"Tuntemattoman sotilaan yhteisö ei kestäisi homoa"

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • jnsto
  • 7

Tuntemattoman sotilaan mieskuvista puuttuu homo. Väinö Linnan sotilasgallerian koostumuksen puutetta ja sen syitä sivuttiin Yle Radio 1:n ohjelmassa "Roman Schatzin Maamme-kirja" 1.9.14

Väinö Linnan teoksesta on tuotettu uusi radioversio, edellinen on jo 60-luvulta. Ohjelmassa olivat keskustelemassa uuden tuotannon ohjaaja Juhana von Bagh ja Lilla Teaternin taiteellinen johtaja Raila Leppäkoski.

Schatz maalaili Linnan kirjan mieskuvaa. Löytyy murreryhmiä ja luonteita joka lähtöön. -Mutta ainoa mieskuva, joka puuttuu, on homomies, sanoo Schatz.

Tähän Raila Leppäkoski heittää Honkajokea epäillyn, mutta jatkaa heti epäilyn liittyneen siihen, että ensimmäisessä elokuvaversiossa Honkajokea esitti Tarmo Manni.

- Eipä löydy urheiluseuroissakaan homoja, jatkaa Juhana von Bagh. Hän kertoo nuoruudessaan lukeneensa paljon Kreikan jumalista ja tuo hajonnan laaja-alaisuuden Tuntemattoman mieskirjoon. - Mahtuu monenlaista, mutta ei homoja. - Sellaisia ei yhteisö kestäisi. Juhana von Bagh toteaa kirjassa myös rajattavan yhteisöstä ulos tapahtumissa mukana olevia henkilöitä. - Yhteisö ei kestä Riitaojaa ja Lehto on liian äärimmäinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Mutta homoa ei Väinö Linna ole siis tuonut sotilailleen edes tarjolle. Sikäli kun tiedämme.

R Schatzin ohjelman äänitiedosto
Uuden radioversion esittely

7 kommenttia

Joku muka fiksu von Bagh toteaa, että sellaisia (homoja) ei yhteisö kestäisi. Puhuu suurella suulla, sillä olihan esim. Touko Laaksonen Vapaudenristillä palkittu sotilas. Hänetkin porukka kesti.

Sinänsä ei ole edes oleellista noiden miesten sukupuolinen suuntautuminen, mutta tuollaisen pupun laskeminen suustaan tekee kaverista pellen.

Minusta Rokka ainakin on vahvasti bisse, tietoinen omasta heteroudestaan ja siinä ohessa nauttii osaavasti ja täydellisesti miestenkin välisestä suhteesta. Jotenkin van tuntuu myös että Lahtinen on homo. Sellainen homo homon tuntee on ajatuksissani.
  • 2 / 7
  • nipo
  • 4.9.2014, 12.31
"edellinen on jo 60-luvulta". Onko tämä edellinen tuotos kenties siirtymässä kohti menneisyyttä? Jos se on jo nyt 60 luvulta, onko se parin vuoden päästä ehtinyt jo 50 luvulle?