ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


kirjat lehdet sähköinen glbt-kirjasto elokuvat ja sarjafilmit teatteri tv-kalenteri televisio radio musiikki levyesittelyt artistiesittelyt listat euroviisut
internet ja seksuaalivähemmistöt novellit ja tarinat viihde, musiikki & kulttuuri -keskusteluviihde ja kulttuuri

Troija

Ossi Halme • 13.05.2004 20:38 ELOKUVAT JA SARJAFILMIT
Wolfgang Petersenin ohjaama, Homeroksen eepoksien innoittama Troija saa sellaiset miehet kuten Brad Pitt, Orlando Bloom ja Eric Bana verhoamaan hiestä kiiltävät vartalonsa mekkoihin. Vielä kun sijoitetaan tarina antiikin Kreikkaan ja rahdataan paikalle Hollywoodin poliittisesti korrekti koneisto, niin keitos on valmis.

Troijan prinssi Paris (Orlando Bloom) vierailee veljensä Hektorin (Eric Bana) kanssa Spartassa ylistämässä uutta rauhaa, mutta päätyykin vaakatasoon Spartan kuningattaren, Helenan (Diane Kruger) kanssa. Pienet seikkailut eivät taistelijana täysin kokemattomalle Parisille riitä, vaan Helena pitäisi saada vietyä kotiin Troijaan. Tätähän ei Spartan kuningas Menelaus purematta niele, vaan lähtee pyytämään apua isoveljeltään Agamemnonilta (Brian Cox). Agamemnon suostuu veljensä pyyntöön, mutta ei suinkaan Helenan vaan Troijan vuoksi. Troija kun on ainoa valtio, jota hän ei Egeanmeren alueella hallitse. Troija vaan sattuu olemaan harvinaisen hyvin puolustettu, muurien ja erinomaisten sotilaiden avulla suojattu, joten mukaan tarvitaan ripaus mytologiaa. Tässä vaiheessa kehiin marssii ylimielinen ja jumaliapelkäämätön Akilleus (Brad Pitt), jota ei voisi vähempää kiinnostaa mikään muu kuin taisteleminen ja oman nimensä saaminen kuolemattomaksi, tapahtui se sitten kenen kustannuksella tahansa. Vielä kun mukaan samalle veneretkelle saadaan Odysseus (Sean Bean), niin Hollywoodin kumarrus vuosituhansien takaisille tapahtumille on suoritettu.

Aidosti välimerelliseltä näyttävä Troija viihdyttää katsojaansa koko lähes kolmituntisen pyörityksensä ajan. Johtotähtenä on selvästi pidetty joukkovoimaa; tuhannen sotalaivan, taivastapimentävien nuolisateiden ja kymmenientuhansien sotilaiden voima on murskaavinta sitten Independence Dayn. Huippukalliiseen produktioon on myös kiinnitetty kovan rahan näyttelijöitä enemmän kuin kourallinen. Käsikirjoittaja on onnistunut latomaan erillisiä antiikin legendoja ja tapahtumia yhteen siten, että nuotit jaksavat viedä elokuvan aina armoitettuun finaaliin asti. Sotaelokuvaksi Troija on myös harvinaisen vähäverinen. Liekö ohjaaja ja leikkaaja ottaneet The Passion of The Christista varoittavan esimerkin ja siksi pyrkinyt vähentämään verenvuodatuksen yksityiskohtien näyttämistä. Katsoja ehtii nähdä kuka löi ketä, millä, minne ja miten siinä kävi, mutta väkivallasta ei rakenneta sadistista nautintoa. Myöskin paljaan pinnan näyttämisessä on vedetty rajaus tiukalle.

Gay-yleisön kannalta outo veto on Akilleuksen ja tämän suojatin, Patrokluksen välisen suhteen laadun muuttaminen pois alkuperäisestä, kahden miehen välisestä sydänystävyydestä ja rakkaudesta poliittisesti korrektiksi hyysäykseksi. Troijassa Akilleus on lähinnä Patrokluksen huolehtivasti holhoava serkku eikä vuoteenjakaja. Patroklus (Garrett Hedlund) on myös saanut myös maskeerauksen puolelta hieman naisellista sävyä.

Homeroksen Odysseian innoittamana syntyneen leffan tasaisessa marssissa ainoat kompastukset ovat näyttelijöiden ajoittaiset väsähdykset. Koskaan aikaisemmin Brad Pitt ei ole valkokankaalla näyttänyt nelikymppiseltä, vaikka sitä oikeassa elämässä onkin. Myöskin Orlando Bloomin yhden ilmeen eteerinen liihottelu Parisina ei kaikissa kohdissa vakuuta. Vanha herra Peter O’Toole sen sijaan pystyy konkarin taidoillaan asettumaan tyylikkäästi Troijan kuninkaan viittaan ja Eric Bana on syntynyt surusilmäiseksi Hektoriksi. Elokuva kohtelee antiikin sankareita arvokkaasti eikä sotkeudu kliseeviidakkoon. Troija jatkaa vuoden 2004 elokuvien pohtivaa linjaa, jota aikaisemmin ovat jo tarjonneet Gibsonin Kristus sekä tavallaan myös Van Helsing. Troijassa ei ole yksiselitteisiä sankareita eikä perinteistä mustavalkoista rajanvetoa hyviin ja pahoihin. Esimerkiksi Akilleus on ylimielinen ja omahyväinen, mutta silti, noh, tiedätte kyllä sen kantapää-jutun. Myöskin Eric Banan täyttämä Hektorin valtiomiestä ja sotilasta loistavasti yhdistelevä prinssin rooli ei kaarensa loppupuolella noudata perinteistä Hollywood-sankarien linjaa, puhumattakaan Troijan kuninkaan tai Parisin kohtaloista. Elokuvan jälkeen heräsi alitajuinen moralisti miettimään, että kuka olisi joutanutkin kuolla ja kuka puolestaan olisi ansainnut jäädä henkiin. Toki elokuvan voi ottaa action-leffanakin, mutta olisi sääli jättää hyviä etiikka- ja moraalikysymyksiä pohtimatta, kun siihen kerrankin tarjotaan herkullinen mahdollisuus (ja myöntäkää pois, että olette aina halunneet nähdä lempinäyttelijänne vain vesirajaan ulottuvassa asussa).

Ai että mikä tarinan opetus on? No se tietysti, että lahjahevosen suuhun kannattaa kurkata ja että kunniallisen kuoleman ja häpeällisen henkiinjäännin ero on siinä, että jälkimmäinen jää viimeksi nauramaan kun edellä mainittu jo lipuu Styx-virrassa.




Katso myös nämä
 
 
Katso myös nämä
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy