Tinder ottaa jatkossa huomioon sukupuolisen moninaisuuden

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 8

Mobiilideittisovellus Tinderistä ollaan julkaisemassa uutta versiota. Siinä sukupuolinen moninaisuus tulee otetuksi huomioon.

Uusista ominaisuuksista kerrottiin Tinderin blogissa, ja Suomessa asian otti esille Nyt.

Alkuun Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Kanadassa sovellusta käyttäville saataville tulevassa päivityksessä toimintoihin on lisätty mahdollisuus määritellä oma sukupuolisuutensa tähän asti valittavana olleiden naisen ja miehen lisäksi lähes 40 muulla vaihtoehdolla, esimerkkeinä transnainen ja transmies. Päivityksen odotetaan tulevan muualla sovellusta käyttävien saataville lähiaikoina.

Esimerkiksi GLAAD-järjestöstä saatuun asiantuntija-apuun tukeutuvista päivityssuunnitelmista kerrottiin alkukesästä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kaksijakoiseen mies-nais -jaotteluun sopimattomat henkilöt ovat kohdanneet vaikeuksia käyttäessään Tinderiä sen nykymuodossa. Heidän Tinder-tilejään on suljettu ja kasvokkain kohtaamisten yhteydessä tilanteet ovat saattaneet riistäytyä uhkaaviksi. Myös seksuaalivähemmistöille suunnattujen online-deittisovelluksien parissa trans- ja muunsukupuoliset ovat usein kokeneet olevansa ei-tervetulleita.

Tinder: Introducing More Genders on Tinder
Nyt: Tinder laittoi sukupuoliasetukset vihdoin uusiksi: miehen ja naisen lisäksi tulee kymmeniä muita vaihtoehtoja
Tinder alkaa tukea sukupuolen moninaisuutta - ja nostaa ikärajan
Online-deittailun jne.

8 kommenttia

Hyvä että ihmiset voivat olla sitä, mitä oikeasti ovat - ja toivottavasti myös ovat sitä, mitä oikeasti ovat.


Tietylle sukupuolelle ja tietyille seksuaalivähemmistöille suunnattuja some- tai deitti-sovelluksia/sivustoja tulee myös muiden sukupuolten ja suuntautumisten kunnioittaa, eikä trollata niissä asiattomasti ja suvaitsemattomasti.

Esim. kun some/deittisovellus on "global community for men of all backgrounds to connect with one another", ei naisten, eikä "naisten" ole hyväksyttävää mennä sinne trollaamaan.

Samoin, kun some/deittislvelluksen säännöissä kerrotaan, ettei siellä ole sallittua minkäänlainen kaupallinen toiminta tai "is not meant to be used as a platform to promote sexual prostitution of any kind between users", niin sinne ei silloin pitäisi esim. trans- tai tyttöily-prostituoiduilla, eikä heidän asiakaskunnallaankaan, olla yhtään mitään asiaa - etenkin kun heille on suuntautumisilleen niitä kaupallisia kanaviaan yllin kyllin.

Vapaudet kulkekoot aina vastuiden kera.

Kommenttia muokattu: 16.11.2016 klo 16:46
Prostituutiokysymys varmaan koskee myös mies miehelle -tapauksia?