Suutelumielenosoitus: Emotionaalinen tuki venäläiselle HLBTI-väestölle on tärkeää

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 9

Suutelumielenosoituksen aikana Venäjän suurlähetystön edessä pidettiin muutama puhe. Järjestäjäryhmästä Morgan avasi tilaisuuden. Hän muistutti, että hänkin on asunut maassa, jossa valkoiset menivät pääovesta ja tummaihoisille oli eri sisäänkäynti. Puistoissa oli eri penkit valkoisille ja värillisille. Nyt ollaan menossa samaan suuntaan. Mutta emme hyväksy sitä, että juutalaisia, romaneja tai homoja kohdellaan huonommin. Rakkautta ja suutelemista kukaan ei pysty täydellisesti kieltämään. Tänään yhtaikaa ainakin 50 kaupungissa eri puolilla maailmaa osoitetaan solidaarisuutta.

Venäläinen journalisti kertoi omassa puheenvuorossaan, että homot eivät ole ainoa alistettu ryhmä. Samoin on käynyt mm. monille sosiaalisille, poliittisille ja etnisille ryhmille.

Harri Simolin kertoi lyhyesti Pussy Riot -liikkeestä. Hän edustaa "Free Pussy Riot Helsinki" -verkostoa. Pussy Riot on aina ollut seksuaalisten vähemmistöjen puolella. Edelleen kaksi Pussy Riotin jäsentä on vankilasssa. Monet vähemmistöt joutuvat Venäjällä painostuksen alle.

J-P. Väisänen valiltteli, että eturivin poliitikkoja ei ole mukana tässä mielenosoituksessa. Hän itse on SKP:n puheenjohtaja ja mukana Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa. Sateenkaaren värisiä apuraha-anomuksia sinne on tullut hyvin niukasti.

Pauliina edustaa pietarilaista Coming Out -järjestöä. Pauliinan viesti on: Venäjällä on hengenvaarallista olla homoseksuaali. Venäjän yhteiskunnan viesti homoille on: Kadotkaa, hävetkää.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pedtra Nysten on ruotsinkielisestä Regnbågsankan-järjestöstä. Hän tietää, mitä on olla vähemmistönä vähemmistössä. Venäjän lakeja ei pystytä muuttamaan, mutta homovähemmistölle voimme olla emotionaalisena tukena, joten asiaa on pidettävä koko ajan esillä.

Puheet olivat englanniksi ja suomeksi.

Audio
Suutelumielenosoituksen puheita Venäjän suurlähetystöllä
Audio
Iskulauseita suutelun jälkeen

Suutelumielenosoitus Venäjän suurlähetystöllä Helsingissä sunnuntai-iltapäivänä (mukana kuvia)

9 kommenttia

Edellisen kommentin linkki ohjaa Hesarin uutiseen:

Suutelumielenosoitus keräsi 150 Venäjän lähetystölle

Vähemmistöjen oikeuksia puolustava suutelumielenosoitus keräsi iltapäivällä arviolta 150 ihmistä Venäjän suurlähetystön eteen Helsingissä. Mielenosoituksella tuettiin Venäjän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.

***

Olisi lukijaa kohtaan ystävällista mainita kommentissa mitä asiaa linkin takaa löytyy.

Kommenttia muokattu: 09.09.2013 klo 08:20