Saara Aalto sijoittui toiseksi X Factor -kilpailussa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 24

Suomalaislaulaja Saara Aalto sijoittui sunnuntai-iltana toiseksi Britannian X Factor -kilpailussa. Voiton vei eteläisestä Lontoosta kotoisin oleva Matt Terry. Kilpailu ratkesi Lontoon Wembley-areenalla pidetyssä finaalissa.

Suomessa kilpailun viimeiset osat näytettiin suorana Sub-televisiokanavalla ja MTV Katsomossa.


Keväällä 2015 Saara Aalto kertoi parisuhteestaan Meri Sopasen kanssa, tullen samalla kaapista. Viime elokuussa kahden vuoden seurustelun jälkeen Aalto kertoi Instagram-viestissä parin kihlautuneen.

Vuonna 1987 syntynyt Saara Aalto tuli Suomessa julkisuuteen vuonna 2007, kun tämä osallistui Talent Suomi -kilpailuun ja hän sijoittui kolmanneksi. 2011 Aalto osallistui Suomen euroviisukarsinnoissa ja sijoittui toiseksi. Kakkossijalle hän ylsi myös keväällä 2012 The Voice of Finland -kilpailussa. 11–vuotiaana kesällä 1998 Aalto voitti Kotkan meripäivien sävellyskilpailun ja samalla kappaleella hän voitti Kotkan Merilaulukilpailun.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Alkuvuodesta 2016 Aalto valittiin vuoden QX Gay Gaalassa Vuoden homoksi. Aalto esiintyi viime kesänä sekä Lahden että Hangon pride-tapahtumissa.

Saara Aalto finaaliin Britannian X Factor -kilpailussa
MTV: Hopeaa! Saara Aalto hävisi täpärästi X Factor -kisan voiton
HS: Saara Aallon sensaatio jäi pienestä kiinni: Britit äänestivät Matt Terryn X Factor -voittajaksi
X Factor / Saara Aalto

24 kommenttia

  • 1 / 24
  • Ikuisesti kakkonen...
  • 12.12.2016, 0.14
Miksei täällä ole mainittuna Saaran sijoitusta toiseksi alkuvuoden Uuden musiikin kilpailussa?
Kisan livelähetyksissä katsojaäänet jakautuivat näin:

http://www.itv.com/xfactor/news/voting-stats-2016

Semifinaalissa ja sitä edeltäneenä viikonloppuna Saara Aalto sai eniten katsojaääniä, mutta kärjellä aika tasaista. Kisan alkuviikkoinan Saaran ääniosuus oli aika niukkaakin.
1 livelähetyksessä epähomomainen Bratavio putosi kisasta jo heti.


Finaaliviikonloppuna, ensin lauantain 3 kisaajan esitysten jälkeen.
Vote 10 Freeze:

Saara Aalto -35.3%

Matt Terry -33.4%

5 After Midnight - 31.3%

Ja sitten sunnuntaina lopullinen finaaliäänestys, Vote 10 Final:

Matt Terry –48.5%

Saara Aalto –40.4%

5 After Midnight – 11.1% (Left after vote freeze)