Suomen linja-autoala saamassa homovastaisen kummisedän

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 9

Suomalaisen Onnibus.com -bussiyhtiön omistajaksi tuleva skotlantilainen Sir Brian Souter on ollut laajasti julkisuudessa homovastaisena vaikuttajana. Kun Skotlannin paikallishallinto halusi vuonna 2000 poistaa rikoslain kohdan 28 (Skotlannissa 2A), joka kielti viranomaisia "edistämästä homoutta", Souter käytti miljoona puntaa omia varojaan vastakampanjaan. Hän järjesti epävirallisen kyselyn kansalaismielipiteestä. Kyselyyn vastanneista enemmistö suositti säännöksen pitämistä voimassa, mutta neljästä miljoonasta äänestyslomakkeesta oli palautettu vain vajaa kolmannes. Osallistumisaste oli alhaisempi kuin missään Skotlannin kansallisissa vaaleissa. Toisaalta Souter huomautti, että yksikään puolue ei ollut Skotlannissa saanut sellaista äänimäärää. Hanke ei estänyt lain muuttamista.

Souter tunnetaan myös Skotlannin kansallispuolueen kannattajana. Kansalaismielipiteen kartoitus jätettiin puoluekentässä paljolti huomiotta eikä myöskään SNP kannattanut sitä.

Brittiläinen HLBTI-oikeuksen kampanjoija Peter Tatchell vertasi Souterin kampanjaa USA:n etelän liikemiespiirien mainontaa 50-luvulla sotuerottelun säilyttämisen puolesta. Homovastaiset asenteet eivät estäneet Souterin aateloimista 2011. Tasa-arvojärjestöt keräsivät viisi tuhatta allekirjoitusta arvon peruuttamiseksi. Skotlannin työväenpuolueen riveissä arvo nähtiin seurauksena rahalahjoituksista SNP:lle.

Onnibus.comin mukaan Souter uskoo yhtiön nousevan Suomen johtavaksi kaukoliikenteen bussitoimijaksi. Aiemman Onnibussin alihankkijat jatkavat toimintaansa nimellä OnniExpress. Tämä on mahdollista, koska reittien luvat oli myönnetty alihankkijoille eikä toiminnan kattoyritykselle. Arvotaustaa pohtivalle voi siis olla merkityksellistä ostaako lipun Onnibus.comilta taiko OnniExpressiltä.

Souterin kansainvälisesti tunnettuja yrityksiä ovat Stagecoach Group ja Megabus.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Wikipediakooste Souterista
Uutinen Aamulehdessä
Souter 2011

9 kommenttia

  • 1 / 9
  • vankkumaton
  • 5.5.2014, 2.16
Tuskin tuotteessa itsessään tulee mitään homovastaista kuitenkaan olemaan. 100% Suomalaiset työntekijät on jo yritykseen luvattu. Eiköhän se ole vain ylimmän omistajan itsensä henkilökohtaista hurahtamista rahan tuhlaukseen moinen änkyryys :)
  • 2 / 9
  • Kaiffari
  • 5.5.2014, 5.15
Sir Brian Souter täyttää 60 vuotta tänään 5.5. 2014.

Happy birthday Sir Brian Souter!

God bless You!