Salatut elämät -sarjan Larin ja Eliaksen tarina päättyi kuolemaan

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 6
Laria ja Eliasta näyttelevät Ronny Roslöf ja Petteri Paavola palkittiin QX Gay Gaalassa keväällä 2014.

Salatut elämät -televisiosarjan palkittu ja paljon seurattu Larin ja Eliaksen intohimoja, draamaa ja suvantovaiheita sisältänyt tarina on nyt päättynyt lopullisesti.

MTV kertoo verkkosivuillaan, että myös lempinimellä Larias tunnettu tarina päättyy Eliaksen kuolemaan, Larin käsivarsille - juuri kun kaikki näyttäisi taas olevan hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin.

TV-kanavan julkaisemaan juttuun on koottu tarinan huippuhetkiä.

Reaktiot sosiaalisessa mediassa ovat olleet tyrmistyneitä ja surunaamaisia hymiöitä on postattu paljon. Moni kommentoija ilmoittaa lopettavansa koko sarjan katsominen. Joidenkin mukaan sarja haudataan Eliaksen mukana. Joissain kommenteissa on pohdittu mahdollisuutta, ettei hahmo sittenkään olisi kuollut, sillä aiemminkin sarjaan on tehnyt paluun kuolleeksi oletettu roolihenkilö.

Larin (Ronny Roslöf) ja Eliaksen (Petteri Paavola) hahmojen ansiosta Salatut elämät on kerännyt faneja ympäri maailman. Parin suhdetta käsitteleviä kohtauksia on jaettu YouTube-videopalvelussa monille kielille tekstitettynä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Salattujen elämien "Larias"-kohtauksia tiedetään katsottavan myös sellaisissa maissa, joissa homoseksuaaliset suhteet on määritelty rikoksiksi. Näissä maissa elävien seksuaalivähemmistöihin kuuluvien on mahdollista nähdä Salkkari-klipeistä sellaista elämää, jossa vähemmistöön kuuluvan ei tarvitse murehtia olemassaolonsa oikeutusta, vaan käydä läpi jotakuinkin samoja iloja ja murheita kuin valtaväestöön kuuluvankin.

Roslöf tuli Salatut elämät -sarjaan vuonna 2011, ja on ollut mukana siitä lähtien. Eliasta näyttelevä Petteri Paavola on ollut mukana sarjassa hieman pidempään. Larin ja Eliaksen suhde tiivistyi keväällä 2012.

Vuosituhannen vaihteen aikoihin Salattujen elämien yksi alkuperäisistä hahmoista, Pete Latun näyttelemä Kalle Laitela, tuli kaapista ulos. Salatut elämät -sarja on pyörinyt ruudussa vuodesta 1999 lähtien.

Päivitys klo 20.12: Lisätty maininnat sosiaalisen median reaktioista.

Salkkareista dramaattisesti lähtenyt suosikkitähti: Tiesin tarinan loppuvan kuolemaan
Salatut elämät -sarjan Lari ja Elias toimivat vertaistukena maailmalla
Petteri Paavola kertoo roolistaan Salkkareissa

6 kommenttia

  • 2 / 6
  • Juuso
  • 2.11.2016, 20.28
Vaikka se onkin vain käsikirjoitettu tarina, niin silti tuntuu pahalta :(