THL: Meningokokkitautia miesten välisessä seksissä

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • -
  • 7

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ottaa esiin miesten välisessä seksissä tarttuneen meningokokkitaudin. THL kehottaa epidemiatilanteissa harkitsemaan rokotteen käyttöä kyseisessä kohderyhmässä.

Ranneliike.net kertoi massatapahtumiin liittyvistä Berliinin ja Pariisin tartuntatapauksista noin viikko sitten.

THL kertoo, että Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa on tähän mennessä raportoitu seitsemän vakavaa meningokokki C –infektiota henkilöillä, joilla on ollut miesten välistä seksiä. Sama serotyyppi on aiheuttanut vastaavia epidemioita New Yorkissa 2010 ja 2013, osa sairastuneista on myös menehtynyt tautiin.

THL:n mukaan lisääntynyt matkailu ja massatapahtumat, kuten Gay Pride, voivat osaltaan saattaneet vaikuttaa bakteerin leviämiseen. Eurooppalaiset tapaukset ovat olleet yksittäisiä eikä yhteyttä USA:n tapauksiin ole löydetty.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

THL:n verkkosivuilla kirjoitetaan, että sosiaalinen media on hyödyksi viestinnästä Meningokokki C:n torjunnassa. Tartunnan jäljittäminen ja antibioottiprofylaksia ovat keskeisiä keinoja ehkäistä uusia tartuntoja, mutta lyhytaikaisiin joukkotapahtumiin liittyvien tartuntariskien huomioonottaminen on hankalampaa kuin esimerkiksi oppilaitoksen sisällä tehtävät torjuntatoimet. USA:ssa onkin menestyksekkäästi käytetty sosiaalista mediaa mahdollisesti altistuneiden henkilöiden tavoittamiseksi.

THL: Meningokokkitautia miesten välisessä seksissä
THL: Meningokokki-tietopaketti
Aivokalvontulehdus leviää Berliinissä ja Pariisissa

7 kommenttia

Olen taas vaikea ihminen ja vastarannan kiiski, mutta en tavallisena rivisairaanhoitajana täysin ymmärrä THL:n uutisointia. Meningokokki ei tunnista eikä erota seksuaalista suuntautumista eikä käyttäytymistä. Eikö kyse ole nyt "vain" puhtaasta sattumasta? Yhtä lailla meningokokki voisi tarttua musiikifestareilla heteroiden keskuudessa. Uutisoitaisiinko siitä silloin, että vakavia meningokokki-infektioita niiden ihmisten joukossa, jotka ovat olleet seksuaalisessa kontaktissa vastakkaiseen sukupuoleen?
Hyvä juttu toki, että tartunnan mahdollisuudesta varoitetaan...
  • 2 / 7
  • HCP
  • 27.7.2013, 16.08
Nimenomaan Miritza, meningokokki on pisaratartuntana leviävä bakteeri ja ilmeisesti nämä homoseksuaalien tartunnat on tullut esim. pride-tapahtumien yhteydessä tai isommissa biletapahtumissa. Mutta uutisointi on tosiaan epätarkkaa ja hidasta, kun vertaa esim. Norjan kansanterveysviranomaisen uutisointiin. Toki seksuaalinen kanssakäyminen on sen verran lähikontakti, että siinä pisaratartunta tulee helposti, mutta meningokokki ei ole siis mikään sukupuolitauti.

THL:n linjan homoseksuaalinen terveydenhuoltoon toivoisin minkäin olevan toisenlainen ja huomattavasti aktiivisempi. Esim. missä on Suomessa homoseksuaalien ilmaiset Hepatiitti-rokotukset niinkuin Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa? Miksei meillä keskustella lainkaan homoseksuaalien riskistä HPV-viruksille ja peräaukon ja siittimen syövälle ja kondyloomille, joita vastaan voidaan roktottaa, Tanskassa ja Norjassa homojärjestöt ovat aktiivisia tässä?

Miksi me homot, emme halua keskustella oikeudesta terveyteemme ? Toki avioliitto-oikeus on tärkeä, mutta on myös muita alueita yhteiskunnassamme, joita pitäisi parantaa, yhtenä osana seksuaalisten- ja sukupuolivähemmistöjen terveydenhuolto?

Ja missä on homoseksuaalit terveydenhuollon ammattaihenkilöt Pride-kulkueissa niinkuin Ruotsisa ja Norjassa?