Sommer Storm (Sommersturm)

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Hannu Korhonen

Ohjaus: Marco Kreuzpaintner
Saksa 2004
98 min


Henkilöt mm:
Tobi - Robert Stadlober
Achim - Kostja Ullmann
Anke - Alicja Bachleda-Curus
Hansi - Jürgen Tonkel
Georg "Schorsi" - Tristano Casanova
Sandra - Miriam Morgenstern
Leo - Marlon Kittel
Malte - Hanno Koffler


Tämän saksalaisen hyvin positiivissävytteisen elokuvan tarina sinänsä on varsin yksinkertainen ja lyhyt: Kaksi teini-ikäistä poikaa, Tobi ja Achim, asuvat baijerilaisessa kylässä. He ovat paitsi parhaat ystävät, myös soutaminen harrastuksena yhdistää heitä hyvin tiiviisti. Tobi on rakastunut Achimiin, mutta hän ei tietenkään voi kertoa tästä Achimille, lisäksi Tobi on varsin mustasukkainen Sandrasta, Achimin tyttöystävästä. Poikien soutujoukkue matkustaa kilpailemaan, ja koko kuviota mielenkiintoisella tavalla hämmentää se, että yksi soutujoukkueista berliiniläisten homojen joukkue. Tobi pääsee lähietäisyydeltä seuraamaan muiden ikäistensä homojen edesottamuksia, ja saapa siinä samalla koettua ensimmäisen kerran toisen pojan läheisyyttäkin. Lopulta Tobi kertoo koko joukkueelle olevansa homo, ja kyllähän elokuvan aikana yksi jos toinenkin Tobin ja Achimin joukkueen pojista joutuu pohtimaan omaa seksuaali-identiteettiään kun homojoukkueen pojat hieman heitä piirittävät.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Sommersturm on hauska, mutta myös toisaalta surullinen, sekä lämmin ja aurinkoinen elokuva jota on mukava katsella - siitä jää hyvä mieli katsojalle sen päätyttyä. Elokuva kuvaa teini-ikäisten unelmia, tunteita, ja pelkoja mutta myös heidän vastoinkäymisiään elämässä ja etenkin ihmissuhteissa. Sommersturm on suorastaan kaunis kuvaus nuoren pojan ulostulemisprosessista, tätä vaikeaa ja jokaista koskettavaa aihetta käsitellään siinä mielessä vakavasti että nuoret otetaan siinä vakavasti eikä sorruta kliseisiin.

Elokuvan nuoret näyttelijät tekevät loistavaa työtä tämän vaikean aiheen parissa, todella uskottavia roolisuorituksia oikeastaan ihan jokaiselta.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!