Tampereen keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista 2

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • vaeltaja2006
  • 2

Keskustelutilaisuus pidettiin Työväenmuseo Werstaan auditoriossa Tampereella. Työväenmuseo on jo pitkää kerännyt materiaalia homohistoriasta. Sisäänkäynti Väinö Linnan aukiolle on tästä portista.


Keskustelu kesti pari tuntia ja paikalla oli runsaasti kuulijoita. Alkuvaiheessa keskusteltiin siitä, miten maaperää voitaisiin muokata myönteisemmäksi uudelle tasa-arvoiselle avioliittolaille. Osapuolia ovat ainakin maallinen valta ja kirkko.

Seuraavassa on teksteinä puheenvuorojen pääkohtia ja kuunneltavina audioina eri puheenvuorot.

Keskustelua johti Päivi Sinkkonen, Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry:n puheenjohtaja
Rovasti ja kirjailija Hilkka Olkinuora
Audio
Rovasti ja kirjailija Hilkka Olkinuora teki ensin selkoa siitä, mistä vastustus kirkon sisällä johtuu. Kirkon kanta on jo pidempään ollut selkeä: Ei. Kuitenkin kirkon sisällä on niitä, joiden mukaan tasa-arvoiseen perhelainsäädäntöön on mentävä. Eniten ongelmaa tuntuu synnyttävän sana : avioliitto. Kun asiasta on esim. kirkolliskokouksen yhteydessä keskusteltu, on muistutettu siitä, että kirkonkin on noudatettava perustuslakia. Naispappeuden vastustamiseen ja homoavioliittojen vastustamiseen liittyvät kannanotot hyvin samanlaiset. Argumentit etsitään Raamatusta. Mutta Raamatussa avioliitto liitetään lisääntymiseen ja kansan säilymiseen. Avioliitto on kuitenkin sopimus, joka mm. Lutherin mukaan kuuluu maalliselle vallalle. Vihkiminen on siunaus. Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyvin luterilainen vaihtoehto.
Kansanedustaja Oras Tynkkynen
Kansanedustaja ja entinen oikeusministeri Tuija Brax

Oras Tynkkynen kommentoi: Osa vastustuksesta on fundamentalistista. Mutta on myös vapaammin asioihin suhtautuvia, jotka eivät halua tukea. Heillä ensimmäinen onglema on liiton nimike. Toinen ongelma on adoptio. Heikkeneekö heteroparien adoptiomahdollisuus, jos homparit saavat adoptio-oikeuden. Käytännössä esim. Ruotsissa yhtään adoptiota ei ole myönnetty homopareille, vaikka heill äsiihen lainsäädännössä onkin oikeus.

Kansanedustaja ja entinen oikeusministeri Tuija Brax kertoo lisää adoptio-oikeudesta syntyneestä pelosta. Presidentinvaalikeskusteluissa Sauli vastusti avioliittosanaa, koska se pahoittaa jonkun mielen. Tällä argumentoinnilla olisi voitu vastustaa mm. rotuerottelusta luopumista. Mutta miksi homopari joutuu monissa arjen tilanteissa kertomaan tuntemattomille henkilöille yksityiselämänsä asetelmista, mm. työhaastatteluissa. Ja miksi lapsi joutuu koulussa kertoilemaan perhetaustastaan. Tällaisilla arjen esimerkeillä monet tasa-arvoisen avioliiton vastustajat alkavat miettiä uudestaan

Hilkka Olkinuora kertoi, miten kirkon piirissä keskusteluissa usein asia laajenee. jos nyt sallitaan tämä, seuraavana tulee avioliitto vaikka eläimen tai monen ihmisen kanssa. Tuloksia saadaan aikaan vain ihmisiä kohtaamalla ja puhumalla.

Audio
Pirkanmaan Setan hengellisen ryhmän vetäjä Riku Karppinen
Amnestysta Piia Puu Oksanen

Pirkanmaan Setan hengellisen ryhmän vetäjä Riku Karppinen pohti puheenvuorossan, mikä on rakentava tie lähteä keskustelemaan tästä asiasta. Hän omakohtaisesti ymmärtää, mitä tarkoittaa, kun on vahvoja uskonkäsityksiä. Olisi pyrittävä ymmärtämään näitä eri tavoin ajattelevia. Näin pystyisi myös vaikuttamaan ajattelutapoihin.

Pia Puu Oksanen Amnestysta kertoo keskustelusta, jota on käyty Australian tilanteesta. Se, että on kahdenlaista lainsäädäntöä, kahdelle ryhmälle – se on syrjinnällä flirttailua. Syntyy kaksi eriarvoista ihmisryhmää. Ehkä meilläkin olisi ollut syytä enemmän korostaa sitä, että tämä on syrjintää. YK:ssa Lasten oikeuksien komitea on ollut edistyksellinen. Perusajatuksena on ollut, että kun puhutaan erilaisista perherakenteista, syrjimättömyys on tärkeää.

Oras Tynkkynen muistuttaa, mitä tarkoittaa ”kalteva pinta” –argumentointi: jos nyt sallitaan tasa-arvoinen avioliittolaki, siitä seuraa moniavioisuus, ymsyms. Moniavioisuutta ei ole hyväksytty niissä maissa, joissa on tasa-arvoinen avioliitto. Moniavioisuutta on siellä, missä homous on lailla kielletty.

Audio
Setan puheenjohtaja Outi Hannula

Setan puheenjohtaja Outi Hannula sanoo, että ihmisoikeuksissa tasa-arvo tarkoittaa täysin samoja oikeuksia – vähempi ei riitä. Homo-, lesbo- ja transperheiden tulisi saada ensin täysi tasa-arvo lain edessä ja sen jälkeen päästään parantamaan arkielämästä selviämistä ja saadaan laadukkaita yhteiskunnan palveluita. Nyt tasa-arvoisesta laista keskustelu estää keskustelun elämänlaadusta.

Hilkka Olkinuora palaa lasten oikeuksiin.Ei Raamatussa lapsi ole erityisessä arvossa. Naimaton Jeesus nostaa lapset esiin, mutta muualla Raamatussa suku ja omaisuus ovat tärkeitä. Avioliitolla on Raamatussa pitkä historia, mm. Jeesus oli sulhanen ja seurakunta morsian. Kirkon näkökulmasta vosii tarkastella lisää syrjinnän käsitettä. Vielä ei ole tullut eteen oikeustapauksia, joissa esim. pappisvihkimystä vaille jäänyt homo tai lesbo haastaisi kirkon syrjinnästä. Kirkossa ei mielellään puhuta syrjinnsätä, vaan jumalallisesta luomisjärjestyksestä, tms. Euroopassa on jo tavallista, että avioliitto on maallinen sopimus ja vihkiminen on Jumalan siunaus. Kirkolliskokouksessa on sellaista ilmaa, että vihkioikeus joskus voisi siirtyä maalliselle viranomaiselle, kokonaan. Nyt on toinenkin tsunami, kuntauudistus. Jos seurakuntien rajat noudattavat kuntarajoja, on suuria muutoksia edessä. Nyt on tarvetta lainsäädännön tarkasteluun ja muuttamiseen.

Audio
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Kiitokset Vaeltajalle puheenvuorojen nauhoittamisesta. Pari asiaa tuli mieleen, kun kuuntelin ne uudelleen.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen totesi, että vaikka monta vastusta on edessä, lainmuutos toteutuu. Epäselvää on edelleen, minä päivänä ja minä vuonna.

Hän kehotti ottamaan yhteyttä niihin kansanedustajiin ja lakivaliokunnan jäseniin, jotka tällä hetkellä eivät tue lakialoitetta tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi. Omakohtainen kertomus perusteluineen on parempi kuin jostain kopioitu vaatimus.
Joissain keskusteluissa on tullut esille myös se, että meidän vastustajamme valittavat aina siitä, miksi tätä asiaa pitää käsitellä nyt, kun on tärkeämpääkin tekemistä. Samoin vedottiin parisuhdelakia käsiteltäessä, ja samaa argumenttia käyttävät meidän vastustajamme kaikissa muissakin maissa.
Tynkkynen muistutti, että lakialoite on ollut valmiina vuodesta 2006 eli pian 6 vuotta, mutta vastustajat vetoavat jatkuvasti siihen, että ei nyt, sillä on muuta tärkeämpää. Perustuslain takaamat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät siis merkitse mitään suurelle osalle kansanedustajia.

Kansalaisaloite on sitten se viimeinen keino, ellei mikään muu tehoa.

Entinen oikeusministeri ja nykyinen kansanedustaja Tuija Brax kertoi siitä, kuinka tilanne voi muuttua nopeasti. Pari vuotta sitten Islannin eduskunta Althingi hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain yksimielisesti, ja oltiin varmoja, että Suomessakin homma hoituu tuosta vaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan taantumus äärikristillispopulistisine aineksineen käänsi kelloa taaksepäin. Brax muistutti Unkarista, jossa edistys vaihtui parissa vuodessa homojen ja muiden vähemmistöjen vainoamiseen. Brax oli suuntauksesta vähintään yhtä huolestunut kuin meikäläinen.

Sekä Amnestyn edustaja että rovasti Olkinuora olivat ajan hermolla ja aktiivisesti mukana ihmisoikeustyössä. Setan edustajat jäivät varjoon, eikä heillä ollut mitään sen kummempaa sanottavaa. Kuten on käynyt ilmi, Seta ei enää toimi ihmisoikeusjärjestönä, vaan on ilmeisesti päättänyt jättäytyä syrjään yhteiskunnallisesta keskustelusta ja antaa muiden hoitaa hommat.

Paikallisten Vihreiden Naisten puheenjohtajalle kiitokset niin juontamisesta kuin koko tilaisuuden sujuvuudesta.
  • 2 / 2
  • OutiH
  • 25.2.2012, 12.14
Kiitos Tampereen keskustelun dokumentoinnista!

Edellinen kommentoija tulkitsi setalaisten edstajien varjoon jäämistä paneelissa Setan jättäytymiseksi syrjään yhteiskunnallisesta keskustelusta. Paneelistina sanoisin tähän että kun puhujiksi oli kutsuttu peräti kuusi samanmielistä kiinnostavaa puhujaa, houkutus kuunnella toisia oli suuri! Taas kerran oli hienoa nähdä, että hlbt-kansalaisiin ulottuvaa yhdenvertaisuutta ajaa moni taho omista erilaisista lähtökohdistaan. Näin asia etenee.

Seta on ajanut avioliittolakia voimakkaasti pitkään ja monin eri tavoin. Näin teemme edelleen mutta valtaosa siitä tapahtuu muualla kuin päivälehtien otsikoissa. Meille Setan omaa näkyvyyttä tärkeämpää on kuitekin asian eteneminen. Etsimme yhteistyötä eri tahojen kanssa ja saamme näin aikaan sellaista, missä Setan nimi tai logo ei ole mukana laisinkaan. Yhteistyössä on voima.

Jos haluat kantaa kortesi kekoon, käy vaikka näillä sivuilla ja kerro pirkanmaalaisille kansanedustajille, miten toivot heidän käyttäytyvän eduskunnan käsittelyn aikana!

http://avioliittolaki.wordpress.com/

Outi Hannula
Setan puheenjohtaja