Ruotsissa kristillisdemokraatit osallistuvat Tukholman pride-paraatiin

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Perjantaiaamuna Aftonbladetissa Ruotsin kristillisdemokraattien puheenjohtaja perusteli, miksi puolue on mukana lauantain pride-paraatissa. Suomessa kristillisdemokraatteja puolueena ei ole nähty prideilla.

Takana on alkukesä täynnä väkivaltaa ja terroritekoja. Näiden taustalla on halu rajoittaa ihmisten vapautta ja oikeutta elää elämäänsä valitsemallaan tavalla. Orlandossa maalitauluina olivat hlbtiq-ihmiset.

Ruotsin kristsillisdemokraattien puheenjohtaja Ebba Busch Thor kirjoittaa Aftonbladetissa, että hänelle on erityisen tärkeää puolustaa ihmisten vapautta, arvokkuutta ja kunnioitusta. Kun näitä perusarvoja uhataan, on tehtävä kaikki mahdollinen, myös osallistuttava pride-kulkueeseen. Monet ovat arvostaneet tätä kristillisdemokraattien päätöstä, mutta monet ovat myös esittäneet kritiikkiä. On sanottu, että eihän prideä enää tarvita, jos kaikki puolueet marssivat mukana. Ebba Busch Thorin mukaan siinä jää huomaamatta, että ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta on edelleen toimittava aktiivisesti.

Nyt on nähty, että demokratia ei takaa ihmisarvon ja perusoikeuksien kunnioittamista. Poliittiset voimat ovat joissakin maissa halunneet vaientaa mielipiteen ilmaisuja. Vähemmistöjen oikeuksia loukataan eri puolilla maailmaa. Ruotsissakin seksuaalivähemmistöihin kuuluvia uhkaillaan ja pahoinpidellään. Nuoria homoja ja lesboja edelleen karkotetaan pois lapsuuden kodeistaan.

Ebba Busch Thor korostaa, että pride-paraatiin osallistuminen ei tarkoita, että puolue hylkäisi oman linjansa ja ottaisi tilalle homojärjestöjen tavoitteet. Homoliike on hyvin monenlainen, siinä on mukana hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine ajatuksineen. Pride-kulkueessakin on mukana hyvin erilaista väkeä - palomiehiä, opettajia, kirkon väkeä, ja paljon muita. On monia kristillisdemokraateille tärkeitä kysymyksiä, joissa ollaan eri mieltä: sijaissynnytykset, moniavioisuus, yksinäisten naisten hedelmöityshoidot, seksinoston laillisuus/laittomuus. Eri mieltä ollaan ruotsalaisen homojärjestön RFSL:n radikaaleista identiteettiä koskevista näkemyksistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kristillisdemokraateille on tärkeää perheiden vakaus, mikä antaa lapsille paremmat elämän olosuhteet. Se koskee kaikkia perheitä, vaikka perheitä on hyvin eri muotoisia. Silti kristillisdmeokraatit puolustavat lasten oikeutta vanhempiinsa.


Monet kristillisdemokraatit, joilla on hyvä sydän, eivät osallistu prideen, mutta puolueen puheenjohtaja haluaa olla mukana. Maailmalla tilanne on niin uhkaaava, ettei hän halua vaieta.

Turvallisuus kysymykset entistä tärkeämpiä pridellä

Pride-puistossa on tällä viikolla kaikkien sisään pyrkivien kassit tarkistettu. Järjestäjät ja poliisi eivät halua puhua mitään uhkakuvista. Tukholman Priden puheenjohtaja Christian Valtersson kertoi tv-uutisille, että yhteiskunnassa on ryhmiä, jotka eivät pidä hlbtiq-ihmisistä eivätkä heidän kamppailustaan oikeuksiensa puolesta.

Priden reitti on muuttunut. Enää ei lähdetä Södermalmin kaupunginosasta vaan läheltä kaupungintaloa, Kungsholmstorgetilta.

Pride-kulkueeseen lauantaina odotetaan 45 000 ihmistä. Tukholman gayradio lähettää lauantiana klo 15 alkaen tunnin verran pride-ohjelmaa lähiradion taajuudella 95,3MHz. Nettiosoite:
http://www.narradio.se/webbradio.php

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!