Trinidad-Tobago: Oikeus katsoo samaa sukupuolta olevien suhteet kieltävän lain olevan perustuslain vastainen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Karibialla sijaitseva runsaan miljoonan asukkaan Trinidad ja Tobago sallii aikuisten väliset samaa sukupuolta olevien väliset suhteet. Korkein oikeus päätti torstaina, että saarivaltion siirtomaa-ajalta peräisin oleva lainsäädäntö ei ole perustuslain mukainen.

Samaa sukupuolta olevien suhteet kieltänyt lainsäädäntö on alkuaan peräisin Britannian vuonna 1962 päättyneeltä siirtomaa-ajalta. Alkuaan maksimirangaistus oli viisi vuotta vankeutta, mutta vuonna 1986 sitä nostettiin kymmeneen vuoteen ja vuonna 2000 maksimirangaistukseksi määrättiin 25 vuoden vankeus. Alkuaan ainoastaan miesten välisiä suhteita koskenut laki laajentui koskemaan myös naisten välisiä suhteita.

Tuomioistuimen torstaisen ratkaisun mukaan laki oli perustuslain vastainen, ja se rikkoi yksityisyyteen ja ilmaisuvapauteen liittyviä ihmisoikeuksia. Lopullista tuomiota perustuslain vastaisiksi todettujen pykälien 13 ja 16 kohtalosta odotetaan heinäkuussa. Tuolloin päätetään, siivotaanko niistä aikuisten välisiä suhteita koskevat osat vai poistetaanko pykälät kokonaisuudessaan.

Nyt tehdyn päätöksen taustalla on hlbti-aktivisti Jason Jones, joka on Trinidad ja Tobagon sekä Ison-Britannian kaksoiskansalainen. Hän haastoi hallituksen oikeuteen ja käynnisti vuoden 2017 alussa rahankeruukampanjan lain kumoamiseksi. Kampanjointi on aiheuttanut voimakkaita vastareaktioita tappouhkauksineen, ja Jones on kertonut elävänsä pelossa. Hän joutui myös eristäytymään ystävistään ja perheestään, koska on pelännyt heidän turvallisuutensa puolesta.

Uutistietojen mukaan oikeustalon ulkopuolella olleet hlbti-aktivistit hurrasivat päätöksen tultua. Myöhemmin samana päivänä joidenkin hlbti-aktivistien kimppuun hyökättiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

PinkNews arvioi, että päätös voi johtaa muissakin Karibian alueen valtioissa vastaavanlaisin päätöksiin. Julkaisu mainitsee Antiguan, Barbadoksen, Grenadan, Jamaikan, Saint Kittsin, Saint Lucian ja Saint Vincentin.

PinkNews: Trinidad and Tobago has just legalised gay sex

1 kommenttia