Romaniassa yritetään rajata avioliitto perustuslaissa vain miehen ja naisen väliseksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 5

Romanian ortodoksikirkko on ilmoittanut tukevansa aloitetta perustuslain muuttamiseksi siten, että avioliitto määriteltäisiin vain naisen ja miehen väliseksi liitoksi. Runsaat kaksi miljoonaa kannattajaa keränneen kansalaisaloitteen takana on samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastustava Coalitia pentru Familie.

Hlbti-vähemmistöjen aseman puolesta toimivat ovat syyttäneet kirkon sekaantuvan poliittisiin kysymyksiin.

Vaikutusvaltaisen kirkon näkyvä aktivoituminen samaa sukupuolta olevien avioliittojen suhteen liittyy odotuksiin siitä, että Romaniassakin seurattaisiin monien muidenkin Euroopan maiden tietä kohti yhdenvertaista avioliittolainsäädäntöä.

Romanialaisista yli 85 prosenttia kuuluu maan ortodoksiseen kirkkoon.

Romanian lainsäädännössä samaa sukupuolta olevien parisuhteista ei tunnusteta mitenkään. Maan vuonna 2003 uudistetussa perustuslaissa avioliiton määritykseen ei kuitenkaan liity mainintaa sukupuolesta, vaan avioliiton todetaan olevan kahden "kumppanin" liitto.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Homoseksuaaliset suhteet dekriminalisoitiin Romaniassa vuonna 1996.

PinkNews: The Romanian Orthodox Church wants to block same-sex marriage
EU-kansalaisaloitteella halutaan rajata sateenkaariperheet perhemääritelmän ulkopuolelle

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • Ateisti
  • 7.3.2016, 22.00
Humanin uskomuskirja/satuhahmo-kommenttia odottaessa :D
  • 2 / 5
  • Kaisa
  • 7.3.2016, 22.06
Uskonnot ovat homojen ja muiden vähemmistöjen, kuten naisten, suurin yksittäinen vihollinen.