiartikkeli. Siinä kuvataan käytännön tasolla, millaiset ihmiset ovat pakenemassa vainoja. Nyt yritetään löytää keinoja, joilla Tsetsenian pakolaisia voitaisiin lähettää muihin maihin. On jo käyty keskusteluja läntisten lähetystöjen kanssa. Venäjällä, mm. Moskovassa, pakolaisten uhkana ovat Tsetsenian turvallisuuspoliisi ja mahdolliset kadulla kohdatut suvun jäsenet. Myös uudelle paikkakunnalle muutto Venäjällä voi olla vaarallista, koska paikallisviranomaiset lähettävät tiedot Tsetseniaan.

https://meduza.io/en/feature/2017/04/17/they-are-used-to-being-last-grade-people-this-thought-was-inculcated-in-them

Haastattelussa LGBT-Networkin aktivisti kertoo, että kolmen henkilön osalta ulkomaiset suurlähetystöt ovat väljentäneet viisumivaatimuksiaan, ja pako länteen on ollut mahdollista. On vaikea arvioida, paljonko näitä ulkomaille pakoa toivovia on, ehkä 150-200.

Nyt on saatu ensimmäiset avunpyynnöt Dagestanista ja Ingusiasta. Se huolestuttaa LGBT-Networkin työntekijöitä.

Keskiviikkona Toimittajat yli rajojen -järjestö vaati Venäjän viranomaisia turvaamaan journalisti Elena Milashinan ja hänen kollegoidensa turvallisuuden. Vaaditaan myös uhkailujen tutkimista. Nämä journalistit ovat kirjoittaneet Tsetsenian tilanteesta Novaja Gazeta -lehteen. Tsetsenian poliitikot ja uskonnolliset johtajat ovat esittäneet Novaja Gazetan toimittajille uhkauksiksi ymmärrettyjä lausuntoja. Myös radioasema Echo Moskown päätoimittaja on saanut uhkauksia, kun he ovat kertoneet Tsetsenian vainoista. Keskiviikkona toimitukselle tuli Groznysta jauhekirje, mutta se osoittautui vaarattomaksi.

Moskovan Pride -tapahtumien organisoija Nikolai Aleksejev kertoi keskiviikkona nostavansa syytteen Novaja Gazetaa vastaan, koska lehti leimasi hänet syylliseksi Tsetsenian vainoihin. Myös Helsingin Sanomissa toistettiin muutama päivä sitten samaa: Nikolai Aleksejev on tehnyt viranomaisille ilmoituksen eri puolilla maata pidettävistä pride-marsseista. Hänellä on lehden mukaan aikomus ansaita rahaa valittamalla viranomaisten pride-kielloista ihmisoikeustuomioistuimeen ja sieltä määrätään hänelle mukavia vahingonkorvauksia. Novaja Gazetan mukaan Aleksejevin toiminta ehkä käynnisti homovihamielisen homojahdin. Aleksejev pitää homojahti-uutisia ”valeuutisina”.

Saksassa venäläinen (trolli?)media RT Deutch leimaa Tsetsenia-uutiset ”valeuutistehtaan” luomukseksi. Läntinen media ja kansalaisjärjestöt ovat kasanneet kokoon tarinan keskitysleireistä. RT Deutschin mukaan edes Tsetsenian gay-väki ei tiedä pidätyksistä mitään.

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • faktat pöytään
  • 21.4.2017, 10.49
Novaja Gazeta -lehti ilmoitti aikoinaan, että heillä on tiedossa noiden kuolleiden nimet. Luulisi olevan helppo vahvistaa, oliko tuo teologi heidän joukossaan vai ei. Alkujaan ranneliikkeessä luki "Kiinni otettujen joukossa on myös merkittäviä uskonnollisia johtajia ja kaksi kansallista tv-persoonaa." Eli ei tämän perusteella voi sanoa, että teologi edes olisi kuollut.... Joka tapauksessa yksinkertaisia faktoja, jotka olisi helppo tarkistaa ja siten vahvistaa ja osoittaa, kuka on väärässä: viranomaiset vai lehti todella levittänyt valeuutisia. Eihän toki mikään poissulje sitäkään vaihtoehtoa, että kyseessä sama teologi, joka vain on pidätetty mutta nyt viranomaiset tehneet hänen kanssaa 'sopimuksen' telkussa esiintymisestä ja sitä kautta teologin maineen puhdistamisesta, mihin teologi oman henkensä pitimiksi on suostunut.... Tämä osoittaa hyvin, kuinka epämääräisesti uutisoiden jää tarinaan aukkoja, joita eri osapuolet voivat hyödyntää itselleen sopivasti.

Entäs tuo tv-persoona? Mitkä ovat todelliset faktat hänen tarinalleen? Vain pidätetty vai kuollut? Tsetsenian 'Yle' poisti kaikki häneen liittyvät ohjelmat telkusta ja muualtakin, joten miksei häneen liittyviä faktoja käytetä todistamaan asioiden todellista laitaa?

Itse en usko, että koko vaino olisi vain valeuutista, mutta miksei Novaja Gazeta -lehti ja muut välineet käytä aukottomia faktoja kumoamaan viranomaisten vähättelyä? Ymmärrän yksityisyyden suojan varsinkin jos kysessä on vain huhuja, mutta faktojen kanssa Suomessakin Yle ja HS olisi asiasta uutisoineet, Iltalehdestä tietty olisi luettu epäilyistä jo paljon aikaisemmin....

"Kremlin tiedottaja Dimitri Peskov kiistää, että Tsetseniassa olisi käynnissä homovaino ja hänestä kaikki tiedot ovat epämääräisiä ja anonyymejä." Ainakin jälkimmäisessä asiassa hän on oikeassa. Eikö hänet voitaisi ajaa nurkkaan faktoilla?