USAn Korkeimman oikeuden ratkaisu homoavioliitoista tulossa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3

USAssa on ratkaisun hetki lähellä. USAn Korkein oikeus päättää Defense of Marriage Actin eli DOMAn ja Proposition 8:n perustuslaillisuudesta. Päätökset ovat tärkeitä homo-oikeuksien kannalta.


On siis kaksi kiperää kysymystä, joita ratkotaan. Toinen koskee Kalifornian kansanäänestyksen tulosta (Proposition8). Vuonna 2008 kansa äänesti homojen ja lesbojen avioliitto-oikeuksia vastaan, ja avioliittolupien jakaminen Kaliforniassa loppui siihen. Toinen oikeusasia koskee ns. DOMAa (Defense of Marriage Act). Se on laki, jonka kongressi hyväksyi vuonna 1996, ja siinä määrätään, että homojen oikeuksia koskevat lait yhdessä osavaltiossa eivät ole automaattisesti voimassa muissa osavaltioissa. DOMA vaikuttaa yksilötasolla mm. niin, että homopariskunnan toiselle osapuolelle eivät kuulu samat edut verotuksessa ja sairausvakuutuksissa kuin heteroavioliiton toiselle osapuolelle.


Päätökset tulevat yleensä maanantaisin ja torstaisin. Nyt kesäloman kynnyksellä oletetaan, että päätökset julkaistaan ensi viikon keskiviikkona tai torstaina (26. tai 27.6.2013). Meillä Suomessa on silloin menossa pride-viikko.

Asiaa koskeva erinomaisesti tehty uutinen MTV3:n sivulla

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

Todennäköisin lopputulos Korkeimmasta oikeudesta on homojen oikeuksien "esitaistelijan" Clintonin allekirjoittaman DOMA:n kumoaminen ja itse avioliittokysymyksen jättämisestä osavaltioiden päätettäväksi. Mahdolllista on myös että homoliittokiellot todetaan perustustuslain vastaisiksi mikä olisi kuitenkin lievä yllätys.

Homojen äänillä ratsastaneet Vihreät, Vasemmistoliitto ja SDP, kannattaisi ottaa mallia USA:sta eikä antautua Kristillisten panttivangiksi hallitushimoissa.
Live blogging at the Supreme Court of the United States (SCOTUS) Blog

http://www.scotusblog.com/

Päivitys 24.6.2013:

17, 20, 24, 25. kesäkuuta 2013 + 1 päivä (26 tai 27)

Päätökset julkaistaan klo 17.00 jälkeen Suomen aikaa.
---

The History of Proposition 8 in California

The American Foundation for Equal Rights

http://www.youtube.com/watch?v=x17wpLjXsi8
---

Kommenttia muokattu: 17.06.2013 klo 13:27

Kommenttia muokattu: 24.06.2013 klo 17:57