Sosiaalialan opiskelija erotettiin yliopistosta tämän julkaistua sosiaalisessa mediassa homokielteisiä mielipiteitä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2

Sheffieldin yliopisto erotti sosiaalityön jatko-opiskelijan tämän kutsuttua sosiaalisessa mediassa homoseksuaalisuutta mm. kauhistukseksi Raamatun teksteihin vetoamalla. Yliopisto perusteli ratkaisuaan sillä, että opiskelijan toiminta kyseenalaistaa tämän kyvyn toimia ammatissa, johon tämän opiskelu tähtää.

Konservatiivisena tunnetun The Tepegraphin uutisesta kertoi Suomessa Seurakuntalainen.

Britanniaan alkuaan turvapaikanhakijana Kamerunista tullut, kristityksi itsensä määrittelevä 38-vuotias sosiaalityön jatko-opiskelija Felix Ngole oli syksyllä 2015 sosiaalisen median keskustelussa ilmaissut tukensa Kentyckylaiselle henkikirjoittajalle Kim Davisille, joka joutui vankilaan kieltäydyttyään kirjoittamasta avioliittolupia samaa sukupuolta oleville pareille. Ngole kertoi myös vastustavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja.

Ngole kokee joutuneensa uskonnollisen syrjinnän kohteeksi. Hän kertoo tehneensä työtä parisuhteessa sama sukupuolta olevien henkilöiden kanssa ilman ongelmia. Lisäksi hän kertoo, ettei vastusta samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteessa eläviä henkilöitä. Hän kuitenkin oman kristinuskonsa nimissä katsoo olevan oikeutettu kertomaan näkemyksensä kysyttäessä.

Ngole aikoo valittaa yliopiston ratkaisusta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ihmisryhmien kielteiseen sävyyn tapahtuvan käsittelyn oikeuttaminen oman maailmankatsomuksen perusteella on herättänyt pitkään keskustelua. Erityisesti hlbti-vähemmistöjen yhteiskunnallisen aseman parantuessa kehitystä vastustavat tahot yhä äänekkäämmin ilmaisevat, että sananvapauteen kuuluu oikeus ilmaista mielipiteensä näistä vähemmistöistä ja näiden asemaan liittyvästä kehityksestä. Toisaalta esimerkiksi rotuennakkoluulojen julkituominen tuomitaan varsinkin länsimaissa laajasti, ja asiattomiksi katsotut kommentit voivat johtaa omien työmahdollisuuksien heikentymiseen.

The Telegraph: Christian student expelled for opposing gay marriage
Seurakuntalainen: Opiskelija vastusti homoliittoja Facebookissa – erotettiin yliopistosta

2 kommenttia

Telegraphin ja Seurakuntalaisen jutuissa ei kerrottu lainkaan tärkeintä eli sitä, että Felix Ngole mainosti julkisessa Facebook-päivityksessään homoseksiä harrastavien miesten tappamista Raamattuunsa vedoten (”both of them have committed an abomination; they shall surely be put to death”.) Sheffieldin yliopiston päätös oli mielestäni oikea ja lainmukainen. Muinaisten kamelikuskien iltanuotioturinoihin perustuva Raamattu sisältää hyvin paljon väkivaltaa ja on kokonaisuutena erittäin ihmisyydenvastainen, mutta raamatunjakeilla ei tule puolustella kenenkään, ei skotlantilaisten, walesilaisten eikä homojen tappamista.
Kuten arvata saattaa, Ngolea puolustava Christian Legal Centre on työskennellyt yhdessä eheytyspuoskarointiporukka Core Issues Trustin kanssa.

Toivottavasti Suomessakin ollaan sen verran tarkkoja, että sosiaalialan opiskelijoiksi ei päästetä uskontopohjaista homovihaa lietsovia.
Jo aiemmilla tiedoilla yliopiston toimenpiteet olivat perusteltuja, mutta jos tämä on vielä noinkin kirjoittanut, niin sen perusteella Ngole on turvallisuusriski.