Saksan hallituksen lakiesitys: vankilaan joutuneille homoille maksetaan vahingonkorvausta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3
Rehabilitointiprosessi alkoi tällä kertaa tästä mietinnöstä keväällä 2016.

Saksassa on jo jonkin aikaa puhuttu siitä, että homolain eli pykälän 175 perusteella oikeudessa tuomittujen sekä vankilaan päätyneiden homojen maine palautetaan ja maksetaan vahingonkorvaus. Ainakin 64 000 miestä tuomittiin vuosina 1949-94. Homoudesta tuomittuja miehiä arvioidaan olevan elossa n. 5 000. Saksan halitus hyväksyi eilen lakiesityksen. Asia menee vielä parlamentin hyväksyttäväksi.

Henkilökohtaiset vahingonkorvaukset ovat pieniä. Oikeudessa tuomituille maksetaan 3 000 euroa ja 1 500 euroa jokaisesta alkavasta vankilavuodesta. Vahingonkorvaukseen oikeutetut joutuvat itse anomaan tuomion perumista ja vahingonkorvauksia. Tämä lakiesitys ei koske niitä, jotka on tuomittu raiskauksista tai alaikäisiin sekaantumisesta.

Lisäksi on jo maksettu kollektiivista vahingonkorvausta. Magnus Horschfeld -säätiö saa vuosittain 500 000 euroa toimintansa tueksi.

Tällä hetkellä Saksan sisäpoliittisessa myötätuulessa oleva europarlamentin entinen puheenjohtaja Martin Schulz kommentoi, että ”miehet, jotka rakastavat miehiä, pantiin maassamme vankilaan. Tähän mennessä kukaan ei ole maksanut minkäänlaista vahingonkorvausta. Kiitos, että muutat asian Heiko Maas”. Heiko Maas on sisäministeri, ja hän on hoitanut asiaa tehokkaasti menneenä vuonna.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomessakin on kyselty, pitäisikö vankilaan tuomittujen homomiesten maine palauttaa ja vankilatuomiot perua. Hallituksen suunnasta on tämänkaltaisiin asioihin vastattu, että tuomiot perustuvat sinä aikana vallinneisiin näkemyksiin ja lakeihin eikä niihin tule puuttua. Joitain anteeksipyyntöjä on julkisesti eistetty. Viime marraskuussa valtio pyysi anteeksi lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluilta lapsilta, siis huostaan otetuilta. Huonoa kohtelua oli lastenkodeissa, koulukodeissa ja perhesijoituksissa.

Valtiovallalta on vaadittu anteeksipyyntöä mm. vuoden 1918 terrorista ja kirkolta vuoden 1918 aikaisista asenteista. Arkkipiispa Mäkinen pyysi Porin Suomi-Areenalla kesällä 2014 anteeksi seksuaalivähemmistöiltä heidän huonoa kohteluaaan vuosikymmenien aikana. ”Minusta tässä on anteeksipyynnön paikka. Selittelemättä ja kiertelemättä”, arkkipiispa sanoi. Hän jatkoi: ”Se on julma osa suomalaista kertomusta, myös kirkon kertomusta”. Valtiovalta ei ole ottanut asiaan kantaa tai sanotaan, että anteeksipyyntö ei kuulu suomalaiseen järjestelmään.

Martin Schulz twiittasi. Martin Schulzilla on ilmeisesti mahdollisuudet seuraavaksi kansleriksi Merkelin jälkeen.

3 kommenttia

Minusta tuomioiden peruminen ei ole paras tapa toimia. Tuomiot on annettu vallinneen lainsäädännön perusteella. Peruminen johtaisi ajatukseen, ettei tällaista lakia ole oikeastaan ollut olemassakaan. Tavallaan tehtäisiin historiaan kupru. Toinen asia on todeta, että jokin laki on ollut huono ja epäoikeudenmukainen. Huonot ja epäoikeudenmukaiset lait pitää korjata. Näin on Saksassa ja myös esimerkiksi Suomessa jo toimittu.

Minusta on hyväksyttävä se, että virheitä on tehty - ja virheet oikeusvaltiossa korjataan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Meillä niihin periaatteisiin kuuluu se, että lainsäädäntövalta ja tuomiovalta ovat erillään. Jos tarvitaan kunnian palauttamista, niin se voidaan minun mielestäni tehdä tuomioita perumattakin - tai oikeastaan juuri tuomioita perumatta. Samoin mahdolliset rahalliset hyvitykset eivät edellytä tuomioiden perumista.

En ole perillä Saksan rikosrekisterikäytännöistä, mutta ainakin Suomessa yksilöiden rikosrekisteristä poistetaan tietoja tuomion pituuteen sidoksissa olevan määräajan jälkeen. Ymmärtääkseni Suomessa kenenkään rikosrekisterissä ei ole (enää) merkintää homosuhteen vuoksi annetusta tuomiosta. Voi olla, että korkeamman suojaikärajan vuoksi tuomituilla on vielä merkintöjä, mikäli henkilön rekisterissä on jokin pidempi tuomio jostain muusta asiasta, eikä suojaikärajaan liittyvän tuomion merkintää ole siksi poistettu.
  • 2 / 3
  • ._.
  • 23.3.2017, 18.55
Ei Suomessa kyetä ottamaan vastuuta menneistä rikoksista. Sanotaan vain että "silloin oli silloin" ja jatketaan perseilyä. Suomessa ei ole vastuullisia politikkoja. Ainakin oikeistopolitikoilta jokaiselta puuttuu alkeellinenkin selkäranka.