Unkari: Jobbik vaatii homoseksuaalisuuden rangaistavuuden palauttamista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 6

Saattaa olla, että muuallakin Euroopassa kuin Venäjällä alkaa uudenlainen taistelu homoseksuaalisuuden laillisuudesta. Unkarin äärioikeistolainen puolue Jobbik jätti eilen parlamentille kaksi lakiehdotusta, joissa "joitakin seksuaalisia käyttäytymishäiriöitä" halutaan rangaistaviksi. Myös perustuslakiin halutaan muutoksia. Lakiehdotukset koskevat homoja, lesboja, bi-ihmisiä, transihmisiä ja pedofiileja. Lakiehdotuksen laatijana on Jobbik-puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ádam Mirkóczki. Samalla joudutaan korjaamaan useita lakeja, mm. medialakia ja mainoslakia.


Jobbikin mukaan homoseksuaalisuus on rajoitettava neljän seinän sisään. Jobbikin esityksessä rangaistavaksi tulisi kaikki samaa sukupuolta olevien haureus, jonka muut näkevät ja joka siis on propagointia. Rangaistus olisi kolme vuotta vankeutta ja jopa yhdeksän vuotta, jos alaikäiset ovat näkijöinä. Myös aresti on rangaistusluettelossa. Homo- ja lesbobaarit halutaan sulkea ja kaikki homotapahtumat kiellettäisiin.

Myös homoseksuaalisuuden edistäminen, esim. suudelmat kadulla tai kädestä pitäminen, veisivät vankilaan tai 150 000 forintin sakkoihin, se on n. 500 euroa. Homouden edistäminen kirjoituksin, kuvin, äänin tai muilla välineillä voisi tuoda jopa viiden vuoden vankeuden.

Perustuslaissa pitää erikseen mainita, että kokoontumis- ja mielipiteenilmaisun vapaus ei koske homoja.

Lehdistön vapautta pitää Jobbikin mukaan rajoittaa tässä asiassa. Budapestin Prideä tai Euro Gameseja ei saisi kuvata lehdissä positiiviseen sävyyn. Ja kaiken tämän takana on lasten suojeleminen. Kielloilla vähennettäisiin homopromiskuiteettia (seksuaalista irtolaisuutta). Kun puhuminen seksuaalisista poikkeavuuksista vaiennetaan, tulevat sukupolvet kehittyvät terveempään suuntaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jobbikilla on parlamentin 386 paikasta 47, joten sillä joukolla ei lakeja saada aikaan. Lakiehdotukset kuitenkin kertovat jotain ilmapiiristä. Nyt on kiinnostavaa kuulla, kuinka hallituspuolue Fidesz suhtautuu näihin asioihin.

Lähteet: nol.hu ja ggg.at

http://nol.hu/belfold/bortonbe_zaratna_a_jobbik_a_melegeket
http://hvg.hu/itthon/20120411_jobbik_tervezet

Jobbikia lähellä oleva kiihotussivusto kuruc.info kuvaa perverssiyttä näin. Kuvateksti: "Ei Andrassy-kadulle (prideparaatin reitti) vaan vankilaan".

6 kommenttia

Unkarin tilanne on menossa aika sekavaksi. Presidentti joutui eroamaan, kanasntalous on kuralla jne. Perinteisesti on ollut muotia, että sekavina ja huonoina aikoina yritetään löytää syntipukki jostain omasta kansanryhmästä.

Unkarin suhde lähes kaikkiin vähemmistöihin on huolestuttava. Jos tällä uusimmalla lakiehdotuksella on realistisia mahdollisuuksia mennä läpi, niin Euroopan Unionissa on syytä miettiä, että onko Unkarin oikea paikka olla unionin jäsen.
  • 2 / 6
  • Homopallero
  • 11.4.2012, 22.33
Miksiköhän länsimainen sivistysvaltio on niin vaikea sovittaa tiettyihin Itä-Euroopan maihin? Luulisi, että Unkarissa jos jossain ihmiset osaisivat pitää ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia oikeassa arvossa, kun ne kerran eivät ole olleet heille ja monelle muulle itäeurooppalaiselle kansakunnalle mikään itsestäänselvyys. Kuinka kauan vähemmistöjen pitää sietää syrjintää, ennen kuin Unkarissa ja parissa muussa maassa ymmärretään, että ihmisarvo on vakio ja täysin jakamaton?