Turkulainen yrittäjä Ville on Mister Fetish Finland 2012

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1
Ville, Mister Fetish Finland 2012

MSC Finlandin järjestämän Finlandization-fetissitapahtuman yhteydessä järjestettiin Mister Fetish Finland -kilpailu. Kisan voittajaksi selviytyi turkulainen 38-vuotias yrittäjä Ville. Hän edustaa Suomea lokakuun lopulla Hampurissa pidettävässä Mister Leather Europe -kilpailussa.

Ville kertoi, että hän haluaa olla rohkaisijana ja esikuvana kaikille, homoille ja heteroille. Jokaisella ihmisellä on jokin fetissi ja jokaisen pitäisi voida olla oma itsensä.

Voittaja valittiin lauantaina 28. heinäkuuta järjestetyssä Finlandization 26 -tapahtuman pääjuhlassa Ravintolalaiva Wäiskissä, Helsingissä. Kilpailijoita kisaan oli ilmoittautunut kolme. Ehdokkaat esittäytyivät yleisölle alkuillasta. Paikalla ollut yleisö sai äänestää suosikistaan. Lopputulos laskettin puoliksi yleisöäänten ja puoliksi neljän hengen juryn antamista äänistä.

Vastaavia mittelöjä nahasta, kumista ja uniformuista kiinnostuneille miehille on järjestetty Suomessakin 1980-luvulta lähtien vuosittaisten Finlandization-tapahtumien yhteydessä, aiemmin nimellä Mister Leather Finland. Kilpailuja on kuitenkin saatu järjestettyä vain harvakseltaan, koska kilpailijoita ei ole aina ollut jonoksi asti. Toisin on Keski-Euroopassa, jossa samanhenkiset kilpailut ovat olleet varsin suosittuja, ja voittajan titteli arvostettu.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Finlandization-tapahtuman ja Mister Fetish Finland -kilpailun järjestävä MSC Finland - Tom's Club on fetissijärjestö mm. nahasta, kumista ja uniformuista kiinnostuneille miehille. Klubi järjestää dresscode-iltoja sekä muita teematapahtumia. 36 vuoden ikään ehtinyt MSC puolestaan on osa euroopanlaajuista ECMC-fetissiklubien yhteisöä.

mscfin.fi: Mister Fetish Finland 2012 on turkulainen Ville
mscfin.fi: Mister Leather Finland –kilpailuja jo 1980-luvulta alkaen
Keskustelu: Finlandization 26, 27.7.-29.7 ja Mr. Fetish Finland

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • miesten mies
  • 29.7.2012, 17.57
Komistus!