Salliiko Sairaanhoitajaliitto homojen muuttamista heteroiksi epäilyttävillä terapioilla?

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 21

Sairaanhoitajaliiton jäsenkunnassa on virallistettuja sairaanhoitajia, jotka tekevät lisäksi nk. sielunhoitoterapiaa, jossa yhtenä tavoitteena on seksuaalisen identiteetin muuttaminen homosta heteroksi.

Ranneliike.net-verkkosivuston toimitus sai tiedon, että Suomeen on rakennettu terapiajärjestelmä, jolla homoista aiotaan tehdä heteroita amerikkalaisten uuskarismaattisten terapiareseptien mukaan. Suomeen on vaivihkaa koulutettu nk. sielunhoitoterapeutteja, joiden työkalupakkiin kuuluu myös homojen ”parantaminen tai eheyttäminen” mahdollisesti jopa yhteiskunnan varoilla, eli Kela-korvauksella. Aslan ry on tässä koulutustoiminnassa mukana.

Sairaanhoitajaliitto vaikuttaa olevan mukana joko huomaamattaan tai liitto on antanut hiljaisen siunauksensa nk. sielunhoitoterapioille ja -terapeuteille. Liiton verkkosivuilla ja jäsenlistoilla on sairaanhoitajia, jotka ilmoittavat erikoistuneensa myös sielunhoitoterapiaan. Kuitenkin Sairaanhoitajaliitto oli mukana uskomushoidot torjuneissa TEHYn kannanotoissa vuosina 2008 ja 2009. Liitto väittää nojautuvansa potilaan vakaumuksen kunnioittamiseen ja tieteellisesti todennettuihin näyttöpohjaisiin terapiamuotoihin. Sielunhoitoterapia ei ole tällainen, eikä tämä terapia ole muutenkaan Suomessa virallisesti hyväksyttyjen terapioiden joukossa. Suomen sielunhoitoterapeutit ry ilmoittaa terapian olevan ammatillista kristillistä terapiatyötä, jonka lähtökohtana todetaan olevan näkemys Jumalan eheyttävästä ja parantavasta työstä.

Sielunhoitoterapioiden yhteydessä vilahtelee erilaisia lyhenteitä, kuten RE- (Rikotusta Eheä) sielunhoitoterapia, ACC ja CHC –sielunhoitoa jne. Taustalla on moninainen lähinnä karismaattisten uskonnollisten järjestöjen ryväs. Tämä näkyi myös ”Älä alistu” –kampanjan taustavoimien luettelossa. Vivamon opisto on mukana RE-sielunhoitoterapiakoulutuksessa. Myös muita uskomushoitoja aiemmin kouluttaneessa Perheniemen opistossa on opetettu sielunhoitoterapiaa. Onko vapaan sivistyksen avustuksia käytetty näihin terapiakoulutuksiin?

Sielunhoitoterapeutit suurennuslasin alla

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ranneliike.netin toimitus päätti tutkia näitä sielunhoitoterapeutteja ja heidän toimiaan. Maaliskuun alkupuolella joukko sielunhoitoterapeutti-nimikkeellä työskenteleviä henkilöitä, useimmat heistä virallisesti sairaanhoitajia, sai sähköpostitiedustelun homomieheltä, joka halusi tietää onko tuolla nimenomaisella terapialla mahdollista tehdä homosta hetero. Tiedusteluun vastasi kolmetoista sielunhoitoterapeuttia, kaikki sairaanhoitajia. Viisi heistä oli valmis aloittamaan terapian, jota joku luonnehti tosin varsin pitkälliseksi. Kaksi totesi olevansa mahdollisesti halukas aloittamaan terapoimisen. Enemmistössä kysyjälle annetuista vastauksista seksuaalisen identiteetin muutosta pidettiin mahdollisena.

Osa vastaajista ilmoitti taksansa. Muutaman vuoden terapiasta, jonka tuloksista ei luvata mitään, kertyisi terapoitavalle huomattava lasku. Kelan korvattavana terapiaa piti selvänä tietyin edellytyksin yksi vastaaja. Kaksi piti Kela-korvausta mahdollisena ja viisi henkilöä ilmoitti, ettei sielunhoitoterapia ole Kela-korvauksen piirissä. Yksi vastaaja väitti suoraan, että on olemassa Valviran hyväksymiä sielunhoitoterapeutteja. Aslaniin viitattiin yhden terapeutin kohdalla, jolla on psykoterapeuttina Kela-oikeudet ja joka toimii Aslan-aktiivina. Häntä suositeltiin lämpimästi kysyjän terapeutiksi.

Pitkän välimatkan tai muun syyn vuoksi kahdeksan vastaajaa suositteli toista sielunhoitoterapeuttia tai etsimään terapeuttia Suomen sielunhoitoterapeutit ry:n listoilta, siis ohjasi ei-viralliseen, viranomaisvalvonnan ulkopuoliseen hoitoon. Kukaan vastanneista ei ehdottanut kysyjälle kääntymistä virallisen terveydenhuollon puoleen selvittämään asiaansa tarkemmin. Kukaan vastanneista ei maininnut, että terapia ei ole yleisesti hyväksytty terapian muoto Suomessa. Yhtä lukuun ottamatta kukaan vastanneista ei halunnut tarkennusta kysyjän ajatukseen seksuaalisen identiteetin muuttamisesta terapian menetelmin. Kukaan ei antanut pätevää seksologista ja psykososiaalista neuvontaa homoseksuaalisuudesta, eikä kertonut, ettei homoseksuaalisuus ole hoidettava sairaus.

Seksuaalisen identiteetin muuttamisesta

Homoseksuaalisuus poistettiin Suomen sairasluokituksesta vuonna 1981. Yhdysvalloissa näin tehtiin jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Seksuaalisen identiteetin muuttamiseen tähtäävät terapiat on lääketieteen ammattipiireissä todettu vahingollisiksi tai jopa vaarallisiksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että tällaiset terapiamuodot voivat jopa kasvattaa itsemurhariskiä. Perusteeton tai epäpätevä psyykkisten traumojen käsittely voi aiheuttaa valemuisto-oireisto (False Memory Syndrome) tai ahdistuneisuutta. Kyselyyn vastanneista useat viittasivat uskonnollisiin seikkoihin, kuten Jumalan mahdollisuuteen parantaa. Perusteeton uskonnollisiin tunteisiin vetoaminen voi sitoa avunhakijaa terapeuttiin ja herättää myös syyllisyyden tunteita.

Seksuaalisen identiteetin muuttumisista on väitelty pitkään ja voimakkaasti. Tieteellisesti hyväksyttävät näytöt puuttuvat edelleen. Tästä syystä näitä ”eheytyshoitoja” voidaan pitää uskonnollisesti motivoituina uskomushoitoina. Mielenterveyden vaurioista muuttamisterapioiden seurauksena on raportoitu. Potilas joutuu itse kantamaan vahingollisen terapian seuraukset. Uskomushoitajaa on vaikea saada vastuuseen virheistä tai vahingoista. Valviralla on mahdollisuus puuttua sairaanhoitajien ja psykoterapeuttien aiheuttamiin ongelmiin. Monista väitteistä huolimatta yhtään tieteellisesti hyväksyttyä näyttöä seksuaalisen identiteetin muuttavien terapioiden pysyvistä tuloksista ei ole osoitettu. Vahingoista ja epäonnistumisista sitä vastoin on tullut tietoa.

Aslan ry on Suomessa markkinoinut amerikkalaisen Exodus-liikkeen periaatetta, että homoseksuaalisuus on rikkinäisyyttä, josta voi eheytyä. Aslan on pyrkinyt monin keinoin saamaan virallista asemaa Suomessa. Vuonna 2001 Aslan erotettiin Terveyden edistämisen keskuksesta TEK:istä, koska Aslanin toimintaa ei pidetty sopivana. Parisuhdelakiprosessin aikana Aslan vastusti voimakkaasti yhdessä kristillisdemokraattien kanssa lain voimaan tuloa. Toiminta hiljeni muutamaksi vuodeksi ilmeisen tappion vuoksi. Sen jälkeen Aslan ja mahdollisesti muut äärikristilliset liikkeet ovat kouluttaneet kaikessa hiljaisuudessa nk. sielunhoitoterapeutteja. Kerätyn aineiston perusteella on selvästi pääteltävissä näiden yhtenä tavoitteena olevan muuttaa homoseksuaaleja heteroiksi.

Aslan haluaa mitä luultavimmin nk. eheytysterapiat mukaan joskus valmistuvaan, vaihtoehtoishoidot määrittelevään nk. puoskarilakiin. Seta on ilmoittanut kantanaan Aslanin markkinoimien uskomushoitojen olevan epäeettisiä ja vahingollisia, eikä niitä pidä Setan mielestä siten hyväksyä laillisiksi terapioiksi.

”Älä alistu” –kampanjan ajoitus viittaa varsin vahvasti siihen, että kristillisdemokraatit tarvitsivat vetoapua omaan kampanjaansa. Helsingin Sanomat otsikoi pääkirjoituksensa suorasukaisesti: ”Homovastaisuus vaaliaseena”. Päivi Räsäsen luonnehdinta blogissaan kampanjan tarkoituksesta viittaa mitä ilmeisimmin juuri nk. sielunhoitoterapeutteihin.

Uutinen: Polvirukouksella ja Kela-korvauksella homoista heteroita
Keskustelu: Uutinen sielunhoitoterapiasta homoille on saanut paljon huomiota eri medioissa

21 kommenttia

  • 1 / 21
  • Hannu, Tre
  • 11.4.2011, 3.10
Nyt on käynnissä viimeinen taisto. Ääriuskovaiset ovat yhdistäneet voimansa kaikissa länsimaissa homoja vastaan. Heillä on rahaa ja kaikki keinot ovat sallittuja. Kirjoitin tästä asiasta viime vuonna suomalaisen, virolaisen, saksalaisen ja amerikkalaisen lehden kommenttipalstalla samoin kuin moni muu.

Toistan aiemmin esittämäni mielipiteen, joka poistettiin ranneliike.net:in keskustelupalstalta: ainoat, jotka todella tarvitsevat hoitoa, ovat ääriuskovaiset.

Meidän (homojen ja lesbojen) on aika toimia. Hoitoon emme ääriuskovaisia saa, mutta muut keinot - täysin lailliset - ovat käytettävissämme.
Komeesti on leimattu koko sairaanhoidon henkilökunta tällä huomionkipeällä jutulla. Mitä luulee saavansa vastaukseksi kun sielunhoitajalta tällaista kysyy? Totta kai myy palvelujaan, yksityisyrittämisen elinehto.

Ei-homous ei ole sairaus, ja suvaitsevaisuutta vaativa voisi sitä myös osoittaa. Leimataan kaikki eri mieltä olevat.