Pietarissa jälleen laskuvarjojoukkojen päivä – homomielenosoitus hajotettiin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 18

Vuonna 2013 laskuvarjojoukot saivat aikaan farssin, jota youtube-yleisö on saanut katsella huvittuneena. Vähäpätöinen homomielenosoitus johti poliisin ja laskuvarjojoukkojen väliseen selkkaukseen, joka sekasortoisuudessaan antoi huonon kuvan valiojoukoista.

Videossa näkyvä aktivisti Kiril Kalugin pakeni myöhemmin Saksaan.

Nyt, elokuun 2. päivänä 2015, viisi mielenosoittajaa oli asettunut Eremitaasin edessä lain mukaisesti etäälle toisistaan, ja sellainen yksilöiden mielenosoitus ei tarvitse viranomaisten hyväksyntää. Kuitenkin poliisi tukahdutti mielenosoituksen alkuunsa.

Aktivisti Juri Gavrikov pidätettiin jo tämän lähtiessä kotoaan. Pidätyksen syy oli keinotekoinen: hän oli lähtenyt polkupyörällään, törmännyt portilla kahteen kulkijaan ja haukkunut näitä. Yksi kuvausryhmä seurasi Gavrikovin päivää ja videoi tekaistun kolarin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://www.fontanka.ru/2015/08/02/017/big.1.html


Laskuvarjojoukkojen päivästä elokuun alussa on tullut Pietarissa myös homomielenilmausten päivä. Se johtuu siitä, että entinen Moskovan pormestari Juri Luskov ilmoitti aikoinaan: ”Ei tarvita mitään homoparaatia, onhan meillä jo laskuvarjojoukkojen päivä”.

Youtubevideo eilisen tapahtumista


18 kommenttia

Olipas sekava pläjäys. Sanoma jäi vähän epäselväksi. Venäjällä oli jotain homohämminkiä.
Nimerkki Tjasiahan ei kiinnosta, vaikka Venäjällä homot joutuvat pelkäämään fyysisen koskemattomuutensa, tai jopa henkensä puolesta valtion tuputtamien vihapuheiden takia. Tällaista ilmapiiriäkö te tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat Suomeen haluatte? Miksi ihanteenanne on seksuaalivähemmistöjä syrjivä maailma?