Romaniassa kolme miljoonaa haluaa kieltää samaa sukupuolta olevien avioliitot

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 7

Romaniassa kolme miljoonaa henkilöä on allekirjoittanut adressin, jolla vaaditaan avioliiton määrittelemistä perustuslaissa vain naisen ja miehen väliseksi. Vanhoilliset voimat vahvan ortodoksisen kirkon tukemana haluavat muuttaa perustuslakia siten, että avioliitto määriteltäisiin miehen ja naisen väliseksi.

Romanian lainsäädännössä samaa sukupuolta olevien parisuhteista ei tunnusteta mitenkään. Maan vuonna 2003 uudistetussa perustuslaissa avioliiton määritykseen ei kuitenkaan liity mainintaa sukupuolesta, vaan avioliiton todetaan olevan kahden kumppanin liitto. Vuonna 2013 perustuslakiin yritettiin lisätä määritys sukupuolesta, mutta tuolloin esitys vedettiin pois sen saaman kotimaisen ja kansainvälisen kritiikin vuoksi.

Monien muiden Euroopan maiden tapaan kehitys myös Romaniassa näyttää kulkevan vääjäämättä samaa sukupuolta oleville pareillekin avioliitot sallivaan suuntaan. Uskonnollis-konservatiiviset tahot ovat olleet huolissaan kehityksestä, ja haluaisivat sementoida perustuslakiin avioliiton vain miehen ja naisen välisenä instituutiona.

Paikallinen ns. perhejärjestö Coalitia pentru Familie on kerännyt adressiin kolme miljoonaa allekirjoitusta. Romaniassa adressin hallituskäsittely edellyttää puolta miljoonaa allekirjoitusta. Nimenkeruuprojektissa on ollut mukana kymmeniä tuhansia vapaaehtoisia. Kirkoissa on ollut mahdollista allekirjoittaa adressi ja nimenkeruukampanjaa on mainostettu kaduilla ja tiedotusvälineissä.

Parlamenttiedustaja Remus Cernea sanoo Gay Star News -verkkosivustolle toivovansa, että perustuslakituomioistuin katsoo, ettei tällainen kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia ja vapauksia rajoittava muutos perustuslakiin ole hyväksyttävä. Hän on silti huolissaan siitä, että säädös runnotaan läpi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Tämä aloite on esimerkki enemmistön tyranniasta. Nämä kolme miljoonaa allekirjoittanutta eivät hyväksy yhdenvertaisia oikeuksia ja haluavat määrätä homofobisilla näkemyksillään koko yhteiskuntaa, sanoo Cernea Gay Star Newsille.

Cernean mukaan on meneillään pitkä ja vaikea taistelu. Huolimatta homokielteisiä asenteita levittävien suuresta määrästä, on yhä useampi valmis puhumaan hlbti-vähemmistöjen aseman puolesta.

Avioliittoadressin takana olevat tahot pyrkivät myös edistämään aborttien, pornografian, seksivalistuksen ja avioerojen kieltoa.

19 miljoonan asukkaan Romaniassa homoseksuaaliset suhteet laillistettiin vuonna 1996. Suojaikärajat yhtenäistettiin vuonna 2002. Samaa sukupuolta olevien parisuhteita ei tunnusteta Romaniassa millään tavalla. Viimeksi keväällä 2014 kansanedustaja Remus Cernean tekemä aloite rekisteröidystä parisuhteesta homopareille torppaantui jo alkumetreillä.

Romanialaisista 85 prosenttia kuuluu ortodoksikirkkoon. Kolmannes maan asukkaista katsoo, että homoseksuaalisten suhteiden pitäisi olla rangaistavia.

GayStarNews: Three million people want to ban same-sex marriage in Romania
PinkNews: A quarter of all Romanians want to ban same-sex marriage
Romaniassa yritetään rajata avioliitto perustuslaissa vain miehen ja naisen väliseksi

7 kommenttia

Voi tuota kristillisyyden ydintä, yhä jatkuvaa vihaa Rakkautta kohtaan.

Ja valitettavasti, koska raamatussa ei tuomita, eikä kielletä pedofiliaa, on se korostuneesti kristittyjen tahojen harrastuslistalla, etenkin nuorten tyttöjen metsästyksenä - ja sitten tytöille vielä päälle aborttikielto.