Tuomarit Seattlessa antavat aikaansa homoavioliitoille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 5

Seattlen kaupungintalo Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa on auki sunnuntaina, joulukuun 9 päivänä erityistä tilaisuutta varten. Osavaltiossa järjestetyn 74. kansanäänestyksen tuloksena astuu joulukuun 5 päivänä astuu voimaan laki tasa-arvoisista avioliitoista, ja Seattlen pormestarin Mike McGinnin mukaan yhdeksän kaupungin tuomaria antaa omaa aikaansa seuraavan sunnuntain tilaisuuksiin.

Tuomarit ovat käytettävissä 9.12.2012 kello 12 ja 17 välisenä aikana, jolloin homopareilla on ensimmäinen tilaisuus saada allekirjoitus avioliittolupiinsa. Avioliittoluvat voidaan noutaa jo joulukuun 6 päivänä, mutta ne allekirjoitetaan ja tulevat siten laillisiksi vasta kolme päivää myöhemmin pakollisen odotusajan takia.

Seattlelainen viikkolehti The Stranger lupasi torstaina lahjoittaa $2.000 (1571 €) asiakirjojen ja virkamiesten palkkojen korvaamiseksi, ja kaupungin tuomarit lahjoittavat oman aikansa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Marraskuun 7 päivänä 2012 Washingtonin osavaltio seurasi Mainen ja Marylandin esimerkkiä hyväksyessään kansanäänestyksessä homojen oikeuden solmia avioliitto, ja Minnesota torjui tasa-arvoisen avioliiton kieltämisen. Vaikka Washingtonin osavaltion lainsäätäjät hyväksyivät tasa-arvoisen avioliittolain jo helmikuussa, lain vastustajat onnistuivat keräämään tarpeksi nimiä kansanäänestyksen järjestämiseksi.

Pink news (Englanti)

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • puppeliassi
  • 18.11.2012, 12.23
onko homofobit jo kritisoinneet homoavioliittoja sillä että niihin menee rahaa? viranomaisiin, sosiaalietuuksiin yms.

älytöntä kritisoida rahanmenoa tasa-arvon takia heh
Kansanäänestystuloshan tasa-arvoisen avioliiton puolesta tuolla Washingtonissa sai - ainakin tämänhetkisten ääntenlaskutietojen mukaan - 53.35% kannatuksen ja vastustusta 46.65%, eli selvä enemmistö-hyväksyntä RAKKAUDELLE.

Tuolla Luoteis-Yhdysvaltain Washingtonissahan, missä Seattlen lähistöllä sijaitsevassa Redmondissa on Microsoftin pääkonttorialue, lahjoittivat MSn pääjohtaja Steve Ballmer ja MSn perustaja Bill Gates henkilökohtaisesti kumpikin 100 000 dollaria eli yhteensä 200 000 dollaria tuohon Washingtonin tasa-arvoista avioliittoa tukevaan kampanjaan

http://seattletimes.com/html/microsoftpri0/2018582581_ballmer_gates_each_donate_100000_to_support_gay_ma.html - Joten ehkäpä vaikutusta hyvään tulokseen silläkin.

It Gets Better -kampanjassahan Gay and Lesbian Employes At Microsoftilla (GLEAM) oli myös ihan inhimillisen avoin ja hieno tukivideo
http://www.youtube.com/watch?v=DmvV-E1LEXo

Microsoft kuuluu myös tasa-arvoisia oikeuksia Yhdysvalloissa ajavan Human Rights Campaign (HRC) -järjestön merkittävimpiin yritystukijoihin (eniten tukea antavien platina-tason 5 tukijan joukossa ja täydet 100 pistettä HRC-järjestön arvioinnissa saaneiden joukossa, tukien mm. hlbtiq-puolisoita ja yritysterveydenhuollossakin trans-ihmisten erityistarpeita, sekä toki tasa-arvoisen henkilöstöpoliitiikkansa ansiostakin)
http://www.hrc.org/
HRCn yritys-tukijat http://www.hrc.org/the-hrc-story/corporate-partners
(tuo platina tuki on kattanut mm. taloudellista tukea, tietokoneiden ja ohjelmistojen lahjoituksia, sekä myös 50 dollarin tuntipalkkiota HRC-järjestön vapaaehtoistyöhön osallistuneille työntekijöille).

Myös Apple on tukenut Kalifornian osavaltiossa tasa-arvoisia oikeuksia ja se tuki ja lahjoitti taannoin siellä NO H8 (no hate) -kampanjaan 100 000 dollaria myös
http://news.cnet.com/8301-13579_3-10074793-37.html
Apple tosin ei nykyään kuulu HRC-järjestön virallisiin yritystukijoihin.

Kommenttia muokattu: 18.11.2012 klo 14:56