Setan edustajakokous: puheenjohtajan katsaus tähän vuoteen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Setan puheenjohtajalla Juha-Pekka Hipillä on nyt lopuillaan ensimmäinen vuosi järjestön johdossa. Vuosi on ollut tapahtumarikas, ja puheenjohtaja on usein ollut julkisuudessa. Edustajakokouksessa hän kertoi mm. Mäntyniemen käynnistä

Aivan vuoden alussa käytiin keskustelua eheyttämisestä. Se johti erilaisten mutkien kautta myöhemmin presidentin yhteydenottoon ja vierailukutsuun Mäntyniemeen. Siellä puhuttiin mm. Venäjän tilanteesta.

Keväällä käynnistyi Tahdon 2013 kampanja ja kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliitosta luovutetaan eduskunnalle joulukuun 13. päivänä. Vuoden aikana tärkeä asia on ollut sukupuolen vahvistamisen ehtojen uudistaminen. Asia vauhdittui, kun ministeri vaihtui.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kansainvälisesti Venäjän tilanne on puhuttanut monessa tilanteessa. On mm. oltu yhteydessä venäläisiin järjestöihin ja kirjelmöity duuman puheenjohtajan kanssa. Ongelmia on ollut myös lähempänä eli Vilnan Baltic Pridessa. Homofobia oli kouriintuntuvaa Vilnan kaduilla.

Näistä ja muistakin vuoden tapahtumista kertoo seuraavassa laajemmin Juha-Pekka Hippi.

Audio
Kesto 10 min 50 sek

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!